“Imetätkö vielä taaperoasi?” Perhekerhon jälkeen minulle esitetty kysymys yllätti. Ei siksi, että se olisi tuntunut tungettelevalta tai epäsopivalta, vaan ennen kaikkea siksi, etten osannut odottaa sitä. Isomman lapsen imetys vaikuttaa olevan yhteiskunnassamme jonkinasteinen vaiettu asia ja helposti oletetaan, että taaperoikäisen tai sitä vanhemman lapsen kanssa imetys on jo loppunut. Erityisen suuresti näin tunnutaan oletettavan silloin, kun lapsella on jo pikkusisarus, kuten yllä kuvaamassani tapauksessa. Jos taaperoimetys on harvinaista, tandem-imetys lienee vielä harvinaisempaa.
Tandem-imetys on vähintään kahden eri-ikäisen lapsen imettämistä samanaikaisesti. Lapset eivät välttämättä käy rinnalla yhtä aikaa, vaan olennaista on se, että heitä molempia/kaikkia imetetään.
Maailman terveysjärjestö (WHO) suosittelee imetyksen jatkamista vähintään kahden vuoden ikään saakka. Kahden vuoden – ja sitäkin pienemmät – ikäerot ovat Suomessa varsin tavallisia, joten perheitä, joille tandem-imetys sopii, on huomattavasti nykyistä määrää enemmän. Näin on erityisesti silloin, kun huomioidaan, että ihmisen biologiseksi vieroitusiäksi on arvioitu 2,5-7 vuotta.
Millaisia hyötyjä tandem-imetyksellä sitten voi olla? Miksi kahden eri-ikäisen lapsen imettämistä kannattaa harkita, jos se on omassa perheessä ajankohtaista? Entä liittyykö tandem-imetykseen jonkinlaisia haasteita?
TANDEM-IMETYS SISARUSSUHTEEN JA ÄIDIN JA LASTEN VÄLISEN SUHTEEN TUKEMISESSA
Yksi tärkeimmistä tandem-imetyksen hyödyistä on sen myönteiset vaikutukset lasten välisen sisarussuhteen muodostumiselle. Pikkusisaruksen syntymä on isommalle lapselle aina suuri muutos. Siinä, missä isompi lapsi on tottunut saamaan kenties kaiken vanhempien huomion tai olemaan ainakin perheen pienin, on hänen yhtäkkiä jaettava huomio toisen, varsin paljon huomiota vaativan vauvan kanssa. Usein kuvataan, että vauvan imetyshetket ovat tuoreelle isosisarukselle erityisen raskaita. Tämä ei ole mikään ihme, onhan imetys varsin intiimi tapahtuma, jossa äidillä ja imetettävällä lapsella on aivan omanlaisensa yhteys.
Mikäli isosisarus saa jatkaa rinnalla käymistä vielä vauvan synnyttyäkin, hän ei jää täysin ulkopuoliseksi tästä äidin ja pikkusisaruksen välisestä symbioosista. Päinvastoin, imetetty isosisarus saa kokea varsin konkreettisesti, että hänelle on tässä perheessä ja äidin sylissä edelleen tilaa.
Tandem-imetys ei pelkästään ehkäise sisarussuhteessa esiintyviä negatiivisia tunteita, vaan se voi myös omalta osaltaan rakentaa lasten välistä yhteyttä. On sydäntä lämmittävää nähdä, kuinka sisarukset katsovat toisiaan silmiin tai ottavat toisiaan kädestä kiinni silloin, kun he ovat yhtä aikaa rinnalla.
Pikkusisaruksen syntymä on suuri mullistus paitsi isosisaruksen itsensä elämässä, myös isosisaruksen ja äidin suhteen näkökulmasta katsottuna. Imetyksen aikainen läheisyys, läsnäolo ja ihokontakti ovat omiaan vahvistamaan suhdetta uudenlaisessa tilanteessa ja paikkaamaan siihen mahdollisesti syntyneet kuprut.
ISOMMAN IMETYS VOI AUTTAA VAUVAN IMETYKSEN KÄYNNISTYMISESSÄ
Imetyksen käynnistymiseen voi liittyä monenlaisia haasteita. Maito ei välttämättä nouse kovin nopeasti, vauvan imuote ei välttämättä ole optimaalinen eikä hän välttämättä saa nostatettua tai jaksa nostattaa maitoa riittävään tahtiin. Tällaisissa tilanteissa isomman lapsen imettäminen voikin olla suuri apu. Isompi lapsi on rinnan imemisessä kokenut ja hänellä on tekniikka jo valmiiksi hallussa, joten hänelle maidon nostattaminen voi olla huomattavasti helpompaa. Mikäli maidontuotanto on pysynyt käynnissä koko raskauden tai käynnistynyt uudelleen raskauden loppupuolella, nostattamista ei myöskään tarvitse aloittaa aivan alusta. Koen itse, että kolmannen lapseni imetystaipaleen alkua sujuvoitti se, että olin imettänyt alle kaksivuotiasta taaperoamme läpi koko raskauden ja että hän jatkoi rinnalla käymistä heti, kun palasimme synnytysreissulta kotiin.
