lapsi - Kiintymysvanhemmuus ry https://kiintymysvanhemmuus.fi Kiintymysvanhemmuus ry - lempeää kasvatusta ja vertaistukea Tue, 13 Oct 2026 15:11:00 +0000 fi hourly 1 https://kiintymysvanhemmuus.fi/wp-content/uploads/2025/12/cropped-UUSITTU-logo-32x32.png lapsi - Kiintymysvanhemmuus ry https://kiintymysvanhemmuus.fi 32 32 Sisarussuhteen tukeminen suhteen alussa https://kiintymysvanhemmuus.fi/sisarussuhteen-tukeminen-suhteen-alussa/ Wed, 10 May 2023 18:14:52 +0000 https://kiintymysvanhemmuus.fi/?p=15305 Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

]]>

Sisarussuhteet ovat monella tavalla merkittäviä ihmissuhteita. Siskot ja veljet ovat usein tärkeitä ja rakkaita, ja kaikessa rakastettavuudessaan toisinaan niin rasittavia. Heidän kanssaan harjoitellaan monenlaisia vuorovaikutus- ja ongelmanratkaisutaitoja, kuten ristiriitojen sopimista ja rakentavaa keskustelua.

Sisarussuhteita on hyvin erilaisia. Toiset ovat sisarustensa kanssa hyvin läheisiä, kun osa sisaruksista ei pidä toisiinsa lainkaan yhteyttä. Myös saman perheen sisällä voi olla monenlaisia sisarussuhteita. Sisarussuhteen läheisyyteen vaikuttavat monet asiat, kuten sisarusten temperamentit, ikäero, kasvuympäristö, perhetilanne, kiinnostuksen kohteet ja elämänpolut. Myös sillä, millaista tukea lapset saavat sisarussuhteen syntymiseen ja ylläpitämiseen, on mitä todennäköisimmin vaikutusta suhteen laatuun. Vanhempien kannattaakin pyrkiä tukemaan sisarussuhteen kehitystä heti sen ensi metreiltä alkaen, ja jo ennen sitä. 

Pikkusisaruksen syntymä on isosisaruksen elämässä lähes poikkeuksetta suuri mullistus. Uuden perheenjäsenen myötä koko perheen dynamiikka muuttuu. Ensimmäisen vuoden aikana sisarussuhteen kehityksen tukemisessa onkin pitkälti kyse siitä, miten vanhemmat tukevat isompaa lasta uudenlaisessa perhetilanteessa. 

Ennen kuin siirrymme tarkastelemaan sitä, miten vanhemmat sitten voivat tukea sisarussuhteen varhaista kehitystä, on tarpeen huomauttaa, että vaikka isosisaruksia voi olla useita, tässä tekstissä puhutaan yksikkömuodossa isosisaruksesta kahdesta syystä. Ensinnäkin tekstiä on helpompi kirjoittaa ja myös sen luettavuus paranee, kun tekstiin ei yritetä mahduttaa isosisarusta sekä yksikössä että monikossa. Toisekseen, vaikka isosisaruksia olisi kaksi, viisi tai kahdeksan, jokainen sisarussuhde on aina kahden yksilön välinen suhde. Jokainen lapsi reagoi pikkusisaruksen syntymään omalla tavallaan, ei kollektiivina, ja jokainen suhde rakentuu omalla tavallaan.

RASKAUDEN AIKANA – Sisarussuhteen rakentuminen alkaa 

Sisarussuhteen kehittyminen alkaa jo raskausaikana. Voidaan ajatella, että tuolloin näkymättömissä alkaa muodostua pohja, jonka päälle suhde vauvan syntymän jälkeen rakentuu. Sisarussuhteen ensimmäinen askel otetaan viimeistään silloin, kun tulevalle isosiskolle tai -veljelle kerrotaan raskaudesta. Jokainen vanhempi päättää itse, milloin ja miten he haluavat uutisen paljastaa. Toiset haluavat kertoa raskaudesta heti positiivisen raskaustestin jälkeen, toiset odottavat mieluummin ensimmäisen kolmanneksen ohi, jolloin suurin keskenmenoriski on ohi. Jotkut taas paljastavat uutisen vasta, kun äidin vatsa on jo alkanut pyöristyä.

Kertoipa raskaudesta miten ja missä vaiheessa hyvänsä, on hyvä muistaa muutama asia. Lapsen tulisi saada kuulla asiasta omilta vanhemmiltaan sopivalla hetkellä. Isovanhemmalta kuultu lipsautus tai vanhempien keskinäisistä keskusteluista tehdyt päätelmät tuskin ovat paras pohja sisarussuhteen muodostumiselle, vaikka ne eivät vielä mitään pilaakaan. 

Samoin vanhemman kannattaa muistaa, että uutinen voi herättää lapsessa monenlaisia reaktioita. Lapsi voi olla esimerkiksi iloinen, hämmentynyt, epävarma tai jopa surullinen. Kovin pieni lapsi ei oikein edes ymmärrä, mistä asiassa on kyse. Vanhemman on tärkeää on muistaa, että kaikki lapsen tunteet ja reaktiot ovat aivan yhtä sallittuja. Negatiivinenkaan ensireaktio ei tarkoita sitä, ettei lapsi tulisi rakastamaan pikkusisarustaan. Myöskään myönteinen reaktio ei tarkoita sitä, etteikö isosisarus tarvitsisi tukea asiaan tottumisessa. 

Myöhemminkin raskauden aikana isosisaruksen tunnetilat voivat vaihdella ilosta ja innostuksesta huoleen ja suruun. Myös tällöin on tärkeää antaa tilaa lapsen kaikille tunteille ja kuulla ne avoimesti. Jo lapsen kokemus siitä, että vanhempi kestää hänen tunteensa, vie usein negatiivisista tunteista terävimmän kärjen. Samalla on mainio tilaisuus osoittaa lapselle hyväksyntää. Lapsen on todella tärkeää kokea, että pikkusisaruksesta huolimatta hän on edelleen aivan yhtä tärkeä, rakas ja arvokas kuin ennen raskauttakin. Lapselle kannattaa kertoa, että hänellä on aina oma, tärkeä paikkansa perheessä.  

Raskauden edetessä vauvaa kannattaa pitää puheissa enenevissä määrin, mikä usein tapahtuu varsin luontevasti. Lapsen kanssa voi ihmetellä hiljalleen pyöristyvää vatsaa ja tunnustella ensimmäisiä potkuja ja pyörähdyksiä. Kirjastoissa on suuri valikoima aiheeseen liittyviä lastenkirjoja, joita kannattaa lukea yhdessä tulevan isosisaruksen kanssa. Lapsen voi ottaa mukaan neuvolaan kuuntelemaan vauvan sydänääniä ja hänen kanssaan voi järjestellä vauvan vaatteita. Hieman isomman lapsen kanssa voi myös perehtyä siihen, mitä kohdussa viikko viikolta tapahtuu, mikäli lapsi niin toivoo. Isosisaruksen kanssa on hyvä myös pohtia, mitä sitten tehdään, kun vauva on syntynyt. Keskustelun ohessa on luontevaa puhua myös tulevista rajoitteista, mikäli isosisarus sellaisia jo ymmärtää. Keskusteluissa olisi kuitenkin hyvä pyrkiä pitämään myönteinen sävy. Lapselle olisi hyvä välittyä alusta asti viesti siitä, että tuleva vauva on meidän perhettämme, siis osa meitä. 

Kun vauvaa pidetään mukana puheissa, hän tavallaan on osa perhettä jo ennen kuin hän syntyy. Samalla sisarussuhteen pohja vahvistuu ja isosisaruksen muutokseen tottuminen helpottuu. Isomman lapsen elämään pitäisi kuitenkin edelleen mahtua muutakin kuin vauva. On tuskin hyvä, jos lapsi kokee koko elämän muuttuneen vain vauvan odottamiseksi.  

VAUVA SYNTYY – Sisarussuhde muuttuu näkyväksi

Lopulta koittaa raskauden ja vauva-arjen risteyskohta: synnytys. Synnytys tarkoittaa vähintään synnyttävän vanhemman eroa isommasta lapsesta, mikä voi lisätä oman haasteensa uuden arjen opetteluun. Synnytyksen lähestyessä on tärkeää, että lapsen kanssa puhutaan mahdollisimman konkreettisesti siitä, mitä lapsen näkökulmasta tapahtuu, kun synnytys käynnistyy. Minne äiti tai molemmat vanhemmat menevät? Missä ja kenen kanssa esikoinen on synnytyksen ajan? Kuinka kauan äiti voi olla sairaalassa? Mitä sitten tapahtuu, kun tullaan kotiin? Synnytyksen kulkua ei tietenkään useimmiten pysty ennustamaan, mutta on hyvä, että lapsella on edes jonkinlainen käsitys asiasta jo etukäteen. 

Kun vauva syntyy, sisarussuhde ikään kuin muuttuu näkyväksi. Nyt pikkusisarus on täällä, hänet voi nähdä ja kuulla ja häntä voi pitää sylissä. Isosisaruksen ja vauvan ensikohtaaminen on hetki, jota monet vanhemmat odottavat innon ja jännityksen sekaisin tuntein. Kuten raskaudesta kertomisenkin, myös lasten ensikohtaamisen voi järjestää monella tavalla. Monet lapset tulevat katsomaan pikkusisarustaan jo sairaalaan, kun taas toiset pääsevät tutustumaan vauvaan kotiutumisen jälkeen. Molemmat tavat voivat olla yhtä hyviä. Tärkeintä onkin miettiä, mikä sopii parhaiten omalle lapselle ja omaan tilanteeseen. Joka tapauksessa tilanteen olisi hyvä olla rauhallinen, jotta vanhemmat todella pystyvät keskittymään lapsiin. 

Isosisarukselle voi hankkia etukäteen isosiskon tai -veljen lahjan, jonka hän saa tavatessaan pikkusisaruksen ensimmäisen kerran. Voi myös olla hyvä järjestää tapaaminen niin, että äiti on lasta vastassa siten, ettei vauva ole hänen sylissään. Tällöin äiti voi rauhassa tervehtiä isosisarusta, halata häntä tai ottaa hänet syliinsä ja viedä lapsen sitten katsomaan vauvaa. Näin isosisarus kokee varsin konkreettisesti, että hänelle todella on edelleen tilaa äidin sylissä eikä äiti ole unohtanut häntä. 

Sillä aikaa, kun äiti ja vauva ovat sairaalassa, vanhemman lapsen on tärkeää tietää, että hän on edelleen äidin mielessä, rakas ja tärkeä. Nykytekniikan ansiosta isosisarukselle voi esimerkiksi soitella sairaalasta, perinteisesti tai videopuheluiden välityksellä. Samoin ääniviestejä kannattaa hyödyntää. 

VAUVA KOTIUTUU – Sisarussuhde kasvaa ja kehittyy

Muistan vielä hyvin sen päivän, jolloin kotiuduin synnytyssairaalasta toisen lapseni kanssa. Kun mummolassa hoidossa ollut esikoisemme saapui samana iltana kotiin, vaikutti hän aluksi ikään kuin haistelevan kodin ilmapiiriä. Millaista täällä nyt on? Miten vauvan tulo on muuttanut kotielämäämme? Missä minun paikkani on? Muistan myös, kuinka hänen olemuksensa rentoutui, kun kysyin, lähtisikö hän vaihtamaan vauvan vaippaa kanssani. Oli kuin tuon kysymyksen myötä vanhempi lapseni olisi löytänyt oman paikkansa uudenlaisessa perheessämme. Oli kuin hän olisi huokaissut helpotuksesta: ”Tässä on siis minun paikkani. Minulle on edelleen tilaa.” Toki esikoinen prosessoi vauvan syntymää pidempäänkin, mutta tuosta kysymyksestä lähtien kaikki selvin jännitys oli poissa ja viikkojen kuluessa hänestä kuoriutui ihana, huolehtiva ja rakastava isoveli. 

