stun sohvalla lukemassa kirjaa taaperoikäiselle pojalleni. Hän kuuntelee tarinaa innokkaasti ja katselee sivujen kuvia silmä tarkkana. Omat ajatukseni sen sijaan vaeltelevat lähestyvässä lounasajassa, päivän aikataulussa ja loppuviikon suunnitelmissa. Samassa sohvalla lojuva puhelimeni värisee. Ojennan käteni, poimin puhelimen ja luen Whatsappiin kilahtaneen viestin.
– Äiti, käännä sivua, lapseni pyytää.
– Odota, rakas, mumisen viestin lukemisen lomassa.
– Äiti, lapsi sanoo uudelleen. Äänestä kuultaa kärsimättömyys.
Kun lasken kännykän kädestäni, jossain taustalla kolkutellut syyllisyys valahtaa mieleeni. Lapseni odottavat kasvot saavat omatuntoni kolkuttamaan entisestään. Miksi minun on niin vaikea keskittyä? Miksi vilkuilen puhelinta kesken yhdessäolomme? Ennen kuin jatkan lukemista, käännän kännykän lentotilaan ja vien sen keittiöön. Nyt haluan yrittää olla aidosti läsnä lapseni kanssa.
Läsnäolo on aitoa keskittymistä hetkeen ja siihen, mitä on tekemässä. Läsnäollessa ajatukset eivät harhaile, vaan ihminen on keskittänyt kaikki aistinsa siihen, mitä parhaillaan tapahtuu. Aidoimmillaan läsnäolo on silloin, kun sitä ei erikseen tarvitse tavoitella, analysoida tai ajatella. Taito olla läsnä onkin ihmiselle luontaista, minkä huomaa erityisen hyvin pieniä lapsia katsoessaan.
Yhtälailla on luonnollista, että kun ihminen vanhenee, hän on yhä enemmän ajatuksissaan ja vähemmän läsnä tässä hetkessä. Kasvamisen myötä yksilön tehtävät ja vastuut lisääntyvät, minkä vuoksi esimerkiksi suunnitteleminen on hyvin tärkeää. Toisinaan tämä kuitenkin menee liiallisuuksiin, ja ihminen suunnittelee, pohtii ja murehtii asioita myös silloin, kun olisi tärkeämpää keskittyä tähän hetkeen.
Hetkeen keskittyminen ja kokonaisvaltainen läsnäolo tuntuvatkin toisinaan hämmästyttävän vaikeilta. Ympärillä on jatkuvasti asioita, jotka vetävät huomiota pois tästä hetkestä. Työ- tai opiskeluasiat tunkeutuvat mieleen vapaa-ajalla, ja kotona keskeneräiset kotiaskareet ovat jatkuvasti silmien alla. Samaan aikaan älypuhelin ja sen tarjoama sosiaalisen median maailma ovat vain käden ojennuksen päässä, ja yksinään huutava televisio saattaa pauhata taustalla. Arjen puristuksessa voikin joskus käydä niin, että läsnäolo katoaa jonnekin tehtävien, ruutujen ja kiireen sekamelskaan. Onneksi läsnäoloa on mahdollista harjoittaa, ja lapset tarjoavat siihen mitä mainioimman tilaisuuden.
LAPSI KAIPAA AIKUISEN LÄSNÄOLOA
Myös lapsen kanssa ollessa voi joskus käydä niin, että läsnäoleva yhdessäolo vaihtuu lähinnä paikalla olemiseen. Vanhempi saattaa ajatella olevansa lapsen kanssa joka päivä eikä välttämättä tule tarkastelleeksi, kuinka paljon hän todella keskittyy yhdessä vietettyyn aikaan. Yhteiset askarteluhetket muuttuvat huomaamatta aikuisen sometuokioiksi, automatkat puhelumaratoneiksi, ja ulkoilusta voi tulla pakkopullaa. Jatkuva huomion jakaminen muihin asioihin silloinkin, kun on näennäisesti läsnä, voi antaa lapselle viestin: “Sinun seurasi ei ole tarpeeksi kiinnostavaa”.
Lapsi kuitenkin kaipaa aikuisen läsnäoloa. Hän kaipaa yhteisiä hetkiä ja puuhia, jolloin molemmat keskittyvät samaan asiaan, kuulevat ja näkevät toisensa aidosti. Hän kaipaa kokemusta siitä, että aikuinen viihtyy juuri hänen seurassaan ja haluaa viettää aikaa juuri hänen kanssaan. Kun aikuisella ja lapsella on arjen keskellä hetkiä, jolloin molemmat ovat läsnä toisilleen, tuntee lapsikin olevansa rakastettu ja arvostettu, hyvää seuraa. Hän tuntee, että yhdessä vietetty aika on tärkeää myös aikuiselle ja että aikuinenkin kaipaa yhdessäoloa.