Yleinen huolenaihe tuntuu olevan, riittääkö maito vauvalle, jos äiti päättää imettää myös isompaa lasta. On toki tärkeää huolehtia, että vauva saa tarvitsemansa ravinnon, mutta yleisesti ottaen maitomäärä kyllä kasvaa vastaamaan molempien lasten tarpeisiin.
TANDEM-IMETYKSESSÄ TOTEUTUVAT TAAPEROIMETYKSEN TERVEYSHYÖDYT
Taaperoimetyksellä, siis yli vuoden ikäisen lapsen imetyksellä, on monenlaisia hyötyjä. Toisin kuin usein ajatellaan, rintamaito on vauvaa isommallekin lapselle ravitsemuksellisesti laadukasta. Maito sisältää esimerkiksi proteiinia, vitamiineja ja hivenaineita, ja se voi kattaa jopa kolmasosan taaperoikäisen lapsen päivittäisestä energiantarpeesta.
Taaperoimetys vähentää monien sairauksien, muun muassa tyypin 2 diabeteksen ja ylipainon riskiä. Samalla se vahvistaa lapsen immuunipuolustusta ja näin vähentää lasten sairastumista erilaisiin infektioihin niin pitkään kuin imetys jatkuu. Tämä puolestaan vähentää lasten sairaalahoidon tarvetta. Perheessä, jossa on pieni vauva, infektioherkkyyden pienenemisen merkitys korostuu entisestään.
TANDEM-IMETYKSEN HAASTEET
Tandem-imetyksellä on monenlaisia hyötyjä, mutta liittyykö siihen jonkinlaisia haasteita? Toki niitäkin voi olla. Haasteista selkeimpänä mieleen nousee imetysaversio. Imetysaversiolla tarkoitetaan äidin epämiellyttävää tunnetta, joka esiintyy lapsen tullessa rinnalle. Se voi olla esimerkiksi yllättävää raivon tunnetta, häiritseviä ajatuksia, kuten halu päästä tilanteesta pois, tai iholla esiintyvää kutinaa. Imetysaversiota voi esiintyä niin yhtä kuin useampaakin lasta imetettäessä. Tandem-imetyksessä imetysaversio saattaa vaivata esimerkiksi vanhemman lapsen tullessa rinnalle. Aversion kokemus voi pelästyttää ja imettävä vanhempi voi kokea siitä syyllisyyttä.
Tieto siitä, että kyseessä on varsin tavallinen ilmiö, voi auttaa.
Tiedon lisäksi hankalalla hetkellä voi auttaa myös esimerkiksi huomion ohjaaminen muualle tai se, että ottaa lapset rinnalle vuorotellen, ei yhtä aikaa. Aversio voi tuntua voimakkaampana silloin, kun imettäjä on erityisen väsynyt, minkä vuoksi omasta hyvinvoinnista on tärkeää yrittää pitää huolta.
Toinen tandem-imetykseen liittyvä haaste voi olla ulkopuolelta tuleva ihmettely. Koska kahden tai useamman lapsen imettäminen ei ole yhteiskunnassamme yleistä, voi tandem-imettäjä joutua kohtaamaan ihmettelyä ja kyseenalaistamista. Näissä hetkissä on tärkeää muistaa, etteivät oman perheen imetysasiat kuulu muille, eikä niiden kyseenalaistaminen ilman erityisen painavaa syytä ole ok. Tandem-imetykselle on monta hyvää syytä, eikä sitä muille tarvitse perustella ellei välttämättä halua.
LOPUKSI
Tandem-imetys on kaunista, herkkää ja vauhdikasta. Toisinaan se on säheltämistä ja hetkittäin rasittavaakin, mutta ennen kaikkea tandem-imetys on suuresti rakkauden täyteistä. Minulla on kolme lasta ja olen tandem-imettänyt kahdesti, molemmilla kerroilla kahta lasta kerrallaan. Voin lämpimästi suositella lasten samanaikaista imetystä kaikille, joille asia on ajankohtainen ja jotka voisivat kuvitella sitä yrittävänsä.
– Kirjoittaja on Kiintymysvanhemmuusperheet ry:n toimihenkilö –
Lähteet:
https://www.who.int/health-topics/breastfeeding#tab=tab_2
https://imetys.fi/tietoa-imetyksen-avuksi/taapero/taaperofaktat/
https://imetys.fi/tietoa-imetyksen-avuksi/mielialat-ja-tunteet-imetysaikana/