”Vauvat pitää unikouluttaa” – myyttejä vauvoista

Tänään tiistaina pureudumme vauvaikäisiä koskeviin kasvatusmyytteihin. Vauva mullistaa aina jollain tapaa perheensä elämän, syntyi hän sitten perheensä esikoiseksi tai jo olemassaolevan sisarussarjan jatkoksi. Etenkin vauvan uni on asia joka puhututtaa, kaikkia ja kaikkialla. Vanhempien jaksaminen ja voimavarat ovat asioita, joita on äärimmäisen tärkeää tukea ja kannatella. Haluamme tänään pureutua ehkä yleisimpiin vauvaikäisiin liittyviin myytteihin niin, että tuomme niissä esille lempeää, vauvan tarpeita ja normaalia biologista kehitystä tukevaa linjaa, vanhempien jaksamista ja voimavaroja unohtamatta!

“Vauva täytyy unikouluttaa”

Vauvan unirytmin kypsyminen on vaiheikas ja usein mutkikaskin prosessi. Rytmi kypsyy voimakkaimmin vauvan ensimmäisen elinvuoden aikana. Paitsi ravinnon, myös evoluutiobiologian näkökulmasta heräily on vauvalle täysin normaalia. Yksin jääminen on nimittäin tuhansien vuosien ajan ollut avuttomalle vauvalle jopa hengenvaarallista. 

Vauvaperheessä elämä pyörii pitkälti unen ympärillä. Kaikki vauvojen vanhemmat saavat jatkuvasti kysymyksiä siitä, kuinka vauva nukkuu. Usein, jos vanhempien vastaus on jotain muuta kuin ”
heräämättä 12 tuntia putkeen!”, saavat he pyytämättäkin runsain määrin neuvoja ja kokemuksia siitä, mikä kysyjällä tai hänen tuttavallaan auttoi öihin ja toi vauvalle katkeamattoman kellon ympäri kestäneen unen.

Nyky-yhteiskunnassa etenkin vauvojen biologisesti täysin normaalistakin unesta tehdään herkästi ongelma. Historiasta tiedetään, että ennen vauvat nukkuivat kun olivat väsyneitä, heidät useimmiten imetettiin uneen ja he nukkuivat imettäjiensä vieressä. Itse asiassa, aikuistenkin läpi yön nukkuminen on verrattain uusi asia historiaan peilaten. 

Lapsen heräilyn ollessa tiheää, haetaan usein ratkaisua erilaisista unikouluista. Unikoulu ei ole ainoa tapa vaikuttaa pienen lapsen uneen, vaan lempeämpiäkin vaihtoehtoja on. Laajasti onneksi jo tiedetään, että etenkin sellaiset unikoulut, joissa lasta itketetään, ovat kokonaisvaltaisesti huono vaihtoehto. Kuitenkin edelleen länsimaissa tällaisiakin unikouluja käytetään laajasti. Lapsen itkettäminen yksin etenkin yöaikaan aiheuttaa hänelle sen kokemuksen, ettei hänen hätäänsä, pelkoonsa tai tarpeisiinsa vastata. Lapselle viestii myös suurta ristiriitaa se, jos vanhempi tarjoaa hänelle lohtua, läheisyyttä ja muuta tarpeisiin vastaamista päiväsaikaan, mutta ei öisin. Myös unikoulut, joissa vanhempi on lapsen huoneessa “
paikalla, mutta ei läsnä”, siis esimerkiksi istuu tuolilla jota siirtää aina kauemmas lapsesta, viestii lapselle suurta ristiriitaa. Tätähän emme oikeasti halua, vaan haluamme lastemme saavan ehdotonta rakkautta ja mahdollisimman välitöntä reagointia vanhemmaltaan etenkin hädän tai muun pahan mielen ollessa päällä.

Vauvan unikoulun tarpeellisuutta saatetaan perustella myös sillä, että olisi vauvan kehityksen kannalta oleellista osata nukahtaa itsenäisesti ja myös osata lohduttaa itseänsä itsenäisesti yöaikaan. Aikuisen kannalta nämä taidot ovat toki arkea helpottavia, mutta lapsen kehitykseen ei voi vedota. Jokainen lapsi oppii nukahtamaan itsenäisesti ennemmin tai myöhemmin, siihen ei tarvita unikoulua. Ja niin kuin sanottu, on luonnollista, että vauva ja isompikin lapsi haluaa läheisyyttä ja turvaa hoitajaltaan ennen yöunille eroamista ja jopa yöaikaan. Sellaista aikuista ei minkään pätevän lähteen perusteella kuitenkaan ole, joka sanoisi, ettei osaa nukahtaa itsenäisesti sen vuoksi, että lapsena aikuinen oli läsnä nukahtamishetkellä. 

