vuorovaikutus - Kiintymysvanhemmuus ry

Tunnetaidot – lähtökohtana vuorovaikutus

Kiintymysvanhemmuus ry — Thu, 02 May 2024 19:05:12 +0000

Tunnekortit, -kirjat, -pelit, -webinaarit ja -oppaat ovat vallanneet markkinat ja harva meistä on pystynyt ohittamaan tunnetaitoihin liittyviä otsikoita viime vuosina. Tunnetaitoihin liittyvää materiaalia on nykyään laajasti saatavilla, mutta niiden painotus tuntuu olevan enemmän lapsiin ja nuoriin, vaikka tunnetaitoja voi kehittää missä iässä tahansa. Tunnetaidot kehittyvät nimenomaan vuorovaikutuksessa ja mallin kautta ja tämän vuoksi myös meidän aikuisten on hyvä olla sinut omien tunteidemme kanssa. Itse näin 80-luvun alussa syntyneenä ei tunnetaitojen opettelu ole varsinaisesti ollut vielä kovinkaan valtavirtaa ja materiaalia en muista olleen koulussakaan aiheen tiimoilta. Silloinen kokemukseni on, että lasten tuli olla reippaita, mutta kuitenkin mahdollisimman näkymättömiä ja kuulumattomia, eli tunteiden, etenkin negatiivisten näyttämistä, ei pidetty hyvänä käytöksenä.

Tunteiden avulla me ihmiset tulkitsemme jatkuvasti ympäröivää maailmaa. Tunteet rakentavat myös pohjan arvomaailmallemme sekä sille, mikä meille on tärkeää. Koska tunnetaidot auttavat meitä vuorovaikutuksessa muiden kanssa, on tunteita hyvä oppia näyttämään, ymmärtämään ja tarvittaessa hallitsemaan. Filosofi ja kasvatustieteilijä Tapio Puolimatka (2011, 44) näkee tunnekasvatuksen keskeisinä tehtävinä juuri tunteiden tunnistamisen, hallinnan sekä ilmaisun. Kasvattajan roolina onkin antaa lapselle tilaa kokea ja tiedostaa monipuolisesti erilaisia tunteita. (Puolimatka 2011, 44–45.) Puolimatkan (2011) mukaan teoreetikot kiistelevät siitä, voidaanko kasvatuksella ohjata tunteita. Vallalla olevan käsityksen mukaan tunteisiin ei suoranaisesti voida vaikuttaa, mutta kasvatuksella koetaan olevan merkittävä yhteys tunteiden tunnistamiseen ja ilmaisuun. Jotta tunnekasvatusta voi toteuttaa, tulee kasvattajan olla tietoinen tunne-elämästä ja sen peruspiirteistä. (Puolimatka 2011, 42, 45.) Temperamenttia ja persoonallisuutta ei voi kasvatuksellisesti muuttaa toisenlaiseksi, mutta kasvatuksellisilla keinoilla voi kyllä tukea lapsen ja nuoren sosioemotionaalista kehitystä siten, että lapsi tai nuori oppii ilmaisemaan itseään sekä huomioimaan toiset sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla (Ahonen 2017, 17).

Vuorovaikutuksen lisäksi tunnetaitoja tarvitaan niin omien kuin toistenkin tunteiden hahmottamiseen. Jokapäiväiset päätökset sekä ajatukset perustuvat juuri tunnetaitoihin. Ihmisen kuvataan voivan paremmin, kun hän saa vapaasti näyttää, kokea sekä vastaanottaa erilaisia tunteita. (Peltonen & Kullberg 2005.) Tunteet tehostavat toimintaamme sekä toimivat viestikanavana ihmisten välillä. Keltikangas-Järvinen (2009, 73) jakaa tunteisiin liittyvän toiminnan kolmeen ilmentymään. Nämä ovat tunteiden kokeminen tai tunteminen, tunteiden ilmaiseminen ja tunteiden herääminen.

Tunnetaitojen opettelu alkaa jo vauvana

Tunteet ovat lapsen ensimmäinen kieli. Ne näkyvät suoraan pienen ihmisen ilmeissä, äänessä ja kehossa. Niiden voimalla hän turvaa ravinnonsaantinsa ja läheisyyden hoitajiinsa.
(Huttu & Heikkinen 2017, 36)

Ihmisen persoonallisuus kehittyy perimän ja sikiöajan perusteella ja on riippumaton oppimisesta ja kokemuksista (Keltikangas-Järvinen 2009, 28–29). Liisa Keltikangas-Järvinen (2009, 30) määrittelee temperamentin tarkoittavan ihmisen synnynnäistä valmiutta reagoida tietyllä tavalla ympäristön ärsykkeisiin tai toimia tietyllä tyylillä. Temperamentin avulla ei saada tietää ihmisen suorituksen tasoa vaan, temperamentti kertoo, miten ihminen hoitaa asioita ja reagoi ympäristöön. Temperamentti säätelee myös reagointia ihmisen omiin sisäisiin tiloihin. Esimerkiksi väsymys vaikuttaa ihmisiin eri tavalla, toiset tulevat ärtyneeksi, toisiin se ei taas vaikuta mitenkään (Keltikangas-Järvinen 2009, 49–50.). Temperamentti on myös yhteydessä ihmisen ongelmanratkaisustrategioihin ja turhautumiskynnykseen (Keltikangas-Järvinen 2009, 62).

Ihmisen sosioemotionaalinen kehitys alkaa heti vauvan synnyttyä vuorovaikutuksessa häntä hoivaaviin aikuisiin (Ahonen 2017, 17). Koska vastasyntynyt ei tiedosta tunteitaan, tarvitsee hän aina aikuista tyynnyttämään voimakkaissa tunnetiloissa. Pienellä lapsella ei ole vielä kykyä sietää niitä kuin hyvin pienissä määrissä. Vauvaa ei tulekaan jättää yksin selviytymään näistä tunnetiloista, sillä jo silloin hän ottaa ensi askeleensa tunteiden tukahduttamisessa. Kun aikuinen auttaa vauvaa, uskaltaa tämä jatkossakin näyttää tunteensa ja olla vuorovaikutuksessa turvallisen ihmisen seurassa. Vauvan tunteiden säätely kulkee aluksi pitkälti kahden ääripään, mielipahan ja mielihyvän, välissä, sillä hänen aivokuorensa tunnealueet eivät vielä toimi. (Huttu & Heikkinen 2017, 36.)

Kun näkee oman lapsensa ensimmäisen hymyn, tuntuu se useimmista meistä mielettömän hienolta ja aivan kuin olisi saanut vauvaan aivan uudenlaisen kontaktin. Jokeltelulla ja hymyllä onkin tärkeä merkitys vauvan kehityksessä, sillä niiden avulla lapsi oppii sanatonta viestintää. Lapsen tapa kiinnittyä vanhempiinsa tulee esille siinä, miten hän pystyy käsittelemään hoivaajistaan eroon joutumista sekä sen aikaan saamia tunnetiloja. Kiintymyssuhdeteoriassa painotetaan vanhemman/hoivaajan emotionaalista saatavilla oloa, hänen taitoaan reagoida tunnetasolla lapsen myönteisiin ja kielteisiin tunteisiin. Vanhemman/hoivaajan emotionaalinen läsnäolo ja kannustus vahvistavat lapsen turvallisuuden tunnetta ja rohkaisevat häntä tutkimaan ympäristöään myös stressaavissa tilanteissa. (Biringen & Easterbrooks, 2012).

