Lempeän kasvatuksen viikko - Kiintymysvanhemmuus ry

Näe lapsen käytöksen taakse

Kiintymysvanhemmuus ry — Thu, 09 Oct 2025 17:56:05 +0000

Mäkelä Heli
Näe lapsen käytöksen taakse
Santalahti 2025

Näe lapsen käytöksen taakse -kirjan nimi kertoo jo hyvin, mikä kirjan kantava teema on. Kirjan ulkonäkö ei minusta valitettavasti ole kovin houkutteleva, mutta sisältö oli erittäin hyvä!

Kirja on suunnattu varhaiskasvatuksen ammattilaisille, mutta voin suositella sen lukemista ihan jokaiselle vanhemmalle tai lasten kanssa muutoin tekemisissä olevalle. Mäkelä onnistuu perustelemaan todella kattavasti ja vakuuttavasti, miksi todellakin on tärkeää pysähtyä tutkimaan, mitä lapsen käytöksen takana on. Kirja perustuu vahvasti hermostolliseen näkökulmaan ihmisen käyttäytymisestä.

Kirjoittaja kehottaa pysähtymään ja pohtimaan, miksi lapsi käyttäytyy juuri näin ja mitä se kertoo minulle? Tärkeää olisi ottaa kantavaksi ajatukseksi se, mitä kasvattaja voisi tehdä toisin, eikä kiinnittää huomiota vain lapsen toimintaan. Mäkelä toivoo, ettemme enää yritä keinolla millä hyvänsä muuttaa lapsen käytöstä sellaiseksi, mitä itse toivoisimme sen olevan. Hän ehdottaa, että näkisimme käytöksen merkkinä siitä, missä tilassa lapsen hermosto on sillä hetkellä. Vanhat sukupolvien ketjusta nousevat kasvatustavat eivät tue tätä ajattelua. Meidän tulee pysähtyä ja miettiä, miten todella haluamme toimia.

Mäkelä on koonnut kattavasti tietoa siitä, mitkä kaikki asiat voivat vaikuttaa lapsen käytöksen takana. Näitä ovat muun muassa tarpeet ja tunteet, temperamentti, hermoston eri tilat sekä stressi ja kiire. Toisessa osassa Mäkelä esittelee erilaisia keinoja lapsen turvan tunteen vahvistamiseen. Tämä on tärkeää, sillä lapsuudessa muodostuneella turvan tunteella on suuri vaikutus myöhempäänkin hyvinvointiin. Kolmannessa osiossa kirjoittaja on koonnut erilaisia aikuisen toimintatapoja siihen nähden, missä hermoston tilassa lapsi on. Jo otsikoista näkee hyvin sen, että lapsen varsinainen “kasvattaminen” ei onnistu muulloin kuin lapsen ollessa turvan tilassa. Silloin kun lapsen hermosto on epätasapainossa eli hän on esimerkiksi taistele tai pakene -tilassa, on tärkeää keskittyä vain turvan tunteen palauttamiseen. Viimeisessä osiossa Mäkelä johdattaa lukijan tutkimaan kasvattajan oman käytöksensä taustoja. Hän kirjoittaa esimerkiksi aikuisen oman lapsuuden vaikutuksesta hermostoon sekä aikuisen hermoston epätasapainon vaikutuksesta kasvatukseen. Lopussa on myös hyviä harjoituksia oman hermoston säätelyyn, joita voi käyttää myös lapsen kanssa.

Avaan tässä Mäkelän kirjoituksia tarkemmin hermoston eri tiloista, sillä se oli mielestäni yksi kirjan parhaita anteja. Ihmisen yleisin hermostollinen tila pitäisi olla turvan tila. Turvan tila on avain oppimiseen sekä terveeseen sosiaaliseen ja emotionaaliseen kehitykseen. On tärkeää palauttaa lasta turvan tilaan aina kun se on tarpeen. Polyvakaalisen teorian mukaan hermosto voi mennä hetkellisesti epätasapainoon ja lapsi on taistele tai pakene -tilassa, lamaantumisen tilassa tai miellyttämisen tilassa. Muussa kuin turvan tilassa lapsi keskittyy vain selviämiseen, ei yhteyden muodostamiseen toisten kanssa. Tilat vaihtelevat päivän aikana, mutta tärkeää on, että pystymme palautumaan turvan tilaan emmekä jumitu epätasapainoon.

Turvan tila

Lapsi on avoin, kontaktissa muiden kanssa, yhteistyökykyinen, empaattinen ja ottaa vastaan puhetta
Keho on rento, hengitys rauhallista ja syvää, sydämen syke normaali
Lapsi on leikkisä, luova, aktiivinen ja kiinnostunut asioista
Lapsen kanssa pystyy keskustelemaan ja ratkomaan ongelmia
Lasta pystyy “kasvattamaan” erilaisilla keinoilla (kirjassa esitelty mm. mallintaminen, positiivinen huomiointi, myönteinen aktivointi, luonnolliset seuraamukset, rajat, motivaation tukeminen, ympäristön muokkaus, leikki ja ongelmanratkaisutaitojen vahvistaminen)

Taistele tai pakene -tila

Suurin osa haastavista kasvatustilanteista tapahtuu kun lapsi on taistele tai pakene -tilassa
Lapsen sympaattinen hermosto aktivoituu. Näkyy usein liikkeenä, äänenä ja aggressiivisuutena
Lapsi hakee huomiota haastavalla käytöksellä
Lapsi ei käyttäydy huonosti vaan hänen kehonsa puolustautuu
Lapsi tarvitsee turvaa ja kanssasäätelyä EI rankaisua, sättimistä, uhkailua, nalkutusta ym.

Lamaantuminen

Lapsen liike on vähäistä ja hidasta
Häneen on vaikeaa saada kontaktia eikä hän hae yhteyttä toisiin ihmisiin
Lapsi saattaa näyttää ulospäin olevan turvan tilassa mutta kokee sisäisesti hätää tai ahdistusta tai häpeää
Houkuttelu yhteyteen välittämisen ja turvan avulla
Lapsen kehon liikuttelu ja asennon avaaminen

Miellyttäminen

Lapsi tuntee olevansa turvassa miellyttäessään muita. Lapsi pelkää, että yhteys katkeaa, jos hän näyttää kaikki tarpeensa ja tunteensa.
Lapsi toimii aikuisen tunteiden kannattelijana
Lapsi tukahduttaa omia tunteitaan ja tarpeitaan
Keho voi olla jatkuvassa valppaustilassa mutta ulospäin lapsi näyttää tyytyväiseltä ja käyttäytyy moitteettomasti
Miellyttämiseen taipuvaiset lapset ovat usein aikuisen näkökulmasta helppoja ja mukautuvia. Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan selviytymiskeinosta!

Autonominen hermostomme tarkkailee jatkuvasti ympäristöä ja kehon sisäistä tilaa, sillä sen tehtävä on pitää meidät turvassa. Tätä tiedostamatonta havainnointia kutsutaan neuroseptioksi. Jos neuroseptio havaitsee uhkaa, se aktivoi meissä tilanteesta ja ihmisestä riippuen tarpeen taistella, paeta tai lamaantua. Lapsen neuroseptio tarkkailee aikuisen toimintaa. Jos lapsi käyttäytyy huonosti (hänen hermostonsa on epätasapainossa), saatamme pahentaa tilannetta, jos lapsen neuroseptio kokee toimintamme uhkana. Aikuisten tulisikin aina pyrkiä viestimään turvaa ja näin saada myös lapsi turvan tilaan.

Mäkelä kirjoittaa, että kanssasäätely on yksi aikuisen tärkeimmistä työkaluista lapsen kanssa. Lapsi autetaan stressaavista hetkistä takaisin sietoalueelleen. Kanssasäätelyssä aikuinen säätelee omaa hermostoaan ja tuo lapsen hermostolle turvan merkkejä, jotta lapsi voi palata turvan tilaan. Kyse on siitä, että aikuinen vain on läsnäolevasti lapsen kanssa, ei kerro, opeta tai anna ohjeita. Se on siis olemista ei tekemistä. Lapsi oppii yhdessä aikuisen kanssa kohtaamaan ja sietämään isoja tunteita. Kanssasäätelyn avulla lapsi tulee kohdatuksi ja hän oppii, että hänen tunteillaan on väliä. Kanssasäätelyn tarkoitus ei ole saada lapsen tunnetta loppumaan ja häntä hiljentymään. Aikuisen antamia turvan merkkejä: pehmeät kasvot, rennot lihakset, rauhallinen hengitys ja sydämen syke, melodinen ääni ja pehmeät, vähäiset liikkeet.

Lapsi tarvitsee tarpeeksi tukea sisäistääkseen, että hän on hyvä, hänen tunteilleen on tilaa ja hän on turvassa. Lapsi tarvitsee aikuisen, joka vastaa hänen tarpeisiinsa, antaa tilaa tunteille, toimii kanssasäätelijänä ja hyväksyy hänet kaikissa tilanteissa. Mäkelä on ilmaissut tämän hyvin lauseella: “Lapsella on oikeus olla aikuiselle vaivaksi”. Lapsen tulisi saada tuntea kaikkia tunteita ja aikuisen tulisi sietää ja kannatella niitä. Hänen tulisi saada itkeä, jännittää, raivota ja hävetä ilman, että aikuinen mitätöi, vähättelee tai kieltää hänen tunteensa.

Kirjan tärkein sanoma on siis, että meidän tulisi pysähtyä lapsen käytöksen äärelle. Pohtia, mikä saa lapsen käyttäytymään näin. Pysähtyä ja olla uteliaita ennen kuin teemme mitään. Jos keskitymme vain muuttamaan lapsen käytöstä, sorrumme usein näihin vanhanaikaisiin sukupolvien ketjusta nouseviin kasvatusmenetelmiin kuten häpäiseminen, palkitseminen, sättiminen, uhkailu, pakottaminen, lahjominen, kiristäminen tai tunteiden mitätöinti. Yhteyden ja turvan tilassa lapsi on lähtökohtaisesti yhteistyöhaluinen, joustava ja kykenee säätelemään tunteitaan eli jokin on saanut hänen hermostonsa epätasapainoon. Tämä hermostollinen tila aiheuttaa aikuisen näkökulmasta ei toivottua käyttäytymistä.