Onkin äärimmäisen tärkeää, että isosisarus otetaan heti alusta asti mukaan vauvan hoitamiseen. Lapsen iästä riippuen hänelle voi antaa erilaisia tehtäviä. Pienempi lapsi voi esimerkiksi viedä likaisen vaipan roskiin tai ojentaa harson. Isommalta lapselta voi vaipan- ja vaatteidenvaihtokin sujua. Monet haluavat myös silitellä ja pitää vauvaa sylissä. Vauvalle voi esitellä omia leluja tai lukea kirjaa, vaikka hän ei vielä niistä paljoa ymmärtäisi. Oleellista ei ole se, mitä lapsi tekee, vaan se, mitä hän kokee. Lapsen tulee saada kokea, että hänellä on oma paikkansa myös tässä uudessa kokoonpanossa.

Pieni vauva tarvitsee runsaasti syliä ja läheisyyttä, mutta näitä samoja asioita tarvitsee myös esikoinen, mahdollisesti enemmänkin kuin ennen vauvan syntymää. Samalla tavoin ihokontakti ei ole edullista pelkästään vauvalle, vaan se voi vahvistaa kaikenikäisten ihmisten suhteita. Ensimmäisinä pesimisen viikkoina kannattaakin mahdollisuuksien mukaan vaalia läheisyyttä ja kiireettömyyttä. Lasten kanssa voi esimerkiksi vetäytyä peiton alle lukemaan kirjaa.

On hyvä kiinnittää huomionsa siihen, ettei isosisaruksen paikka perheessä näyttäydy lapselle vain isosisaruksen paikkana, vaan että hän kokee edelleen olevansa arvokas omana itsenään. Vanhempien on tärkeää edelleen olla kiinnostuneita lapsen leikeistä, kiinnostuksen kohteista ja ajatuksista. Samoin lapsen olisi hyvä saada edes lyhyitä hetkiä kahdenkeskistä aikaa molempien vanhempien kanssa. Ensiviikkoina ja -kuukausina tämän ei tarvitse tarkoittaa pitkiä yhteisiä ulkoiluja tai uimahallireissuja, vaan esimerkiksi hauska leikki tai yhdessä luettu kirja vauvan päiväuniaikaan ovat oikein riittäviä. 

Vauvaa katsomaan tulevia vieraita kannattaa myös pyytää huomioimaan esikoinen. Vauva ei vielä ymmärrä lahjoista tai vieraiden huomiosta, mutta isomman lapsen näkökulmasta voi olla raskasta, jos vieraat huomaavat vain vauvan. Läheisiä voikin pyytää osoittamaan mahdolliset lahjansa (myös) esikoiselle ja heitä voi pyytää ensimmäisenä tervehtimään isompaa lasta. Isosisarus voi myös esitellä pikkusisaruksensa vieraille.

Vauvan syntymä aiheuttaa todennäköisesti kaikissa perheenjäsenissä monenlaisia tunteita. Erityisesti tuoreen isosisaruksen tunteet voivat vaihdella hyvinkin suuresti. Yhtenä hetkenä hän saattaa olla onnesta soikeana ja hoivata pikkusisarusta hellästi, kun taas toisena hän pohtii, voisiko vauvan palauttaa synnytyslaitokselle tai viedä vaikka naapuriin. Tämä kaikki on täysin normaalia. Negatiivisia tunteita esiintyy myös silloin, kun pikkusisaruksesta on ehtinyt jo tulla rakas – aivan kuten kaikissa läheisissä ihmissuhteissa. Onkin tärkeää, että vanhemmat pyrkivät viestimään lapselle, että kaikki tunnetilat ja kokemukset ovat sallittuja ja että niistä voi puhua vanhemmille.  Luonnollisestikaan mitä tahansa ei silti saa tehdä.

Vaikka vauvan syntymä muuttaa perheen arkielämää monella tavalla, on alkuvaiheessakin hyvä pyrkiä pitämään kiinni sellaisista rutiineista, joista mahdollista. Esimerkiksi säännölliset ruoka-ajat ja tutut nukkumaanmenorutiinit luovat isommalle lapselle turvaa kaiken uuden keskellä. Vaikka elämä on erilaista kuin ennen, kaikki ei ole muuttunut. 

VAUVA KASVAA – Sisarussuhteen uudet mahdollisuudet ja haasteet 

Vauvat kasvavat nopeasti. Jo muutaman viikon päästä syntymästään vauva hymyilee, jokeltelee ja on muutenkin tietoisempi ja kiinnostuneempi ympäristöstään, erityisesti läheisistä ihmisistä. Puolen vuoden iässä vauva saattaa jo liikkua ja osoittaa selvästi omia toiveitaan, ja vuoden iässä lapsi on aktiivinen toimija koko perheen touhuissa. Voisi sanoa, että vauvan elämä on jatkuvaa muutosta, mikä aiheuttaa omanlaisiaan vaatimuksia myös isosisarukselle.

Vauvan kasvaessa sisarussuhteen mahdollisuudet lisääntyvät. Nyt pikkusisaruskin alkaa osoittaa kiintymystä isosisarusta kohtaan aiempaa selvemmin. Isosisaruksen ilmaantuminen näköpiiriin saa vauvan puhkeamaan hymyyn, isosisaruksen leikit kiinnostavat ja isosisuuksin hassuttelu naurattaa. Pikkusisaruksen hoivaaminen on helpompaa, kun hän ei ole enää aivan yhtä hento kuin alussa. Lapsille saattaa myös hiljalleen alkaa kehittyä yhteisiä leikkejä.

Tässä vaiheessa vanhemman on hyvä pyrkiä auttamaan lapsia suhteen uusien mahdollisuuksien huomaamisessa ja kannustaa lapsia yhteiseen touhuun. Vanhemman kannattaa esimerkiksi sanoittaa sitä, kuinka tärkeä isompi lapsi on pikkusiskolleen tai –veljelleen. “Katso, kuinka vauva ilahtui sinun näkemisestäsi” tai “Vauva selvästi tykkää siitä, kun silittelet häntä” ovat tärkeitä lauseita, jotka rohkaisevat isosisarusta. Lapsia voi auttaa löytämään yhteisiä leikkejä ja touhuja, esimerkiksi kukkuu-leikki ilahduttaa todennäköisesti molempia.

Vauvan kasvaminen luo sisarussuhteelle uusia mahdollisuuksia, mutta samalla se voi tuoda eteen myös uudenlaisia haasteita. Vähentyvä unentarve tarkoittaa, että pikkusisarus on aiempaa enemmän hereillä vaatimassa osansa vanhempien huomiosta. Leluista kiinnostumisen ja liikkeelle lähtemisen myötä vauva ei enää vain katsele leikkejä kauempaa, vaan haluaa olla osa niitä. Tätä kuvataan vauva-arjessa usein vaiheeksi, jolloin isosisaruksen mustasukkaisuus saattaa nostaa uudelleen päätään. 

Vauvan kasvaessa vanhemman tehtävänä sisarussuhteen näkökulmasta on ennen kaikkea kannustaa lapsia huomaamaan mahdollisuudet ja auttaa heitä selviämään haasteista.

Yhteisten touhujen lisäksi isosisaruksella pitäisi olla edelleen oikeus omaan rauhaan. Senkin jälkeen, kun pikkusisarus alkaa liikkua, vanhemmalle lapselle kannattaa turvata mahdollisuuksia leikkiä aivan yksin. Samalla lapselle kannattaa sanoittaa pikkusisaruksen toimintaa: “Pikkusisko on niin kiinnostunut lego-palikoistasi, että hänkin haluaisi tutkia niitä” tai “Pikkuveli ei vielä ymmärrä, ettei toisen kädestä saa ottaa”. Isosisaruksen on tärkeää oppia, että vanhempi auttaa vaikeassa tilanteessa ja että hänen apuaan voi aina pyytää. Näin myös tilanteet, joissa isosisarus alkaisi ratkoa haasteita esimerkiksi tönimällä pikkusisarusta, vähentyvät. 

Koko ensimmäisen vuoden, ja vielä paljon sen jälkeenkin, ensimmäisten päivien ja viikkojen ohjenuorat ovat edelleen tärkeitä. Isompi lapsi tarvitsee yhtä lailla huomiota, rakkautta ja läheisyyttä. Hänen tulisi saada kokea, että hän on hyvä juuri sellaisena kuin on. Vanhemmat ovat tukena ja auttavat, molempia lapsia. 

Sisarussuhteet ovat usein elämän pisimpiä suhteita. Suhteen tukeminen ei tapahdukaan vain ensi päivien aikana, vaan se jatkuu läpi koko lapsuuden. Sisarukset kokevat yhdessä monenlaisia vaiheita: ilon hetkiä, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja räiskyviä riitoja. Joskus sisarussuhteen tukeminen on helpompaa, toisinaan vaikeampaa. Tässä tekstissä on käsitelty melko konkreettisiakin tapoja tukea sisarussuhteen kehittymistä. Voidaan kuitenkin sanoa, että rakkaus, läheisyys ja rakentava vuorovaikutus vievät jo pitkälle. Kun nämä palikat ovat kunnossa, vähintäänkin melko hyvin, yksityiskohdat eivät ole niin tärkeitä.




– Henriikka Vainio, Kiintymysvanhemmuus ry:n toimihenkilö – 



Julkaistu 5/2023. 

lkv logo

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

]]> Miten opettaa lapselle oikeanlaista käytöstä ilman häpeäkasvatusta? https://kiintymysvanhemmuus.fi/miten-opettaa-lapselle-oikeanlaista-kaytosta-ilman-hapeakasvatusta/ Tue, 03 May 2022 11:33:22 +0000 https://kiintymysvanhemmuus.fi/?p=12823 Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

]]>

Tässä tekstissä kerrotaan keinoja lempeään kasvatukseen leikki-ikäisten lasten kanssa. Lempeän kasvatuksen peruspilarit kuten lapsen kunnioittaminen ja yhteyden vaaliminen ovat keskiössä leikki-ikäisten kanssa. Lapsen kunnioittaminen tarkoittaa erityisesti lapsen tarpeiden ja tunteiden huomioimista ja lapsen mielipiteiden kunnioittamista. Yhteyttä voi leikki-ikäisen kanssa vaalia esimerkiksi leikkien, yhdessä nauramalla, pelaamalla, lukemalla, halailemalla, leipomalla tai yhdessä touhuamalla. 