Lapsen kehitykseen tietenkin kuuluu myös se, että lapsen pitää oppia kannattelemaan omia tunteitaan ja rauhoittamaan itseään, mutta vauvana näitä taitoja ei tarvitse vielä osata eikä vauva tällaiseen vielä pystykään. Tätä oppimispolkua voi ja kannattaa alkaa jo tukea vauvana, esimerkiksi sanoittamalla vauvan tunteita, vastaamalla vauvan tarpeisiin ja lohduttamalla vauvaa. Varhaislapsuuden tunnesäätely tapahtuu siis pääosin vanhemman toiminnan avulla, ei jättämällä vauvaa yksin selviämään tunteistaan. 
 

“Vauva oppii että kiukuttelulla saa palvelua” 
“Vauva manipuloi”

Vielä ihan muutama vuosikymmen taaksepäin ajateltiin Suomessakin yleisesti että vauvoja tulee karaista, antaa itkeä tai olla ylipäätään liikaa kuuntelematta mitä vauva tai isompi lapsi yrittää ilmaista. 

Kiintymysvanhemmuudessa ajatellaan lasten olevan syntyjään hyväntahtoisia, sosiaalisia ja halukkaita yhteistyöhön. Vauva ei osaa manipuloida vaan hänellä on syntyjään upeat valmiudet varhaiseen vuorovaikutukseen, mitä vauva ilmentää erilaisin elein, tavoin ja ilmein. Vauvojen tarpeet ja aikuisen vastaaminen niihin mahdollisimman pienellä viiveellä tukee vauvojen kokonaisvaltaista kehitystä. Vanhemman tehtävä on mukautua vauvan tarpeisiin eikä toisin päin. Vauvaa ei tarvitse kouluttaa, vaan hän oppii kyllä ajallaan mukautumaan arkeen. 

“Rinta uniassosiaationa on paha”

Uneen imettäminen nähdään usein uneen liittyvässä keskustelussa pahana tapana, josta tulisi pyrkiä eroon mahdollisimman varhain. Nykyään onneksi valtaosin ymmärretään vauvantahtisuus pikkuvauvan kanssa, mutta todellisuudessa myös yli kolmen kuukauden ikäinen vauva on hyvin pieni ja tarvitseva ja nykyisessä uniohjaus- ja unikoulutrendissä valitettavasti korostuvat kaikenlaiset jonkinlaista vauvan “itseohjautuvuutta” ja itsesäätelyä tukevat menetelmät jo hyvin pienestä vauvasta alkaen. Tutkimusten mukaan vauva ei kuitenkaan voi edes kyetä itsesäätelyyn, sillä se ei ole kognitiivisesti mahdollista. 

Jokaisella meillä on uniassosiaatioita, niin lapsilla kuin aikuisillakin. Ne eivät lähtökohtaisesti ole huono asia, vaan ihmisen normaali biologinen ominaisuus. Mikään uniassosiaatio itsessään ei ole paha, jos se on perheelle ok. Joku kaipaa nukahtaessaan tietyn peiton asennon, joku musiikin, suurin osa toisen ihmisen vierelleen. 

Jos rinta uniassosiaationa alkaa pikkuvauva-aikojen jälkeen tuntua aikuisesta raskaalta ja siltä että asiaan haluaa muutosta, on se tunne täysin sallittu! Rinnalle nukahtaminen ei yksistään ole mikään onnistuneen kiintymyssuhteen mittari, mutta usein se on imettäjän kokemana helppo ja vaivaton tapa nukahtaa. Joskus voi huolettaa, miten lapsi oppii ikinä nukkumaan ilman rintaa, jos on siihen tottunut. Lapsi kyllä oppii aikanaan ymmärtämään, ettei esimerkiksi imettämättömän vanhemman nukuttamana voi nukahtaa rinnalle. Lapsi myös suurella varmuudella luopuu rinta-uniassosiaatiostaan kun on siihen valmis. Aikuisentahdistusta on tottakai täysin sallittua asialle tehdä myös, sitä enemmän mitä isompi lapsi on kyseessä. Vauvaa voi myös lempeästi totuttaa erilaisiin nukahtamistapoihin esimerkiksi vaunuihin, kantovälineeseen, toisen vanhemman kainaloon, tai mitkä omalle vauvalle ja perheelle ovatkaan sopivia nukahtamistapoja. 

“Äidin pitäisi nukkua silloin, kun vauva nukkuu”

Tämä lause on varmasti alun perin hyvää tarkoittava, mutta ei välttämättä toimi käytännössä. Etenkin jos perheessä on useampi kuin yksi lapsi tai vanhemman oma yöuni kärsii mahdollisista päiväunista, voi olla valju lohtu saada kyseinen neuvo. 

Historiaan peilaten melko uusi ilmiö on jatkuvasta univajeesta kärsivät aikuiset. 24h yhteiskunnat ovat nimensä mukaisesti käynnissä koko ajan ja esimerkiksi sosiaalinen media mahdollistaa kommunikoinnin missä vain, mihin vain ja mihin aikaan vain. Tämä voi joskus helpottaa, mutta myös ylivirittää ja paineistaa.

Liki kaikki aikuiset tarvitsevat 7-9 tuntia yöunta. Siispä jutut 5 tunnin yöunilla hyvin pärjäävistä ihmisistä ovat useimmiten totuudenvastaisia. Monien aikuisten yöunen määrä voi olla juurikin tuo 5 tuntia, mutta se ei ole heidän terveydelleen optimaalinen määrä eikä vastaa todellista tarvetta. 

Univaje aiheuttaa tutkitusti paitsi väsymystä myös heikentää keskittymistä, huonontaa tarkkaavuutta, haurastuttaa muistitoimintoja ja hidastaa reaktioita. Univaje haittaa aktivoitumista laajalti aivokuorella. Univaje myös lisää ärtymystä. Jotkut terveyshaitat tulevat esille vasta pidemmällä tähtäimellä. Tällaisia ovat muun muassa sydän- ja verisuonisairaudet sekä esimerkiksi insuliinin ja kilpirauhashormonin säätelyn vaikeudet. 

Unen lisäksi jaksamisen keskiössä ovat muut elämän peruspalikat eli riittävän monipuolinen ja ravinnerikas ruokavalio, itselle mieluisa säännöllinen liikunta sekä ehkä jopa kaikkein tärkeimpänä: henkinen hyvinvointi. 

Vauvan syntymä ja pikkulapsiaika ovat elämänvaiheita, jolloin oman yöunen määrään ja laatuun ei välttämättä voi aina vaikuttaa. Tilannetta pystyy kuitenkin monin keinoin helpottamaan. Tästä kerromme lisää tämän päivän myytinpurkuosiossa. 

“Vauvan tulee mukautua aikuisten elämään”

Ennemmin täysin päinvastoin: Aikuisen tulee mukauttaa elämänsä vauvantahtiseksi. Vauva ei syntyessään tiedä syntyneensä 2020-luvulle, vaan vauvan aivojen rakenteet ovat edelleen pitkälti samat kuin esimerkiksi kivikaudella. Vauva ei siis pysty täysin mukautumaan aikuisen elämään, vaan hänellä on oma kehittyvä ruoka- ja unirytminsä. Vauva ei malta odottaa, että hänen tarpeisiinsa vastataan, sillä pienellä vauvalla ei ole kehittynyt aikakäsitystä tai itsesäätelykykyä. Epämiellyttävät tunteet aiheuttavat hädän tunteen vauvalle ja lisäävät stressiä. Siksi vauvaa hoivaavan aikuisen on mukautettava elämänsä vauvantahtiseksi. Vauvan kehittyessä ja kasvaessa hän alkaa automaattisesti ymmärtää olevansa vanhemmistaan erillinen henkilö ja hän alkaa ymmärtää aikaa. Tällöin vanhempi voi alkaa hiljalleen mukauttaa vauvan elämää perheentahtiseksi. Hyvä sanonta kuuluukin, että lapsen on tärkeää olla elämän keskipisteessä, mutta ei keskipisteenä. 

Vauvantahtisuus ei kuitenkaan tarkoita, että vanhemman pitäisi olla vain kotona vauvakuplassa. Jos vanhempi haluaa ja jaksaa olla aktiivinen ja jatkaa esimerkiksi samoja harrastuksia kuin ennen lapsen saamista, on tämä ihana mahdollisuus vauvalle olla elämän keskipisteessä vanhemman mukana. Tai se voi olla toiselle vanhemmalle mahdollisuus luoda omanlainen suhde vauvaan toteuttamalla omaa tapaansa olla ja hoitaa vauvaa. Toisaalta vauva-aikana on todellakin sallittua käpertyä omaan kuplaan ja pesiä kotona vauvan kanssa, jos se on sitä, mitä vanhemmat haluavat. 



– Lotta Parkkonen – 



Julkaistu 5/2022.