Mäkelä kehottaa lukijaa myös tutkimaan oman käytöksen taustoja. Jos pysähdymme omien tarpeidemme ja tunteidemme sekä hermoston tilojen äärelle, pystymme näkemään niitä paremmin myös lapsessa. Kun tutustumme meitä triggeröiviin ärsykkeisiin ja niistä nouseviin reaktioihimme, pystymme toimimaan tietoisemmin. Tapamme reagoida on ohjelmoitu jo lapsuudessa hermostoomme sillä, miten meidät on kohdattu. Onko tarpeisiimme ja tunteisiimme vastattu? Reaktiomme hankaliin tilanteisiin lapsen kanssa nousee siis omista kokemuksistamme. On ymmärrettävää, että joissain tilanteissa aikuisen oma itsesäätely pettää. Näissä tilanteissa uteliaisuus ja itsemyötätunto ovat avainasemassa. Lapselle olisi ensiarvoisen tärkeää, että aikuinen tarjoaa hänelle turvaa ja kanssasäätelyä. Meidän olisi siis tärkeää vahvistaa omaa itsesäätelykykyämme. Pystymme lisäämään oman hermostomme joustavuutta itsemyötätunnon ja kehotietoisuuden kautta.

– Anni Paarma

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Kani, joka kuunteli

Kiintymysvanhemmuus ry — Mon, 06 Oct 2025 17:24:02 +0000

Kani, joka kuunteli
Cori Doerrfeld
Suomennos: Raija Rintamäki
Kumma kustannus
2025

Tässä lastenkirjassa Karo-niminen lapsi rakentaa palikoista upean rakennelman, joka kuitenkin yllättäen sortuu. Karoa saapuu auttamaan eri eläimiä, joilla on jokaisella näkemys siitä, mikä auttaisi ja mitä pitäisi tehdä. Karoa nämä auttamisyritykset eivät kuitenkaan lohduta. Sitten saapuu kani, joka keskittyy vain olemiseen ja Karon kuunteluun. Karo saa itse näyttää, miltä hänestä tuntuu ja mitä seuraavaksi voisi tehdä.

“Kani, joka kuunteli” on koskettava kuvakirja surusta, lohduttamisesta ja kuuntelemisen voimasta: siitä, miten tärkeää on joskus vain olla hiljaa.

Tämä kirjan takakannesta löytyvä lause kiteyttää hyvin kirjan tärkeimmän sanoman. Kirja kuvaa sitä, kuinka tärkeää on pysähtyä lapsen äärelle ilman, että yrittää poistaa hänen tunnettaan, ratkaista ongelmaa tai edes sanallisesti lohduttaa. Kun lapsella on suuria tunteita, on aikuisen ensisijaisesti tärkeää keskittyä yhteyden rakentamiseen. Kun yhteys ja turva on muodostettu ja tunne on saanut tilaa olla ja mennä, voi asiaa käsitellä myös sanallisesti. Näin emme ohita tunnetta ja sen kehollista kokemusta, vaan annamme sen virrata.

Kirjan kuvitus on tehty digitaalisesti. Kuvitus on melko minimalistista, mutta hyvin kertovaa. Tekijä on saanut erinomaisesti tallennettua Karon tunnetiloja hänen ilmeisiinsä ja kehonkieleensä. Lapsemme (2- ja 4-vuotiaat) tykästyivät kirjaan heti. Heidän sanojensa mukaan parasta kirjassa on Karon tekemät upeat rakennelmat. Hauskaa on myös, kun kirjassa on monenlaisia eläimiä. Vielä hauskempaa on, kun aikuinen lukee niitä eri äänillä.

Voin suositella kirjaa kaikille alle kouluikäisille ja miksei toki vanhemmillekin. Kirjan teema ei ole kovin yleisesti kirjoissa näkyvä ja saa lukijan toivottavasti ajattelemaan asioita hieman eri tavalla. Mitä jokainen meistä eniten tarvitsee, silloin kun on vaikeaa? Kuuntelevia korvia ja myötätuntoista asennetta.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Vahva vanhemmuus: Kuinka löytää hyvä itsestään ja lapsestaan

Kiintymysvanhemmuus ry — Sun, 05 Oct 2025 19:05:12 +0000

Kirjoittanut: Becky Kennedy
Suomentanut: Suvi Kauppila
2024
Alkuperäisteos: Good Inside: Practical Guide to Become the Parent You Want to Be

“Yhteys ennen kaikkea” on teema, joka yhdistää kaiken, mistä Becky Kennedy kirjoittaa. Vahva vanhemmuus kirja jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osa keskitytään Dr. Beckyn kasvatus periaatteisiin kuten kaksi asiaa on totta, käytös on ikkuna, vähennä häpeää ja lisää yhteyttä. Toisessa osassa selvitetään käytännössä yhteyden rakentamista ja käytökseen puuttumista. Käytännöllisiä vinkkejä vanhemmille tulee siitä, miten yhteyspääomaa voi kerätä ja kuinka toimia erilaisissa haasteissa: kiukkukohtaukset, aggressiivisuus, sisaruskateus, uhma, valittaminen, valehtelu, pelot ja ahdistus, ujous, turhautumisen sietäminen, ruokailut, itkeminen, eroahdistus, nukkuminen, itseluottamuksen rakentaminen, perfektionismi ja haluttomuus puhua tunteista. Englanninkielisen alkuperäisteoksen nimi on osuva, sillä tämän kirjan avulla vanhempi todella voi opiskella käytännöllisiä keinoja löytää hyvä itsestään ja lapsestaan sekä muuttua sellaiseksi vanhemmaksi, joka haluaa olla.

Käydäänpä kasvatusperiaatteista ensimmäiseksi läpi, mitä tarkoittaa yhteys. Yhteys on merkki läsnäolosta, turvallisuudesta ja hyvyydestä. Yhteys on vanhemman ja lapsen välinen tai omaan itseen luotu side, joka olettaa hyvän tarkoituksen käytöksen takana. Yhteys ei kuitenkaan ole hyväksyntää, joka liittyy tiettyyn käytökseen. Tämä selittää sen, miksi ei yhteyden luominen lapseen vaikealla hetkellä “vahvista” huonoa käytöstä. Yhteys liittyy siis suhteeseemme ihmiseen käytöksen takana. Yhteys on olemassa, kun näytämme lapsillemme, että saat olla oma itsesi silloinkin kuin sinulla on vaikeaa ja pysyn silti luonasi. Vanhempien vaikeudet lastensa kanssa johtuvat yleensä jommasta kummasta ongelmasta: lapset eivät tunne niin voimakasta yhteyttä vanhempiin kuin haluavat tai tuntevat olevansa yksin jonkin vaikeuden tai täyttymättömän tarpeen kanssa.

Dr. Becky kertoo yhteyttä kuvaavan esimerkin, jossa kuvitellaan lapsella olevan pankkitili tunteita varten. Pankkitilin valuuttana on yhteys. Lapsen käytös kullakin hetkellä heijastaa sitä, kuinka täysi tai vajaa pankkitili on. Kun vanhempi todella luo yhteyden lapseen, näkee vaivaa ymmärtääkseen, mitä lapselle on tapahtumassa, vanhempi näkee lapsen kokemuksen, sallii hänen tunteensa, vanhempi kerää pääomaa pankkiin. Terve määrä yhteyspääomaa saa lapset tuntemaan olevansa itsevarmoja, pystyviä, turvassa ja arvokkaita. Nämä positiiviset sisäiset tunteet johtavat “hyvään” ulkoiseenkin käytökseen, kuten yhteistyöhön, joustavuuteen ja säätelyyn. Saadaksemme aikaan positiivista muutosta meidän on vanhempina ensin rakennettava yhteys, joka saa lapset tuntemaan olonsa paremmaksi ja käyttäytymään paremmin. Huomionarvoista on, että käytös on ketjun viimeinen lenkki, kaikki alkaa yhteydestä. Yhteyspääoma liikkuu molempiin suuntiin: nostamme säännöllisesti yhteyspääomaa pankkitililtä, kun pyydämme lasta siivoamaan huoneensa, on aika lähteä tai pestä hampaat tms. Vanhemmat kuluttavat runsaasti yhteyspääomaa, sillä meidän on vähän väliä käskettävä lapsia tekemään jotain, mitä he eivät halua ja kunnioittamaan sääntöjä. Tämän vuoksi vanhempien on oltava todella taitavia yhteyden rakentajia, koska tarvitsemme kattavat säästöt, jotta varannot eivät kulu loppuun.

Yhteyden rakentamisen salaisuus on siinä, että olemme rauhallisia. Yhteyden luomista ei kannata yrittää latautuneessa tilanteessa, sillä kehomme ei ole hyvä oppimaan taistele tai pakene -tilassa. Rauhallisemmalla hetkellä voimme hidastaa, luoda yhteyttä, nähdä lasten hyvyyden ja kehittää vahvempaa suhdetta.

Dr. Becky antaa seitsemän vinkkiä vanhemmille kuinka luoda yhteyttä lastensa kanssa:

1. LEPU-aika: leikki ilman puhelinta aika: lapset haluavat jakamattoman huomiomme! Huomio on viesti siitä, että he ovat turvassa, tärkeitä, arvokkaita ja rakastettuja. Anna hetkelle nimi osoittaaksesi, että tämä aika on erityistä. Rajoita aika 10-15 minuuttiin ja pidä se häiriöttömänä. Anna lapsen valita leikki. Lapsi on keskipisteenä, sinun tehtäväsi on vain jäljitellä, pohtia ja kuvailla, mitä lapsi tekee.