Taaperonkin on vielä vaikea säädellä tunteitaan

Koska pienen lapsen etuotsalohko on vielä kypsymätön näkyvät hänen tunteensa voimakkaasti, sillä lapset eivät erota tunnetta sen ilmaisusta. Tämän vuoksi lapsen tunteen hyväksyminen on tärkeää, ettei hän opi siihen, että tunteet pitää piilottaa. Tunteethan eivät itsessään ole hyviä tai pahoja eli niitä ei saa pois lapsesta torumalla tai sättimällä. (Huttu & Heikkinen 2017, 42.) Leikki-ikäisen ja alakoululaisenkin on vielä erittäin vaikea tunnistaa, ilmaista sekä säädellä tunteitaan ja vanhemman tuki näissä tilanteissa onkin erittäin tärkeää. Tunteen säätelyyn apuja voi antaa lapselle esimerkiksi tunteen nimeämisellä, hengitysharjoituksella, kehon tuntoaisteihin keskittymisellä tai ihan vain kosketuksella. Tunteiden tunnistaminen vaatii tunne-kehoyhteyttä, sillä tunteet ovat kehossamme. Tämän vuoksi tunteen tunnistamiseen tarvitaan taito ymmärtää tunnesanoja sekä taito yhdistää ne tunneaistimukseen.

Jokainen aikuinenkin tietää, että vaikeiden tunteiden sietäminen on hankalaa myös useimmille meistä. Näissä tilanteissa onkin erittäin tärkeää tukea lasta, jotta hän oppii toimimaan oikein myöhemmin. Usein pettymys syntyy, kun asiat eivät suju suunnitelmien mukaisesti. Vanhemmat voivat ennakoida ja auttaa lasta tai nuorta varautumaan tämänlaisiin tilanteisiin. Esimerkiksi toteamalla: ”Tuo onkin todella haastava tehtävä ja voi olla, että se ei heti onnistu, mutta voit aina yrittää uudestaan”. (Livingston & Pöyhönen 2013.) Tunteiden säätely tuleekin pitkälti kokemuksien kautta ja tähän juuri tarvitaan turvallista vuorovaikutusta. Turvallinen ilmapiiri opettaa lasta ilmaisemaan erilaisia tunteita ja toimimaan niiden kanssa niin ettei esimerkiksi vihan tunteen tullessa esiin loukkaa muita.

Lapsi tarvitsee paljon vanhemman tukea tunnetaitojen kehittymiseen

Iän myötä ihmisen itsesäätelytaidot kehittyvät ja tätä kautta tunteiden säätely lisääntyy. Onkin erittäin tärkeää, että ihminen osaa tuntea sekä jäsentää omia tunteitaan. Tunnetaitojen kehittyminen alkaa tunteiden tunnistamisella, joka johtaa tunteiden nimeämiseen sekä niiden pohjalta toimimiseen. (Väestöliitto 2018.) Nuoren ja lapsen tunne on aina otettava tosissaan, vaikka se varmasti monesti turhauttaa tai aiheuttaa ikävän tunteen myös meille aikuisille. Raivo tai viha voi juuri sillä hetkellä olla lapsen maailmassa suuri juttu, vaikkei se vanhemmista siltä tuntuisikaan. Läsnäolo, kuuntelu ja tuen tarjoaminen saavat lapsen kokemaan tulleensa ymmärretyksi ja se on asia, mitä jokainen lapsi janoaa iästä riippumatta. Nuoren itsetunnon kehityksen tukeminen on tärkeää, sillä omien tunteiden ymmärtäminen ja niiden salliminen lisäävät itsemyötätuntoa. Itsemyötätunto taas auttaa meitä suhtautumaan itseemme lempeästi ja armollisesti myös epäonnistumisen hetkinä. Itse vanhempana edelleen opettelen kykyä tunnistaa, käsitellä sekä ilmaista tunteitani, sillä niiden avulla omien rajojen pitäminen, itsensä kunnioittaminen ja toisten ihmisten kanssa toimiminen on huomattavasti helpompaa ja antoisampaa.

– Mia Nieminen –

Julkaistu 5/2024.

Lähteet

Ahonen, L. 2017. Haastavat kasvatustilanteet. Lämpimän vuorovaikutuksen käsikirja. Jyväskylä: PS-kustannus.
Biringen, Z. & Easterbrooks, A. N. (2012). The integration of emotional availability into a developmental psychopathology framework: Reflections of the special section and future directions. Development and Psychopathology, 24, 1–8.
Cacciatore, R. 2007. Aggression portaat. Opetusmateriaali kouluille. Vammalan kirjapaino oy.
Huttu, T. & Heikkinen, K. 2017. Pää edellä- näin tuet lapsesi aivojen kehitystä. Helsinki. WSOY.
Keltikangas-Järvinen, L. 2009. Temperamentti – persoonallisuuden biologinen selkäranka. Teoksessa: Meitä on moneksi. Persoonallisuuden psykologiset perusteet. Jyväskylä: PS-kustannus.
Kullberg, T. & Peltonen, A. 2005. Tunnemuksu: tunnetaitoja perheille ja kasvattajille. Lasten keskus.
Livingston, H. & Pöyhönen, J. 2018. Lapsennimi. Tunnetaidot. Miten harjoitella pettymysten sietämistä. Viitattu 20.4.2024.
Nurmi, P. 2013. Lapsen ja nuoren viha. Jyväskylä: PS- kustannus.
Puolimatka, T. 2010. Kasvatuksen mahdollisuudet ja rajat: Minuuden rakentamisen filosofia. 2.painos. Ryttylä. Suunta–kirjat.
Puolimatka, T. 2011. Kasvatus, arvot ja tunteet. 2.painos. Helsinki. Suunta-kirjat.
Väestöliitto. 2018. Tunnetaidot. Viitattu 13.04.2024.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Toimivan vuorovaikutuksen tärkeys tukiperhetoiminnassa

Kiintymysvanhemmuus ry — Wed, 10 May 2023 19:29:55 +0000

Tukiperhetoiminta on osa sosiaalihuoltolakiin (14§) kirjattua tukipalvelua, jolla pyritään vastaamaan lasten ja perheiden tuen tarpeeseen. Tukiperhepalvelu ei vaadi lastensuojeluasiakkuutta, vaan sitä voidaan järjestää sosiaalipalveluna, mikäli palvelutarpeen arvioinnissa tukiperhetoiminta katsotaan lapsen ja perheen edun mukaiseksi. Tukiperhetoiminta on vapaaehtoista toimintaa, johon tarvitaan mukaan kaikenlaisia perheitä; yhden vanhemman perheitä, lapsettomia perheitä, varamummoloita, sateenkaariperheitä ja maahanmuuttajaperheitä. Tukiperhetoimintaan ryhtyville perheille annetaan ennakkovalmennus sekä kartoitetaan valmiudet toimia tukiperheenä. Tukiperhetoimintaa voidaan organisoida hyvinvointialueella tai käyttää kolmannen sektorin tuottamia palveluja. Myös monet yksityiset yritykset tarjoavat ja tuottavat näitä palveluja, joita voidaan käyttää ostopalveluna tai hankkia ne itse. Tukiperhe sitoutuu tapaamaan lasta sovitulla tavalla ja tarjoaa tälle tavallista perhearkea, läsnäoloa ja aikaa.

Tähän juttuun on haastateltu tukiperheen äitinä toimivaa Riikkaa, joka tarjoutui pohtimaan vuorovaikutusta nimenomaan tukiperheen näkökulmasta. ”Tukiperheen äitinä arvostan avoimuutta ja kunnioittavaa kohtaamista ihan kaikissa ihmissuhteissa. Ajattelen, että luottamusta rakennetaan pikkuhiljaa kertomalla omista toiveista, tarpeista ja tärkeistä asioista sekä pitämällä sovituista asioista kiinni puolin ja toisin.” miettii Riikka kysyttäessä häneltä hyvän ja luottamuksellisen suhteen luomisesta tukiperheen ja huoltajien välillä. Riikan mukaan tällaiset tunteet ovat erittäin ymmärrettäviä, ja niihin hänen on helppo samaistua. Riikka kuitenkin muistuttaa, että tukiperheen vanhemmat ovat ihan tavallisia vanhempia ja he painivat omien lastensa kanssa aivan samanlaisten haasteiden kanssa kuin muutkin perheet.