Vanhempi voi tuntea suuria vaatimuksia siitä, miten aika riittää tukea lapsen oppimista niin, että lapsi pärjää tulevaisuudessa. Pitäisi liikkua, nukkua, opettaa akateemisia taitoja, harrastaa, musisoida ja taiteilla sekä opettaa kohteliaisuuskäytäntöjä, ystävyystaitoja, toisen huomioimista… Lista on loputon. Siegel ja Bryson (2018) sanoo kuitenkin, että tärkeimmät taidot aikuisuuteen ovat emotionaalisen tasapainon tukeminen, ajattelutaidot ja resilienssi. Näitä taitoja voi opettaa aivan tavallisessa arjessa. Eli vanhemman ei tarvitse säntäillä parhaan harrastuksen perässä leikki-ikäisen kanssa vaan elää tavallista ja turvallista arkea. 

Seuraavaksi paneudutaan näihin tärkeisiin taitoihin, joiden kehittymistä vanhempi voi tukea. 

Miten tunnetaitoja opitaan? 

Tunnetaitoja opitaan ihan tavallisessa arjessa. Tunnetaidot kehittyvät pikkuhiljaa, kun vanhempi nimeää ja arvuuttelee lapsen tunteita. Vanhempi peilaa ja vahvistaa lapsen tunteita: ”Nyt taidat olla todella surullinen, kun lempilelua ei löydy.” ”Oletko tyytyväinen piirustukseen?” ”Näytät yllättyneeltä. Onko näin?” ”Sisko otti lelun kädestäsi. Huomaan, että suusi on puristuneena yhteen. Mikä tunne sinulla tuli siitä?” ”Missä tunne tuntui?”

Lapset oppivat arjessa mallioppimisen kautta toimimaan erilaisissa tilanteissa. Vanhempien kannattaa siis miettiä, minkälaista esimerkkiä itse antaa, onko kaikki tunteet hyväksyttyjä vai onko jokin tunne itselleen hankala. Koko perhe voi sopia yhdessä, miten vihaisena toimitaan ja minkälainen käytös on hyväksyttyä meillä. Esimerkin voimaa ei pidä unohtaa tunteiden sanoituksessakaan. Jotkut lapset eivät siedä sitä, että heidän tunteistaan puhutaan. Silloin vanhemman kannattaakin siirtää huomio itseensä. Vanhemman on hyvä kertoa omista tunteistaan ja reaktioistaan erilaisissa tilanteissa. On myös aika herkullista antaa lapsen arvuutella aikuisen tunteita. Lapselta voi tulla yllättäviä tulkintoja ja silmää avaavia havaintoja aikuisen ilmaisuista.

On myös tärkeää, että vanhemmat käyvät lastensa kanssa tunnekeskusteluja. Lasten kanssa voidaan nimetä tunteita, opetella uusia tunnesanoja, miettiä missä tilanteissa tunteita voi kokea, onko mahdollista kokea kahta tunnetta samaan aikaan, missä kohtaa kehossa tunteet tuntuvat, mistä huomaa, että on iloinen, surullinen, peloissaan tai vihainen, mihin tunteita tarvitaan? Lapselle on kertoa, että tunteet menevät ohi. Voimme vaikuttaa tunteisiimme myötätuntoisilla ajatuksilla ja opettelemalla rauhoittumaan syvähengityksen avulla. (Riihonen & Koskinen, 2020, 67.) 

Yhteistoiminnallinen päätöksenteko

Greene esittelee kirjassaan “Tulistuva lapsi: uusi lähestymistapa helposti turhautuvien ja joustamattomien lasten ymmärtämiseen ja kasvattamiseen” kolme suunnitelmaa ristiriitatilanteisiin. Suunnitelmat ovat A, B ja C. Suunnitelma A tarkoittaa sitä, että aikuinen määrää, miten ristiriitatilanteessa toimitaan. Lapsen näkökulmaa ja tarpeita ei huomioida. Tämä johtaa usein lapsen raivokohtaukseen. Suunnitelma C taas on, että lapsi päättää. Tällöin voidaan välttää raivokohtaus. Suunnitelma kuitenkin johtaa helposti tilanteeseen, jossa aikuisen tarpeet ja toiveet eivät tule huomioiduiksi, mikä voi harmittaa aikuista. Greene kuitenkin muistuttaa, että joskus suunnitelma C voi olla paikallaan.

Greenen esittelemä suunnitelma B on yhteistoiminnallinen ongelmanratkaisu. Suunnitelma B:n tarkoituksena on löytää käsillä olevaan ongelmaan jokin ratkaisu, joka tyydyttää sekä vanhempia että lasta. Tällöin kenenkään ei tarvitse antaa periksi. Suunnitelmassa B on kolme vaihetta: empatia (sekä vakuuttelu), ongelman määrittely ja kutsu neuvotteluun. Empatia tarkoittaa hyvin pitkälti samaa kuin Gordonin aktiivinen kuuntelu, eli lapsen esittämän viestin toistamista. Vakuuttelu on hyvä lisä kuuntelun tueksi: tulistuvalle lapselle on hyvä vakuutella, että häntä ei olla pakottamassa toimimaan aikuisen tahdon mukaan. Jos lapsi on tottunut siihen, että vanhemmat saavat tahtonsa läpi, hän alkaa nopeasti hermostua, eikä pysty neuvotteluun. Vakuuttelulla rauhoitellaan lasta, niin että hän ei koe painostusta. Tällöin hän pystyy osallistumaan keskusteluun paremmin. Suunnitelma B etenee empatian ja vakuuttelun jälkeen ongelman määrittämiseen. Siinä tiivistetään lapsen kuuntelun tulos ja aikuisen toive tai huoli. Esimerkiksi: ”Tiedän, että haluat syödä keksin etkä ruokaa. Minua kuitenkin huolestuttaa, mitä tapahtuu, jos menet jumppaan vain yhden keksin syötyäsi.” Ongelman määrittelyn jälkeen lasta kutsutaan neuvotteluun esimerkiksi näin: ”Mietitäänpä, mitä voisimme tehdä asialle.” Kutsu kertoo lapselle, että aikuinen ratkoo ongelmaa yhdessä lapsen kanssa – ei hänen puolestaan. Myös lapselle annetaan mahdollisuus yrittää löytää tilanteeseen ratkaisu. Kun lapsen taidot kasvavat, voi vanhempi antaa lapselle yhä enemmän tilaa tuoda omia ratkaisuja ilman aikuisen ehdotuksia. Lapset usein katsovat maailmaa luovemmin, kuin aikuiset ja keksivät parempia kaikki miellyttäviä ratkaisuja, kuin aikuiset.

Ongelmanratkaisutaitojen kehittäminen

Siegel (2018) mukaan lapsia kannattaa opettaa ratkaisemaan ongelmia ja kehittää tietoisesti heidän ajattelun taitojaan. Ongelmatilanteessa voi kysyä lapselta, “mitä ajattelet” tai “miten tämä tilanne voitaisi ratkaista?” Thomas Gordon (2004) on kehittänyt ongelmanratkaisuun ja kasvatuksen ristiriitoihin molemmat voittavat -menetelmän. Menetelmässä aikuinen arvioi ensin, onko ongelma lapsen vai aikuisen. Kun ongelma on lapsen, vanhemman ei tarvitse ratkaista ongelmaa vaan riittää, että vanhempi käyttää aktiivista kuuntelua ja kuuntelun tuella lapsi saa ongelmaan itse kehitettyä jonkin ratkaisun. Jos aikuisella on ongelma, silloin vanhemman kannattaa käyttää minäviestejä. Esimerkiksi vanhempi voi sanoa lapselle, että minulla on ongelma ja tarvitsen siihen apuasi. 

Menetelmä kehittää lapsen – ja vanhemmankin – ajattelukykyä. Molemmat voittavat -menetelmällä saadut ratkaisut ovat yleensä luovempia ja toimivampia ratkaisuja, joita kumpikaan ei olisi tullut keksineeksi heti yksinään. On tärkeää, että lapsi tuntee vanhemman luottavan siihen, että hän hoitaa oman osuutensa sopimuksesta. Kun lapsesta tuntuu, että häneen luotetaan, toimii hän todennäköisemmin luottamuksen arvoisesti. Ristiriitojen ratkaiseminen kumpaakin miellyttävällä tavalla lähentää vanhempaa ja lasta. Molemmat voittavat -menetelmä vahvistaa ja syventää lapsen ja vanhempien välistä suhdetta. Menetelmän tueksi ei tarvita vallankäyttöä. Vanhempi kunnioittaa lapsen tarpeita, unohtamatta kuitenkaan kunnioittaa myös omia tarpeitaan. 

Useimpien vanhempien mielestä riidan ratkaisemisessa on kyse ennen kaikkea siitä, että joku häviää ja joku voittaa. Tällainen voitto-häviö -ajattelu on koko ongelman ydin – ovatpa vanhemmat sitten ankaria (vanhempi voittaa) tai lempeitä (lapsi voittaa). Monien vanhempien mielestä kurinpito-ongelman ydin on se, ollako ankara vai lempeä, käskevä vai salliva. Koska he ovat juuttuneet tällaiselle joko tai -akselille, he näkevät suhteensa lapsiinsa valtataisteluna, tahtojen taistona, sotana. Eräs lastenkasvatuksen suurimpia myyttejä lienee se, että vanhempien määräily ja pakottaminen tekee lapsista kurinalaisia ja vastuullisia. On totta, että jotkut lapset kestävät vanhempiensa ankaruuden tottelevaisuutensa avulla. He tietävät miten olla nöyriä ja alistuvia, ja heistä kasvaakin usein ihmisiä, jotka koko loppuelämänsä luottavat ulkoiseen auktoriteettiin, mutta heiltä puuttuu sisäinen kontrolli niin teini-ikäisinä kuin aikuisinakin. Etenkin lapsi ei välttämättä tiedä toimivansa väärin, ellei ulkoinen auktoriteetti puutu riittävällä teholla lapsen käytökseen. Etenkin uudessa tilanteessa lapsi ikään kuin luottaa siihen, että joku aina pysäyttää hänet, ennen virheen tapahtumista eikä hänen tarvitse itse olla vastuussa käytöksestään ja valinnoistaan.

Sisäisen motivaation synnyttäminen

Vanhempien ikuisuusongelmana on, miten saada lapsi tekemään jotain tylsää tai sellaista, joka on vanhemmalle tärkeää, mutta ei kiinnosta lasta yhtään. Perheissä käydään taisteluja tuulimyllyä vastaan, kun vanhemman siisteyden tarve on suurempi kuin lapsen. Lapsesta on kätevää ja tarpeellista, että lelut ovat lattialla levitettynä, jolloin hän voi ne löytää ilman, että muistelee, missä laatikossa tai kaapissa ne ovat. Vanhempi taas tuntee päänsä hajoavan, kun koti on levällään. Tässä on tyypillinen tarveristiriita, jossa sekä lapsi, että aikuinen joutuvat joustamaan ja etsimään yhteistyössä sopivaa ratkaisua. Vanhempi joutuu työstämään omaa kontrollin tarvettaan ja  päästämään irti siitä. Yhteistyössä päädytään jonkinlaiseen ratkaisuun esimerkiksi, että lelut pidetään pois kulkuväylältä, jotta jalkaan ei satu, kun kävelee yöllä pimeässä vessaan. Aikuisen avustuksella lasta opetetaan pitämään kiinni sovitusta. Aluksi aikuinen voi siivota yhdessä lapsen kanssa ja valitaan sellainen hetki siivoamiselle, jolloin lapsen vireystaso on hyvä. Sisäinen motivaatio kasvaa, kun lasta kiitetään.