2. Täydennys peli: kun lapsi käyttäytyy kapinnallisesti, etsitä hänelle ajatus, että lapsen käytös johtuu äidin /isän puutteesta. Seuraavalla kerralla voit tehdä täydennyksen jo ennen kuin lapsen käytös muuttuu häiritseväksi. Esittele leikki naurun ja hassuttelun kautta: “Minusta tuntuu, ettet ole tarpeeksi täynnä äitiä/ isiä. Luulen, että äitiä / isiä on vain nilkkoihin asti! Täydennetäänpä sinut!” Halaamalla lujasti ja pitkään ja irvistämällä kuin käyttäisit kaikki voimasi muutaman kierroksen avulla, lapsen varastot latautuvat.

3. Tunnerokottaminen toimii samalla tavalla kuin rokottaminen sairauden ehkäisemiseksi. Vahvistamme kehoamme, jotta olemme valmiimpia kestämään vaikeuksia tulevaisuudessa. Tunnerokottamalla luomme yhteyden lapsiin ennen suurten tunteiden hetkeä ja vahvistamme säätelytaitoja ennen kuin lapsen on käytettävä niitä. Tunnerokottamisen kaava on yhteys + validointi + ymmärrettävä tarina, joka toteutetaan ennen varsinaista tapahtumaa. Tämä ei tarkoita, että lapsesta tulee yhtäkkiä hyvä häviäjä lautapelissä, mutta harjoittelu on tunnetusti tie edistykseen. Esimerkiksi tunnerokottaminen ruutuajan päättymistä varten: “Ajatellaan ennen ruutuajan alkamista, miltä tuntuu, kun se loppuu. On vaikea lopettaa sellaisten asioiden tekemistä, joita rakastamme, eikö olekin. Niin minustakin. Vedän nyt syvään henkeä, niin että kehoni valmistautuu siihen kun lopetamme katselun. Mietin myös voisimmeko hoitaa jotkut ruutuajan loppumisen aiheuttamat valitukset pois alta nyt, niin, että kehomme ovat valmiit”. Kepeästi mutta ei pilkallisesti vanhempi voi sanoittaa ruutuajan loppumisten valitusta. Tällä hassuttelulla valat yhteyttä vaikeaan siirtymäkohtaan jo ennen kuin se tapahtuu.

4. Tunnepenkki on kuviteltu penkki, jonne ollaan pudottu, kun tuntuu pahalta. Se voi olla esimerkiksi vihan -penkki, pettymys -penkki, tai kukaan ei välitä minusta -penkki. Lapset ja aikuisetkin haluavat penkillä istuessaan, etenkin jos se on synkkä ja epämukava penkki, että joku istuu heidän seuranaan. Kun siellä istuu yhdessä, penkki ei tunnu enää niin synkältä ja kylmältä vaan meillä on “penkinlämmitin”. Tunteet ovat pelottavia vain, jos jäämme niiden kanssa yksin. Tunteet alkavat heti tyyntyä, jos joku sanoo meille: “Hei, sinä tunnet (surua/ pelkoa/ vihaa/ ulkopuolisuutta). Se on okei. Olen tässä kerro lisää.” Seuraavan kerran, kun lapsesi kertoo sinulle vaikeasta tunteesta muistuta itseäsi, että istu hänen seuranaan penkillä yrittämättä vetää häntä sieltä pois. Näin rakennat yhteyttä ja autat kehittämään resilienssiä. Tekoja ei tarvita paljon: istu ja kuuntele, nyökkää, näytä ymmärtäväiseltä, tarjoa halausta ja hengittäkää syvään. Esimerkkisanoja:

“Kuulostaa tosi vaikealta”
Onpa ikävää. Ihan oikeasti.”
“Olen tosi iloinen, että puhut minulle tästä.”
“Uskon sinua”
“Juuri nyt tuntuu tosi vaikealta olla lapsi. Tajuan sen.”
“Olet tosi surullinen tämän takia. Saat olla surullinen, kulta”
“Olen tässä kanssasi. Olen tosi iloinen, että puhumme tästä yhdessä.”
“Aina ei tarvitse tuntea oloaan heti paremmaksi. Joskus kun tuntuu vaikealta, on parasta puhua ystävällisesti itsellemme ja kertoa ihmisille, jotka ymmärtävät.”
“Rakastan sinua. Rakastan sinua aina yhtä paljon riippumatta siitä, mitä tunnet tai mitä elämässäsi tapahtuu.”

5. Leikkisyys on tapa vaalia yhteyttä arjen keskellä pienillä hassutteluhetkillä. Nauru vähentää stressihormoneja ja lisää vastustuskykyä. Kehomme tervehtyy kun kikatamme tai rentoudumme. Lisäksi hassut tanssileikit, keksityt lorut ja laulut sekä hippaleikit saavat lapset tuntemaan, että he ovat tärkeitä, turvassa ja rakastettuja. Mikäli leikkisyys on vaikeaa, on leikkisä puoli minusta etääntynyt ja sitä voi houkutella takaisin. Kirjan itsestä huolehtimisen luvussa kerrotaan keinoja tähän. Keinoja leikkisyyteen on monia: hassut tanssileikit, kykykilpailu, laulujen ja lorujen keksiminen, perhekaraoke, mielikuvitusleikit, pukuleikit, majan rakentaminen, piilo, hippa…

6. “Kerroinko koskaan siitä kun…” -strategia. Hankalimmat hetket lasten ja vaikeuksien välillä syntyvät siitä kun olemme jumissa vaikeassa käytös kierteessä: lapsi käyttäytyy huonosti, reagoimme huutamalla, lapsi sulkeutuu eikä enää puhu ja olemme neuvottomia. Ongelmasta tulee usein tulenarka, eikä sitä voida käsitellä suoraan, koska siihen liittyy liikaa häpeää (lapset) ja reaktiivisutta (vanhemmat). Tässä strategiassa ei pyritä ratkaisemaan suoraan ongelmaa vaan lähestytään sitä kiertoteitse. Vanhempi samaistuu lapsen ongelmaan henkilökohtaisesta näkökulmasta. Aluksi vanhemman tulee tunnistaa haasteiden ydin, esim. onko lapsen vaikea tuntea onnea muiden saavutusten vuoksi tai onko lapsella keskittymisvaikeuksia, kun matematiikka tuntuu vaikealta ja turhauttavalta. Sitten vanhempi suhtautuu ongelmiin kuin ne olisivat hänen omiaan. Muistele lähimenneisyydessä tai lapsuudessa kokemaasi samankaltaista vaikeaa hetkeä. Puhu lapsellesi, kun olette rauhallisia, ei tilanteen ollessa päällä! Kerro tarina siitä, kun sinulla oli samanlaisia vaikeuksia. Aloita tarina: “kerroinko koskaan siitä kun…” Herätä lapsen kiinnostus tarinaan, mieluiten sellaiseen, jossa et keksinyt helppoa ratkaisua vaan sinulla oli vaikeaa ja selvisit jotenkuten. Älä päätä tarinaa vääntämällä rautalangasta yhdistämällä tarinaa lapsen tilanteeseen, vaan anna tarinan ja hetken toimia omillaan sekä luota siihen, että se koskettaa yhteyttä kaipaavaa osaa lapsessasi.

Tämä strategia toimii niin hyvin siksi, että kun kerrot sinulla olleen samanlaisia vaikeuksia, sanot todellisuudessa. olet sisimmältäsi hyvä ja rakastettava, olet hyvä lapsi, jolla on vaikeuksia. Näen hyvyyden käytöksesi takana, koska olen itsekin hyvä ja minulla oli samoja vaikeuksia. Kaksi asiaa on totta: voit olla hyvä ja sinulla voi olla vaikeuksia. Tämä olikin yksi tärkeistä Dr. Beckyn kasvatusperiaatteista, johon kannattaa kirjasta tutustua tarkemmin. On myötätuntoista ajatella, että voin olla huutava/ erehtyvä/ virheitä tekevä vanhempi ja silti voin olla hyvä vanhempi. Kaksi asiaa voi olla totta samaan aikaan!

7. Muuta loppua -strategia tarjoaa mahdollisuuden korjaamiselle. Teemme kaikki virheitä, toimimme syyttelevästi, puramme omia vaikeuksiamme lapsiin, huudamme… Teemme virheitä, koska olemme tavallisia ihmisiä, ei siksi, että olemme huonoja vanhempia. Korjaaminen antaa meille mahdollisuuden muuttaa tarinan loppua. Korjata voi pian tapahtuneen jälkeen tai viikon tai vuosien päästä. Ihmissuhteita ei määritä säröilyn määrä vaan kykymme korjata niitä. Korjaaminen ja anteeksipyyntö eivät ole sama asia. Anteeksipyynnöllä yritetään lopettaa keskustelu, mutta hyvä korjaaminen avaa keskustelun. Korjaamisen avulla on tarkoitus luoda uudelleen läheinen yhteys.

Muuta loppua -strategia sisältää neljä vaihetta:

Kerro, että olet pohtinut tapahtunutta.
Tunnista toisen ihmisen kokemus.
Ilmoita, mitä tekisit toisin seuraavalla kerralla.
Luo yhteys uteliaisuuden kautta nyt, kun tilanne tuntuu turvallisemmalta.

Tärkeintä on kantaa vastuu ja kertoa lapsille etteivät he ole vastuussa tunteistasi tai reaktioistasi. Mikään ei tunnu lapsista niin kauhealta kuin jäädä yksin tunteidensa kanssa, ja se johtaa itsesyytöksiin tai itsensä epäilemiseen.

Lapsen käytös on ikkuna hänen tunteisiinsa. Utelias suhtautuminen lapsen (ja omaan) käytökseen on avain siihen, mitä tapahtui käytöksen taustalla. Uteliaisuuden kautta vanhempi on tulevaisuudessa maadoittuneempi ja vähemmän reaktiivinen ja voimme ehkä seuraavalla kerralla kehittää lapsen säätelytaitoja. Yhteys, rajat, validointi ja empatia auttavat lasta rakentamaan säätelytaitojaan. On tärkeää muistaa, että meidän kaikkien on tunnettava olevamme sisimmältään hyviä voidaksemme muuttua. Syyllisyys ja häpeä eivät mahdollista muutosta. Muutoksen avain on, että opimme sietämään tuntemaamme häpeää ja syyllisyyttä. Tässä auttaa kaksi asiaa on totta periaate: “olen tehnyt asioita, joista en ole ylpeä ja olen sisimmältäni hyvä”.

