Lapsen myönteisen kehonkuvan tukeminen

Ulkonäkö on paljon esillä yhteiskunnassamme, eikä siltä voi välttyä juuri missään.  Huomattavaa on, että ulkonäköön suhtaudutaan usein vaateliaasti, jopa negatiivisesti. Sosiaalinen media on täynnä ihmisten huolella harkittuja omakuvia, televisiossa pyörii pitkä lista muodonmuutosohjelmia ja iltapäivälehdissä hehkutetaan tai kauhistellaan julkkisten muuttunutta ulkonäköä. Median lisäksi latautunut suhtautuminen kehoon näkyy myös tavallisten kansalaisten keskuudessa, esimerkiksi työpaikan kahvipöydässä käytyinä dieettikeskusteluina ja oman kehon jatkuvana mittaamisena ja arvioimisena. Haitallisesta keho- ja ruokapuheesta on tullut niin tavallista, ettei sitä aina edes huomaa. 

Jatkuva ulkonäköön kohdistuva puhe ei kuitenkaan ole harmitonta.  Tietynlaisen ulkonäön ihannointi ja nostaminen muita arvokkaammaksi synnyttää kuvan, jonka mukaan tietyt ulkonäkökriteerit täyttävä olisi ihmisenä onnellisempi, arvokkaampi ja parempi. On kuin yksilön täytyisi näyttää tietynlaiselta tullakseen hyväksytyksi, ja jopa hyväksyäkseen itsensä. Tällainen suhtautuminen altistaa monenlaisille kehonkuvaan liittyville ongelmille, jotka ovat tänä päivänä hyvin yleisiä.

Erityisen alttina jatkuvalle ulkonäköpuheelle ovat lapset ja nuoret. Kehonkuva syntyy ja vahvistuu lapsuuden ja nuoruuden aikana, ja nuoruudessa kielteiseksi muodostunut kehonkuva harvoin muuttuu myönteiseksi ilman aktiivista omaa yritystä. Vanhempien ja muiden lapsille ja nuorille läheisten aikuisten olisikin hyvä pohtia, kuinka he omalla toiminnallaan voivat tukea lapsen myönteisen kehonkuvan kehitystä ja suojata lapsen käsitystä itsestään arvokkaana ihmisenä. 

Mikä kehonkuva on? 

Kehonkuva on ihmisen subjektiivinen käsitys omasta kehostaan. Se on sitä, millaisena ihminen kokee ja näkee kehonsa, eikä se välttämättä ole suoraan yhteydessä siihen, millainen keho oikeasti on. 

Sekä positiivinen että negatiivinen kehonkuva ovat laajoja, yksilöllisiä ilmiöitä, mutta yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että ihminen, jolla on myönteinen kehonkuva, on sinut oman ulkomuotonsa kanssa. Hän arvostaa kehoaan ja sen piirteitä, haluaa pitää siitä hyvää huolta ja kuunnella sen tarpeita. Myös myönteistä kehonkuvaa ylläpitävien ihmissuhteiden solmiminen on todennäköisempää silloin, kun ihminen suhtautuu kehoonsa arvostavalla tavalla. Myönteisen kehonkuvan omaava henkilökään ei välttämättä aina ole täysin tyytyväinen ulkonäköönsä, mutta hän pystyy hyväksymään asian ilman, että se määrittäisi häntä liikaa ihmisenä. Positiivinen kehonkuva siis suojaa niin ulkonäkökriiseiltä, oman kehon liialliselta kurittamiselta kuin haitallisilta ihmissuhteiltakin.  

Kielteisesti omaan ulkonäköönsä suhtautuva sen sijaan arvostelee, häpeää ja jopa inhoaa omaa ulkomuotoaan. Negatiivinen kehonkuva voi aiheuttaa esimerkiksi ahdistusta, arvottomuuden tunnetta, syrjään vetäytymistä ja ulkopuolisuutta. Pahimmillaan se voi johtaa jopa hengenvaarallisiin mielenterveysongelmiin ja syömishäiriöihin.

Myönteinen suhtautuminen omaan kehoon on lapselle luontaista

Pieni lapsi suhtautuu kehoonsa luonnostaan myönteisesti. Hän ei etsi itsestään vikoja tai arvostelun paikkoja. Vauva tutkailee sormiaan, ihmettelee varpaitaan ja iloitsee peilikuvansa näkemisestä. Taapero puolestaan esittelee napaansa, taputtelee tyytyväisenä vatsaansa ja jatkaa itsensä ihailua peilistä.

Kun lapsi kasvaa, suhtautuminen omaan kehoon voi kuitenkin muuttua. Yleensä viimeistään esikouluiässä lapset oppivat vertaamaan itseään muihin, ja kouluiässä oman ja toisten kehojen vertailu on hyvin tavallista. Aina vertailu ei ole haitallinen asia vaan se voi olla sävyltään neutraalia: “Anna on pidempi kuin minä, mutta minulla on pidemmät hiukset”. Oman kehon ja sen kelpaavuuden kyseenalaistaminen ei kuitenkaan ole lainkaan harvinaista lasten ja nuorten keskuudessa. Esimerkiksi murrosiän mukanaan tuomat fyysiset muutokset voivat olla nuorelle kova pala. Tuolloin on tärkeää, että hänellä on luotettava aikuinen tukenaan. 