Sisäisen motivaation synnyttäminen on tärkeää, sillä silloin vanhemman ei tarvitse käskyttää lasta vaan lapsi ymmärtää, miksi jonkin asian tekeminen tietyllä tavalla kannattaa ja lapsi haluaa tehdä asian. Näin lasta ei tarvitse käskyttää koko ajan vaan hän oppii tekemään valintoja ja päätöksiä itse arjen tilanteissa. Laitisen (2021) mukaan sisäistä motivaatiota voi herätellä seuraavien kolmen tekijän avulla: 1) lapsen valintojen ja vaikutusmahdollisuuksien mahdollistaminen, 2) myönteinen, aito ja rohkaiseva palaute sekä 3) välittämisen ja yhteenkuuluvuuden ilmapiirin luominen.

Miten lapsi oppii itsesäätelytaitoja

Itsesäätely on sitä, että osaa säädellä omia tunteitaan ja pystyy ottamaan vastuun omasta käytöksestään. Lapsi oppii itsesäätelyä vanhemman mallista. Siksi on tärkeää, että aikuinen osaa itsekin säädellä omia tunteitaan ja omaa käytöstään. Tai ainakin pyrkii opettelemaan näitä taitoja. Ison tunteen ollessa päällä, ei lapsi opi uutta. Siksi on tärkeää harjoitella taitoja silloin, kun tilanne ei ole päällä. Lapsen kanssa voi miettiä, miltä hermostuminen tuntuu kehossa, miten sen voi tunnistaa ja minkälainen toiminta voisi lasta auttaa itse tilanteessa.

Näin aikuinen voi myös huomata ja tukea lasta, kun tunnekuohu on alkamassa. Ajoissa reagointi on tärkeää, koska tunteen ollessa isosti päällä, ei lapsi välttämättä pysty enää rauhoittumaan helposti itsekseen. Tällöin ei voi siis odottaa lapsen säätelevän itse tunteitaan, vaan hän tarvitsee aikuisen apua. Hyvät tunnetaidot tukevat itsesäätelyä; kun lapsi osaa nimetä ja tunnistaa omia tunteitaan, hänen on helpompi säädellä niitä.

Miten opettaa resilienssiä?

Taapero nousee ylös tuhansia kertoja kaaduttuaan. Leikki-ikäinen taas luovuttaa sanomalla en osaa. Miten opettaa lapsi nousemaan ylös yhä uudestaan kun hän on pettynyt tai maailman murtama? Kirjallisuudessa tätä kutsutaan resilienssiksi eli kuinka aivomme mukautuvat vaikeuksiin ja nousemme yrittämään ja oppimaan lisää. 

Vanhempien on tärkeää näyttää esimerkkiä virheitä tehdessään ja vaikeuksia selättäessään, sillä lapset oppivat mallista. Kannattaakin pysähtyä pohtimaan, miten puhuu. Lapselle voi sanoa: ”Nyt tuntuu vaikealta/ nyt on vaikeuksia, luotan siihen, että saamme tämän selvitettyä ja ratkaistua.” Vanhempi saattaa ehkä tunnistaa oman päänsä sisällä, kuinka marttyyrimummo aina syyllistää, äiti kritisoi joka valintaa ja ukki lohduttaa. Lapsuudessa kuultu puhe muuttuu sisäiseksi puheeksi. Onneksi aikuisuudessa voi tietoisesti opetella tyynnyttämään omaa kriitikkoa tai rauhoittelemaan katastrofiajatuksia. Positiivisia sanontoja (”kaikki kääntyy parhain päin” tms.) ja myötätuntoista puhetta kannattaa harjoitella. 

Lapselle kannattaa opettaa oppimisasenne. Jos lapsi ei halua tehdä jotain, koska ei osaa, vanhempi voi muistuttaa lasta: ”Sinusta tuntuu, ettet vielä osaa. Harjoittelemalla kehittyy. Kokeillaanko yhdessä?” Myös aikuiset opettelevat koko ajan jotakin. Oppimisen intoa voi tukea uteliaalla pohdinnalla. Kannattaa kehua yrittämistä eikä vain hienoa lopputulosta. 

Vanhemmat pohtivat usein, milloin pelastaa lapsi pulasta ja milloin antaa hänen itse selvitä ongelmistaan. Lapset kehittyvät omaan tahtiinsa ja ovat yksilöitä sekä tilanteet vaihtelevat. Toiset vaativat enemmän kannustusta ja tukea kuin toiset. Vanhempi saa olla tarkkana siinä, että huomaa kuinka paljon lapsi ponnistelee. Toisinaan oppiminen vaatii useita yrityksiä ja turhautumisen, surun tai muiden vahvojen tunteiden kokemista. Kun tilanne aiheuttaa lapselle liiallista stressiä, ei oppimista enää tapahdu. Tällöin asia kannattaa selvittää loppuun yhdessä vanhemman kanssa. Toisinaan vanhemman siis tulee puskea lasta kohti rohkeutta, mutta tällöin täytyy olla tarkkana, ettei se mene pakottamisen puolelle vaan lapsi pysyy tilanteessa emotionaalisesti tasapainossa. (Siegel & Bryson. 2018.)




– Pia Kosonen, Annika Rintamäki –

  • Gordon, T. 2004. Toimiva perhe – käytössä kokeiltuja menetelmiä vastuuntuntoisten lasten kasvattamiseen. Lasten keskus.
  • Greene, Ross W. & Tervonen, Eija. 2006. Tulistuva lapsi: uusi lähestymistapa helposti turhautuvien ja joustamattomien lasten ymmärtämiseen ja kasvattamiseen. The explosive child. Finn Lectura. 
  • Laitinen, S. 2021. Pienten lasten motivaatio. PS-kustannus. 
  • Riihonen, R. & Koskinen, M. 2020. Kuinka kiukku kesytetään. Lasten agressiokasvatus. PS-kustannus.
  • Siegel, D. & Bryson, T. P. 2018. Yes Brain Child. 




Julkaistu 5/2022. 

lkv logo

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

]]> Miten kohdata lapsi tunnekuohussa? https://kiintymysvanhemmuus.fi/miten-kohdata-lapsi-tunnekuohussa/ Thu, 28 Apr 2022 07:45:24 +0000 https://kiintymysvanhemmuus.fi/?p=12453 Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

]]>

Ihan jokaisen vanhemman eteen on tullut tilanteita, joissa joutuu miettimään miten saan tämän tilanteen ratkeamaan. Mutta ehkäpä olisi aika muuttaa ajattelua. Onko tarpeellista saada itku loppumaan mahdollisimman nopeasti vai onko tarkoituksena opettaa lapselle tunnesäätelyä?

Mun nimi on Pia Kosonen ja olen yleisen kasvatustieteen maisteri ja tunnetaito-ohjaaja. Toimin Kiintymysvanhemmuus-yhdistyksen paikallistoiminnan koordinaattorina. Olen mukana yhdistyksen toiminnassa ennen kaikkea siksi, että kolmen lapsen vanhempana kipuilee itsekin kasvatuksen kanssa ja opettelen rakentavaa vuorovaikutusta.

Miten kohdata lapsi tunnekuohussa? Tunnekuohu voi tarkoittaa mitä vain suuria tunteita esimerkiksi kiukkua, raivo kohtausta, jumiutumista johonkin tunteeseen, suurta surua, jäätymistä, ujoutta, pelkoa, pakenemista tai häpeää.  Kasvatustieteen kirjallisuus on yksiselitteinen: lapsi kohdataan empaattisesti.

Lapselle siis osoitetaan kaikin keinoin empatiaa. Tämähän on se asia, johon keino helpoiten rysähtää. Kun lapsi kirkuu ja itkee ja tahtoo jotain tosi kovaa. Alkaa minulla vanhempana leukaperät ihan huomaamatta kiristyä, niska jännittyä ja otsaan tulee ryppy. Kuinka empaattinen ja turvaa luova tämä ilme on? No niinpä ei enää ole ja lapsi vaistoaa sen vaikka tunnetaidot ei ole vielä kehittyneet.

Parhaillaan harjoittelen pause-napin käyttöä. Ajattelen pause tai hengitän ennen kuin vastaan lapselle. Ennen kuin menen itselleni vaikeaan tilanteeseen ajattelen myötätuntoisesti. Kun lapsi itkee saatan ajatella: Voi onpa lapsella nyt hankalaa. Ehkä hän alkaa jo väsyä.

Jos saan itseni kiinni ajatuksesta, että lapsi tahallaan ärsyttää, kiusaa tai kiukkua, yritän pohtia mitä lapsi tarvitsee nyt. Yleensä tällaisen käytöksen takana on täyttymättömiä tarpeita. Lapsen käytöksellä on aina jokin syy. Vaikka syyt voivatkin aikuisesta olla mitättömiä, ne ovat lapselle tärkeitä. 

 

Mitä sitten sanoa kun kohtaa tunnekuohussa olevan lapsen? Joillekin toimii, kun kysyy, mikä hätänä. Minun jälkipolveni ja lapset, joiden kanssa olen työskennellyt ovat harvemmin osanneet tähän vastata. Yleensä aloitan papukaijana eli toistan, mitä olen viimeiseksi kuullut. Esimerkiksi näin: Haluat keksin? Joo. Haluat keksejä heti nyt. Joo. Sinua taitaa suututtaa tämä tosi paljon? Joo Haluat keksejä näin ison pinon nyt heti. Sinulla taitaa olla tosi kova nälkä. Ruoka on kohta valmis. 

On tärkeää sanoittaa tunteita, mutta myös yrittää päästä tunteiden ja halujen taakse kiinni niihin lapsen tarpeisiin.

Toisinaan luolamies puhe voi toimia. Siinä toistetaan jotakin yksinkertaista sanaa tai lausetta. Esimerkiksi rauhoitun, hengitän ja otetaan lapsi syliin ja heijataan. Tai olen tässä tulee syliin kun olet valmis. Joskus lapsen tarvitsee purkaa pahaa oloa ennen kuin kykenee tulemaan yhteyteen. Tai hän ei siedä monta ärsykettä samaan aikaan kuten kosketusta heti. Tällöin vanhemman kannattaa olla lähettyvillä, mutta puuhailla jotain mikä tukee omaa rauhallisena pysymistä.

Aktiivinen kuuntelu on hyvä keino kun lapsi on jo hieman rauhoittunut. Kuuntelemalla usein selviää, mikä sai lapsen pois tolaltaan. Toisinaan syy lapsen käytöksellä jää arvoitukseksi eikä löydy mitään keinoa helpottaa tunnekuohua. Silloin itseä helpottaa ajatus siitä, että nyt harjoitellaan sietämään ja kannattelemaan tunnetta. Silloin kuvittelen että olen jäävuoren sisällä, jonne tulikuumat tunteet eivät pääse tarttumaan ja jäävuoren viileys pitää minut rauhallisena.  

Toisinaan sitä kuitenkin saa tulipallosta päähän ja tippuu lapsen tasolle huutamaan. Silloin kannattaa poistua paikalta, astua kolme askelta taakse tai sulkea silmät. Ajatella pause-nappia, hengittää. Ja toimia vasta kun on rauhoittunut. Sitten sitä mallinnetaan, kuinka sovitaan ristiriitoja. Ja pyydetään anteeksi.

Toivon sinulle hurjasti empatiaa, lempeyttä ja myötätuntoa kohdata lapsen tunnekuohuja.




