Eri tunteiden biologisten roolien ja vaikutusten ymmärtäminen voi auttaa sekä aikuista että lasta omissa tunnetaidoissaan. Tunne ei ole hyvä tai huono, se on vain aivojemme tila tietyllä hetkellä ja vaikuttaa kullekin tunteelle tyypisellä tavalla kaikkeen toimintaamme ja kokemuksiimme. Voimme itse kasvattajina ymmärtää omat rajoitteemme esimerkiksi kiihtyneessä mielentilassa, ja toisaalta voimme ymmärtää lapsen rajoitteet sekä myös opettaa lasta tunnistamaan niitä – kun voimakas tunne on päällä, ei kannata toimia vaan odottaa että se menee ohi.

Tunteita nimeämällä lapsi oppii, että tiettyihin kehon tuntemuksiin, toimintamalleihin, fysiologisiin reaktioihin liittyy tietty tunne, jolla on oma tehtävänsä osana meitä ja elämäämme. Tunnesanaston laajuuden on havaittu olevan yhteyksissä esimerkiksi empatiakykyyn: rikkaampi tunnesanasto liittyy usein suurempaan empaattisuuteen.

Tutkimuksissamme on myös havaittu että tunnetila tarttuu herkästi esimerkiksi elokuvista ja tarinoista tai vuorovaikutustilanteessa kuulijalta puhujalle.

Kerro mekanismeista, joiden kautta tunnetilat välittyvät ihmiseltä toiselle arjen vuorovaikutuksessa?
Vuorovaikutustilanteessa kaikki osapuolet tuovat tilanteeseen omat tunnetilansa. Vuorovaikutuskumppanin tunnetila välittyy automaattisesti esimerkiksi äänen, eleiden, kasvonilmeiden ja toiminnan välityksellä. Toisaalta oma tunnetilamme vaikuttaa siihen, miten tulkitsemme kumppanin viestejä. Aivoissa erityisesti mantelitumake poimii ympäristöstä omalle selviytymisellemme tärkeitä ärsykkeitä, joihin ihmisellä vahvasti sisältyvät myös muiden tunnereaktiot. Tämä on todennäköisesti yksi syy sille, miksi lajimme on sosiaalinen: toisten tunnereaktiot kertovat meille ympäristön vaaroista ja mahdollisuuksista. Arjen kasvatustilanteissa tietoa voisi hyödyntää esimerkiksi tunteiden säätelyn opettamisessa: aikuinen omalla rauhallisuudellaan osoittaa, että tilanne on turvallinen.

Toisaalta aivokuvantamistutkimuksissa on havaittu, että esimerkiksi samaa elokuvaa katselevien tai samaa tarinaa kuuntelevien ihmisten aivotoiminta samankaltaistuu eli synkronoituu erityisesti silloin, kun elokuva tai tarina on tunnepitoinen. Synkronoituminen on suurempaa, kun ihmiset ovat toisilleen läheisiä – sisaruksia tai ystäviä – eli läheistemme kanssa olemme yleensä aivotoiminnankin tasolla samalla aaltopituudella. Tunteiden samankaltaistuminen ihmisten välillä on myös varmaan monelle tuttua arjesta: erityisesti lapset tuntuvat herkästi aistivan perheen tunneilmapiirin. Tunteiden simulaatioteorian mukaan ymmärrämme toisten tunnetiloja simuloimalla vastaavia tunnetiloja omissa aivoissamme. Aivokuvantamisella on osoitettu esimerkiksi se, että samat aivomekanismit aktivoituvat automaattisesti, kun haistamme itse inhottavaa hajua tai kun katselemme toisen ihmisen haistavan vastaavaa hajua, tai kun koemme kipua tai katselemme toisen kokevan kipua. Simulaatioteorian mukaan tämä mahdollistaa toisen ihmisen tunnetilan ymmärtämisen ja on siten eräs empatian perusmekanismeista. Tämä perusmekanismi on toimii jo vauvoilla: kun perhekerhossa yksi vauva alkaa itkeä, yhtyvät muutkin herkästi itkuun.

Virittäytymällä toisen tunnetilaan voimme myös oppia toisten tunnereaktioista joutumatta itse suoraan kokemaan samaa. Esimerkiksi kun toinen kertoo kohtaamastaan vaarasta, kuulijan aivot synkronoituvat eli virittyvät samalle aaltopituudelle, jolloin voimme oppia kokemuksesta ja ehkä osaamme toimia tulevaisuudessa itse vastaavassa tilanteessa, vaikka emme sitä ole omakohtaisesti kokeneet. Mielikuvaharjoittelu toimii näin myös tunteiden treenaamisessa: tunteista ja niihin liittyvistä tilanteista keskustelu ja yhdessä lukeminen tarjoavat lapselle mahdollisuuksia oppia erilaisten tilanteiden ja tunteiden kohtaamisesta.

Miten kiintymysvanhemmuus ja aivotutkimus liittyvät yhteen?

Kiintymysvanhemmuus nojaa vahvasti psykologiseen ja biologiseen tutkimukseen ja ihmisen lajityypilliseen toimintaan. Aivotutkimus on puolestaan yksi lähestymistapa mielen toimintaan ja tarjoaa psykologialle biologisen perustan.

Aivotutkimus on lisännyt ymmärrystämme esimerkiksi aivojen kehitysvaiheiden asettamista rajoitteista, kuten useisiin eri säätelytehtäviin osallistuvan etuotsalohkon pitkälle aikuisuuteen jatkuvasta kypsymisestä. Kiintymysvanhemmuudessa pyrkimys on ymmärtää lasta kokonaisvaltaisesti, ja tässä ymmärrys aivojen kehityksestä eri ikävaiheissa voi olla avuksi.

Toisaalta esimerkiksi tieto aivojen muovautuvuudesta ja sen asettamista mahdollisuuksista sopii hyvin tähän kiintymysvanhemmuuden Lempeän kasvatuksen tunnetaitoteemaankin: aivot muovautuvat jatkuvasti läpi eliniän ja oikeita yhteyksiä vahvistamalla ja harjoittamalla voimme muokata vaikkapa omia tunnetaitojamme läpi elämän.

Heini Saarimäki on kasvatustieteiden maisteri ja kognitiivisen neurotieteen alalta väitellyt filosofian tohtori. Hänen väitöskirjansa “Decoding emotions from brain activity and connectivity patterns” on julkaistu helmikuussa 2018. Hän on myös kahden pienen lapsen äiti.

– Hanna Hongisto –




Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2018.