Lapsuudessa muovautunut suhtautuminen omaan kehoon seuraa ihmistä tavallisesti läpi elämän ja erilaisten vaiheiden, ellei sitä pyri tietoisesti muuttamaan. Lapsuuden merkitys kehonkuvan kehityksen kannalta on siis hyvin suuri ja tärkeä. 

Ympäristön malli kehonkuvan kehittymisessä

Lapsi imee ympäristöstään jatkuvasti informaatiota ja oppii tehokkaasti mallista. Hän havainnoi hämmästyttävän tarkasti sitä, kuinka muut ihmiset suhtautuvat häneen, itseensä ja toisiinsa. Tämä havainnointi tapahtuu paitsi puheen, myös sanattoman viestinnän, kuten eleiden pohjalta. Kun mietitään, kuinka lapsen myönteisen kehonkuvan kehitystä voi tukea, kannattaakin aluksi kääntää katse omaan napaan. Miten minä itse suhtaudun omaan kehooni? Millä tavalla puhun ulkonäöstäni, ja miten kohtelen itseäni? Entä millä tavalla puhun toisista ihmisistä ja heidän vartaloistaan? 

Lapsi suhteuttaa omaa ulkonäköään läheisiinsä. Jos oma vanhempi tai muu lapselle läheinen aikuinen suhtautuu kielteisesti omaan tai toisten ulkonäköön, voi lapsen olla vaikea oppia ajattelemaan hän itse on rakastettava juuri sellaisena kuin on. Itsensä hyväksyminen ja omien piirteidensä arvostaminen voi olla vaikea, mikäli siihen ei saa mallia lähipiiristä. 

Jos aikuinen tunnistaa oman hankalan kehosuhteensa, kannattaa itselleen olla lempeä. Ongelma on nykypäivänä hyvin yleinen, eikä se tee kenestäkään huonompaa vanhempaa. Asiaa kannattaa kuitenkin pyrkiä työstämään. Kehonkuvan muuttaminen myönteisempään on mahdollista, kun siihen pyrkii tietoisesti ja aktiivisesti. Asian kanssa ei myöskään tarvitse olla yksin, vaan apua on saatavilla. Mikäli avun hakemisen kynnys tuntuu korkealta, voi aluksi aloittaa pienin askelin. Jo pelkkä ongelman tiedostaminen on tärkeä asia, ja esimerkiksi myönteistä kehonkuvaa tukevien some-tilien seuraamisella ja aihetta käsittelevän kirjallisuuden lukemisella voi olla yllättävän suuria vaikutuksia yksilön kehonkuvaan. 

Kehonkuva kehittyy vuorovaikutuksessa 

Aikuisen kanssa tapahtuvan vuorovaikutuksen ja lapsen kasvuympäristön merkitys kehonkuvan kehittymisen kannalta on merkittävä. Lapsen keholliset, psyykkiset ja emotionaaliset kokemukset muotoutuvat hiljalleen hänen kehonkuvakseen. Esimerkiksi se, miten vauvan tarpeisiin vastataan ja kuinka häntä kosketetaan ja lohdutetaan, vaikuttaa vauvan hiljalleen syntyvään kuvaan itsestään. Myönteinen, hyvältä tuntuva kosketus ja läheisyys tukevat positiivisen kehonkuvan kehitystä myös myöhemmin. Lapsen on tärkeää myös kokea  Niin ikään sekä hyväksynnän tunne että onnistumisen kokemukset ovat tärkeitä kehoitsetunnon rakentajia. Niin ikään sekä hyväksynnän tunne että onnistumisen kokemukset ovat tärkeitä kehoitsetunnon rakentajia. Jokaisen lapsen tulisikin saada kokea olevansa rakastettu, hyväksytty ja arvostettu. 

Lapselle kannattaa iästä riippumatta kertoa, että hän ja hänen kehonsa on arvokas juuri sellaisena kuin on, omana ainutlaatuisena, oikeanlaisena kokonaisuutenaan. Samalla ulkonäköä ei kuitenkaan kannata painottaa liikaa. Lapsi, joka saa kehuja muustakin kuin siitä, miltä näyttää, oppii antamaan ulkonäölle vähemmän painoarvoa kuin toistuvasti lähinnä ulkonäköön pohjautuvia kehuja saava lapsi. Ulkonäön ohella lasta kannattaa kehua esimerkiksi hänen luonteenpiirteistään, yrittämisestä, osaamisesta ja uuden oppimisesta.

Lapsen kanssa kannattaa keskustella muutenkin avoimesti kehoon liittyvistä asioista. Keskustelujen myötä lapsi oppii kehosanastoa ja luontevan suhtautumisen kaikkiin kehonsa alueisiin. Esimerkiksi kehon kehitysvaiheet, muutokset ja yksilölliset erot ovat asioita, joita lapsen kanssa voi ikätasoisesti käsitellä. Yhdessä kannattaa myös ihmetellä sitä, miten hienoihin asioihin ihmiskeho pystyy. Jalkojen avulla voimme hiipiä hiljaa tai juosta kovaa, käsillämme pystymme piirtämään, kirjoittamaan ja leikkimään ja silmien avulla saamme ihastella monenlaisia ihmeellisiä asioita. Kun lapsella on avoin keskusteluyhteys vanhempien kanssa, hänen on todennäköisesti helpompi kääntyä vanhemman puoleen myös silloin, kun jokin asia mietityttää.

Myös lapsen itsemääräämisoikeuden ja rajojen kunnioittaminen on tärkeää. Kun lapsi huomaa, että hänen rajojaan rikotaan vain painavasta syystä, kertoo se lapselle, että hänen kehonsa on arvokas ja ansaitsee tulla kohdelluksi hyvin. Varhainen omien rajojen tunnistaminen ja puolustamaan oppiminen helpottaa niiden tunnistamista ja puolustamista myöhemminkin.

Samalla, kun aikuinen suhtautuu lapsen kehoon arvostavasti, on lapselle tärkeää opettaa vastaava suhtautuminen myös muita ihmisiä kohtaan. Jokainen ihminen on arvokas sellaisenaan, eivätkä ulkoiset piirteet tee ihmisestä toista parempaa, arvokkaampaa tai tärkeämpää, mutteivät myöskään huonompaa tai vähemmän arvokasta. Samalla kannattaa opettaa lapsi kunnioittamaan keho- ja ruokarauhaa; toisten ihmisten kehoja tai ruokavalintoja ei arvostella tai kyseenalaisteta eikä toista ihmistä kosketeta ilman lupaa. 

Hyvinvointia tukevat elämäntavat 

Katarina Meskanen kirjoittaa kirjassaan Rakas keho, että myönteisen kehonkuvan ja hyvinvointia edistävien elämäntapojen välinen vaikutussuhde kulkee molempiin suuntiin. Terveelliset elämäntavat tukevat myönteistä kehonkuvaa, ja kun ihminen suhtautuu kehoonsa myönteisesti, hän todennäköisesti myös kohtelee sitä paremmin. Näin ollen terveyttä tukevien tapojen opettaminen ja mallintaminen lapselle kannattaa. 

Terveellisistä elämäntavoista puhuttaessa on kuitenkin tarpeen tarkentaa, mitä niillä tarkoitetaan. “Terveellisyys” on nykyään paikoin hyvinkin latautunut termi. Sillä saatetaan markkinoida asioita, jotka voivat terveyden edistämisen sijaan jopa heikentää sitä, kuten totaalista herkuista kieltäytymistä, erilaisia lisäravinteita tai uusia dieettejä. Voisikin olla parempi puhua terveellisten elämäntapojen sijaan yksilön hyvinvointia tukevista elämäntavoista. On erittäin tärkeää muistaa, että terveellisyys ei ole ehdottomia, yleispäteviä kieltoja, rajoituksia tai itsensä piiskaamista, päinvastoin. Ruokailu on sallivaa ja joustavaa, liikuntaa pyritään harrastamaan ilon kautta ja itselle annetaan lupa levätä silloin, kun sitä kaipaa.

On tärkeää myös huomata, ettei terveellisiä elämäntapoja tule opettaa lapselle ulkonäköä korostavasti, vaan siksi, että ne tukevat lapsen hyvinvointia ja jaksamista niin fyysisellä kuin psyykkiselläkin tasolla. Tätä voi havainnoida lapselle konkreettisilla esimerkeillä. Lapsi saattaa itsekin huomata, että hyvin nukutun yön jälkeen on paremmalla mielellä, että nälkäisenä ei jaksa keskittyä ja että ulkona leikityn hippaleikin jälkeen olo tuntuu hyvältä. Terveellisten elämäntapojen tarkoitus onkin siis aidosti tukea yksilön hyvinvointia, ei aiheuttaa ylimääräistä stressiä tai turhia paineita. 

Kaiken kaikkiaan kehonkuva ja sen kehittyminen ovat laajoja kokonaisuuksia. Tärkeää on muistaa myös olla armollinen itselleen – tässä ajassa ulkonäköön suhtautuminen luontevasti tai lapsen luontevan suhtautumisen tukeminen eivät ole yksinkertaisia asioita. Emme voi muuttaa ympäristöä yhdessä yössä, mutta me jokainen voimme vaikuttaa siihen, millä tavalla itse puhumme ulkonäköön liittyvistä asioista. Samalla voimme pyrkiä vaikuttamaan siihen, millä tavalla ulkonäöstä puhutaan kahdenkymmenen tai viidenkymmenen vuoden päästä. Arvostetaan siis itseämme ja toinen toisiamme, ulkonäöstä riippumatta. 

– Henriikka Vainio, Kiintymysvanhemmuusperheet ry:n toimihenkilö 

Lue lisää:

Share Button