Vahva vanhemmuus on kirja, joka todella antaa paljon miettimistä ja sulateltavaa. Sitä voi myös käyttää selailemalla suoraan hankaluuteen, joka nyt on pinnalla. Tätä kirjoittaessani luin kirjan toiseen kertaan ja yhä se antoi paljon uutta ja pohdittavaa vanhemmuuden oppimiseen.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Yksinäisyydestä yhteyteen

Kiintymysvanhemmuus ry — Sun, 05 Oct 2025 18:36:04 +0000

Lapsen ja vanhemman välinen yhteys ei synny itsestään. Se vaatii läsnäoloa, tunnetaitoja ja kykyä olla saatavilla aidon oikeasti. Erityisesti isien kohdalla yhteys lapseen voi jäädä ohueksi, jos taustalla on yksinäisyyttä ja riittämättömyyden tunnetta.

Vanhemman yksinäisyys ei ole pelkästään sosiaalisten suhteiden puutetta, vaan tunne siitä, ettei itseä nähdä, kuulla tai ymmärretä. Tämä tunne vaikuttaa vanhemman vuorovaikutukseen lapsensa kanssa.

yksinäisyys ja itsemyötätunto

Tuore tutkimus (Fathers’ Self-Compassion and Child Attachment Quality) osoittaa, että isän itseen kohdistuva myötätunto (self-compassion) vaikuttaa suoraan lapsen kanssa koettuun läheisyyteen. Isät, jotka hyväksyvät omat tunteensa ja virheensä ilman itsesyytöksiä, kokevat vähemmän yksinäisyyttä, henkistä kuormitusta ja heidän suhteensa lapseen on vahvempi.

Yksinäisyyttä kokeva vanhempi vetäytyy helposti. Se näkyy arjessa: vähemmän läsnäoloa, vähemmän tunnetason vuorovaikutusta ja enemmän etäisyyttä. Lapselle tämä voi näyttäytyä kylmyytenä tai välinpitämättömyytenä, vaikka kyse olisi vanhemman omasta uupumuksesta tai käsittelemättömistä tunteista. Lohdullista on, että itseen kohdistuvaa myötätuntoa eli itsemyötätuntoa pystyy harjoittelemaan. Taitoa, joka hyödyttää itseä sekä lasta.

Eron vaikutus lapseen

Rauna Kämäräisen tutkimus Lapin yliopistosta (Ero ja muutokset perheen vuorovaikutuksessa isien kokemana) osoittaa, miten isät kokevat eron jälkeisen vuorovaikutuksen muuttuneen. Ero voi viedä arjesta pois yhteiset hetket, spontaanin kontaktin ja vanhemman mahdollisuuden olla läsnä lapsen elämässä. Moni isä kokee jäävänsä taka-alalle, johon eron myötä olosuhteet ohjaavat.

” Kokemus perheestä eron jälkeen ei ollut yhtä selkeä. Osa isistä pohti kovasti, ovatko lapset osa perhettä.”

Tämä tunne voi muuttua hiljaiseksi yksinäisyydeksi. Jos sitä ei tunnisteta, se alkaa vaikuttaa kaikkeen: kontaktiin lapseen, omaan vanhemmuuden kokemukseen ja jaksamiseen.

Lapsi aistii etäisyyden

Tutkimus Loneliness among school-aged children and their parents osoittaa, että vanhemman yksinäisyydellä on yhteys lapsen hyvinvointiin. Kun vanhempi voi huonosti, lapsi aistii sen ja reagoi. Turvallisuuden tunne heikkenee, vuorovaikutus kärsii, ja lapsi voi itsekin alkaa vetäytyä.

Vanhemmuus on ajoittain kuormittavaa ja jokainen kokee yksinäisyyttä ajoittain. Olennaista on se, tunnistetaanko nämä tunteet. Lähdetäänkö toimimaan niiden kautta, jolloin tunne lähtee määrittämään toimintaa.

Lapsen ja vanhemman välisessä vuorovaikutussuhteessa ilmenevät muutokset vanhempien eron myötä tutkielmassa lapsen näkökulmasta on tärkeää huomioida seuraavat asiat:

Avoin, rehellinen viestintä
Vanhemman aktiivisuus yhteydenpidossa
Kuulluksi tulemisen kokemus
Yhteiset hetket ja tutut rutiinit
Vapaus olla yhteydessä molempiin vanhempiin ilman syyllisyyttä

”Lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutussuhde myös vaatii muita suhteita enemmän, sillä siinä tarvitaan tiettyjä taitoja (skills), saatavilla olemista (availability) ja aikaa (time).”

Eron jälkeen lapsi pyrkii pitämään yllä yhtenäistä perhekäsitystä. Tilaa, joka oli ennen eroa.

Miten vahvistaa yhteyttä, vaikka taustalla olisi yksinäisyyttä?

Hyväksy inhimillisyys.
Kukaan ei ole täydellinen vanhempi. Itsemyötätunto antaa tilaa virheille, jonka alustana toimii läsnäolo.
Puhu tunteista, vaikka se tuntuisi vieraalta.
Tunteiden säätely ei tarkoita kontrollia, vaan ymmärrystä. Kun vanhempi tunnistaa omat tunteensa, hän pystyy myös säätelemään vuorovaikutustaan lapsen kanssa. Taitoa voi harjoitella.
Tunnista yksinäisyys.
Yksinäisyyttä ei aina huomaa. Voit kysyä itseltäsi täyttyvätkö sosiaaliset tarpeeni, koenko ulkopuolisuutta, fyysisiä oireita, alakuloa tai vetäydynkö?
Ole läsnä aitona itsenäsi.
Lapsi kaipaa vanhempaa, joka on kiinnostunut, kuuntelee ja vastaa tunnetasolla. Se rakentaa turvallisuuden tunnetta, joka kantaa.
Eron jälkeen vaali yhteyden tilaa.
Jos lapsi asuu toisen vanhemman luona, varmista, että yhteys säilyy. Pidä kiinni ajasta, yhteisistä tekemisistä ja keskusteluista. Lapsi tarvitsee vanhempiaan.

Yhteys on rakennettavissa

Lapsen ja vanhemman yhteys rakentuu läsnäolosta, aidosta saatavuudesta ja tunnetaitojen harjoittamisesta. Itsemyötätunto auttaa vanhempaa vähentämään yksinäisyyttä ja vahvistamaan suhdetta lapseen. Eron jälkeen avoin viestintä, yhteiset hetket ja kuulluksi tuleminen tukevat vuorovaikutusta ja lapsen turvallisuuden tunnetta.

Lähteet

Artimaa, S. & Rönkkö, E. (2021). Lapsen ja vanhemman välisessä vuorovaikutussuhteessa ilmenevät muutokset vanhempien eron myötä. Tampereen yliopisto. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/130443/ArtimaaR%F6nkk%F6.pdf?sequence=2

Junttila N. (2009). Loneliness among school-aged children and their parents. Turun yliopisto. https://onlinelibrary.wiley.com/doi/epdf/10.1111/j.1467-9450.2009.00715.x

Kämäräinen, R. (2023). Ero ja muutokset perheen vuorovaikutuksessa isien kokemana (Pro gradu -tutkielma). Lapin yliopisto. https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/65750/Kamarainen_Rauna.pdf?isAllowed=y&sequence=1

Lawson, J. (2025). Fathers’ Self-Compassion and Child Attachment Quality. Mindfulness (2025) 16:982–1001 https://link.springer.com/article/10.1007/s12671-025-02538-3?utm_source=chatgpt.com

Kirjoittanut

Ratkaisukeskeinen psykoterapeutti Marjo Hirvonen yli 20-vuoden terveydenhuollon työkokemuksella. Minun Tarina® -konseptin kehittäjä, joka on menetelmä yksinäisyyden käsittelyyn ja elämän merkityksellisyyden vahvistamiseen eri toimintaympäristöissä.

marjohirvonen@mielenpaja.fi
www.mielenpaja.fi
https://www.instagram.com/mielenpaja/

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Vanhempana tunteiden ja tunnetaitojen keskellä

Kiintymysvanhemmuus ry — Fri, 10 May 2024 14:48:00 +0000

Vuoden 2024 tunnetaidot-teemainen Lempeän kasvatuksen viikko alkaa lähestyä loppuaan. Viikon aikana olemme kokemuksellisissa blogiteksteissä pohtineet, millaista on elää eri-ikäisten lasten kanssa tunne-elämän näkökulmasta. Tänään tarkastelemme sitä, millaista on elää vanhempana tunteiden keskellä. Millaisia tunteita vanhemmuus herättää? Millaisia vaatimuksia vanhemmuus tunnetaidoille asettaa? Entä millaista on, kun vanhempi itsekin vasta harjoittelee tunnetaitoja? Jokaisella meistä on aiheesta varmasti omanlaisemme kokemus. Tässä yksi niistä.

VANHEMMUUS – VALTAVA TUNTEIDEN KIRJO

Kuusi vuotta sitten kevättalvella makasin silloisen kotimme olohuoneen sohvalla pikkuruinen, vastasyntynyt esikoislapsemme rinnallani. Olin aivan vastikään tullut äidiksi ja siinä sohvalla maatessani, vauvan tuhistaessa unta sylissäni, puhkesin onnenkyyneliin.

Vanhemmuuteen on alusta saakka sisältynyt poikkeuksellisen vahvoja tunteita. Odotusta ja onnea, pelkoa ja huolta, kiitollisuutta ja iloa. Lapsen kasvaessa myös kokemieni tunteiden kirjo on kasvanut.