Tukiperheen aikuisen ja lapsen suhteen tukeminen on erityisen tärkeää, jotta luottamuksellisen suhteen rakentuminen olisi mahdollisimman mutkatonta kaikille. Riikka nostaa esiin ainakin kertomisen lapselle tärkeistä rutiineista, lempiasioista, suosikkiruoista sekä lempipuuhista, joiden kautta on voi rakentaa viikonloppuisin mukavia yhteisiä hetkiä tukiperheen aikuisten ja perheessä käyvän lapsen välillä. ”Ajattelen, että jos vanhempi itse luottaa tukiperheen aikuisiin ja ajattelee heistä lähtökohtaisesti hyvää, se heijastuu myös lapsen haluun ja uskallukseen rakentaa suhdetta tukiperheen aikuisiin,” sanoo Riikka. Hän pitää tärkeänä juuri luottamuksen rakentamista ja tähän päästään tietenkin molemmin puolin avoimella vuorovaikutuksella. ”Jotta vanhempana voi rakentaa luottamusta vieraisiin aikuisiin, on tärkeää voida kysyä heiltä kasvatukseen ja vuorovaikutukseen liittyvistä asioista. Itse kerron avoimesti tutustuessa meidän perheemme toimintatavoista mutta olen todella hyvilläni siitä, jos vanhempi kysyy minulta myös omaa mieltään askarruttavista asioista,” Riikka pohtii.

Erimielisyyksiä on aina siellä missä on ihmisiäkin ja kasvatusasioissa jokainen perhe toimii tietenkin parhaaksi katsomallaan tavalla. Riikan mukaan kasvatusasioista keskustellessa tukiperheen kanssa on hyvä miettiä, kuinka merkityksellisestä asiasta on kyse, jos joistain asioista ollaan eri linjoilla. Hänen mukaansa tässäkin asiassa avoimuudella ja minä-viestein omien havaintojen ja toiveiden kuvaamisella päästään jo pitkälle. ”Ajattelen, että tukiperheen vanhempien tulee noudattaa lakia ja yleisesti hyväksyttyjä kasvatusmenetelmiä ja tukea näin lapsen kehitystä sekä hyvinvointia. Mikäli vanhemmalla herää huoli tukiperheessä käytettävien kasvatusmenetelmien laadusta ja se on vaikea ottaa puheeksi, voi aina olla yhteydessä omaan vastuutyöntekijään ja kertoa omasta huolestaan. Meidän tukiperheen vanhempien tulee mielestäni kuitenkin kyetä keskusteluun kasvatukseen liittyvistä asioista ja hyväksyä se, että perhekulttuurit ovat erilaisia ja dialogi on keino ymmärtää ja tulla ymmärretyksi.” Riikka kannustaa avoimuuteen ja suoraan keskusteluun tukiperheen vanhempien kanssa, sillä sitä kautta voidaan selvittää erilaiset näkökulmat ja luoda vastavuoroista vuorovaikutusta.

Lopuksi Riikalta kysyttiin vielä mitä muuta tärkeää hän haluaisi kertoa tukiperhetoiminnasta ja vuorovaikutuksesta. Hän nostaa esiin perheen omien lasten ja vierailevien lasten välisen ihmeellisen vuorovaikutuksen, sillä joistakin tulee parhaimmillaan hyvät ystävät ja viikonloppua odotetaan innolla. Kaikille ei näin tietenkään käy ja suhde jää vähemmän intensiiviseksi, mutta Riikan mielestä tärkeää onkin, että lasten välinen vuorovaikutus on toimivaa ja kaikilla on turvallinen olo viikonlopun aikana. ”Omat lapsemme suhtautuvat positiivisesti tukiperheenä toimimiseen, mikä on ehkä vähän yllättävää, mutta myös tosi ilahduttavaa.”

– Mia Nieminen –

Julkaistu 5/2023.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Olen sanonut tästä jo sata kertaa! Miten viestini välittyy tehokkaasti?

Kiintymysvanhemmuus ry — Mon, 08 May 2023 19:16:12 +0000

Toisinaan tuntuu, että lapset sulkevat korvat siltä, mitä jatkuvasti toistelee. Nalkuttaminen, komentaminen, valittaminen ja kiukkuiset käskyt saavat aikaan sen, että lapsi huomaa aikuisen olevan vihainen. Tällöin lapsen stressijärjestelmä herää ja aivojen toiminta menee taistele, pakene tai jäädy -moodiin. Tällöin huomiokyky kapenee, eikä lapsi enää kuule ja ymmärrä, mitä aikuinen tarkoittaa. Mikäli siis haluat viestisi menevän lapselle tehokkaasti perille, osoita turvan eleitä viestiessäsi. Oppiminen on tehokkainta turvan ja ilon kautta. Aikuisen pehmeät kasvonilmeet, avoimet kädet, lapsen tasolle kyykistyvä keho ja matala äänenpaino viestivät lapselle turvaa. Pienten lasten kanssa viesti välittyy tehokkaasti tukiviittomin, leikin, huumorin, laulujen, lorujen ja “ensin – sitten” lallatusten avulla. Mitäpä jos lapsen nukkumaanmenotoimet tekeekin hassutellen ja yhteyttä vahvistaen? Voiko lapsen lelu käskyttää lasta pukemaan vai voisiko vanhempi leikkiä pukemisrobottia? Isomman lapsen ja nuoren kanssa toimii arvostava puhetapa ja rakentavan vuorovaikutuksen työkalut.

Viikkomme teema “Toimivampi perhe – vahvuutena vuorovaikutus” haluaa nostaa esiin lempeitä vuorovaikutustapoja ja painottaa, että toimiva vuorovaikutus perheessä voi olla teidänkin vahvuutenne. Vahvuusajattelu on peräisin positiivisesta organisaatiotutkimuksesta ja toiveikkainta siinä on, että vahvuuksia voi opetella. Tämä on todettu myös tutkimuksissa. Luonteenvahvuuksissa yhdistyvät luontaiset kyvykkyydet, taidot ja osaaminen, resurssit, arvot ja kiinnostukset. Mikäli koet tärkeäksi kohdata lapsi arvostavasti, voit opetella vuorovaikutustapoja, jotka toteuttavat arvoasi. Lempeässä kasvatuksessa lasta ei vain yritetä saada toimimaan aikuisen ohjeiden mukaan, vaan opetetaan lasta ratkaisemaan ongelmia, kertomaan omista tunteistaan ja ilmaisemaan tarpeitaan sekä neuvottelemaan kaikille sopivasta ratkaisusta. Vaaratilanteissa ei kuitenkaan ole tarpeen käydä keskusteluja, vaan lasta on kiellettävä selkeästi ja tarvittaessa fyysisesti estettävä vaaratilanne. Muista myös antaa itsellesi lempeyttä ja itsemyötätuntoa, sillä oman tarvekupin ollessa tyhjänä tilanteissa toimitaan niillä resursseilla, joita on. Kun myöhemmin tarpeet ovat paremmin täyttyneet, voi ja tulee aina palata konfliktitilanteisiin ja selvitellä niitä.

Arvostava vaativuus on hyvin lempeää kasvatusta kuvaava sanapari. Tämän sanaparin kuulin ensimmäisen kerran Ilona Rauhalan podcastista. Kun aikuinen ei vain käskytä lasta, hänen on mietittävä tarkemmin, miten ohjata lasta ja perusteltava omat mielipiteensä sekä rajansa. Tehokkaimmin tämä tapahtuu minä-viestillä. Sillä voi ilmaista selkeästi omat rajansa, tunteensa ja tarpeensa. Stressaavissa tilanteissa päädymme useimmiten käyttämään sinä-viestejä, jotka syyttävät, syyllistävät ja ovat vihamielisiä. Viestin kuulija asettuu puolustusasemiin, koska viesti on hyökkäävä ja yhteisymmärryksen löytyminen on vaikeaa. Esimerkki sinä-viestistä: “Aina sinä villiinnyt illalla. Nyt pää tyynyyn.” Minä-viestillä tartutaan ongelmaan ja ilmaistaan tapahtunut vain havainnon keinoin ilman arvostelua ja tuomitsemista. Minä-viesti koostuu tilanteen havainnosta, tunteesta, tarpeesta ja pyynnöstä.