Julkaistu 5/2022. 

lkv logo

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

]]> Jos ei saa rangaista eikä kieltää lasta, niin mitä sitten tilalle? https://kiintymysvanhemmuus.fi/jos-ei-saa-rangaista/ Tue, 26 Apr 2022 12:10:51 +0000 https://kiintymysvanhemmuus.fi/?p=12105 Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

]]>

Lyhyesti

  • Rajat ovat tärkeitä myös lempeässä kasvatuksessa. Ne pitävät, kun aikuinen tuntee omat rajansa ja perustelee ne lapselle konkreettisesti.
  • Rangaistus ei opeta uutta taitoa. Rauhoitu ensin itse ja selvitä sitten uteliaasti, mitä lapsi ajatteli ja tavoitteli.
  • Pelkän kiellon sijaan kerro, mitä toivot ja miksi, esimerkiksi ”Pysähdy!” eikä ”Älä juokse”.
  • Kun pyyntö on perusteltu, lapsi oppii ottamaan muut huomioon.

Tässä tekstissä avaamme lisää myyttejä ja kerromme keinoja toimia toisin. Miten voi asettaa rajoja toimivasti ilman rangaistuksia? Miten välttyä curling-vanhemmuudelta? Miten ohjata lasta tehokkaammin, kuin vain sanomalla “ei”, kun lapsi tekee jotain epätoivottua?

“Miten välttää curling-vanhemmuus? Miten kestän lapsen isoja tunteita? Ja miten niitä rajoja oikein vedetään ja vielä pidetään kiinni”

Vanhemman omat tunnetaidot on tärkeät auktoritatiivisessa kasvatuksessa. Vanhemman on hyvä osata pysähtyä hetkeen (Huomaa hetki perheessä, Elina Kauppila) ja huomata omat tunteensa ja mistä ne kertovat. Näin voi erottaa omat tunteet lapsen tunteista. Kun aikuinen hallitsee omat tunteensa, hän myös kestää paremmin lapsen tunteet eikä koe pakottavaa tarvetta poistaa lapsen ikävää tunnetta. Näin aikuinen pystyy tukemaan lasta oman tunteen kannattelussa paremmin.

Omien rajojen tunteminen ja niistä kiinni pitäminen on myös tärkeää. Lempeässä kasvatuksessa ajatellaan, että jokaisella ihmisellä on erilaiset henkilökohtaiset rajat ja rajat saattavat myös vaihdella olosuhteiden mukaan. (Toimiva perhe, Thomas Gordon) 

Esimerkkejä erilaisista rajoista ja olosuhteista: 

“Minun asunnossani lapset eivät saa juosta ja hyppiä. Asuntoni on pieni ja täynnä teräviä kulmia sekä herkkiä arvoesineitä. Pelkään, että lapset satuttavat itsensä tai että jokin menee rikki.”

“Talomme on suunniteltu ja sisustettu niin, että lapset saavat yleensä juosta ja hyppiä sisällä. Tänään olen kuitenkin erittäin kuormittunut ja päätäni särkee. Tänään lapset eivät saa juosta sisällä, vaan ohjaan heidät ulos purkamaan energiaa.”

Kun rajojen veto on loogista ja tämän selittää lapselle konkreettisesti, niin lapsi oppii huomioimaan, että eri ihmisillä ja eri tilanteissa on erilaisia rajoja. Kasvaessaan lapsi oppii myös itse havainnoimaan tilanteita ja ottamaan huomioon muiden ihmisten rajoja.

Joskus näyttää siltä, että lapsi ei halua kunnioittaa toisen rajoja, vaikka ne olisikin perusteltu lapselle loogisesti ja konkreettisesti. Tähänkin käyttäytymiseen on syynsä. Lapsi saattaa olla niin kuormittunut, että ei pysty käyttäytymään odotetusti. Tai lapsi priorisoi oman tarpeensa korkeammalle kuin aikuisen tarpeen esimerkiksi siksi, että yhteys aikuisen ja lapsen välillä on katkennut. Lapsella saattaa olla myös neuropsykologisia syitä, jotka vaikeuttavat oman toiminnan kontrollointia. Edellisiä syitä on vaikea korjata nopeasti, tilanteen ollessa jo päällä. Kuormituksen säätelyyn lapsi tarvitsee aikuisen tukea ja apua etukäteen. Myös yhteyden vaaliminen on päivittäistä työtä, jossa aikuisella on vastuu korjata ja pitää yllä hyvää yhteyttä lapseen. Nepsy-lapsen vanhemmille taas paras apu on tilanteen tiedostaminen, ammattilaisten tuki ja toimintaohjeet, yhteistyö koulun tai hoitopaikan kanssa sekä tietenkin vertaistuki.

“Miten lapsi oppii seurauksista ja mikä on oikein ja väärin, jos ei saa rangaista. ” 

Harva ihminen haluaa tehdä virheitä tahallaan. Yleensä virheen sattuessa henkilö ei ole osannut toimia tilanteessa paremmin. Jos mietitään rangaistuksia, niin ne eivät auta ihmistä toimimaan paremmin tilanteen ollessa päällä, sillä rangaistus ei opeta mitään uutta taitoa. Päinvastoin, rangaistukset ja palkinnot aiheuttavat lisää turhautumista ja opettavat lapselle lisää joustamattomuutta. Sen sijaan syiden selvittäminen ja toimiminen syiden poistamiseksi auttaa. 

Kun lapsi on tehnyt jotain kiellettyä tai käyttäytynyt epätoivotusti, on tärkeintä rauhoittua ensin itse. Vanhempi pysähtyy hetkeksi ja tunnustelee omia tunteitaan ja käsittelee ne ennen, kuin menee keskustelemaan lapsen kanssa. Myös lapsen pitää olla rauhoittunut, muuten hänen aivonsa eivät ole vastaanottavaisia järkevälle ajattelulle. 

Hyvä yhteys lapseen, lapsen tunnetilan ymmärtäminen ja mentalisointi ovat asian selvittämisen peruspilareita. Lapsen pitää tuntea vanhemman eleistä ja äänensävystä sekä sanoista, että olette samalla puolella. Lapsi saattaa olla häpeissään ja naamioi sen esimerkiksi kiukun alle. Empaattisella lähestymisellä lapsi saa kokea isot tunteensa ja sen jälkeen on helpompi puhua asiasta neutraalisti. Aikuisen kannattaa olla myös uteliaalla asenteella: “Mitäköhän lapseni ajatteli tehdessään noin? Tajusiko lapsi, että tässä kävisi näin? Mitä lapsi tavoitteli tällä toiminnallaan?” Jos vanhempi lähestyy tilannetta olettamalla asioita, hän usein saa tilanteen umpikujaan, sillä emme voi tietää toisen ajatuksia, ennen kuin hän on kertonut niistä. Meidän oletukset ovat myös usein negatiivisia: “Hän halusi varmasti vain satuttaa minua. Hän ei kunnioita perheen sääntöjä, siksi hän toimii näin. Tämä lapsi aina kiusaa muita.” Jos vanhempi pitää kiinni omista oletuksistaan, hän ei pysty täysin ymmärtää lasta eikä antaa tilaa lapsen näkökulmalle. Näin hän ei pääse perille siitä, miksi lapsi rikkoo sääntöjä eikä pysty tukemaan lasta esimerkiksi tunteiden hallinnassa tai tekemään parempia valintoja.

“Lapsestahan tulee ihan rajaton, jos ei voi sanoa ei! Miten lapsen saa käyttäytymään, jos ei voi sanoa ei?”

Mietitään tilannetta, jossa vanhempi toistuvasti kieltää lasta ja lapsi edelleen vaan jatkaa käytöstä. Vanhempi turhautuu ja ehkä lapsi myös. Kiellot ovat helppoja vanhemmille, mutta ne hämmentävät lasta. Siksi kiellon sijaan, vanhemman on hyvä pysähtyä miettimään, mitä lapselta oikein toivoo. Tämä ei luonnollisesti päde, jos lapsi on vaikka juoksemassa autotielle. Vaikka silloinkin on parempi huutaa “Pysähdy!” kuin “Älä juokse”, koska ensimmäinen on informatiivisempi ja toisesta lapsi saattaa ymmärtää vain juokse sanan ja jatkaa siksi juoksuaan.

Kun aikuinen on kieltämässä lasta, niin ensimmäiseksi on hyvä pysähtyä miettimään, että miksi on kieltämässä. Onko kielto tavan vuoksi, onko vanhempi kuormittunut tai väsynyt, eikä jaksa tiettyä toimintaa, onko taustalla vanhemman pelko, että jotain sattuu vai rikkooko lapsi kodin sääntöjä. Kun syy on selvillä, on lapsen toimintaan helpompaa puuttua. Vertaa seuraavia esimerkkejä:

“Ei saa juosta!”
vai
“Minulla särkee päätä ja väsyttää, en jaksa kuunnella meteliä. Menisittekö ulos juoksemaan tai keksittekö jotain rauhallisempaa tekemistä?”

“Ei saa kiivetä!”
vai
“Hui, tulehan alas sieltä! Pelkään, että tiput ja loukkaat, sillä rakennelma ei ole kovin tukeva!” 

“Ei saa hyppiä sohvalla!”
vai
“Muistatko, että meidän kodissa on kiellettyä hyppiä sohvalla? Keksitään yhdessä jotain muuta tekemistä, jossa voit hyppiä!”

“Älä heitä hiekkaa veteen!”
vai
Aikuinen miettii, miksi on kieltämässä lasta. Hiekan heittäminen tuntuu vanhemmasta huonotapaiselta ja aikuinen pelkää, että lapsi heittää hiekkaa jonkun päälle. Nyt ranta on kuitenkin tyhjä. Mitä haittaa hiekan heittämisestä tässä tilanteessa on? Aikuinen pelkää, että lapsi ei ymmärrä, milloin on ok heittää ja milloin ei. Aikuinen toteaa, että nyt tilanne on ok ja selittää asian lapselle: “Hiekan heittäminen taitaa olla susta mukavaa. Muistathan, että meidän pitää keksiä muuta tekemistä, jos rannalle tuleekin muita. Hiekkaa ei saa heittää muiden päälle.”

Kun lapselle selittää, miksi aikuinen toivoo tietynlaista käyttäytymistä, niin lapsi myös oppii paremmin yhteiskunnan sääntöjä ja normeja sekä muiden ihmisten rajoja. Lapsen on myös helpompi muistaa, mikä on sallittua ja mikä ei, jos sääntöön liittyy jokin peruste.

Jos lasta vain kieltää, niin se tuntuu lapsesta turhalta kontrolloinnilta. Jos esittää sen sijaan perustellun pyynnön, niin lapsi ymmärtää paremmin, että hän on rikkonut toisen rajoja. Näin lapsi oppii myös konkreettisemmin sen, miten oma käytös vaikuttaa toisiin ihmisiin ja oppii luontaisesti ottamaan muita ihmisiä huomioon.