Siellä, missä on tunteita, tarvitaan tunnetaitoja. Ennen äidiksi tulemista en ollut juurikaan kuullut tunnetaidoista, tai ainakaan en ollut kiinnittänyt asiaan sen suurempaa huomiota. Tämä tuskin on poikkeuksellista, sillä nykypäivän vanhempien ollessa lapsia ja nuoria tunnetaidoista ei juurikaan puhuttu eikä tunnetaitojen tukemisen merkitystä ymmärretty.

Kun sitten vauvan hoitoon liittyen tutustuin Kiintymysvanhemmuus ry-yhdistykseen, sukelsin samalla lempeän kasvatuksen maailmaan. Opin pian, että lapsen tunnetaitojen tukeminen on hyvin tärkeää ja että minulla oli siitä paljon opittavaa.

En heti ymmärtänyt, kuinka suuri ja ihmiselämää läpiluotaava teema tunteet ja tunnetaidot todella ovatkaan. Ne eivät ole tärkeitä vain lapsen kehityksen tukemisessa, vaan ihan jokapäiväisessä elämässä. Tunnetaitojen avulla kykenemme muun muassa tunnistamaan, säätelemään ja ilmaisemaan omia tunteitamme. Ne auttavat meitä pärjäämään tunteidemme kanssa. Hyvät tunnetaidot mahdollistavat sen, että pystymme huomioimaan toistenkin tunteet paremmin.

LAPSET JA OMAT TUNNETAIDOT

Oman kokemukseni mukaan lasten kanssa eläminen haastaa tunnetaitoja enemmän kuin monet muut ihmissuhteet. Ensinnäkin, lapset ovat meille usein valtavan läheisiä, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Läheisimmät ihmissuhteemme ovat yleensä juuri niitä, joissa koemme suurimman tunteiden kirjon.

Toiseksi, lasten elämä on hyvin tunnerikasta. Koettujen tunteiden kirjo on varsin laaja, tunteet vaihtelevat nopeastikin ja ne ovat usein hyvin intensiivisiä ja kokonaisvaltaisia kokemuksia. Ilosta hyppelevä lapsi vaikuttaa ilmapallon kevyeltä, kun taas pettymyksen nostattama kiukku tärisyttää varpaista hiusrajaan saakka.

Kaiken tämän keskellä lasten tunnetaidot ovat vasta kehittymässä ja he tarvitsevat runsaasti aputunnesäätelijän, usein juuri vanhemman, tukea. Niinpä aikuisen pitäisi enimmäkseen pystyä säätelemään omia tunteitaan niin, että hän pystyy huomioimaan lapsen tunteet ja toimimaan niiden kanssa rakentavasti. Tässä juuri tunnetaidoilla on suuri merkitys.

MISSÄ MENNÄÄN NYT?

Olen nyt siis ollut äitinä reilut kuusi vuotta. Tällä hetkellä saan olla äiti kahdelle pienelle lapselle, ja parhaillaan odotamme kolmatta lastamme syntyväksi. Kokemusta äitiydestä on tullut lisää.

Olisi hienoa voida kirjoittaa, kuinka vanhemmuuden alussa puutteelliset tunnetaitoni ovat nyt, harjoittelun ja oivallusten täyteisen matkan jälkeen, erinomaiset. Se ei kuitenkaan pitäisi paikkaansa. Vanhemmuudessa kasvamisen, lapsen ja perheen kasvamisen myötä olen saanut huomata, että erilaiset ikä- ja kehitysvaiheet sekä elämäntilanteet haastavat tunnetaitoja eri tavalla. Aivan pienen lapsen kanssa haasteet ja ilonaiheet ovat erilaisia kuin isomman kanssa. Yhden lapsen kanssa elämä on erilaista kuin useamman lapsen vanhempana.

Äitiys ei aina ole ollut helppoa. Se on asettanut minut silmätysten omien kipukohtieni ja heikkouksieni kanssa. Yksi näistä kipukohdista on ollut juuri puutteelliset tunnetaidot. Olen monet kerrat ollut valtavan pettynyt omaan toimintaani. Erityisesti ne hetket, jolloin en ole osannut toimia yhtä rauhallisesti, rakentavasti ja lempeästi kuin olisin halunnut, ovat haastaneet käsitystäni itsestäni äitinä. Miten rauhallisena pysyminen tai edes rakentavasti kiukkunsa osoittaminen voi toisinaan olla niin vaikeaa? Miksi toimin väärin, vaikka koko ajan tiedän, ettei se ole kannattavaa? Olenko enää edes se lempeä äiti, joka olen kuvitellut olevani?

Onneksi heikkojen hetkien vastapainoksi on myös valtavasti – haastavia hetkiä enemmän – hyviä hetkiä. Myös sellaisia hetkiä, joissa tuntuu, että äitinä olen osannut toimia oikeinkin. Tällaisia hetkiä on esimerkiksi silloin, kun lapsi iltaisin käpertyy kainalooni nukkumaan, osoittaa rakkauttaan tai kertoo kokemuksistaan ja ajatuksistaan. Samoin sisarusten välinen ilmiselvä rakkaus ja toisesta huolehtiminen saavat sydämeni sykkimään ilosta. Ja kun lapseni tiukan paikan tullen käskee minua hengittämään ja silittämään itseäni, voin toivoa, että ehkä hänen matkansa tunnetaitojen kanssa olisi jo hyvässä alussa.

Olen onnellinen siitä, että se äitiyden syvä ilo ja onni lapsista on säilynyt sydämeni pohjassa läpi kaikkien vaiheiden. Äitiys on toisinaan rankkaa, mutta se on silti parasta, mitä minä olen tässä elämässä tehnyt.

Sen sijaan, että sanoisin, että kulkemani tunnetaitomatka olisi valmis, voin sanoa, että tunnetaitoni ovat – ainakin toivoakseni – kehittyneet ja opittavaa riittää vielä runsaasti. Toisaalta tässä on juuri oma kauneutensa. Kenenkään meistä ei vanhempinakaan tarvitse emmekä edes voisi olla valmiita paketteja, vaan saamme yhä edelleen harjoitella, epäonnistua ja oppia. Samalla voimme näyttää lapsillemme arvokasta esimerkkiä siitä, etteivät aikuisetkaan aina osaa, ja kuinka mekin voimme pyytää anteeksi ja pyrkiä parempaan.

Blogitekstin lopuksi haluan vielä korostaa, että tämä kaikki on omaa kokemustani. Toivon, että joku voi samaistua tekstiini ja ehkä saada siitä vertaistukeakin. Samalla se ei varmastikaan kuvaa kaikkien vanhempien kokemuksia. Tekstin ei ole tarkoitus aiheuttaa vertailua, vaan ennemmin se on kurkistus yhden, vielä keskeneräisen äidin ajatuksiin.

– Kirjoittaja on Kiintymysvanhemmuus ry:n toimihenkilö –

Julkaistu 5/2024.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Uskalla tuntea – kohtaa tunteesi

Kiintymysvanhemmuus ry — Fri, 10 May 2024 14:17:01 +0000

Heli Mäkelä, Kirjapaja, 2024.

Moni kokee avuttomuutta tunteiden äärellä ja ohittaa niitä erilaisilla pakokeinoilla, kuten järkeilemällä ja analysoimalla tunteita niiden tuntemisen sijaan. Moni myös miettii, mitä tunteille oikein pitäisi tehdä. Tunteille ei varsinaisesti tarvitse tehdä mitään muuta kuin tuntea ne.
– Mäkelä 2024, 9.

Uskallatko tuntea mitä tunnet vai työnnätkö tunteet mieluummin jonnekin taka-alalle mielessäsi? Itse otin riskin vasta aikuisena ja aloin tutustumaan omiin tunteisiini. Omista tunteista kiinni saaminen sekä niiden hyväksyminen on ollut yksi aikuisuuteni vaikeimmista, mutta myös parhaimmista kokemuksista. Itselläni tämä oli pakollinen herätys, sillä olin elänyt vaikeassa tilanteessa yrittäen miellyttää kaikkia ja suorittaa jokaista elämäni osa-aluetta. Heli Mäkelän Uskalla tuntea -kirjassa käsitellään tunteita, niiden tunnistamista, nimeämistä sekä kokemista. Mäkelä on sosionomi, toimintaterapeutti, ratkaisukeskeinen valmentaja, mindfulness-ohjaaja, lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaaja sekä hengitysterapeutti.

Kirjassa on myös hyvää pohdintaa vaikeudesta tunnistaa omia tunteitaan sekä omien tunteiden torjunnasta. Pelot usein rajoittavat elämäämme, vihantunne taas näyttäytyy negatiivisessa valossa ja ylitsepursuavaa unelmointia pidetään meidän kulttuurissamme liian mahtipontisena. Tunne-elämän taitoja voi hyvin oppia vielä aikuisenakin, jonka vuoksi tämä kirja harjoituksineen ja pohdintoineen auttaa tunnistamaan kehon tuntemuksia ja reaktioita sekä muokkaamaan hermostoa ja vahvistamaan turvallisuuden tunnetta.

Uskalla tuntea tunteesi

Voiko tunteisiin luottaa? Miksi jotkut tunteet pelottavat tai tuovat turvattomuutta? Miksi jotkut meistä eivät juurikaan koe tunteita ja jotkut taas kokevat niitä omasta mielestään liikaa? Harva meistä varmaankaan haluaa tuntea surua, vihaa tai tuskaa, mutta ne ovat osia tunnemaailmasta ja kuuluvat siihen yhtä lailla kuin positiivisetkin tunteet. Mäkeläkin muistuttaa kirjassaan, että tunteiden jakaminen negatiivisiin ja positiivisiin arvottaa liikaa tunteita, sillä tästä voi helposti tulla olo, että toiset tunteet ovat toivotumpia kuin toiset.

Sen sijaan, että miettii, miten pääsisi eroon epämiellyttäviltä tuntuvista tunteistaan, on parempi miettiä miten tehdä elämässään tilaa kaikille tunteille.
– Mäkelä 2024, 15.