Esimerkki minä-viestistä: “Näen, että hypit sängyllä ja nyt on jo nukahtamisaika. Olen todella väsynyt, haluan levätä, jotta jaksan huomenna leikkiä kanssasi. Haluaisitko, että silitän sinua hetken ja sitten voit rauhassa sulkea silmäsi?” Minä-viesti saattaa nostattaa lapsessa tunteita ja tällöin vanhempi voi vaihtaa aktiiviseen kuunteluun, jonka jälkeen lapsi on valmiimpi ottamaan viestin vastaan. Löydät lisää tietoa minä-viesteistä ja aktiivisesta kuuntelusta maanantain kirjaesittelystä ja vuoden 2019 Lempeän kasvatuksen viikolta: Rakentava kasvatus perheessä. Perjantain kirjaesittelyssä esitellään molemmat voittavat menetelmä, joka on oivallinen lähestymistapa ristiriitoihin perheessä.

Rauhala (2020) tiivistää hyvän keskustelun vaiheet seuraavanlaisesti:

1) viritä
2) kuule
3) tutki
4) jäsennä
5) sulje.

Ensimmäiseksi virittäydytään toisen tilaan ja huomataan, mistä vireystilasta itse tulee. Toiseksi kuunnellaan tarkasti, mitä toinen sanoo. Huolellinen ja läsnäoleva kuuntelu on energisoivaa ja arvostavaa. Tutkiva ote auttaa laajentamaan perspektiiviä ja olemme silloin kiinnostuneita erilaisista mielipiteistä. Jäsennä -vaiheessa jäsennetään monista tutkituista vaiheista jokin kooste, suunnitelma tai tavoite. Sulje -vaiheessa tehdään tiivistys, koostetaan keskustelu loppuun ja sovitaan jatkotoimenpiteistä. Toimivalla keskustelulla perheessä viesti välittyy tehokkaasti jokaiselle keskustelun osapuolelle. Syvälliset ja tunteita purkavat keskustelut myös vahvistavat yhteyttä. Kun yhteys aikuisen ja lapsen välillä on hyvä ja vahva, lapsi kuuntelee aikuisen viestejä paremmin ja haluaa noudattaa aikuisen ohjeita, sillä hän voi luottaa siihen, että aikuinen kuuntelee häntä, kun hänellä on oma tärkeä kanta asiaan. Läsnäolevasta yhteydestä voit lukea lisää päivän ensimmäisestä blogista.

– Pia Kosonen –

Lähteet

Rauhala, I. 2020 Keskustelun voima. Otava.
Rosenberg, M. 2019. Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus. Nonviolent Communication. Viisas Elämä.
Wenström, S. 2022. Kaikilla vahvuuksilla: opas laajaan vahvuusnäkemyksen käyttöön opetuksessa. PS-Kustannus.

Julkaistu 5/2023.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Varhainen vuorovaikutus on merkityksellistä lapsen kehitykselle

Kiintymysvanhemmuus ry — Sat, 06 May 2023 11:43:15 +0000

Miten pienen vauvan tarpeisiin tulisi vastata? Ymmärtääkö vauva ympärillä tapahtuvaa vuorovaikutusta? Minkä ikäisenä vuorovaikutus vauvan kanssa kannattaa aloitta? Ihmisen kehityshistorian varhaisena aikana on metsästäjä- ja keräilijäyhteisöissä pientä lasta pidetty ympäri vuorokauden fyysisesti lähellä niitä ihmisiä, jotka häntä hoitivat. Päivisin lapsi vietti aikaa äidin tai muun hoitajan sylissä sekä kantoliinassa ja öisin hän nukkui pääsääntöisesti äidin vieressä. Vauvan tarpeisiin vastattiin yleensä viipymättä ja häntä imetettiin ilman rajoituksia, ja imetys jatkui taaperoikään saakka. Tällainen hoivakäytäntö on taannut ihmislapselle parhaat mahdollisuudet selviytyä hengissä ihmiskunnan historian aikana (Silven, 2010, 19).

Vanhempien ja vauvan varhainen vuorovaikutus alkaa jo odotusaikana. Hyvin sujuvan raskauden aikana kohdun sisäinen aistimaailma muodostuu äidin kehon äänistä sekä sikiön oman kehon tuottamista ja kohdun ulkopuolisista ärsykkeistä. Loppuraskauden aikana sikiö tallentaa varhaisia muistikuvia, ja synnyttyään vauva pystyykin tunnistamaan mm. perheenjäsenten äänet ja tutut laulut. (Hoefer M, 2005, 291–300.) Vanhemman mielikuva syntyvästä lapsesta sekä vanhemman ja vauvan välinen kiintymyssuhde alkavat muodostua siitä hetkestä, kun vanhempi saa tiedon raskaudesta. Mielikuvat vahvistuvat ja vauvan tulee yhä todellisemmaksi äidin kehon muuttuessa, sydänäänten alkaessa kuulua ja vanhemman nähdessä vauvansa ultraäänikuvauksessa (Mayes L, 2005, 301–312).

Mitä sitten on varhainen vuorovaikutus ja miten siihen on mahdollista vaikuttaa? Varhainen vuorovaikutus on vauvan käytöksen takana olevien tarpeiden ja viestien tulkintaa, niiden ymmärtämistä sekä sanoittamista. Vauva käyttää viestimiseen ääniä, eleitä ja ilmeitä eli aivan samoja asioita kuin aikuisetkin vain ilman sanoja. Hän voi viestiä esimerkiksi nälkää, kipua, vaipan vaihdon tarvetta, väsymystä tai seuran ja läheisyyden kaipuuta. Vuorovaikutusta on hyvä harjoitella yhdessä vauvan kanssa ja pikkuhiljaa vanhempi tai läheinen oppii tulkitsemaan vauvan lähettämiä viestejä.

Useissa tutkimuksissa painotetaan sitä, että vauvan viesteihin tulisi vastata riittävän nopeasti sekä oikea-aikaisesti, jotta hänelle rakentuisi turvallinen ja hyvä kiintymyssuhde.

Vaikka vauvan viesteihin vastaaminen on tärkeää, tulee asiaa aina tarkastella armollisesti itseään kohtaan sekä omista lähtökohdista. Meillä kaikilla on omat perhetilanteemme ja voimavaramme, jotka voivat vaikuttaa varhaisen vuorovaikutuksen määrään ja laatuun. Launonen (2023) haluaa korostaa, miten vanhemmilla on sisäänrakennettu kyky vastata sekä tukea lapsen kehitystarpeen mukaista toimintaa ja vuorovaikutusta omalla toiminnallaan. Meidän ei siis tarvitse edes tietoisesti harjoitella ja stressata siitä, osaammeko tukea vauvan kehitystä oikein, kun luotamme ja kuuntelemme omaa ääntämme arjen erilaisissa tilanteissa. Kykymme vastata ja tukea lapsen vuorovaikutuksen kehittymistä herää yleensä luonnostaan, arjen edetessä ja vauvaan tutustumisen myötä.

Syntymästään lähtien lapsi kykenee biologisten, kognitiivisten, kommunikatiivisten, emotionaalisten sekä sosiaalisten, toiminnallisesti jäsentyneiden taitojensa avulla etsimään aktiivisesti vuorovaikutusta sekä säätelemään omaa käyttäytymistään vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa (Zeanah ym. 1997). Vanhempi vaikuttaa vauvaansa ja vauva vanhempaansa eli jatkuva vuorovaikutus heidän välillään merkitsee ihmissuhteen kehittymistä. Tämä suhde onkin pohjana kaikille myöhemmille ihmissuhteille. Laadultaan ja määrältään riittävä varhainen vuorovaikutus on tarpeen tunnekokemusten, tiedostamattomien muistojen ja vaistonvaraisen käyttäytymisen kehittymiselle sekä stressin, tunteiden, sosiaalisen kanssakäymisen ja käyttäytymisen säätelyn oppimiselle. Tämän lisäksi varhaisen vuorovaikutuksen tuloksena syntyvät kiintymyssuhteet mallintavat sitä, mitä ihminen myöhemmissä ihmissuhteissaan hakee ja kokee ja miten itse aikanaan toimii vanhempana.