Positiivisen Kautta



Julkaistu 5/2022.

lkv logo

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

]]> Miten toimia aggressiivisesti käyttäytyvän lapsen kanssa? https://kiintymysvanhemmuus.fi/miten-toimia-aggressiivisesti-kayttaytyvan-lapsen-kanssa/ Mon, 28 Feb 2022 09:45:24 +0000 https://kiintymysvanhemmuus.fi/?p=9989 Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

]]>

Lyhyesti

  • Lapsen aggressiivisen käytöksen takana on aina syy: lapsella ei ole siinä tilanteessa ollut taitoa toimia toisin.
  • Rangaistukset, palkinnot ja jäähy eivät opeta lapselle tunteiden säätelyä, vaan lisäävät turhautumista.
  • Aikuinen pysyy lähellä, osoittaa empatiaa ja on valmis lohduttamaan. Myöhemmin selvitetään, mikä käytöksen laukaisi ja mitä taitoja puuttuu.
  • Tilanteen purkamisen muistisääntö on KUKIPASO: kuuntele, kiitä, pahoittele, sovittele.

Lapsen aggressiiviseen käyttäytymiseen on aina jokin syy. Lapsi ei käyttäydy huonosti tai väärin vain, koska nyt sattuu huvittamaan. Lapset toimivat oikein, jos he osaavat. Jos lapsi käyttäytyy aggressiivisesti, lapsella ei siinä tilanteessa ole ollut muuta tapaa toimia. Rankaiseminen on turhaa ja lasta kohtaan väärin, koska lapsella ei ole ollut mahdollisuutta toimia oikein. Sekä rangaistukset että palkinnot toimivat päinvastoin mitä on tarkoitettu: ne aiheuttavat lisää turhautumista ja opettavat lapselle lisää joustamattomuutta. Voimakkaan tunteen vallassa yksin jäähylle jätetty lapsi ei yhtäkkiä taianomaisesti opi säätelemään tunteitaan ja impulsiivista käyttäytymistään. Lisäksi jäähy kertoo lapselle, ettei aikuinenkaan kestä lapsen suuria tunteita.

Vaikka se tuntuisi riehuvan lapsen kanssa vaikealta, tilanteessa tulee kiinnittää huomiota empaattiseen vuorovaikutukseen ja tiedostaa, mikä lapsen käyttäytymisen sai aikaan: mitä taitoja puuttuu ja mikä laukaisee toiminnan. Voiko tilanteita ennakoida jatkossa?

Kaikkien lasten kanssa toimii empatia. Aikuinen voi elein ja sanoin ilmaista ymmärtävänsä lapsen olevan tunnekuohun vallassa. Aikuisen empaattinen suhtautuminen vaikuttaa vahvasti lapsen kykyyn rauhoittua suurten tunnekuohujen jälkeen. Olennaista on pysytellä lapsen lähellä, samassa tilassa, omalla toiminnalla osoittaen, ettei kiukun tunteessa ole pelättävää. Aikuinen on lasta varten ja valmiina lohduttamaan, kun lapsi on siihen valmis. Kun lapsi on rauhoittunut, on empaattinen suhtautuminen edelleen tärkeää. Itsehillinnän menetys voi olla raskas, jopa häpeällinen kokemus. Siksi onkin tärkeää osoittaa lapselle, että hän on arvokas ja rakastettu juuri sellaisena kuin on.

Myöhemmin tilanteita yksityiskohtaisesti läpikäydessä on hyvä välttää saarnaamista ja korostaa, että vaikka aikuinen ei hyväksy tekoa, hän hyväksyy lapsen itsensä. Eräs Kiintymysvanhemmuus ry:n suosittelema malli tulistumisen käsittelyyn on KUKIPASO: kuuntele, kiitä, pahoittele, sovittele. Se on aikuiselle hyvä muistisääntö, kun aletaan purkamaan aggressiivisen käyttäytymisen tilannetta.

 

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

]]> Mitä on lempeä kasvatus? https://kiintymysvanhemmuus.fi/mita-on-lempea-kasvatus/ Mon, 21 Feb 2022 09:34:10 +0000 https://kiintymysvanhemmuus.fi/?p=9713 Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

]]>

Lempeä kasvatus on luonnollinen jatkumo vauva-ajan vuorovaikutukselle. Lempeässä kasvatuksessa pyritään saavuttamaan luottamuksellinen ja kunnioittava suhde lapsen ja aikuisen välille  rakentavan vuorovaikutuksen avulla. Aikuinen kasvaa ja oppii uutta aina kun lapsen kanssa tulee eteen uusi tilanne. Korjaavat toimenpiteet kohdistuvat ensisijaisesti aikuiseen. Aikuinen vastaa siitä, millainen suhde lapseen muodostuu. Vertaistuen kautta vanhempi pääse tutkimaan omaa toimintaansa ja kehittymään vanhempana.

Lapsi nähdään lähtökohtaisesti halukkaana tekemään yhteistyötä, kunhan vain häneen uskotaan ja hän näin ollen saa siihen mahdollisuuden. Aikuinen kannustaa lasta yhteistyöhön rakentavan vuorovaikutuksen avulla, jossa lapsi kohdataan kunnioituksella ja uskoen tämän kyvykkyyteen ja halukkuuteen tehdä yhteistyötä.

Kasvaakseen lapsi tarvitsee ohjausta mm. yhteiskunnan normeista ja käytöstavoista, mutta lapselle sallitaan myös oma näkemys ja mahdollisuus tehdä itse omat virheensä, ja oppia niistä.

Lempeä kasvatus painottaa tunne-ja vuorovaikutustaitoja. Aikuisen rooli on olla aito, tunteva ja toimiva ihminen, joka ilmaisee omia tarpeita ja tunteita rakentavasti ja  näyttää näin lapselle mallia rakentavasta vuorovaikutuksesta. Omien tunteiden ja toiminnan tarkastelu realistisesti, mutta lempeästi kehittää sosiaalisia taitoja. Vanhemman kannattaakin harjoitella omia sosiaalisia taitoja, jotta voi tukea paremmin lapsen oppimista. Lempeässä kasvatuksessa ristiriidat pyritään ratkaisemaan yhdessä niin, että jokainen osapuoli tulee kuulluksi. Tavoitteena on, että kenenkään tarpeita ei jätetä huomiotta, vaan että koko perhe voi hyvin.

Lempeä kasvatus perustuu tieteeseen ja kirjallisuuteen pohjaaviin kasvatusnäkemyksiin sekä yleisiin elämänarvoihin. Sen toivotaan tukevan lapsen kasvua autonomiseksi, tarpeelliset sosiaaliset taidot omaavaksi muita ja itseään kunnioittavaksi ihmiseksi.

  • Blogi: Siltoja rakentamassa
  • Kirjaesittely: Toimiva perhe
  • Kirjaesittely: Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus
  • Tukea vanhemmuuteen: Lempeä kasvatus

 

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

]]> Miksi lapsi käyttäytyy aggressiivisesti? https://kiintymysvanhemmuus.fi/miksi-lapsi-kayttaytyy-aggressiivisesti/ Mon, 21 Feb 2022 07:58:30 +0000 https://kiintymysvanhemmuus.fi/?p=9642 Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

]]>

Green sanoo Tulistuva lapsi- teoksessaan: ”Raivokohtauksia ja muunlaista sopimatonta käyttäytymistä esiintyy, kun henkilölle asetetut kognitiiviset eli ajatteluun ja tietämykseen pohjautuvat vaatimukset ylittävät henkilön kyvyn reagoida joustavasti ja sopeutuvasti.” Lapsi siis käyttäytyy aggressiivisesti, koska ei osaa vielä muuta.

Lapsen sanotaan olevan aggressiivisimmillaan noin kolme vuotiaana. Ei siis ole epätavallista, jos siinä iässä lapsi lyö, potkii tai puree.

Se, miten lapsi ilmaisee vaikeina pidettyjä  tunteitaan (pettymystä, harmistusta, ärtymystä, vihaa jne.), on suoraan yhteydessä lapsen kykyyn säädellä näitä tunteita. Lapsi, joka vasta harjoittelee pettymyksen sietämistä, saattaa käyttäytyä jopa aggressiivisesti. Kyky säädellä tunteita on puolestaan yhteydessä kykyyn säädellä käyttäytymistä. Lisäksi temperamentti vaikuttaa vahvasti siihen, miten helposti ja millä tavalla lapsi oppii säätelemään reaktioidensa voimakkuutta eri tilanteissa. Synnynnäisen taipumuksensa vuoksi osa lapsista reagoi toisia lapsia suurieleisemmin vaikeisiin tunteisiin. Yleensä samat lapset kokevat voimalla myös myönteisinä pidettyjä  tunteita, kuten iloa, onnea, rakkautta jne.

Pienet lapset käyttäytyvät aggressiivisesti useammin, koska heidän kykynsä säädellä voimakkaita tunteita on vasta kehittymässä. On kuitenkin tärkeä muistaa, että aggressiosäätelyn kehittyminen on yksilöllistä. Fyysinen ikä ei ole suoraan yhteydessä itsesäätelytaitoihin. Aggression säätely on opittava taito siinä missä lukeminenkin, ja sen oppimisessa esiintyy samanlaista vaihtelua- jopa oppimisvaikeuksia. Kielellinen kehitys yleensä helpottaa rakentavaa tunneilmaisua ja siten tunteiden säätelyä. Puhumattoman lapsen kanssa vaaditaan enemmän herkkyyttä tunnistaa lapsen kokemukset ja tarpeet.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

]]> Miten ja mitä puhun lapselle Pridesta? https://kiintymysvanhemmuus.fi/miten-ja-mita-puhun-lapselle-pridesta/ Thu, 16 Dec 2021 07:55:37 +0000 https://kiintymysvanhemmuus.fi/?p=9102 Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

]]>

Kiintymysvanhemmuus ry on kirjannut arvoihinsa, että kaikkia perheitä ja perhemuotoja on kunnioitettava. Siksi on luonnollista, että lempeään kasvatukseen kuuluvassa puheessa ja keskusteluissa nostetaan myös ihmisoikeus- ja arvokysymyksiä esille. 

Milloin tahansa kannattaa puhua lapsille, mitä seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus tarkoittavat. Kesäkuu on kuitenkin erityinen kuukausi aloittaa keskustelu, koska silloin vietetään Pride-kuukautta ympäri maailman. Tällä viikolla Pridea vietetään monissa paikoin Suomea ja erityisen näkyvästi Helsingissä. Lapset saattavat nähdä lippuja, kulkueita tai virtuaalitapahtumia ja siksi olla uteliaita aihepiiristä. Keskustelua on tärkeä käydä, vaikka lapsi ei varsinaisesti mitään kysyisikään, tai vaikka lapsen elinpiirissä Pride ei juuri nyt millään tavoin näkyisikään. Vaikka vanhempana ei tietäisi kysymyksiin vastauksia, tai miten keskustelua voi avata, on avoin keskustelu silti tärkeää. Kaikkea ei tarvitse tietää ja lapsen kanssa voi yhdessä selvittää asioita. Verkosta ja somesta löytyy paljon materiaali aihepiiristä puhumiseen ja myös eri kielillä videopätkiä, jossa Priden tausta on tiiviisti selitetty. Me jaamme niiden pohjalta nyt omat vinkkimme, jotta lapsetkin voivat ymmärtää, että meillä kaikilla on tärkeä rooli yhdenvertaisten oikeuksien toteutumisessa. 

TARKISTA FAKTAT JA OSOITA TUKESI

Aikuisen on ensinnäkin itse tärkeä tuntea ja tietää paitsi käytetty termistö, mutta myös Priden tausta. Siispä:

Pride-liike puolustaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhtäläisten oikeuksien ja etujen puolesta tehtyä työtä. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia on ajettu ainakin toisesta maailmansodasta alkaen, mutta 1969 Stonewallin mellakat käynnistivät liikkeen, jonka pohjalta homoseksuaalien oikeuksia tukevia järjestöjä perustettiin ympäri maailman. Tuohon aikaan myös Suomessa homoseksuaalisuus oli rikos ja ihmisten täytyi tavata toisiaan salaa. Stonewallin mellakoiden kunniaksi on siitä lähtien järjestetty paraateja ympäri maailman ja ne ajoittuvat useimmiten kesäkuun loppuun.

Suomessa Pride-tapahtumia on järjestetty vuodesta 1975 lähtien ja pikkuhiljaa ne ovat laajentuneet ympäri maata. Useat kunnat Suomessa liputtavat priden kunniaksi myös tänä vuonna ja tapahtumia järjestetään sekä virtuaalisesti, että livenä.

Priden ohella lapselle on tärkeä ympäri vuoden puhua ja kertoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä ja tuoda ilmi tukensa ihmis- ja lasten oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä silloinkin, kun ei itse vähemmistöihin kuulu. Omaa tietotaitoa voi kartuttaa esimerkiksi sivustoilla Sateenkaariperheet tai Setan Sateenkaaritieto. Lisäksi lastenkirjoista, joissa käsitellään erilaisia perheitä löytyy kirjastosta jo paljon. Katso esim. Sukupuolenosaamiskeskuksen sadut ja tarinat ja Maailmankoulu kuvakirjoja ja kirjavinkkejä varhaiskasvatukseen ja 1-2-luokkalaisille.

AVAA KESKUSTELU

Aikuisesta saattaa tuntua, että lapsella ei ole kysyttävää asiaan liittyen, eikä siksi ole tarpeen avata keskustelua. Voi olla, että lapsi haluaakin kysyä ja on utelias, mutta ei osaa kysyä tai tiedä mitä voisi kysyä. Vanhempana voi siis rohkeasti avata keskustelun, kysymällä esimerkiksi onko lapsi huomannut sateenkaarilippuja jossain tai ihan vaan sanomalla, että haluaisin puhua sinulle tärkeästä asiasta.

Lapsille voi ja saa puhua siitä, ettei kaikkia ihmisiä edelleenkään kohdella yhteiskunnassamme samoin, ja samalla muistuttaa, että jokainen ihminen on yhtä arvokas. Lapsen on hyvä kuulla, että kasvattaja, vanhempi haluaa tukea sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja pitää niitä tärkeinä. Lapsi imee tärkeitä arvoja vanhemmiltaan, eikä lasta ole tarpeen suojata yhteiskunnassa näkyviltä ongelmilta. Pride on myös ilon juhla, mistä sen nimikin kertoo. Meistä jokaisen tulee saada olla ylpeitä itsestämme! 

KERRO ASIOISTA LAPSEN KEHITYSTASO HUOMIOIDEN

Faktojen tietäminen taustalle on tärkeää, mutta se ei tarkoita, että kaikkea pitäisi lapsille juurta jaksaen selittää. Lapsille tarvitsee oikeastaan kertoa asioista lapsentasoisesti niin, että lapsi ymmärtää asian, mutta myös niin, että hän voi jollain tavoin reagoida ja empatisoida. Asiat kannattaa siis pyrkiä sitomaan lapsen kehitystasoon ja arkiseen elämänpiiriin. On hyvä, jos voidaan käyttää tuttavia tai sukulaisia esimerkkinä, mutta myös satukirjojen avulla voi lapselle asioita avata. “Ajattele, että tämän kirjan äidit eivät saaneet olla yhdessä ennen” ja siitä edelleen, että ihmiset ovat tehneet työtä ja vaatineet oikeuksia, että kaikkia kunnioitetaan sellaisina kuin he ovat ja että kaikilla olisi samat ihmisoikeudet. Ihan pienelle voi kertoa selkeää, helppoa faktaa. Kuka vaan saa rakastaa ketä tahansa, eikä ihmisen sukupuolta voi kukaan muu päättää kuin henkilö itse. 

HYVÄKSY IHMETTELY

Kun kerrot lapselle Pridesta, lapsi saattaa ihmetellä joko sitä, miksi vähemmistöjä on sorrettu tai toisaalta sitä, miksi jossain perheessä on kaksi äitiä tai miten mies voisi synnyttää. Nämä ovat spontaaneja, myös aikuisia pohdituttavia kysymyksiä, joihin on tärkeä uskaltaa vastata rehellisesti. Omat kokemukset voi jättää syrjään, varsinkin mikäli ne ovat kovin tunnepitoisia. Lapselle asioiden ihmettely avoimesti on luontaista, eikä tarkoita aina sitä, että lapsi olisi syrjivä. Mikäli lapsi ei ihmettele ääneen, hän saattaa tehdä omia johtopäätöksiä, jotka eivät välttämättä ole totuudenmukaisia. Siksi voitte ihmetellä asioita yhdessä. Lapsi, jolle on asioista kerrottu avoimesti saattaa myös järkyttyä tiedosta, että ihmisoikeuksissa on paljon korjattavaa edelleen. 

OLE POSITIIVINEN

On tärkeä pysyä positiivisella tavalla realistina.

Lapselle on tärkeä kertoa faktoja, mutta ei ole tarpeen kauhistella tai olla inhorealistinen. Historiassamme on tapahtunut karmeita asioita, mutta ihan kaikkea ei tarvitse kertoa kerralla. On totta, että ihmisiä kohdellaan väärin ja on luonnollista, että se ihmetyttää. On silti tärkeä tiedostaa, että asiat voivat mennä parempaan suuntaan. Me ihmiset voimme vaikuttaa ja tehdä työtä asioiden eteen. Koko ajan Suomessa moni yhdistys, yhteisö sekä edustajat päättävissä elimissä tekevät töitä asioiden eteen. Heidän ansiostaan asioihin voidaan saada muutoksia ja on onneksi jo saatu. Suomessa suunta on hyvä.

Lapselle voi kertoa, että arjessa me voimme päättää, että kohtelemme kaikkia tasa-arvoisesti, puolustamme heikommassa asemassa olevia ja puutumme syrjintään jos sitä näemme. Ja kun aikuinen näyttää tässä esimerkkiä, on lapsen helppo ottaa mallia.

ÄLÄ JÄTÄ KESKUSTELUA YHTEEN KERTAAN, VAAN JATKA SITÄ AKTIIVISESTI PITKIN VUOTTA

Pride-kuukausi on tärkeää aikaa, mutta nämä asiat on muistettava joka ikinen päivä. Keskustelu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvistä asioista tulisi perheissä olla jatkuvaa ja täysin normaali, arkinen aihealue, josta jaetaan tietoa lapsille. Aikuisen olisi luotava kotiin ilmapiiri, jossa normalisoidaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen olemassaoloa. Sen voi tehdä kirjallisuuden avulla, tai nostamalla asioita esiin ohjelmia katsoessa. Kun keskustelua käydään arjessa, tulevat arvot luonnollisesti osaksi lapsen arkea, eikä joka kerta erikseen täydy painottaa, että nyt puhumme erityisen vakavasta asiasta. Lapsen näkökulmasta monimuotoisuuden normalisointi on kaikkein helpointa ja informatiivisinta työtä. Keskustelun täytyy siis jatkua myös avaamisen jälkeen.

Näillä vinkeillä Kiintymysvanhemmuus ry toivottaa mitä parhainta Pride-viikkoa ja haastaa kaikki vanhemmat keskustelemaan lasten kanssa ihmisoikeuksista. Ei vain tällä viikolla, vaan pitkin vuotta. 




Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2021.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

]]> Lapsen myönteisen kehonkuvan tukeminen https://kiintymysvanhemmuus.fi/lapsen-myonteisen-kehonkuvan-tukeminen/ Fri, 26 Nov 2021 20:06:13 +0000 https://kiintymysvanhemmuus.fi/?p=9021 Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

]]>

Ulkonäkö on paljon esillä yhteiskunnassamme, eikä siltä voi välttyä juuri missään.  Huomattavaa on, että ulkonäköön suhtaudutaan usein vaateliaasti, jopa negatiivisesti. Sosiaalinen media on täynnä ihmisten huolella harkittuja omakuvia, televisiossa pyörii pitkä lista muodonmuutosohjelmia ja iltapäivälehdissä hehkutetaan tai kauhistellaan julkkisten muuttunutta ulkonäköä. Median lisäksi latautunut suhtautuminen kehoon näkyy myös tavallisten kansalaisten keskuudessa, esimerkiksi työpaikan kahvipöydässä käytyinä dieettikeskusteluina ja oman kehon jatkuvana mittaamisena ja arvioimisena. Haitallisesta keho- ja ruokapuheesta on tullut niin tavallista, ettei sitä aina edes huomaa. 

Jatkuva ulkonäköön kohdistuva puhe ei kuitenkaan ole harmitonta.  Tietynlaisen ulkonäön ihannointi ja nostaminen muita arvokkaammaksi synnyttää kuvan, jonka mukaan tietyt ulkonäkökriteerit täyttävä olisi ihmisenä onnellisempi, arvokkaampi ja parempi. On kuin yksilön täytyisi näyttää tietynlaiselta tullakseen hyväksytyksi, ja jopa hyväksyäkseen itsensä. Tällainen suhtautuminen altistaa monenlaisille kehonkuvaan liittyville ongelmille, jotka ovat tänä päivänä hyvin yleisiä.

Erityisen alttina jatkuvalle ulkonäköpuheelle ovat lapset ja nuoret. Kehonkuva syntyy ja vahvistuu lapsuuden ja nuoruuden aikana, ja nuoruudessa kielteiseksi muodostunut kehonkuva harvoin muuttuu myönteiseksi ilman aktiivista omaa yritystä. Vanhempien ja muiden lapsille ja nuorille läheisten aikuisten olisikin hyvä pohtia, kuinka he omalla toiminnallaan voivat tukea lapsen myönteisen kehonkuvan kehitystä ja suojata lapsen käsitystä itsestään arvokkaana ihmisenä. 

MIKÄ KEHONKUVA ON? 

Kehonkuva on ihmisen subjektiivinen käsitys omasta kehostaan. Se on sitä, millaisena ihminen kokee ja näkee kehonsa, eikä se välttämättä ole suoraan yhteydessä siihen, millainen keho oikeasti on. 

Sekä positiivinen että negatiivinen kehonkuva ovat laajoja, yksilöllisiä ilmiöitä, mutta yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että ihminen, jolla on myönteinen kehonkuva, on sinut oman ulkomuotonsa kanssa. Hän arvostaa kehoaan ja sen piirteitä, haluaa pitää siitä hyvää huolta ja kuunnella sen tarpeita. Myös myönteistä kehonkuvaa ylläpitävien ihmissuhteiden solmiminen on todennäköisempää silloin, kun ihminen suhtautuu kehoonsa arvostavalla tavalla. Myönteisen kehonkuvan omaava henkilökään ei välttämättä aina ole täysin tyytyväinen ulkonäköönsä, mutta hän pystyy hyväksymään asian ilman, että se määrittäisi häntä liikaa ihmisenä. Positiivinen kehonkuva siis suojaa niin ulkonäkökriiseiltä, oman kehon liialliselta kurittamiselta kuin haitallisilta ihmissuhteiltakin.  