Miten juuri sinä käsittelet vaikeita tunteita? Yritätkö päästä niistä eroon vai piilottaa ne positiivisempien tunteiden taakse? Itse huomasin piilottavani vaikeita tunteita iloisuuden, reippauden ja myönteisyyden taakse, enkä käsitellyt niitä ikinä mitenkään. Tämä oli tietenkin virhe, sillä tunteiden käsittely on tärkeää, jotta pystyy jatkamaan elämää ilman suuria tunnetaakkoja. Oma turvattomuuden tunteeni laittoi minut pitämään kulisseja pystyssä, vaikka olo oli jotain ihan muuta. Tunteiden jäädessä käsittelemättä johti se omalla kohdalla niin huonoon psyykkiseen vointiin kuin myös fyysiseen pahoinvointiin. Ikävät tunteet kertovat viestejä erityisesti omista tarpeista ja sekin on yksi syy, miksi niiden käsitteleminen ja huomaaminen on tärkeää. Mäkeläkin painottaakin kirjassaan, että tunteiden tuomitsemisen sijaan olisikin hyvä mennä tunnetta kohti, eikä niinkään arvottaa niitä tai luoda niille merkityksiä.

Lapsuudessa luodaan perusta itseluottamukselle

Tunteet ovat yhteydessä tarpeisiin. Tunteiden ja tarpeiden tunnistaminen on olennainen osa tunnetaitoja. Tunteet kertovat siitä, ovatko tarpeemme tyydyttyneet vai eivät.
– Mäkelä 2024, 24.

Parasta, mitä itselleni on tapahtunut, kun aloin kuunnella ja näyttää omia tunteitani oli samalla hyväksyä, että tunnen niin. Välillä ärsyttää aivan mielettömästi ja silloin koetan miettiä, että miksi minusta tuntuu täältä. Voisinko tehdä asialle jotain? Ärsyttääkö minua jonkun toisen toiminta vai omani? Esimerkiksi, kun olen itse uuvuksissa ja lapsi sen sijaan kaipaa yhteyttä ja näyttää sen huutamalla tai riehumalla tuntuu tilanne mahdottomalta. Tässä kohtaa tarvitsisin itse omaa aikaa edes hetken, mutta lapsi taas haluaa tulla kuulluksi ja nähdyksi. Lapsen tarpeeseen vastaaminen on tärkeää, jotta hän oppii, että hän osaa vanhempana täyttää omia tarpeitaan. Toisaalta taas aina muiden tarpeiden edelle laittamisella ohittaa omasta hyvinvoinnistaan huolehtimisen. Nykyään pyrinkin ottamaan tällaisissa tilanteissa molempien tarpeet huomioon eli menemme esimerkiksi rauhalliseen tilaan kuuntelemaan yhdessä äänikirjaa, lukemaan tai juttelemaan päivästä samalla, kun pötköttelemme ja tämän jälkeen pidän itse oman pienen hetkeni silmät kiinni.

Lapsuudessa luodaankin perusta hyvälle itsetunnolle, itseluottamukselle sekä turvallisuuden tunteelle. Kirjassaan Heli Mäkeläkin korostaa, että lapsi tarvitsee riittävästi tukea, jotta hän voi sisäistää olevansa hyvä, arvokas ja riittävä. Tunteille pitää olla tilaa olivat ne minkälaisia tahansa ja lapsen kuuluu olla turvassa niiden kanssa.

Jos ei tule hyväksytyksi tunteineen ja tarpeineen ja vaille jäämisiä on paljon, jää ikään kuin tyhjiöön, joka saatetaan yrittää täyttää monenlaisilla selviytymiskeinoilla ja addiktioilla.
– Mäkelä 2024, 37.

Kasvuympäristön ollessa turvaton lapsi oppii sopeutumaan aikuisten tarpeisiin ja näin hän etääntyy tunteistaan, eikä opi luottamaan itseensä. Tunteiden nimeäminen on tämän vuoksi myös tärkeää, jotta ne osataan tunnistaa ja eriyttää tunteet toisistaan. Itse olen lapsuudesta saanut mallin, jossa ikävät tunteet piilotetaan ja vaikeista asioista vaietaan. Tämä ei suinkaan suojele lasta, vaikka niin usein kuvitellaan vaan luo ennemminkin turvattomuuden tunnetta. Mäkelä kuvaa kirjassaan tilanteita siitä kuinka lapsena mitätöidyt tunteet jatkuvat helposti aikuisenakin sisäisenä ja moittivana puheena. Ihminen ei myöskään osaa tällöin luottaa aikuisena itseensä vaan tarvitsee aina vahvistusta muilta omille tunteilleen. Pahimmillaan tällainen turvattomuus lisää riskiä esimerkiksi mielenterveysongelmien syntyyn.

Lapsuuden tärkeimpiä kokemuksia ovat henkinen ja fyysinen turvallisuuden tunne, tunne omasta arvokkuudesta ja tunne rakastetuksi tulemisesta sellaisena kuin on. Ihmisellä on syvä kaipuu tulla hyväksytyksi, rakastetuksi ja nähdyksi omana itsenään.
– Mäkelä 2024, 46.

Kiintymyssuhdemalli luo pohjan hermoston kehitykselle

Uskalla tuntea -kirjasta löytyy oma osionsa kiintymyssuhdemalleille ja niiden tarkastelulle. Lapsuudessa luotu kiintymyssuhde rakentaa pohjaa sille, millä tavoin tunnemme ja ajattelemme itsestämme ja luotammeko lähtökohtaisesti muihin ihmisiin. Aikaisemmat kokemukset synnyttävät mielessämme ja hermostossamme skeeman, sisäisen mallitilanteen, tapahtuman tai asian tyypillisestä luonteesta. Tämä malli sitten ohjaa meitä esimerkiksi käyttäytymään tietyissä tilanteissa tietyllä tavalla. Mäkelän mukaan, kun lapsuudessa tietyt suhdekokemukset ovat toistuneet kerrasta toiseen, siitä muodostuu sisäistä tietoa, mitä pitää tehdä, jotta tulisi hyväksytyksi ja saisi mahdollisimman paljon turvaa suhteesta. Lasta hoivaavien aikuisten vuorovaikutus ja sen sensitiivisyys ohjaavat siis pitkälti sitä, muodostuuko hänelle turvallinen vai turvaton kiintymyssuhde.

Varhaisimmat muistomme noin kahden ensimmäisen elinvuotemme ajalta ovat limbisessä järjestelmässämme. Emme suinkaan muista itse näitä aikoja, mutta muistot ovat kehossamme ja hermostossamme. Runsaat myönteiset kokemukset ja kannatteleva tuki tuottavat runsain hermoyhteyksin varustetut, rikkaasti verkostoituneet aivot.
– Mäkelä 2024, 109–110.

Pieni vauva tarvitsee elämänsä alussa aikuisen apua omien olotilojensa tunnistamiseen ja niiden säätelyyn. Vauvan hermojärjestelmä alkaa rakentumaan turvallisuuden tunteen ympärille, mikäli aikuinen tukee ja turvaa häntä. Jos taas aikuinen on vaikkapa usein ärtynyt, epäjohdonmukainen tai äkkipikainen alkaa hermojärjestelmä muodostua ylivireäksi. Tämä saa aikuisenakin meidät helposti stressaantumaan ja hätääntymään hankalissa tilanteissa. Lapsuudessa koettu rauhoittava ja kannatteleva ympäristö jättää hermostoon jälkensä sisäisenä turvana, joka aktivoituu myöhemmissä elämänvaiheissa myötätuntona sekä kykynä rauhoittua. Tulevissa ihmissuhteissamme pystymme näin ollen kokemaan aitoa läheisyyden tunnetta ja luottamaan toisiin. Jos taas ei osaa säädellä tunteitaan, voi seurauksena olla ajautuminen tunteidensa vietäväksi, hallitsemattomat tunteenpurkaukset tai taipumus jäädä vellomaan vaikeisiin tunteisiin.

Tunteiden käsitteleminen ja tunteminen ei aina ole helppoa, ja itse esimerkiksi ohitan tämän vuoksi omat tunteeni helposti. Onneksi tunne-elämän taitoja voidaan oppia koko elämän ajan, vaikka pohja niihin rakentuukin lapsuudessa. Oma matkani tunteisiin tutustumisessa kestää varmasti koko elämäni, mutta nyt jo huomaan kuinka tunteiden ja kehon välinen yhteys on vahvistunut, ja minulle on syntynyt turvallisuuden tunne, kun hermoston stressi on lieventynyt. Tämä Heli Mäkelän kirja on ollut itselleni mieletön silmien avaaja omien tunnelukkojen suhteen. Kirjassa käydään läpi monipuolisesti ihmisen kasvuhistoria, kiintymyssuhdemalli, tunteet, tunnetaidot sekä hermosto. Näiden lisäksi kirjassa on hyviä pohdintatehtäviä ja harjoituksia. Tämän kirjan avulla olen ymmärtänyt, että omien tunteiden kohtaaminen niiden piilottamisen sijaan on vahvuus vaikkei se aina ihan kaikkia miellyttäisikään.

– Mia Nieminen –

Julkaistu 5/2024.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Kohtaa nuori lempeydellä ja ystävyydellä

Kiintymysvanhemmuus ry — Thu, 09 May 2024 18:23:42 +0000

Lapsen kasvaessa taaperosta leikki-ikäiseksi ja edelleen koululaiseksi ja nuoreksi joutuu vanhempi uudenlaisten kasvatushaasteiden eteen. Lapsen itsemääräämisen tarve lisääntyy samassa tahdissa iän kanssa, eikä yli 10-vuotiasta saa läheskään niin helposti toimimaan aikuisen toiveen mukaan kuin pienemmän lapsen. Samat keinot eivät toimi, hermot menevät vastaan sanomiseen ja tuntuu, ettei mikään auta. Omat lapseni ovat nyt kahdeksas- ja kolmasluokkalaiset ja olen ilolla päässyt tutustumaan lempeydellä kasvatetun nuoren kohtaamiseen.