Myös silloin, kun haluaa suhtautua myötätuntoisesti perheen muihin jäseniin ja itseensä, on tärkeää osata olla läsnä. Omien ja muiden tunnetilojen huomaaminen ja niiden äärelle pysähtyminen helpompaa, kun on aidosti läsnä tässä hetkessä. Väsymystään raivoavaan lapseen voi olla vaikeaa suhtautua myötätuntoisesti, jos omat ajatukset pyörivät hoitamattomissa kotiaskareissa, ja omat vaikeat tunteet ja syyt niiden taustalla voivat jäädä tiedostamatta, jos jatkuvasti vain paahtaa asiasta toiseen.
Läsnäolevaa kuuntelua on kuitenkin mahdollista harjoitella.
LAPSI HAASTAA AIKUISTA OLEMAAN LÄSNÄ
Sen lisäksi, että lapset kaipaavat aikuisen läsnäoloa, pystyvät he omalta osaltaan myös opettamaan sitä. Lapsilla on ihailtava kyky huomata elämän pienet ihmeet, asiat, joiden ohi aikuiset helposti kulkevat ilman, että kiinnittävät niihin sen enempää huomiota. Lukemattomia ovat ne kerrat, kun oma poikani on kyykistynyt ihmettelemään kauniisti kukkivaa kukkaa, maassa mönkivää hyönteistä tai tiellä hyppelevää lintua. Aikuisten kannattaakin ottaa mallia lapsista ja pyrkiä useammin pysähtymään ja katsomaan maailmaa lapsenomaisin, hämmästelevin silmin.
Sen lisäksi, että lapsi omalla käytöksellään mallintaa läsnäoloa, tulee tavallisessa arjessa toistuvasti vastaan tilanteita, joissa lapsi sanallisesti tai sanattomasti pyytää vanhempaansa olemaan läsnä. Näin käy esimerkiksi silloin, kun lapsi tuo aikuiselle satukirjaa, esittelee uutta piirustustaan tai laskiessaan liukumäkeä huutaa: “Katso, äiti!” Läsnäolon kaipuu voi välillä purkautua myös kielteisempinä tapoina, sellaisena käytöksenä, joka usein tulkitaan “tahalliseksi kiukutteluksi”.
Edellä kuvaillut tilanteet saattavat aikuiselle näyttäytyä keskeytyksinä, jotka pahimmillaan ottavat päähän ja kiristävät hermoja. Samalla ne kuitenkin tarjoavat arvokkaan mahdollisuuden tarkastella omaa läsnäoloaan ja pysähtyä silloin, kun arjen liiallinen suorittaminen meinaa imaista mukaansa. Aikuinen voi kysyä itseltään, onko ollut sinä päivänä lapselle aidosti läsnä. Onko sillä hetkellä todella kiire vai onko hoppu lähinnä oma käyttäytymismalli, jota ei tule kyseenalaistaneeksi? Olisiko aikuisen sittenkin mahdollista keskeyttää puuhansa ja keskittyä yhdessä olemiseen, edes ihan pieneksi hetkeksi? Minä ainakin olen monet kerrat huomannut meneväni niin sanottuun suorittamisen tilaan silloinkin, kun sille ei olisi tarvetta. Samalla olen huomannut, että nuo hetket, jolloin kesken suorittamisen pysähdynkin aidosti lapsen asian äärelle, tarjoavat paljon iloa paitsi lapselle, myös minulle. Noissa hetkissä on jotain ihmeellistä.
LÄSNÄOLOA TAVOITTELEMASSA
Kun tahtoo olla paremmin läsnä, kannattaa ensimmäiseksi kiinnittää huomiota asioihin, jotka saattavat häiritä keskittymistä. Jotta jaksaisi olla läsnä toisille, tulee aikuisen pitää huolta myös omasta itsestään ja tarpeistaan. On aivan tavallista, että nälkäisenä, väsyneenä tai uupuneena ei jaksa olla innokkaasti tutkimassa metsäpolulla vipeltävää muurahaista tai keltaisenaan kukkivaa voikukkaa.
Samoin ylimääräisten häiriötekijöiden poistaminen ympäriltä voi olla hyvä ajatus silloin, kun läsnäoleminen tuntuu kovin vaikealta. Televisio kannattaa sulkea, ja kuten alun esimerkissä, puhelimen vieminen pois näkyviltä kannattaa. Mielessä pyörivistä hoidettavista asioista puolestaan voi laatia listan ja sen jälkeen pyrkiä unohtamaan ne. Toisinaan kotoa pois lähteminen tai mieltä painavan tehtävän tekeminen voi olla hyvä ajatus, vaikka yleisesti ottaen olisi hyvä opetella rentoutumaan myös kotona ja silloinkin, kun kaikki ei ole aivan viimeisen päälle järjestyksessä.