Haasteet varhaisessa vuorovaikutuksessa ovat hyvin tavallisia. Säröt ja pienet katkokset vuorovaikutussuhteessa ovat inhimillisiä ja niitä tapahtuu meille kaikille, sillä virheet ovat osa ihmisyyttä. Väsynyt ja kuormittunut huoltaja ei kykene eläytymään vauvan kokemukseen, kun omakin mieli on maassa. Tärkeämpää on se, että yhteys luodaan uudelleen katkoksen jälkeen. Varhaisen vuorovaikutuksen ei myöskään ole tarkoitus olla mitään suorittamista, vaan vauvan viestien tulkitsemista empaattisella otteella arjessa. Epäonnistuminen ja riittämättömyyden kokemukset varhaisessa vuorovaikutuksessa voivat saada aikaan häpeää ja syyllisyyttä omaa vanhemmuutta kohtaan, mutta ankaruus ei kuitenkaan auta meitä voimaan hyvin. Armollisuus itseä ja omia voimavaroja kohtaan onkin yksi tärkeimmistä asioista, minkä voit vauvavuoden keskellä muistaa.

– Mia Nieminen –

Lähteet:

Launonen, K. (2023). Vuorovaikutus – kehitys, riskit ja tukemine kuntoutuksen keinoin. Kehitysvammaliitto.
Mayes, L. Parental attachment systems: neural circuits, genes, and experiental contributionsto parental engagement.Clin Neurosci Research. 2005. 301–312.
Silven, M. 2010. Varhaiset ihmissuhteet – polku lapsen suotuisaan kehitykseen. Saarijärvi: Minerva Kustannus Oy.
Zeanah, C. H., Boris, N. W. & Larrieu, J. A. Infant development and developmental risk: a review of the past 10 years. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 1997; 336: 165–78.

Julkaistu 5/2023.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Toimiva, toimivampi vuorovaikutus

Kiintymysvanhemmuus ry — Sat, 04 Mar 2023 14:45:01 +0000

Ristiriitatilanteita taaperon kanssa, valtataistelua teinien kanssa vai ryppyjä aikuisten kesken? Kuulostaako tai tuntuuko tutulta? Tämän vuoden Lempeän kasvatuksen viikolla paneudutaan toimivaan perheeseen, jonka vahvuutena on vuorovaikutus. Luvassa on jälleen kerran ainakin podcasteja, arvontoja, kirja-arvosteluja, tietoiskuja, blogikirjoituksia ja Eevi Vuoriston luento. Myös perhekahvilat pyörivät ja niiden aikataulu julkaistaan huhtikuussa. Minkälaisena sinä näet toimivan vuorovaikutuksen? Onko teidän perheellänne joitain omia ja hyväksi havaittuja konsteja hyvään vuorovaikutukseen ja sen ylläpitämiseen?

Toimiva perhe kirjan kirjoittaja, psykologi Thomas Gordon tiivistää mielestäni hienosti toimivan perheen mallin muutamiin seikkoihin; lasta kunnioittava vuorovaikutus, lapsen oman ajattelun tukeminen sekä tilanteiden molemminpuolinen ratkaisu. Perheen toimiminen tiiminä, jossa kaikkia kunnioitetaan yksilöinä ja koko perheellä on toisiinsa luottamus sekä yhteys on tavoiteltavaa muttei missään nimessä helppoa. Itse pidän tärkeänä oppina Gordonilta sitä, ettei lähdettäisiin valtataisteluun siitä, kuka perheessä määrää vaan pyrittäisiin siihen, että perhe pitää yhtä. Hän korostaa myös sitä, että lapsille on jopa haitallista, jos he tottuvat siihen, että perheen aikuiset auktoriteettina päättävät ja ratkaisevat asiat heidän puolestaan. Aktiivinen kuuntelu ja minä-viestit ovatkin Thomas Gordonin mukaan tärkeitä työkaluja vanhemmille ja kasvattajille.

Perheen vuorovaikutus on merkityksellinen tekijä nuoren kasvun ja kehityksen kannalta. Lapsen kielellistä kehitystä voidaan pitää suurena harppauksena eteenpäin perheen yhteisessä vuorovaikutuksessa. Ennen kuin lapsi voi alkaa viestiä aktiivisesti, hän tarvitsee kuitenkin runsaasti kokemusta siitä, kuinka olla vuorovaikutuksessa kielellisesti ja muutenkin. Varhaiset, syntymästä lähtien kertyvät vuorovaikutuskokemukset luovat myöhemmän viestinnän ja kielen kehityksen perustan. Viestintä ja vuorovaikutus eivät kuitenkaan ole ainoastaan puhetta, vaan siihen kuuluu myös kosketus, eleet ja ilmeet. Pieni vauvakin toimii vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Vastasyntyneillä ei vielä ole kokemusta siitä mitä vuorovaikutuksessa voi tapahtua ja miten se vaikuttaa muihin ihmisiin. Tämän vuoksi varhaisessa vuorovaikutuksessa onkin tärkeää, että muut perheeseen kuuluvat henkilöt yrittävät tulkita vauvaa ja hänen toimintaansa sekä vastaavat viesteihin selvästi ja palkitsevasti. Pieni vauva tarvitseekin paljon syliä, sillä hän aistii tunnelmaa sitä kautta jo heti syntymänsä jälkeen.

Kaikissa ihmissuhteissa vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä. Omista tunteista ja toiveista puhuminen on vaikeaa myös meille aikuisille ja tämän vuoksi itselleni tämän vuoden lempeän kasvatuksen viikon aihe onkin erittäin lähellä omaa sydäntä. Tarkoituksena on pohtia vuorovaikutusta vauvasta vaariin erilaisissa perheissä ja toivon, että kaikille eri perheenjäsenille löytyisi viikolta jotain mukaan otettavaa omaan vuorovaikutukseen.

– Mia Nieminen, hallituksen jäsen, Lempeän kasvatuksen viikko -vastaava

Julkaistu 03/2023

Toimiva, toimivampi vuorovaikutus" width="300" height="298" src="https://kiintymysvanhemmuus.fi/wp-content/uploads/2019/05/LKV_logo-300x298.png" class="attachment-medium size-medium wp-image-2718" alt="lkv logo" srcset="https://kiintymysvanhemmuus.fi/wp-content/uploads/2019/05/LKV_logo-300x298.png 300w, https://kiintymysvanhemmuus.fi/wp-content/uploads/2019/05/LKV_logo-150x150.png 150w, https://kiintymysvanhemmuus.fi/wp-content/uploads/2019/05/LKV_logo-768x762.png 768w, https://kiintymysvanhemmuus.fi/wp-content/uploads/2019/05/LKV_logo-1024x1017.png 1024w, https://kiintymysvanhemmuus.fi/wp-content/uploads/2019/05/LKV_logo-1200x1191.png 1200w" sizes="(max-width: 300px) 100vw, 300px" />

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Mitä on vvv?

Kiintymysvanhemmuus ry — Mon, 28 Feb 2022 09:25:10 +0000

Vauvojen vessahätäviestintä eli vvv on vanha tapa, joka säästää luontoa ja rahaa. Suomessa Arvo Ylppö kirjoitti ja tutki vauvojen vessahätäviestintää jo 1940-luvulla. Vvv on lapsilähtöinen käytäntö, joka on lempeä vaistoihin ja varhaiseen vuorovaikutukseen perustuva menetelmä. Tämä menetelmä tukee vauvan luontaista kehitystä.

Vauvat eivät ole tiedottomia ja taidottomia, jotka itkevät vain tavan vuoksi. He ovat aktiivisia pieniä ihmisiä, jotka viestivät tarkoituksenmukaisesti osaamillaan keinoilla. He ovat heti syntymästään saakka tietoisia ja kykeneviä ”kertomaan” vessahädästään. Vauvojen vessahätäviestintää voi lähestyä keinona syventää vanhemman ja vauvan yhteyttä. Luottamus ja ymmärrys lisääntyvät sekä turhautuneisuus vähenee. Vanhemman kunnioitus vauvan persoonallisuutta kohtaan lisääntyy. Vauva saa paljon läheisyyttä ja ihokosketusta. Vauvalla on vaipattomana mahdollisuus liikkua vapaammin, tutustua kehoonsa ja kehittää eheä ruumiinkuva. Vaipattomana vauvan kehontuntemus vahvistuu ja itsevarmuus lisääntyy. Hänen ei tarvitse kärsiä märästä olosta tai vaippaihottumasta – iho voi hyvin.