Onko silloin jokin rikki tai jossain vika, kun nuori ei tee mitä sanotaan? Vai onko nyt kyse siitä, että Lempeä Kasvatus kantaa hedelmää ja nuori on oppinut omat rajansa ja haluaa itsenäistyessään niitä selkeämmin ilmaista? Pohdin, mitä tästä kaikesta voin kirjoittaa, ottaen huomioon, että sama nuori on kohdattu lempeän kasvatuksen menetelmin itsemääräämistä tukien. Hän siis haluaa tietää, mitä hänestä kirjoitetaan, eikä halua, että hänestä käytetään hänestä sanaa teini. Hän siis tiedostaa omat rajansa ja olen ylpeä siitä.

Pyrin siis tässä kieli keskellä suuta kirjoittamaan tätä tekstiä ja annan nuoreni oikolukea sen. Lisättäköön tähän kohtaan, että nuoren kanssa aihepiiristä keskustellessa, hän tarjoaa meidän hyvälle yhteistyölle selitystä: “Johtuiskohan ihan vaan siitä, et mä oon poikkeuksellisen älykäs?” Itse tietysti haluan uskoa, että viisaan nuoreni kanssa kohtalaisen leppoisa yhteiselo johtuu siitä, että olen uskaltanut pienestä asti kohdata hänet yksilönä, rakentanut vahvaa yhteyttä, ohjannut satoja tunteja tunnetaitoja ja tärkeimpänä: uskaltanut ääneen sanoa, että me olemme ystäviä. En tiedä, vieläkö tuo viimeinen nostattaa samaa vastustusta lapsen ollessa täysi-ikäinen, mutta ainakin ikäluokat 1-15 on ollut likipitäen kiellettyä kertoa, että olemme lasteni kanssa ystävyksiä.

Lempeän kasvatuksen ideologiaan sopii ajatus, että lapsen kanssa rakennettu yhteys kantaa hedelmää teini-iässä. Meistä kaikille on selvää, että yhteys lapseen hajoaa, mikäli kasvatamme rankaisemalla ja estämme vapaan tunneilmaisun.

Onko lempeästi kasvatettu nuori sitten automaattisesti rakentavaan vuorovaikutukseen kykenevä seesteinen pikkuaikuinen vai syyttääkö hänkin vanhempaa rageemisesta, kun pyydetään huonetta siivoamaan?

Kyllä, valitettavasti. Ja toisaalta kyllä, totta kai. Lempeä kasvatus ei voi pyyhkiä normaaleja kasvuun ja kehitykseen liittyviä kipuiluja pois, mutta kun yhteys on vahva, on nuoren kanssa mahdollista käydä keskustelua asioista myös teini-iässä. Eivät teini-ikäiset tyhmiä ole, vaikka hormonit kuohuvatkin. Usein meidän nuoresta löytyykin paljon sellaista viisautta, jota minulle ei vielä(kään) ole.

Joskus meillä raivotaan ja sitten jo vihataan hormoneja, jotka saavat aikaan äkkipikaisuutta. Usein on toivottu murrosiän menevän jo pian ohi. Sen verran vuosien tunnekasvatus on myös tuottanut tulosta, että nuori pystyy analysoimaan terävästikin tunteenpurkauksia ja olotilojaan sekä siinä hetkessä (“Mä tarviin nyt rauhaa”) että jälkeenpäin (“Tais vähän kuohua yli”).

Moni meistä vanhemmista on kasvanut ilman varsinaista tunnekasvatusta ja siksi valmiutemme kohdata niskojaan nakkeleva tai kiroileva teini voivat olla heikot. Ärrymme, hermostumme ja otamme lapsen toiminnan henkilökohtaisesti. Tähän minua on valmentanut oma kasvuni tunteiden osalta ja nyt jo 14 vuoden harjoittelu. Koska itse olen aloittanut tunnetaitojeni kehittämisen varsin myöhään, on myönnettävä, ettei nuoren tunnekuohut ensinnäkään poikkea aina omistani ja toisaalta, minä itse toisinaan aiheutan niitä tunnekuohuja. Nuorella on tarve itsenäisyyteen, eikä ole tarpeenmukaista käyttää valtaa. Silti minä joskus testaan onnistuuko ärjyminen, käskyttäminen, komentelu kiristely tai muut vuorovaikutustavat, jotka eivät kuulu rakentavaan vuorovaikutukseen. Lienee selvää, että nuori tässä kohdassa alkaa itsekin rageemaan; mitäs aloitin. Joskus jopa mietin, onko minun nuoruuden raivoamiset olleetkin oman isäni aiheuttamia, eikä murrosiän tuotoksia

Kun lapsen on kohdannut pienestä asti yksilönä, hänen tunteitaan on tunnistettu ja harjoiteltu kantamaan sekä tilanteita käyty läpi ja omia tunteita sanoitettu, ovat valmiudet alkaneet jo juurtua selkärankaan. Lisäksi minun on tärkeä tunnistaa oma temperamenttini ja reaktioni, mutta myös nuoren temperamentti ja tavat, joilla hänen tunnetilojaan otetaan vastaan. Minun on helppo tulkita, milloin nuori haluaa olla rauhassa tai toisaalta rajata omaa jaksamistani. Nuoren on helppo kertoa, mitä hän tuntee ja mitä tarvitsee. Me halaamme paljon ja sanomme myös ääneen, että kaipaamme halausta/ lohtua/ rauhaa tai mitä milloinkin.

Omien tunteiden tiedostaminen tuntuu olevan erinomaisen helppoa, kun sitä on tehnyt näin kauan. Kun lapsi pienenä raivotessaan tarvitsee vain läsnäoloa ja syliä komentamisen tai takaisin raivoamisen sijaan, niin sitä vahvemmin hän tarvitsee niitä teininä. Tietenkään haukkumista tai haistattelua ei tarvitse hyväksyä, mutta minun kokemuksellani nuori ei niitä yhtäkkiä toimintamalliksi vain ikänsä vuoksi ota, jos molemminpuolinen kunnioitus pelaa.

Helposti voin sanoa, että nuorellani on selvästi paremmat tunnetaidot kuin minulla hänen iässään tai jopa paremmat kuin minulla nyt. Minä opettelin 30+ vuotiaana tunnesanastoa, mutta lapseni huusi raivokkaasti jo kuusivuotiaana, ettei halua minua kertomaan, miltä hänestä tuntuu – koska tiesi sen jo itse. Lienee selvää, että nyt tunnekasvatusta on enää turha tehdä tunteita sanoittamalla. Tunnekasvatuksessa oleellista on sekin, ettei lasta koskaan jätetä tunteiden kanssa yksin ja vaikeissa tilanteissa autetaan. Myös se kantaa hedelmää. Tämä lapsi ei vielä 7-vuotiaanakaan halunnut tai kyennyt pyytämään anteeksi ja tilanteissa minä tein sen hänen puolestaan, hänen tukenaan. Nyt, kun nuori toimii väärin tai vain saa hormonimyrskyisiä tunnepurkauksia, hän aloittaa niiden läpikäynnin itsenäisesti ja kypsästi ja aina itsenäisesti pyytää anteeksi. Nuori myös tunnistaa ympäristön tunnetiloja herkästi ja pyrkii sanoittamaan aikuisen tunteita myös sisarukselleen.

Tunneilmapiiri heijastuu arkeen monen polven takaa. Autoritäärinen kasvatus on ollut vallitseva ja lasten tunteita ei ole ehditty arjessa kohtaamaan. Nuoren itsenäistymistarpeita on pidetty kapinointina, joskin nähty tarpeellisena kehitysvaiheena. Kapinoiva nuori on pitänyt laittaa kuriin samalla, kun on koettu, että ainahan nuoret ovat näin toimineet. Oma kokemukseni on tässä kohtaa vain yhdestä nuoresta, joten kaikki, mitä koemme, voi hyvinkin olla puhdasta sattumaa. Silti haluan uskoa myös oman kasvutaustani ja ponnistelujeni vaikutukseen. Olen itse saanut kasvaa varsin rauhassa ja omia päätöksentekotaitojani on tuettu, eikä lapsuus- tai nuoruusaikana kypsymistäni ole tukahdutettu autoritäärisella otteella. On siksi ollut luontevaa sallia nuorelle irtautuminen ja omaa tilaa, vaikkakin nuoren mielestä minä toki huolehdin aivan liikaa.

Sen kummempaa viisasten kiveä minulla ei valitettavasti ole fiksun nuoren kasvattamiseen, kuin tunnetaitojen ohjaus ja lempeä kasvatus pienestä pitäen.

Jos nuoren kanssa ei ole vielä tunnetaitoja opeteltu, niin ehkä tärkein, mitä teini-iässä voisi antaa, olisi neuvot ja vinkit itsemyötätuntoon. Nuoruuteen kuuluvat vahva itsekriittisyys ja erilaisuuden kokemukset. Näitä ja esimerkiksi ahdistuneisuutta on mahdollista helpottaa itsemyötätuntoharjoitteilla, samoilla jotka auttavat vanhempia vanhemmuuden polulla. Itsemyötätunnon avulla nuoren on myös mahdollista oppia tunnistamaan ja sanoittamaan hankalia tunteita. Teinien itsemyötätuntotaidoista ja niihin tukemisesta voi lukea lisää (tähän linkki esittelyyn).

Sitä ennen: keskustelkaa, kuunnelkaa, halatkaa ja pitäkää yhteys auki <3

Julkaistu 5/2024.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Teinin mieli – Opi ymmärtämään nuorta

Kiintymysvanhemmuus ry — Thu, 09 May 2024 17:31:46 +0000

Leea Mattila & Janna Manninen, Gummerus, 2024.