Kadonnutta läsnäoloa metsästäessä kannattaa läsnäoloa ensin lähteä tavoittelemaan sellaisen yhteisen tekemisen parissa, josta molemmat nauttivat. Esimerkiksi hyvän lastenkirjan lukemiseen uppoaa helposti aikuinenkin, yhteiset painihetket saavat parhaimmillaan molemmat nauramaan, ja mäenlaskussa tai pallopeleissä vierähtää helposti tovi jos toinenkin. Samoin kotitöiden tekeminen yhdessä voi olla yllättävänkin hauskaa. Yhteisen aktiivisen puuhan lisäksi arkeen kannattaa erikseen varata aikaa myös rauhallisille hetkille, jolloin lapsi ja aikuinen voivat keskustella kuluneesta päivästä tai lapsen mieltä askarruttavista asioista. Esimerkiksi yhteiset ateria- ja saunahetket sekä jokailtaiset nukkumaanmenot ovat sellaisia tilanteita, joissa toisen äärelle pysähtyminen on erityisen luontevaa.
Olosuhteiden huomioimisen ja hauskan puuhan keksimisen lisäksi läsnäoloaan on mahdollista harjoittaa. Yksi keinoista, joihin lapsen kanssa oleminen tarjoaa loistavan mahdollisuuden, on yksityiskohtien huomaaminen. Kun lapsi jää ihmettelemään omaa varjoaan tai kuuntelee linnun laulua, sen sijaan, että kiirehtisi eteenpäin, kannattaa aikuisenkin mahdollisuuksien mukaan pysähtyä hetkeen ja ihmetellä asiaa lapsen kanssa. Yhdessä voi tutkia, miltä varjo näyttää erilaisilla alustoilla, esimerkiksi hiekalla tai lumella. Mitä varjolle tapahtuu, jos heiluttaa käsiään tai menee kyykkyyn? Entä miltä linnun laulu kuulostaa? Miten sitä voisi matkia? Kuuluuko muita ääniä?
Myös monet muut arjen puuhat ovat erinomaisia yksityiskohtien huomioimiselle. Ruokapöydässä voi yhdessä miettiä, miltä ruoka tuntuu suussa, kylvyssä katsoa, miten vesipisarat putoilevat kylpyveden pintaan ja nukkumaan mennessä kuunnella ääniä, joita ympäriltä kuuluu.
LÄSNÄOLO EI OLE SUORITE
On hyvä muistaa, että läsnäolon ei ole tarkoitus olla uusi kohta loputtomalta tuntuvassa tehtävälistassa. Sen ei ole tarkoitus olla suorite, eikä siitä kannata ottaa ylimääräisiä paineita. On täysin tavallista, että joskus on hetkiä ja aikoja, jolloin aito läsnäolo tuntuu vaikealta. Esimerkiksi mennyt koronakevät aiheutti monien perheiden elämään niin yllättäviä muutoksia ja vaatimuksia, ettei ole mikään ihme, jos arki välillä muuttui suorittamiseksi.
Kannattaa myös huomioida, että vaikka lapsi kaipaa aikuisen läsnäoloa, ei hänkään tarvitse sitä joka hetki. Yksinolo ja -leikkiminen voivat olla tärkeitä myös lapselle, ja aikuinenkin tarvitsee aikaa, jolloin saa hoidettua tiettyjä askareita tai vain rentouduttua.
Läsnäoleva yhdessäolo ei myöskään ole sama asia kuin kahdenkeskinen aika. Vanhempi ja lapsi voivat olla toisilleen läsnä myös silloin, kun paikalla on esimerkiksi lapsen toinen vanhempi tai sisaruksia. Tärkeintä on, että kaikki perheenjäsenet tuntevat tulevansa kuulluiksi ja nähdyiksi, ja kokevat, että toiset viihtyvät heidän seurassaan. Myös aikuisen kokemus siitä, että muiden tehtävien hoitaminen ei vie liikaa aikaa omalta perheeltä, on tärkeä.
Lopuksi tahdon vielä haastaa sinut, joka luet tätä tekstiä. Seuraavan kerran, kun lapsesi pysähtyy ihmettelemään jotain mielenkiintoista, pysähdy hänen kanssaan, ja ihmetelkää asiaa yhdessä – jos se vain suinkin on mahdollista. Todennäköistä on, että tuo hetki tarjoaa teille molemmille paljon.
Ihmeellistä Lempeän kasvatuksen viikkoa!
– Henriikka Vainio, Kiintymysvanhemmuusperheet ry:n toimihenkilö –
Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2020.