Vvv:n tukeminen vaikuttaa positiivisesti lapsen terveyteen ja hyvinvointiin. Menetelmän ansiosta voidaan vähentää ummetusta sekä lapsuuden ja aikuisuuden vessahätäjännitystä. Vvv:llä on positiivisia vaikutuksia myös vauvan ruuansulatuksen toimintaan.

Vvv:n periaatteita ovat lempeys, kunnioitus, johdonmukaisuus, kommunikaatio, luottamus, herkkyys, jämäkkyys ja rentous. Yhtenä periaatteena on myös se, ettei menetelmässä palkita eikä rankaista. Vauvan tuotoksista ei puhuta pahasti, niitä ei arvostella eikä niitä sen kummemmin kehuta tai onnistumisesta kiitetä. Vessassa käynnin tulisi olla ”nautinto”, normaali osa elämää.

Vauvojen vessahätäviestintä on siis varhaista vuorovaikutusta, jolla on positiivisia vaikutuksia läpi elämän. Vauvan viestien ymmärtäminen vähentää vauva-ajan stressiä. Vauvojen vessahätäviestintä nopeuttaa kuivaksi opettelua, mutta ei ole sama asia kuin vauvan kuivaksi opettaminen. Vessahätäviestinnän tavoitteena on pitää lapsi tietoisena ruumiintoiminnoistaan ja tarjota mahdollisuus käydä vessassa. On tärkeä muistaa, että vessahätäviestintää voi harjoittaa myös osa-aikaisesti ja kaikki vauvan hoitajat voivat harjoittaa sitä. Menetelmä ei ole sidottu vain yhteen hoitajaan.

Vauvojen vessahätäviestintä on yhteinen projekti, jossa siis vuorovaikutus paranee ja vanhempi oppii ymmärtämään vauvaa paremmin. Hyötyinä on mm. se, että vessassa käynti on luontevaa missä vaan, sitä ei tarvitse ujostella tai hävetä. Vauvan hyvinvointi paranee ja vuorovaikutus vahvistuu.

Älä stressaa tai suorita, vaan nauti yhteisestä matkastanne vauvasi kanssa! Muista huumori, rentous ja ilo!

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Mitä on lempeä kasvatus?

Kiintymysvanhemmuus ry — Mon, 21 Feb 2022 09:34:10 +0000

Lempeä kasvatus on luonnollinen jatkumo vauva-ajan vuorovaikutukselle. Lempeässä kasvatuksessa pyritään saavuttamaan luottamuksellinen ja kunnioittava suhde lapsen ja aikuisen välille rakentavan vuorovaikutuksen avulla. Aikuinen kasvaa ja oppii uutta aina kun lapsen kanssa tulee eteen uusi tilanne. Korjaavat toimenpiteet kohdistuvat ensisijaisesti aikuiseen. Aikuinen vastaa siitä, millainen suhde lapseen muodostuu. Vertaistuen kautta vanhempi pääse tutkimaan omaa toimintaansa ja kehittymään vanhempana.

Lapsi nähdään lähtökohtaisesti halukkaana tekemään yhteistyötä, kunhan vain häneen uskotaan ja hän näin ollen saa siihen mahdollisuuden. Aikuinen kannustaa lasta yhteistyöhön rakentavan vuorovaikutuksen avulla, jossa lapsi kohdataan kunnioituksella ja uskoen tämän kyvykkyyteen ja halukkuuteen tehdä yhteistyötä.

Kasvaakseen lapsi tarvitsee ohjausta mm. yhteiskunnan normeista ja käytöstavoista, mutta lapselle sallitaan myös oma näkemys ja mahdollisuus tehdä itse omat virheensä, ja oppia niistä.

Lempeä kasvatus painottaa tunne-ja vuorovaikutustaitoja. Aikuisen rooli on olla aito, tunteva ja toimiva ihminen, joka ilmaisee omia tarpeita ja tunteita rakentavasti ja näyttää näin lapselle mallia rakentavasta vuorovaikutuksesta. Omien tunteiden ja toiminnan tarkastelu realistisesti, mutta lempeästi kehittää sosiaalisia taitoja. Vanhemman kannattaakin harjoitella omia sosiaalisia taitoja, jotta voi tukea paremmin lapsen oppimista. Lempeässä kasvatuksessa ristiriidat pyritään ratkaisemaan yhdessä niin, että jokainen osapuoli tulee kuulluksi. Tavoitteena on, että kenenkään tarpeita ei jätetä huomiotta, vaan että koko perhe voi hyvin.

Lempeä kasvatus perustuu tieteeseen ja kirjallisuuteen pohjaaviin kasvatusnäkemyksiin sekä yleisiin elämänarvoihin. Sen toivotaan tukevan lapsen kasvua autonomiseksi, tarpeelliset sosiaaliset taidot omaavaksi muita ja itseään kunnioittavaksi ihmiseksi.

Lue lisää aiheesta

Blogi: Siltoja rakentamassa
Kirjaesittely: Toimiva perhe
Kirjaesittely: Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus
Tukea vanhemmuuteen: Lempeä kasvatus

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Pohdintoja siitä, millaisia ominaisuuksia tarvitaan hyvään vuorovaikutukseen

Kiintymysvanhemmuus ry — Thu, 18 Nov 2021 11:09:11 +0000

Vuorovaikutus on niin sanallista kuin sanatontakin kanssakäymistä toistemme kanssa, ja se luo osaltaan tärkeän pohjan hyvien ihmissuhteiden syntymiselle ja ylläpitämiseen. Vuorovaikutus on edellytys sille, että voimme ymmärtää toista ihmistä, hänen käytöstään ja tarkoitusperiään. Säröt vuorovaikutuksessa sen sijaan näkyvät helposti pahoinvointina ja haastavina tunteina sekä tilanteina. Säröiltä tuskin voimme kuitenkaan täysin välttyä. Voimme kuitenkin osaltamme kehittää omia vuorovaikutustaitojamme ja edesauttaa näin tasapainoa niin itsemme kuin tärkeiden ihmissuhteidemme osalta. Ihminen pyrkii luonnostaan yhteyteen toisten ja itsensä kanssa, jolloin on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, millä tavoin tätä yhteyttä ylläpidämme ja tuemme sekä mitkä seikat vievät meitä kauemmas toisistamme.

Jo vauva on valmis vuorovaikuttamaan häntä hoivaavan aikuisen kanssa. Sitä kautta hän oppii itsestään, toisista ja siitä, miten hänen toimensa vaikuttavat muihin. Aivojen toiminnan rakenteet alkavat muokkaantua jo varhain vuorovaikutuksen edesauttamana. Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys on merkittävässä roolissa lapsen kehityksen kannalta ja varhaisten aikojen kohtaamiset muovaavat merkittävästi sitä, millaiseksi itsemme koemme. Hyvän vuorovaikutuksen osatekijöitä tässä yhteydessä ovat esimerkiksi vauvan perustarpeisiin vastaaminen herkän kuuntelun kautta ja turvallinen perusarki yhdessä tutun tai tuttujen aikuisten kanssa. Vauva nauttii siitä, että hänestä iloitaan, hänen kanssaan vietetään aikaa ja että hänen tarpeisiinsa vastataan oikea-aikaisesti. Erilaiset temperamentit vaikuttavat ainutlaatuisen vuorovaikutuksen muovautumiseen vanhemman ja lapsen välille.

Lapsen kasvaessa nuoreksi ja myöhemmin aikuiseksi, hän toki vastaa itse perustarpeidensa täyttymisestä. Kuitenkin yhtäläisyyksiä kaipaamastamme kohtaamisesta löytyy, kun verrataan vauva-aikaa, lapsuutta ja jopa aikuisuutta. Kukapa ei haluaisi edelleen aikuisenakin kokea, että hänen läsnäolostaan ilahdutaan, häntä arvostetaan ja tuetaan. Mitkä ominaisuudet sitten voisivat tukea tämänkaltaista hyvää ja kasvua tukevaa vuorovaikutusta?