Riemunkiljahduksia ja kasvun voimaa

Lastenpsykiatri Janna Manninen sekä psykologi ja psykoterapeutti Leea Mattila ovat kirjoittaneet kirjan Teinin mieli – Opi ymmärtämään nuorta (Gummerus). Teinin mieli kertoo siitä, miksi murrosikä on tärkeä elämänvaihe niin nuorelle itselleen kuin hänen aikuisille läheisilleen. Teos pohjautuu mentalisaatioteoriaan eli kykyyn ymmärtää omia tunteita ja reaktioita sekä eläytyä toisen mieleen. Nuoruusiän kehitystä tarkastellaan tuoreesta näkökulmasta: tunnesäätelyn, vuorovaikutuksen ja resilienssin kautta. Nuoruusvaiheen haasteita iloineen ja itkuineen käsitellään hauskasti ja kunnioittavasti arkista elämää ymmärtäen.

Mikäli pidit kirjasta Mitä ihmettä – Opi ymmärtämään lapsesi mieltä, pidät varmasti myös tästä teoksesta. Kirja on kuin hellä kosketus olkapäällä tai silitys poskella, myötätuntoinen halaus. Se kertoo, mitä nuoren päässä liikkuu, ja miten voit vanhempana olla kanssakulkijana yhdessä elämän suurimmista prosesseista – vanhemmasta eriytymisestä. Kirja suhtautuu myötätuntoisesti ja empaattisesti niin lukijaan (vanhempaan) kuin nuoreenkin. Teksti tarjosi myös ahaa-elämyksiä omista teinivuosista tai mielen myllerryksistä.

Jos turvallinen kiintymyssuhde on parasta mitä lapselle voi antaa, niin erillistyminen on parasta, mitä nuorelle voi antaa.

Konkreettisesti kirja jäsentyy kolmeen osaan. Ensimmäinen osa käsittelee sitä, mistä nuoren kehityksessä oikein on kyse. Kirja jatkaa siitä mihin Mitä ihmettä -kirjassa jäätiin. Mentalisaatio kulkee molemmissa teoksissa samalla tavalla punaisena lankana läpi eri teemojen. Kirjassa tuodaan esille, että nuoren käytöksen ja muutosten takana tapahtuu paljon ihan biologisella tasolla. Nuoren aivojen rakenteet ja toiminnot muokkautuvat vaikuttaen niin nuoren käytökseen, tunne-elämään kuin älylliseen kehitykseenkin. Tämän lisäksi hormonit vaikuttavat nuoren muuttuneeseen käytökseen ja mielialan vaihteluihin. Itse opin kirjasta, että nuoren aivot ovat erittäin herkkiä stressille. Stressaavia asioita ovat esimerkiksi aivojen kehitys, keholliset muutokset ja isoimpana sosiaalinen stressi.

Erillistyminen eli individuaatio on nimitys psyykkiselle kehityskululle, jossa ihmisestä tulee muista erillinen yksilö. Tämä erillistyminen näkyy nuoren kamppailuna määräysvallasta omaan kehoon ja mieleen. Kirja kertoo, että tämän tulisi tapahtua tarpeeksi turvallisesti, mutta myös riittävän raivokkaasti. Kasvulle välttämätön aggressio käsitetään kirjan mukaan usein väärin. Se ei tarkoita pelkästään vihaisuutta, hyökkäävyyttä tai väkivaltaa. Aggressio on monisävyinen biologiaan pohjaava voima, jonka avulla nuori tekee eroa hänelle merkittävistä hoivaajista. Se voi näyttäytyä vanhemmalle muodossa “ei”, “EI”, “NO VITTU EI”. Kirja kuvaa rajusti nuoren tilannetta: “Lapsuuden aikana nuoren mieleen on syntynyt mielikuva, sisäistys vanhemmasta. Jotta oma kasvu pääsisi vauhtiin, on tuo mielikuva vanhemmasta tapettava.” Teinin vanhempi saattaa tunnistaa tilanteen, jossa vanhemmat muuttuvat yhdessä yössä noloiksi, tyhmiksi, idiooteiksi ja umpisurkeiksi. Tämän kaiken kuuleminen ihmiseltä, joka on tähänastisen elämänsä pitänyt sinua maailman täydellisimpänä olentona, voi ja saa olla raskasta. Tärkeää on muistaa, että nuori tarvitsee edelleen perhettään – mutta ehkä eri tavoin kuin ennen.

Nuoren sanat sen sijaan osuvat usein todella kipeästi juuri siihen, mitä olemme itsessämme itsekin inhonneet.

Toinen osa käsittelee mielekästä arkea teinin kanssa. Tämän osan alussa muistutetaan tärkeästä asiasta: Nuoren ja aikuisen mentalisaatio on koetuksella, mutta valitettavasti vanhemman täytyy tehdä se isompi duuni. Tässäkin kehitysvaiheessa vanhempi on velvollinen ylläpitämään suhdetta ja yhteyttä lapseensa, ei nuori itse. Erityisesti tämän osion oikeasta elämästä olevat esimerkit saivat hymyn kareen huulille. Lapsuusiässä leikillä on suuri merkitys. Nuorella leikki muuttaa muotoaan ja se voikin olla ulkonäöllä leikkimistä, läpän heittoa, oma kieli, lorvimista ja hengailua, ajelua millä vain ajopelillä, TikTok-videoita tai mikä vain aikuisista päättömältä ajanhukalta tuntuva asia. Nuoret pursuavat ideoita ja suunnitelmia. He tuskastuvat aikuisiin, jotka eivät ole saaneet mitään aikaiseksi. Vanhemman on opittava olemaan sopivasti nolo ja nauramaan itselleen. Osio antaa myös hyvät vinkit arjen tilanteisiin, joissa ylilyönti on jo tapahtunut. Kirja kokoaa nämä selkeiksi askeleiksi:

Rauhoita itsesi
Malta viipyä nuoren tunteiden äärellä
Tavoittele nuoren mieltä
Auta nuorta ymmärtämään omaa intentiotasi
Palauta ja korjaa yhteys
Huomaa mentalisoiva hetki

Jos aihe kiinnostaa, mutta arki ei mahdollista koko kirjan lukemista, lue ainakin nämä askeleet. Löydät ne sivuilta 111-118.

Kolmas osa käsittelee huolen ja helpotuksen aiheita. Osiossa jäsennellään yleisimpiä käytöksen tason huoli-ilmiöitä, kuten velttoilua, ylisuorittamista, ahdistusta, masennusta, syömisen pulmia, viiltelyä, päihteitä ja riskinottoa. Kirja tarjoaa ajateltavaa sisarussuhteista, vuoroasumisesta, bonusvanhemmista ja monista muista arkisista asioista, jotka teini-iässä kokevat suurta myllerystä.

Teini-ikäisiä parjataan ja vähätellään usein sekä mediassa että kahvipöytäkeskusteluissa. Teinin mieli tarjoaa kiikarit nuoruuden iloon ja ihanuuteen, ja nostaa tämän elämänvaiheen positiiviseen valoon. Kirja liikutti ja kosketti syvältä, sai kyyneleet silmiin monessa kohdassa. Loppusanojen kohdalla mietin, että voi kunpa tämä ei loppuisi. Ehdoton suositus kaikille, joiden elämässä on tai tulee lähivuosina olemaan teini-ikäisiä!

Saatat havahtua siihen, että omaa nuorta voi katsoa lämpimästi ja ylpeästi. Kannatti jaksaa. Vartit matelevat, mutta vuodet lentävät. Lapsuus ja nuoruus ovat ohikiitäviä vaiheita.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Tinke ja väritä tunteesi & Tinke ja tunne tunteesi

Kiintymysvanhemmuus ry — Thu, 09 May 2024 17:18:26 +0000

Tinke Anetjärvi & Olli Anetjärvi, Otava, 2023.

Väritä tunteesi

Tinke on nuorten keskuudessa suosittu tubettaja, jonka tunnistat neonvihreistä hiuksista. Väritä tunteesi kirja sai alkunsa kun nuori tubettaja jutteli paljon tunteista itsetuntemuskouluttaja isoveljensä Ollin kanssa. He ajattelivat, että muutkin nuoret voisivat hyötyä tunteiden käsittelemisestä värittäen, koska välillä tunteista on vaikea saada kiinni, että voisi nimetä niitä ja luovuuden kautta voi käsitellä tunteita vapaammin. Värittäminen rauhoittaa ja maadoittaa kuohuvaa ja ahdistunutta mieltä.

Tässä värityskirjassa nuori saa itse päättää, miten hän kuvat värittää: minkä värisinä sinä koet eri tunteen esimerkiksi ilon tai surun? Kuvat pohjautuvat fantasia maailmasta ja ovat valtavan kauniita jo ilman väritystä. Väritys tehtävien välissä on pohdiskelevia tekstejä tunteista, jotka on kirjoittanut Tinken isoveli Olli Anetjärvi. Kirjassa on myös QR-koodeja joista pääsee hyppäämään katsomaan videoita, joissa keskustellaan tunteista. Tässä on loistava lahja idea teini-ikäiselle. Itse olen mielissäni huomannut näitä kirjoja muutamien yläkoululaisten repussa ja välituntipuuhana.

Tunne tunteesi

Tunne tunteesi on tuleva jatko-osa supersuositulle väritä tunteesi kirjalle. Kirja ilmestyy 4.7.2024. Tunne tunteesi on väritys- ja tehtäväkirja. Siinä tutustutaan kaikenlaisiin tunteisiin pienten tehtävien avulla. Esimerkiksi miltä eri tunteet tuntuvat, mikä niitä yhdistää tai erottaa toisistaan, tai mitkä ovat sinun ilon aiheesi tai millaiselta haluat tulevaisuutesi näyttävän. Kauniiden värityskuvien lisäksi voi oppia tunteistaan kiinnittämällä niihin huomiota tehtävien avulla. Teini-iässä värityskirjaa on kiva tehdä myös kaverien kanssa. Ehkäpä ostan itsellenikin tällaisen tehtäväkirjan ja pohdiskelen tunteita sekä tulevaisuutta.

Julkaistu 5/2024.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry