Jos ei saa rangaista eikä kieltää lasta, niin mitä sitten tilalle?

Tässä tekstissä avaamme lisää myyttejä ja kerromme keinoja toimia toisin. Miten voi asettaa rajoja toimivasti ilman rangaistuksia? Miten välttyä curling-vanhemmuudelta? Miten ohjata lasta tehokkaammin, kuin vain sanomalla “ei”, kun lapsi tekee jotain epätoivottua?

“Miten välttää curling-vanhemmuus? Miten kestän lapsen isoja tunteita? Ja miten niitä rajoja oikein vedetään ja vielä pidetään kiinni”

Vanhemman omat tunnetaidot on tärkeät auktoritatiivisessa kasvatuksessa. Vanhemman on hyvä osata pysähtyä hetkeen (Huomaa hetki perheessä, Elina Kauppila) ja huomata omat tunteensa ja mistä ne kertovat. Näin voi erottaa omat tunteet lapsen tunteista. Kun aikuinen hallitsee omat tunteensa, hän myös kestää paremmin lapsen tunteet eikä koe pakottavaa tarvetta poistaa lapsen ikävää tunnetta. Näin aikuinen pystyy tukemaan lasta oman tunteen kannattelussa paremmin.

Omien rajojen tunteminen ja niistä kiinni pitäminen on myös tärkeää. Lempeässä kasvatuksessa ajatellaan, että jokaisella ihmisellä on erilaiset henkilökohtaiset rajat ja rajat saattavat myös vaihdella olosuhteiden mukaan. (Toimiva perhe, Thomas Gordon) 

Esimerkkejä erilaisista rajoista ja olosuhteista: 

“Minun asunnossani lapset eivät saa juosta ja hyppiä. Asuntoni on pieni ja täynnä teräviä kulmia sekä herkkiä arvoesineitä. Pelkään, että lapset satuttavat itsensä tai että jokin menee rikki.”

“Talomme on suunniteltu ja sisustettu niin, että lapset saavat yleensä juosta ja hyppiä sisällä. Tänään olen kuitenkin erittäin kuormittunut ja päätäni särkee. Tänään lapset eivät saa juosta sisällä, vaan ohjaan heidät ulos purkamaan energiaa.”

Kun rajojen veto on loogista ja tämän selittää lapselle konkreettisesti, niin lapsi oppii huomioimaan, että eri ihmisillä ja eri tilanteissa on erilaisia rajoja. Kasvaessaan lapsi oppii myös itse havainnoimaan tilanteita ja ottamaan huomioon muiden ihmisten rajoja.

Joskus näyttää siltä, että lapsi ei halua kunnioittaa toisen rajoja, vaikka ne olisikin perusteltu lapselle loogisesti ja konkreettisesti. Tähänkin käyttäytymiseen on syynsä. Lapsi saattaa olla niin kuormittunut, että ei pysty käyttäytymään odotetusti. Tai lapsi priorisoi oman tarpeensa korkeammalle kuin aikuisen tarpeen esimerkiksi siksi, että yhteys aikuisen ja lapsen välillä on katkennut. Lapsella saattaa olla myös neuropsykologisia syitä, jotka vaikeuttavat oman toiminnan kontrollointia. Edellisiä syitä on vaikea korjata nopeasti, tilanteen ollessa jo päällä. Kuormituksen säätelyyn lapsi tarvitsee aikuisen tukea ja apua etukäteen. Myös yhteyden vaaliminen on päivittäistä työtä, jossa aikuisella on vastuu korjata ja pitää yllä hyvää yhteyttä lapseen. Nepsy-lapsen vanhemmille taas paras apu on tilanteen tiedostaminen, ammattilaisten tuki ja toimintaohjeet, yhteistyö koulun tai hoitopaikan kanssa sekä tietenkin vertaistuki.

“Miten lapsi oppii seurauksista ja mikä on oikein ja väärin, jos ei saa rangaista. ” 

Harva ihminen haluaa tehdä virheitä tahallaan. Yleensä virheen sattuessa henkilö ei ole osannut toimia tilanteessa paremmin. Jos mietitään rangaistuksia, niin ne eivät auta ihmistä toimimaan paremmin tilanteen ollessa päällä, sillä rangaistus ei opeta mitään uutta taitoa. Päinvastoin, rangaistukset ja palkinnot aiheuttavat lisää turhautumista ja opettavat lapselle lisää joustamattomuutta. Sen sijaan syiden selvittäminen ja toimiminen syiden poistamiseksi auttaa. 

Kun lapsi on tehnyt jotain kiellettyä tai käyttäytynyt epätoivotusti, on tärkeintä rauhoittua ensin itse. Vanhempi pysähtyy hetkeksi ja tunnustelee omia tunteitaan ja käsittelee ne ennen, kuin menee keskustelemaan lapsen kanssa. Myös lapsen pitää olla rauhoittunut, muuten hänen aivonsa eivät ole vastaanottavaisia järkevälle ajattelulle. 

Hyvä yhteys lapseen, lapsen tunnetilan ymmärtäminen ja mentalisointi ovat asian selvittämisen peruspilareita. Lapsen pitää tuntea vanhemman eleistä ja äänensävystä sekä sanoista, että olette samalla puolella. Lapsi saattaa olla häpeissään ja naamioi sen esimerkiksi kiukun alle. Empaattisella lähestymisellä lapsi saa kokea isot tunteensa ja sen jälkeen on helpompi puhua asiasta neutraalisti. Aikuisen kannattaa olla myös uteliaalla asenteella: “Mitäköhän lapseni ajatteli tehdessään noin? Tajusiko lapsi, että tässä kävisi näin? Mitä lapsi tavoitteli tällä toiminnallaan?” Jos vanhempi lähestyy tilannetta olettamalla asioita, hän usein saa tilanteen umpikujaan, sillä emme voi tietää toisen ajatuksia, ennen kuin hän on kertonut niistä. Meidän oletukset ovat myös usein negatiivisia: “Hän halusi varmasti vain satuttaa minua. Hän ei kunnioita perheen sääntöjä, siksi hän toimii näin. Tämä lapsi aina kiusaa muita.” Jos vanhempi pitää kiinni omista oletuksistaan, hän ei pysty täysin ymmärtää lasta eikä antaa tilaa lapsen näkökulmalle. Näin hän ei pääse perille siitä, miksi lapsi rikkoo sääntöjä eikä pysty tukemaan lasta esimerkiksi tunteiden hallinnassa tai tekemään parempia valintoja.

“Lapsestahan tulee ihan rajaton, jos ei voi sanoa ei! Miten lapsen saa käyttäytymään, jos ei voi sanoa ei?”

Mietitään tilannetta, jossa vanhempi toistuvasti kieltää lasta ja lapsi edelleen vaan jatkaa käytöstä. Vanhempi turhautuu ja ehkä lapsi myös. Kiellot ovat helppoja vanhemmille, mutta ne hämmentävät lasta. Siksi kiellon sijaan, vanhemman on hyvä pysähtyä miettimään, mitä lapselta oikein toivoo. Tämä ei luonnollisesti päde, jos lapsi on vaikka juoksemassa autotielle. Vaikka silloinkin on parempi huutaa “Pysähdy!” kuin “Älä juokse”, koska ensimmäinen on informatiivisempi ja toisesta lapsi saattaa ymmärtää vain juokse sanan ja jatkaa siksi juoksuaan.

Kun aikuinen on kieltämässä lasta, niin ensimmäiseksi on hyvä pysähtyä miettimään, että miksi on kieltämässä. Onko kielto tavan vuoksi, onko vanhempi kuormittunut tai väsynyt, eikä jaksa tiettyä toimintaa, onko taustalla vanhemman pelko, että jotain sattuu vai rikkooko lapsi kodin sääntöjä. Kun syy on selvillä, on lapsen toimintaan helpompaa puuttua. Vertaa seuraavia esimerkkejä:

“Ei saa juosta!”
vai
“Minulla särkee päätä ja väsyttää, en jaksa kuunnella meteliä. Menisittekö ulos juoksemaan tai keksittekö jotain rauhallisempaa tekemistä?”

“Ei saa kiivetä!”
vai
“Hui, tulehan alas sieltä! Pelkään, että tiput ja loukkaat, sillä rakennelma ei ole kovin tukeva!” 

“Ei saa hyppiä sohvalla!”
vai
“Muistatko, että meidän kodissa on kiellettyä hyppiä sohvalla? Keksitään yhdessä jotain muuta tekemistä, jossa voit hyppiä!”

“Älä heitä hiekkaa veteen!”
vai
Aikuinen miettii, miksi on kieltämässä lasta. Hiekan heittäminen tuntuu vanhemmasta huonotapaiselta ja aikuinen pelkää, että lapsi heittää hiekkaa jonkun päälle. Nyt ranta on kuitenkin tyhjä. Mitä haittaa hiekan heittämisestä tässä tilanteessa on? Aikuinen pelkää, että lapsi ei ymmärrä, milloin on ok heittää ja milloin ei. Aikuinen toteaa, että nyt tilanne on ok ja selittää asian lapselle: “Hiekan heittäminen taitaa olla susta mukavaa. Muistathan, että meidän pitää keksiä muuta tekemistä, jos rannalle tuleekin muita. Hiekkaa ei saa heittää muiden päälle.”

Kun lapselle selittää, miksi aikuinen toivoo tietynlaista käyttäytymistä, niin lapsi myös oppii paremmin yhteiskunnan sääntöjä ja normeja sekä muiden ihmisten rajoja. Lapsen on myös helpompi muistaa, mikä on sallittua ja mikä ei, jos sääntöön liittyy jokin peruste.

Jos lasta vain kieltää, niin se tuntuu lapsesta turhalta kontrolloinnilta. Jos esittää sen sijaan perustellun pyynnön, niin lapsi ymmärtää paremmin, että hän on rikkonut toisen rajoja. Näin lapsi oppii myös konkreettisemmin sen, miten oma käytös vaikuttaa toisiin ihmisiin ja oppii luontaisesti ottamaan muita ihmisiä huomioon.



Julkaistu 5/2022.