Läsnäolo nousee hyvän vuorovaikutuksen kulmakiveksi jokaisessa ikäluokassa. Jotta voimme aidosti olla kanssakäymisissä toistemme kanssa, täytyy meidän olla läsnä tilanteessa.Yksinkertaisin keino on pysähtyminen toisen äärelle: minä kuuntelen, katson sinua silmiin, tuen tarpeen tullen, rohkaisen, kannustan ja pyrin ilahduttamaan sinua.

Halu ymmärtää toista on toinen hyvän vuorovaikutuksen osatekijä: näen sinut, voin eläytyä mielesi maisemaan, voin eläytyä tunteisiisi ja saatan huomata jotain sellaistakin, mitä et sano. Ehkä taustalla vaikuttavat erilaiset tunteet, tarpeet tai tavoitteet. Halu ymmärtää toista lisää kykyä toimia yhdessä, joka on tärkeä osa hyvää vuorovaikutusta. Kyky toimia yhdessä tarkoittaa luottamuksellisia suhteita toisiin, jolloin voi saada itse tukea, kannustusta ja hyväksyntää. Ajattelen, että moni meistä kaipaa näitä samoja asioita, ja yhdessä me voimme olla todellakin enemmän. Tukeva yhteisö voi löytyä niin perheen sisältä, harrastuksista, ystävistä kuin mistä tahansa muustakin yhteydestä.

Jämäkkä omien rajojen ilmaisu on myös tärkeä ominaisuus terveen ja itseään arvostavan vuorovaikutuksen pohjatekijä. Jämäkkyyttä on omien rajojen tunnistamisen lisäksi taito huomioida omat tarpeet, tunteet ja toiveet sekä tuoda ne esille toista kunnioittavalla tavalla, itseensä luottaen. Saan puolustaa omia näkemyksiäni, mutta annan sinun kertoa omistasi keskeyttämättä. Tästä pääsemmekin viimeiseen ja ehkä tärkeimpään vuorovaikutuksen osatekijään, eli kuuntelutaitoon. Hyvänä kuuntelijana keskityn kerrottuun viestiin, ilmaisen eleillä kuulevani toista, kysyn lisäkysymyksiä ja kerron omista ajatuksistani vasta sopivalla hetkellä hyväksyttyäni ensin toisen näkökulman.

Kokonaisuutena ajattelen, että vuorovaikutus on monien osatekijöiden summa ja hyvään vuorovaikutukseen liittyy olennaisesti myös halu sen kehittämiseen. Joskus suhteemme toisiin säröilee ja toisinaan se voi hajota sirpaleiksi, joihin voimme loukata itsemme ja toisemme. Haavat voidaan kuitenkin paikata, niitä voidaan hoitaa ja luonnolla on kyky parantaa myös itsestään. Ajattelen, että tässä taika piileekin: kuinka olen yhteydessä siihen luontoon sisälläni, joka toimii itsessään parantavana ja eheyttävänä voimana?

Hyvän vuorovaikutuksen osatekijöitä tarkastelemalla voi saada oivalluksia siitä, mitä ominaisuuksia voi itsessään vielä kehittää. Yhdessä nämä ja monet muut tekijät luovat kokonaisuuden hyvään, rakentavaan vuorovaikutukseen. Yksi itselleni tärkeä osatekijä edellä mainittujen lisäksi, on vuorovaikutus itseni kanssa eli yhteys itseeni. Vaikka kuuntelisin kuinka tarkoin korvin ja sydämin toista, mutta en itseäni, jää kokonaisuudesta jotain puuttumaan. Jämäkkä rajojen ilmaisu on mahdollista vain, jos ensin tunnistamme omat rajamme. Halu ymmärtää itseämme ja läsnäoleva pysähtyminen itsensä äärelle helpottavat näiden keinojen laajentamista myös itsen ulkopuolelle toisiin.

Miksi sitten hyvää vuorovaikutusta olisi syytä pitää yllä? Tähän vastaus löytyy mielestäni yhteydestä. Kun voimme olla yhteydessä toisiimme ja itseemme, on elämä monilta osin mielekkäämpää ja antoisampaa. Yhteys mahdollistaa hyvän näkemisen toisissa ja turvallisuudentunteen läsnäolon. Ajattelen, että yhdessä voimme olla jopa enemmän yksilöllisiä; toisten seurassa tunnistamme omat erityispiirteemme ja autamme toisia näkemään omansa. Yhdessä voimme kannatella toinen toistamme tarpeen tullen ja antaa sekä vastaanottaa rakkautta. Yhdessä voimme siis todellakin olla enemmän.

– Jenna Metsäketo, yhdistyksen aktiivi –

Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2019.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Sanaton vuorovaikutus

Kiintymysvanhemmuus ry — Thu, 18 Nov 2021 09:18:47 +0000

Vuorovaikutuksella pyrimme tarpeiden täyttöön. Tunteet kertovat meille tarpeistamme. Rakentavaa vuorovaikutusta onkin se, että ihminen kertoo tunteistaan ja tarpeistaan mielekkäällä tavalla (minäviestit) ja kuuntelee toisten tunteiden ja tarpeiden ilmaisuja hyväksyvän uteliaasti (aktiivinen kuuntelu).

Suurin osa vuorovaikutuksesta on sanatonta: äänensävyjä ja sanojen painotuksia, puheen rytmiä, taukoja ja korkeuden vaihteluita, ilmeitä ja eleitä, asentoja ja lihaskireyksiä, katseita… Myös sanattomilla viesteillä ilmaistaan tunteita ja tarpeita sekä arvoja ja ajatuksia. Sanattomin viestein välittyy myös se, mitä ihminen ei osaa sanoittaa – ihmisen tiedostamaton mieli. Jos sanallinen ja sanaton viesti ovat ristiriidassa, vastaanottaja tulkitsee tilanteen sanattomien vihjeiden mukaan. Annan tästä muutamia esimerkkejä:

Esimerkki 1:

Molempien lasteni on hankalaa syödä vieraissa paikoissa ja saankin usein kuulla, että lapseni eivät ole syöneet. Tämä itsessään neutraali ja tosi toteamus voi saada erilaisia merkityksiä riippuen siitä, millä ilmeellä ja äänensävyllä se kerrotaan. Jos aikuinen arvostaa sitä, että lapsi syö ennakkoluulottomasti, tämä voi näkyä aikuisen sanattomassa vuorovaikutuksessa halveksuntana. Aikuinen saattaa tiedostamattaan pitää lapsen syömättömyyttä jopa loukkauksena, esimerkiksi silloin, jos aikuinen arvottaa kasvattamisessa tärkeimmäksi lapsen fyysisten tarpeiden täyttämisen. Tällöin sanattomasta vuorovaikutuksesta voi aistia vihaa. Lapset ovat taitavia nappaamaan sanattomasta vuorovaikutuksesta vihjeitä siitä, mitä heiltä odotetaan, ja lapset tulkitsevat herkästi olevansa itse viallisia, jos he eivät täytä aikuisen odotuksia.

Esimerkki 2:

Avauduin kahdelle eri ihmiselle samasta asiasta. Molempien vastaus oli sama: “Ihan kauheaa!”. Ensimmäisen ihmisen sanattomat viestit kertoivat minulle lisäksi: “Olen kokenut tuon ihan saman, se tuntuu niin vaikealta! Ymmärrän sinua ja olen valmis kuuntelemaan!” Toisen sanaton vuorovaikutus taas kertoi: “Ei sinun pitäisi tuntea noin, vaihdetaan puheenaihetta!” Ensimmäisen ihmisen kanssa oloni helpottui, koska koin tulleeni hyväksytyksi. Aloin jopa löytää ratkaisuja ongelmaani sisältäni. Toisen kanssa tunsin itseni täysin mitättömäksi. Aloin torjua ongelmaani, mikä paisutti sitä entisestään.