Kielteisesti omaan ulkonäköönsä suhtautuva sen sijaan arvostelee, häpeää ja jopa inhoaa omaa ulkomuotoaan. Negatiivinen kehonkuva voi aiheuttaa esimerkiksi ahdistusta, arvottomuuden tunnetta, syrjään vetäytymistä ja ulkopuolisuutta. Pahimmillaan se voi johtaa jopa hengenvaarallisiin mielenterveysongelmiin ja syömishäiriöihin.

MYÖNTEINEN SUHTAUTUMINEN OMAAN KEHOON ON LAPSELLE LUONTAISTA

Pieni lapsi suhtautuu kehoonsa luonnostaan myönteisesti. Hän ei etsi itsestään vikoja tai arvostelun paikkoja. Vauva tutkailee sormiaan, ihmettelee varpaitaan ja iloitsee peilikuvansa näkemisestä. Taapero puolestaan esittelee napaansa, taputtelee tyytyväisenä vatsaansa ja jatkaa itsensä ihailua peilistä.

Kun lapsi kasvaa, suhtautuminen omaan kehoon voi kuitenkin muuttua. Yleensä viimeistään esikouluiässä lapset oppivat vertaamaan itseään muihin, ja kouluiässä oman ja toisten kehojen vertailu on hyvin tavallista. Aina vertailu ei ole haitallinen asia vaan se voi olla sävyltään neutraalia: “Anna on pidempi kuin minä, mutta minulla on pidemmät hiukset”. Oman kehon ja sen kelpaavuuden kyseenalaistaminen ei kuitenkaan ole lainkaan harvinaista lasten ja nuorten keskuudessa. Esimerkiksi murrosiän mukanaan tuomat fyysiset muutokset voivat olla nuorelle kova pala. Tuolloin on tärkeää, että hänellä on luotettava aikuinen tukenaan. 

Lapsuudessa muovautunut suhtautuminen omaan kehoon seuraa ihmistä tavallisesti läpi elämän ja erilaisten vaiheiden, ellei sitä pyri tietoisesti muuttamaan. Lapsuuden merkitys kehonkuvan kehityksen kannalta on siis hyvin suuri ja tärkeä. 

YMPÄRISTÖN MALLI KEHONKUVAN KEHITTYMISESSÄ

Lapsi imee ympäristöstään jatkuvasti informaatiota ja oppii tehokkaasti mallista. Hän havainnoi hämmästyttävän tarkasti sitä, kuinka muut ihmiset suhtautuvat häneen, itseensä ja toisiinsa. Tämä havainnointi tapahtuu paitsi puheen, myös sanattoman viestinnän, kuten eleiden pohjalta. Kun mietitään, kuinka lapsen myönteisen kehonkuvan kehitystä voi tukea, kannattaakin aluksi kääntää katse omaan napaan. Miten minä itse suhtaudun omaan kehooni? Millä tavalla puhun ulkonäöstäni, ja miten kohtelen itseäni? Entä millä tavalla puhun toisista ihmisistä ja heidän vartaloistaan? 

Lapsi suhteuttaa omaa ulkonäköään läheisiinsä. Jos oma vanhempi tai muu lapselle läheinen aikuinen suhtautuu kielteisesti omaan tai toisten ulkonäköön, voi lapsen olla vaikea oppia ajattelemaan hän itse on rakastettava juuri sellaisena kuin on. Itsensä hyväksyminen ja omien piirteidensä arvostaminen voi olla vaikea, mikäli siihen ei saa mallia lähipiiristä. 

Jos aikuinen tunnistaa oman hankalan kehosuhteensa, kannattaa itselleen olla lempeä. Ongelma on nykypäivänä hyvin yleinen, eikä se tee kenestäkään huonompaa vanhempaa. Asiaa kannattaa kuitenkin pyrkiä työstämään. Kehonkuvan muuttaminen myönteisempään on mahdollista, kun siihen pyrkii tietoisesti ja aktiivisesti. Asian kanssa ei myöskään tarvitse olla yksin, vaan apua on saatavilla. Mikäli avun hakemisen kynnys tuntuu korkealta, voi aluksi aloittaa pienin askelin. Jo pelkkä ongelman tiedostaminen on tärkeä asia, ja esimerkiksi myönteistä kehonkuvaa tukevien some-tilien seuraamisella ja aihetta käsittelevän kirjallisuuden lukemisella voi olla yllättävän suuria vaikutuksia yksilön kehonkuvaan. 

KEHONKUVA KEHITTYY VUOROVAIKUTUKSESSA 

Aikuisen kanssa tapahtuvan vuorovaikutuksen ja lapsen kasvuympäristön merkitys kehonkuvan kehittymisen kannalta on merkittävä. Lapsen keholliset, psyykkiset ja emotionaaliset kokemukset muotoutuvat hiljalleen hänen kehonkuvakseen. Esimerkiksi se, miten vauvan tarpeisiin vastataan ja kuinka häntä kosketetaan ja lohdutetaan, vaikuttaa vauvan hiljalleen syntyvään kuvaan itsestään. Myönteinen, hyvältä tuntuva kosketus ja läheisyys tukevat positiivisen kehonkuvan kehitystä myös myöhemmin. Lapsen on tärkeää myös kokea  Niin ikään sekä hyväksynnän tunne että onnistumisen kokemukset ovat tärkeitä kehoitsetunnon rakentajia. Niin ikään sekä hyväksynnän tunne että onnistumisen kokemukset ovat tärkeitä kehoitsetunnon rakentajia. Jokaisen lapsen tulisikin saada kokea olevansa rakastettu, hyväksytty ja arvostettu. 

Lapselle kannattaa iästä riippumatta kertoa, että hän ja hänen kehonsa on arvokas juuri sellaisena kuin on, omana ainutlaatuisena, oikeanlaisena kokonaisuutenaan. Samalla ulkonäköä ei kuitenkaan kannata painottaa liikaa. Lapsi, joka saa kehuja muustakin kuin siitä, miltä näyttää, oppii antamaan ulkonäölle vähemmän painoarvoa kuin toistuvasti lähinnä ulkonäköön pohjautuvia kehuja saava lapsi. Ulkonäön ohella lasta kannattaa kehua esimerkiksi hänen luonteenpiirteistään, yrittämisestä, osaamisesta ja uuden oppimisesta.

Lapsen kanssa kannattaa keskustella muutenkin avoimesti kehoon liittyvistä asioista. Keskustelujen myötä lapsi oppii kehosanastoa ja luontevan suhtautumisen kaikkiin kehonsa alueisiin. Esimerkiksi kehon kehitysvaiheet, muutokset ja yksilölliset erot ovat asioita, joita lapsen kanssa voi ikätasoisesti käsitellä. Yhdessä kannattaa myös ihmetellä sitä, miten hienoihin asioihin ihmiskeho pystyy. Jalkojen avulla voimme hiipiä hiljaa tai juosta kovaa, käsillämme pystymme piirtämään, kirjoittamaan ja leikkimään ja silmien avulla saamme ihastella monenlaisia ihmeellisiä asioita. Kun lapsella on avoin keskusteluyhteys vanhempien kanssa, hänen on todennäköisesti helpompi kääntyä vanhemman puoleen myös silloin, kun jokin asia mietityttää.

Myös lapsen itsemääräämisoikeuden ja rajojen kunnioittaminen on tärkeää. Kun lapsi huomaa, että hänen rajojaan rikotaan vain painavasta syystä, kertoo se lapselle, että hänen kehonsa on arvokas ja ansaitsee tulla kohdelluksi hyvin. Varhainen omien rajojen tunnistaminen ja puolustamaan oppiminen helpottaa niiden tunnistamista ja puolustamista myöhemminkin.

Samalla, kun aikuinen suhtautuu lapsen kehoon arvostavasti, on lapselle tärkeää opettaa vastaava suhtautuminen myös muita ihmisiä kohtaan. Jokainen ihminen on arvokas sellaisenaan, eivätkä ulkoiset piirteet tee ihmisestä toista parempaa, arvokkaampaa tai tärkeämpää, mutteivät myöskään huonompaa tai vähemmän arvokasta. Samalla kannattaa opettaa lapsi kunnioittamaan keho- ja ruokarauhaa; toisten ihmisten kehoja tai ruokavalintoja ei arvostella tai kyseenalaisteta eikä toista ihmistä kosketeta ilman lupaa. 

HYVINVOINTIA TUKEVAT ELÄMÄNTAVAT 

Katarina Meskanen kirjoittaa kirjassaan Rakas keho, että myönteisen kehonkuvan ja hyvinvointia edistävien elämäntapojen välinen vaikutussuhde kulkee molempiin suuntiin. Terveelliset elämäntavat tukevat myönteistä kehonkuvaa, ja kun ihminen suhtautuu kehoonsa myönteisesti, hän todennäköisesti myös kohtelee sitä paremmin. Näin ollen terveyttä tukevien tapojen opettaminen ja mallintaminen lapselle kannattaa. 

Terveellisistä elämäntavoista puhuttaessa on kuitenkin tarpeen tarkentaa, mitä niillä tarkoitetaan. “Terveellisyys” on nykyään paikoin hyvinkin latautunut termi. Sillä saatetaan markkinoida asioita, jotka voivat terveyden edistämisen sijaan jopa heikentää sitä, kuten totaalista herkuista kieltäytymistä, erilaisia lisäravinteita tai uusia dieettejä. Voisikin olla parempi puhua terveellisten elämäntapojen sijaan yksilön hyvinvointia tukevista elämäntavoista. On erittäin tärkeää muistaa, että terveellisyys ei ole ehdottomia, yleispäteviä kieltoja, rajoituksia tai itsensä piiskaamista, päinvastoin. Ruokailu on sallivaa ja joustavaa, liikuntaa pyritään harrastamaan ilon kautta ja itselle annetaan lupa levätä silloin, kun sitä kaipaa.

On tärkeää myös huomata, ettei terveellisiä elämäntapoja tule opettaa lapselle ulkonäköä korostavasti, vaan siksi, että ne tukevat lapsen hyvinvointia ja jaksamista niin fyysisellä kuin psyykkiselläkin tasolla. Tätä voi havainnoida lapselle konkreettisilla esimerkeillä. Lapsi saattaa itsekin huomata, että hyvin nukutun yön jälkeen on paremmalla mielellä, että nälkäisenä ei jaksa keskittyä ja että ulkona leikityn hippaleikin jälkeen olo tuntuu hyvältä. Terveellisten elämäntapojen tarkoitus onkin siis aidosti tukea yksilön hyvinvointia, ei aiheuttaa ylimääräistä stressiä tai turhia paineita. 

Kaiken kaikkiaan kehonkuva ja sen kehittyminen ovat laajoja kokonaisuuksia. Tärkeää on muistaa myös olla armollinen itselleen – tässä ajassa ulkonäköön suhtautuminen luontevasti tai lapsen luontevan suhtautumisen tukeminen eivät ole yksinkertaisia asioita. Emme voi muuttaa ympäristöä yhdessä yössä, mutta me jokainen voimme vaikuttaa siihen, millä tavalla itse puhumme ulkonäköön liittyvistä asioista. Samalla voimme pyrkiä vaikuttamaan siihen, millä tavalla ulkonäöstä puhutaan kahdenkymmenen tai viidenkymmenen vuoden päästä. Arvostetaan siis itseämme ja toinen toisiamme, ulkonäöstä riippumatta. 



– Henriikka Vainio, Kiintymysvanhemmuus ry:n toimihenkilö  –



Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2021.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

]]>