Moni vanhempi saattaa jännittää jo etukäteen lapsen teini-ikää. Muut vanhemmat kertovat kauhutarinoita ja uutisissa mässäillään nuorisorikollisuuden kasvulla sekä holtittomilla nuorilla. Miten vanhempana voi varautua teini-ikään, vai pitääkö se vain ottaa vastaan sellaisena kuin tulee? Millä tavalla vanhempi voi rakentaa luottamusta nuoren valintoihin ja antaa lapsen toimia itsenäisesti? Tämän tekstin pohjalla on käytetty Helsingin sanomien artikkelia, Nuori kapinaton, sekä kiintymysvanhemmuusperheet ry:n materiaaleja.
Tunnetaidot auttavat nuorta tekemään oikeita valintoja
Teini-ikä on fyysisesti, myös aivojen näkökulmasta, mullistuksen aikaa nuorelle. Tämän vuoksi tunnetaidot tulevat tarpeen, sekä nuorelle että vanhemmalle. Teini-iässä tunteet ovat intensiivisiä. Jos lapsi ei ole saanut harjoitella tunteiden säätelyä aiemmin, voi tässä iässä tunteet kuohua yli, koska taitoja tunteiden säätelyyn ei ole. Tunnetaitojen opettelua kannattaa alkaa tukea ihan vauvaiästä lähtien, mutta harjoittelun voi aloittaa myöhemminkin. Tässä usein vanhempikin oppii paljon. Nuoremmalle lapselle tunnetaitoja voi harjoitella sanoittamalla, yrittämällä ymmärtää lapsen tunteita ja tarpeita ja tietenkin hyväksymällä lapsen tunteet (vaikka tekoja ei hyväksyisikään). Vanhemman lapsen kanssa sanoittaminen saa varmasti aikaan vain ärsyyntymistä, mutta vanhempi voi aina sanoittaa omia tunteitaan ja tarpeitaan. Vanhempi voi myös kysyä nuorelta, miten hän tulkitsi vanhemman toimintaa tai minkälaista tunnetta vanhempi viesti omalla toiminnallaan. Näin nuori oppii havainnoimaan tarpeiden ja tunteiden ja tekojen välistä yhteyttä, mutta ilman että huomio on hänen herkissä tunteissaan.
Tunteiden säätelyssä on tärkeää, että nuori osaa aktivoida “järkiaivot” ettei liskoaivot saa määräysvaltaa lapsen reaktioihin. Vanhempi voi tukea tätä taitoa, esimerkiksi kertomalla omista havainnoistaan. Miltä vanhemmasta tuntuu kiukustuessaan? Minkälaisia fyysisiä tuntemuksia hänessä herää ja miten hän itse pystyy keskeyttämään tunteiden ylikuohumisen? Vanhemman kannattaa myös kertoa epäonnistumisistaan, miten joskus hermostuu ja tekee asioita, joita ei haluaisi. Miten silloin voi yrittää korjata tilanteen pyytämällä anteeksi ja ottamalla itse vastuu omista tunteistaan ja reaktioistaan.
Tunnetaidot auttavat myös vanhempaa toimimaan oikein
Nuoren tunteiden lyödessä yli, vanhemman ei kannata antaa ohjeita tai alkaa moralisoimaan. Nuori ei kaipaa ohjeita tai moralisointeja silloinkaan, kun hän kertoo innoissaan omista ideoistaan tai ajatuksistaan. Tässä kohtaa vanhemman omat tunnetaidot auttavat. Vanhemman ei tarvitse lähteä nuoren tunteisiin mukaan tai ottaa nuoren purkausta tai itsenäistä valintaa henkilökohtaisesti. Jos vanhemmassa herää jokin tunne, esimerkiksi pelko lapsen kehittymisestä yhteiskuntakelpoiseksi kansalaiseksi, tai pelko siitä, että lapsi ei luota tai että lapsi hylkää vanhemman tai että lapsi tekee virheen, niin vanhemman on hyvä tunnistaa nämä tunteet ja käsitellä ne itse eikä toimia tunteiden pohjalta. Tunnekuohussa nuori tarvitsee yhteyttä vanhempaan tai luotettavaan aikuiseen. Nuoren pitää saada kokea, että hän ei jää tunteiden kanssa yksin tai että hänen tunteensa olisivat liikaa tai että hän on epäonnistunut, koska tuntee näin. Nuoren pitää saada myös kokemus siitä, että hänellä on taito hallita omat tunteensa ja tehdä fiksuja ratkaisuja. Lisää yhteydestä ja aikuisen tavoista tukea nuorta saa Laura Markhamin haastattelusta.
Vanhemman on hyvä myös osata ottaa vastaan kritiikkiä ja antaa nuorelle omaa tilaa ja kunnioittaa nuoren yksityisyyttä. Vanhempi voi kokea hylätyksi tulemisen tunnetta, jos nuori alkaakin toimia ihan omalla tavallaan ja haluaa erottua vanhempien valinnoista.
Nuoren on kuitenkin tärkeää saada tehdä ratkaisuja omien kiinnostusten pohjalta. Aikuisen tehtävä on olla kiinnostunut, kunnioittaa lapsen rajoja ja kannustaa lasta luottamaan itseensä. Jos lapsen valinnoista herää huolta, voi vanhempi ensin miettiä, kuinka realistisia huolet ovat. Tekeekö nuori jotain pahaa itselleen tai muille? Vai hakeeko nuori omaa paikkaansa, mutta tekee sen eri tavalla, mitä vanhempi olisi toivonut? Molemmissa tapauksissa tehokkain tapa on osoittaa kiinnostusta ja halua ymmärtää nuoren valintoja. Mitä nuori tavoittelee? Voiko nuori valita toimia toisin? Tarvitseeko nuoren edes valita toista tapaa? Minkälaista apua tai tukea nuori aikuiselta toivoo? Usein riittää se, että vanhempi on turvallinen henkilö, jolle nuori voi kertoa kipeimmätkin asiat ilman tuomituksi tulemisen pelkoa. Aikuinen voi myös aktivoida nuorta miettimään tekojen seurauksia ennalta. Mitä nuori ajattelee, että tapahtuu, jos hän valitsee tietyn toimintatavan? Minkälaisia seurauksia asialla voisi olla? Onko nuori ottanut nämä huomioon ja onko lopputulos nuoren kannalta toivottu? Kun nuori pohtii näitä itse, hänen on helpompi arvioida ja tarvittaessa muuttaa valintaansa. Jos aikuinen kertoo nuorelle “oikeat” vastaukset, herättää se varmasti vastareaktion nuoressa: “Eikö vanhempi luota minuun ja arviointikykyyni? En varmasti tee, niin kuin vanhempi toivoo!”
Kaikki nämä tietenkin vaatii sitä, että aikuisen ja nuoren välit ovat kunnioittavat ja että puheyhteys on kunnossa. Joskus saattaa olla vaikeampia hetkiä, mutta aikuisen tehtävä on ylläpitää ja olla kärsivällinen ja yrittää ymmärtää haasteita, jotka nuoren käytökseen vaikuttaa. Jos aikuinen luovuttaa nuoren suhteen, ei voi olettaa, että nuorella olisi kykyä tai kapasiteettia rakentaa yhteyttä uudelleen.
Julkaistu 11/2022.