Vasta myöhemmin ymmärsin, että kummankaan reaktio ei kertonut minusta, vaan heistä itsestään. Ensimmäinen oli tiedostanut ja hyväksynyt itsessään ne tunteet ja ajatukset, joita hänelle purin. Toisen saattoi olla hankalaa hyväksyä minussa asioita, joita hän ei ollut vielä valmis kohtaamaan itsessäänkään. Toisen yläpuolelle asettuminen ja aiheen sivuuttaminen voivat olla tiedostamattomia keinoja välttää kohtaamasta omia heikkouksia.

Esimerkki 3:

Lapseni olisi halunnut pitää kerhossa kaikki lelut itsellään, niin ettei muille jäisi mitään. Kotona hän haukkui kerhon henkilökunnan, joka oli käskenyt jakaa leluja myös muille. “Taidat olla pettynyt, kun et saanut kaikkia leluja”, sanoin hänelle. Sanaton vuorovaikutukseni paljasti alitajuiset ajatukseni: “Oletpa itsekäs, ei kaikkea voi saada! En jaksaisi toistaa tätä joka päivä!” “Enkä ole!!!” lapseni huusi todella vihaisena.

Seuraavalla kerralla olin tunnistanut alitajuiset ajatukseni; olin tulkinnut lapseni käytöksen itsekkyydeksi, koska en ollut sallinut itselleni edes perustarpeideni ”itsekästä” täyttämistä. Sanoin samat sanat, mutta sanaton vuorovaikutus kertoi tällä kertaa: “Ymmärrän, että jakaminen on sinulle vielä vaikeaa. Hyväksyn vihan tunteesi ja autan sinua selviytymään sen kanssa.” Tällä kertaa lapsi myönsi pettymyksensä ja rauhoittui.

Esimerkki 4:

Perustelen erityislapselleni usein, miksi jotain täytyy tehdä. Joskus perustelin asioita pelosta; pyrin lapseni reaktioita kontrolloimalla täyttämään omaa turvallisuuden tarvettani. “Minun on pakko perustella, ettet raivostu”, viestin sanattomasti lapselleni. Sittemmin opin kartuttamaan luottamusta elämään eri lähteistä ja katsomaan hankalia tilanteita enemmän lapsen tarpeista käsin. Sanaton viestini muuttui itsestään muotoon: “Tiedän, kuinka tärkeää asioiden syiden ymmärtäminen on sinulle, ja haluan pyyteettömästi helpottaa oloasi.”

Sanaton vuorovaikutus siis paljastaa, yritämmekö ymmärtää toisen näkökulmaa ja hyväksymmekö toisen tavan olla, tuntea ja ajatella. Kuulluksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi tulemisen tunne on hyvinvoinnillemme tärkeää. Miksi kuitenkin meidän ihmisten on niin usein vaikeaa olla hyväksyviä ja läsnä?

Uskon, että syyt löytyvät lapsuudesta. Jos olemme ajatelleet, halunneet tai tunteneet lapsina jotain, meille on saatettu viestiä, että niin ei pitäisi ajatella, haluta tai tuntea. Kuvittele vaikka tilanne, jossa lapsi kertoo vanhemmalle tämän olevan vihainen, silloin kun aikuinen ei sitä itse tahdo myöntää. “En minä ole vihainen!” aikuinen saattaa huutaa. Aikuinen saattaa pukea lasta tavalla, joka viestii vihasta, vaikka omien sanojensa mukaan hän “vain auttaa”. Jos lapsi kaatuu ja itkee, hänelle saatetaan sanoa: ”Ei se sattunut!” Lapsi saa toistuvasti ristiriitaista viestiä ja alkaa epäillä, uskoako omaa tunnetta vai toisen sanoja. Lisäksi, jos lapsen ei anneta tehdä päätöksiä itsemääräämisoikeutensa alueelle kuuluvissa asioissa (esimerkiksi siinä, onko hänellä pissahätä), vahvistuu ajatus: “Toinen tietää minua paremmin, mitä tunnen.”

Opimme lapsina epäilemään omia tunteitamme ja sisäistämme niiden tilalle ympäristön ihmisten ajatuksia, jotta tulisimme hyväksytyiksi. Jos emme kykene hyväksymään edes omia tunteitamme ja ajatuksiamme, voi olla vaikeaa hyväksyä toisenkaan autenttisuutta.

Aikuisina koemme jatkuvaa mielen sisäistä ristiriitaa oman totuutemme (syvimmät tunteemme) ja opitun “totuuden” välillä. Jos lopetamme itsemme hylkäämisen (tuomme esille oman totuutemme), koemme olevamme vaarassa tulla muiden hylkäämiksi.

Kuvittele tilanne, jossa puhekumppanisi puhuu pahaa parhaasta ystävästäsi tietämättä suhteestanne. Saatat olla lapsena sisäistänyt ympäristöstä ajatuksen, että “yhteyden toiseen ihmiseen saa helpoiten valitsemalla yhteisen vihollisen” tai “ yhteyden laatua tärkeämpää on se, että yhteys syntyy”. Saatat myös olla oppinut, että “olet vastuussa toisen tunteista”. Tällöin saatat jättää kertomatta poikkeavan mielipiteesi, koska paljastuksesi voisi saada puhekumppanisi kokemaan häpeää ja “hylkäämään” sinut. Voit katsoa toista silmiin ja yrittää hymyillä, mutta sanaton vuorovaikutuksesi paljastaa, että jokin vaivaa sinua. (Saatat soveltaa vastuuajatusta myös toisin perin: selittelet itsellesi jäävää hankalaa tunnetta sillä, että ympäristö on vastuussa sinun tunteistasi. Ajattelet, että hankala olotilasi johtuu suoraan toisen puheista, vaikka taustalla on paljon monimutkaisempi, oman alitajuntasi sisäinen prosessi, joka on saanut sinut hylkäämään itsesi.)

Sanaton vuorovaikutus on osittain tietoisesti ohjailtavissa, mutta suuri osa sanattomasta vuorovaikutuksesta on kuitenkin alitajuntamme ohjaamaa. Esimerkiksi aidon hymyn voi erottaa tekohymystä, koska emme kykene liikuttamaan tietoisesti kaikkia niitä lihaksia, joita tiedostamaton mielemme liikuttaa aidon hymyn aikana. (Osa aikuisista on kokemukseni mukaan menettänyt tämän erottelukyvyn opittuaan luottamaan enemmän sanoihin ja “järkeen” kuin sanattomaan vuorovaikutukseen ja omiin tunteisiin.)

Alitajunta siis ohjaa sanatonta vuorovaikutusta. Sanaton vuorovaikutus taas kattaa suurimman osan vuorovaikutuksesta. Tästä syystä toisen ihmisen lempeään kohtaamiseen eivät riitä pelkät lempeät sanat. Myös ihmisen alitajuisten uskomusten täytyy olla linjassa sen kanssa, mitä hän sanoo.

Onneksi alitajuntaa voi harjoittaa! Ihminen voi laittaa merkille toistuvia reagointitapojaan ja vetää niistä johtopäätöksiä joko itse tai terapeutin avustuksella. Omia arvojaan voi pohtia tietoisesti ja miettiä, mikä estää (ja edistää!) niiden toteuttamista. Oivalluksia tulee harjoitella arjessa toistuvasti, jotta vanhat aivoyhteydet korvautuisivat uusilla.

Tavoitteena voidaan pitää omien syvimpien tunteiden ja tarpeiden tunnistamista, hyväksymistä ja mielekästä ilmaisua. Tämän jälkeen on mahdollista hyväksyä myös toisen tunteet ja tarpeet ja antaa toisen ilmaista niitä. Intiimein yhteys ihmisten välille syntyy, kun molemmat saavat toimia omista totuuksistaan käsin ja tuntea itsensä samalla hyväksytyiksi. Tällöin myös sanallinen ja sanaton vuorovaikutus ovat sopusoinnussa keskenään.

– Sonja Häkkinen –

PS. Sanattomalla vuorovaikutuksella voi vaikuttaa hurjan paljon lapsen kokemaan stressitilaan. Lukaisepa vaikka Sajaniemen ym. teos “Stressin säätely. Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin.”

Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2019.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry