Miten opettaa lapselle oikeanlaista käytöstä ilman häpeäkasvatusta?

Tässä tekstissä kerrotaan keinoja lempeään kasvatukseen leikki-ikäisten lasten kanssa. Lempeän kasvatuksen peruspilarit kuten lapsen kunnioittaminen ja yhteyden vaaliminen ovat keskiössä leikki-ikäisten kanssa. Lapsen kunnioittaminen tarkoittaa erityisesti lapsen tarpeiden ja tunteiden huomioimista ja lapsen mielipiteiden kunnioittamista. Yhteyttä voi leikki-ikäisen kanssa vaalia esimerkiksi leikkien, yhdessä nauramalla, pelaamalla, lukemalla, halailemalla, leipomalla tai yhdessä touhuamalla. 

Vanhempi voi tuntea suuria vaatimuksia siitä, miten aika riittää tukea lapsen oppimista niin, että lapsi pärjää tulevaisuudessa. Pitäisi liikkua, nukkua, opettaa akateemisia taitoja, harrastaa, musisoida ja taiteilla sekä opettaa kohteliaisuuskäytäntöjä, ystävyystaitoja, toisen huomioimista… Lista on loputon. Siegel ja Bryson (2018) sanoo kuitenkin, että tärkeimmät taidot aikuisuuteen ovat emotionaalisen tasapainon tukeminen, ajattelutaidot ja resilienssi. Näitä taitoja voi opettaa aivan tavallisessa arjessa. Eli vanhemman ei tarvitse säntäillä parhaan harrastuksen perässä leikki-ikäisen kanssa vaan elää tavallista ja turvallista arkea. 

Seuraavaksi paneudutaan näihin tärkeisiin taitoihin, joiden kehittymistä vanhempi voi tukea. 

Miten tunnetaitoja opitaan? 

Tunnetaitoja opitaan ihan tavallisessa arjessa. Tunnetaidot kehittyvät pikkuhiljaa, kun vanhempi nimeää ja arvuuttelee lapsen tunteita. Vanhempi peilaa ja vahvistaa lapsen tunteita: ”Nyt taidat olla todella surullinen, kun lempilelua ei löydy.” ”Oletko tyytyväinen piirustukseen?” ”Näytät yllättyneeltä. Onko näin?” ”Sisko otti lelun kädestäsi. Huomaan, että suusi on puristuneena yhteen. Mikä tunne sinulla tuli siitä?” ”Missä tunne tuntui?”

Lapset oppivat arjessa mallioppimisen kautta toimimaan erilaisissa tilanteissa. Vanhempien kannattaa siis miettiä, minkälaista esimerkkiä itse antaa, onko kaikki tunteet hyväksyttyjä vai onko jokin tunne itselleen hankala. Koko perhe voi sopia yhdessä, miten vihaisena toimitaan ja minkälainen käytös on hyväksyttyä meillä. Esimerkin voimaa ei pidä unohtaa tunteiden sanoituksessakaan. Jotkut lapset eivät siedä sitä, että heidän tunteistaan puhutaan. Silloin vanhemman kannattaakin siirtää huomio itseensä. Vanhemman on hyvä kertoa omista tunteistaan ja reaktioistaan erilaisissa tilanteissa. On myös aika herkullista antaa lapsen arvuutella aikuisen tunteita. Lapselta voi tulla yllättäviä tulkintoja ja silmää avaavia havaintoja aikuisen ilmaisuista.

On myös tärkeää, että vanhemmat käyvät lastensa kanssa tunnekeskusteluja. Lasten kanssa voidaan nimetä tunteita, opetella uusia tunnesanoja, miettiä missä tilanteissa tunteita voi kokea, onko mahdollista kokea kahta tunnetta samaan aikaan, missä kohtaa kehossa tunteet tuntuvat, mistä huomaa, että on iloinen, surullinen, peloissaan tai vihainen, mihin tunteita tarvitaan? Lapselle on kertoa, että tunteet menevät ohi. Voimme vaikuttaa tunteisiimme myötätuntoisilla ajatuksilla ja opettelemalla rauhoittumaan syvähengityksen avulla. (Riihonen & Koskinen, 2020, 67.) 

Yhteistoiminnallinen päätöksenteko

Greene esittelee kirjassaan “Tulistuva lapsi: uusi lähestymistapa helposti turhautuvien ja joustamattomien lasten ymmärtämiseen ja kasvattamiseen” kolme suunnitelmaa ristiriitatilanteisiin. Suunnitelmat ovat A, B ja C. Suunnitelma A tarkoittaa sitä, että aikuinen määrää, miten ristiriitatilanteessa toimitaan. Lapsen näkökulmaa ja tarpeita ei huomioida. Tämä johtaa usein lapsen raivokohtaukseen. Suunnitelma C taas on, että lapsi päättää. Tällöin voidaan välttää raivokohtaus. Suunnitelma kuitenkin johtaa helposti tilanteeseen, jossa aikuisen tarpeet ja toiveet eivät tule huomioiduiksi, mikä voi harmittaa aikuista. Greene kuitenkin muistuttaa, että joskus suunnitelma C voi olla paikallaan.

Greenen esittelemä suunnitelma B on yhteistoiminnallinen ongelmanratkaisu. Suunnitelma B:n tarkoituksena on löytää käsillä olevaan ongelmaan jokin ratkaisu, joka tyydyttää sekä vanhempia että lasta. Tällöin kenenkään ei tarvitse antaa periksi. Suunnitelmassa B on kolme vaihetta: empatia (sekä vakuuttelu), ongelman määrittely ja kutsu neuvotteluun. Empatia tarkoittaa hyvin pitkälti samaa kuin Gordonin aktiivinen kuuntelu, eli lapsen esittämän viestin toistamista. Vakuuttelu on hyvä lisä kuuntelun tueksi: tulistuvalle lapselle on hyvä vakuutella, että häntä ei olla pakottamassa toimimaan aikuisen tahdon mukaan. Jos lapsi on tottunut siihen, että vanhemmat saavat tahtonsa läpi, hän alkaa nopeasti hermostua, eikä pysty neuvotteluun. Vakuuttelulla rauhoitellaan lasta, niin että hän ei koe painostusta. Tällöin hän pystyy osallistumaan keskusteluun paremmin. Suunnitelma B etenee empatian ja vakuuttelun jälkeen ongelman määrittämiseen. Siinä tiivistetään lapsen kuuntelun tulos ja aikuisen toive tai huoli. Esimerkiksi: ”Tiedän, että haluat syödä keksin etkä ruokaa. Minua kuitenkin huolestuttaa, mitä tapahtuu, jos menet jumppaan vain yhden keksin syötyäsi.” Ongelman määrittelyn jälkeen lasta kutsutaan neuvotteluun esimerkiksi näin: ”Mietitäänpä, mitä voisimme tehdä asialle.” Kutsu kertoo lapselle, että aikuinen ratkoo ongelmaa yhdessä lapsen kanssa – ei hänen puolestaan. Myös lapselle annetaan mahdollisuus yrittää löytää tilanteeseen ratkaisu. Kun lapsen taidot kasvavat, voi vanhempi antaa lapselle yhä enemmän tilaa tuoda omia ratkaisuja ilman aikuisen ehdotuksia. Lapset usein katsovat maailmaa luovemmin, kuin aikuiset ja keksivät parempia kaikki miellyttäviä ratkaisuja, kuin aikuiset.

Ongelmanratkaisutaitojen kehittäminen

Siegel (2018) mukaan lapsia kannattaa opettaa ratkaisemaan ongelmia ja kehittää tietoisesti heidän ajattelun taitojaan. Ongelmatilanteessa voi kysyä lapselta, “mitä ajattelet” tai “miten tämä tilanne voitaisi ratkaista?” Thomas Gordon (2004) on kehittänyt ongelmanratkaisuun ja kasvatuksen ristiriitoihin molemmat voittavat -menetelmän. Menetelmässä aikuinen arvioi ensin, onko ongelma lapsen vai aikuisen. Kun ongelma on lapsen, vanhemman ei tarvitse ratkaista ongelmaa vaan riittää, että vanhempi käyttää aktiivista kuuntelua ja kuuntelun tuella lapsi saa ongelmaan itse kehitettyä jonkin ratkaisun. Jos aikuisella on ongelma, silloin vanhemman kannattaa käyttää minäviestejä. Esimerkiksi vanhempi voi sanoa lapselle, että minulla on ongelma ja tarvitsen siihen apuasi. 

Menetelmä kehittää lapsen – ja vanhemmankin – ajattelukykyä. Molemmat voittavat -menetelmällä saadut ratkaisut ovat yleensä luovempia ja toimivampia ratkaisuja, joita kumpikaan ei olisi tullut keksineeksi heti yksinään. On tärkeää, että lapsi tuntee vanhemman luottavan siihen, että hän hoitaa oman osuutensa sopimuksesta. Kun lapsesta tuntuu, että häneen luotetaan, toimii hän todennäköisemmin luottamuksen arvoisesti. Ristiriitojen ratkaiseminen kumpaakin miellyttävällä tavalla lähentää vanhempaa ja lasta. Molemmat voittavat -menetelmä vahvistaa ja syventää lapsen ja vanhempien välistä suhdetta. Menetelmän tueksi ei tarvita vallankäyttöä. Vanhempi kunnioittaa lapsen tarpeita, unohtamatta kuitenkaan kunnioittaa myös omia tarpeitaan. 

Useimpien vanhempien mielestä riidan ratkaisemisessa on kyse ennen kaikkea siitä, että joku häviää ja joku voittaa. Tällainen voitto-häviö -ajattelu on koko ongelman ydin – ovatpa vanhemmat sitten ankaria (vanhempi voittaa) tai lempeitä (lapsi voittaa). Monien vanhempien mielestä kurinpito-ongelman ydin on se, ollako ankara vai lempeä, käskevä vai salliva. Koska he ovat juuttuneet tällaiselle joko tai -akselille, he näkevät suhteensa lapsiinsa valtataisteluna, tahtojen taistona, sotana. Eräs lastenkasvatuksen suurimpia myyttejä lienee se, että vanhempien määräily ja pakottaminen tekee lapsista kurinalaisia ja vastuullisia. On totta, että jotkut lapset kestävät vanhempiensa ankaruuden tottelevaisuutensa avulla. He tietävät miten olla nöyriä ja alistuvia, ja heistä kasvaakin usein ihmisiä, jotka koko loppuelämänsä luottavat ulkoiseen auktoriteettiin, mutta heiltä puuttuu sisäinen kontrolli niin teini-ikäisinä kuin aikuisinakin. Etenkin lapsi ei välttämättä tiedä toimivansa väärin, ellei ulkoinen auktoriteetti puutu riittävällä teholla lapsen käytökseen. Etenkin uudessa tilanteessa lapsi ikään kuin luottaa siihen, että joku aina pysäyttää hänet, ennen virheen tapahtumista eikä hänen tarvitse itse olla vastuussa käytöksestään ja valinnoistaan.

Sisäisen motivaation synnyttäminen

Vanhempien ikuisuusongelmana on, miten saada lapsi tekemään jotain tylsää tai sellaista, joka on vanhemmalle tärkeää, mutta ei kiinnosta lasta yhtään. Perheissä käydään taisteluja tuulimyllyä vastaan, kun vanhemman siisteyden tarve on suurempi kuin lapsen. Lapsesta on kätevää ja tarpeellista, että lelut ovat lattialla levitettynä, jolloin hän voi ne löytää ilman, että muistelee, missä laatikossa tai kaapissa ne ovat. Vanhempi taas tuntee päänsä hajoavan, kun koti on levällään. Tässä on tyypillinen tarveristiriita, jossa sekä lapsi, että aikuinen joutuvat joustamaan ja etsimään yhteistyössä sopivaa ratkaisua. Vanhempi joutuu työstämään omaa kontrollin tarvettaan ja  päästämään irti siitä. Yhteistyössä päädytään jonkinlaiseen ratkaisuun esimerkiksi, että lelut pidetään pois kulkuväylältä, jotta jalkaan ei satu, kun kävelee yöllä pimeässä vessaan. Aikuisen avustuksella lasta opetetaan pitämään kiinni sovitusta. Aluksi aikuinen voi siivota yhdessä lapsen kanssa ja valitaan sellainen hetki siivoamiselle, jolloin lapsen vireystaso on hyvä. Sisäinen motivaatio kasvaa, kun lasta kiitetään.

Sisäisen motivaation synnyttäminen on tärkeää, sillä silloin vanhemman ei tarvitse käskyttää lasta vaan lapsi ymmärtää, miksi jonkin asian tekeminen tietyllä tavalla kannattaa ja lapsi haluaa tehdä asian. Näin lasta ei tarvitse käskyttää koko ajan vaan hän oppii tekemään valintoja ja päätöksiä itse arjen tilanteissa. Laitisen (2021) mukaan sisäistä motivaatiota voi herätellä seuraavien kolmen tekijän avulla: 1) lapsen valintojen ja vaikutusmahdollisuuksien mahdollistaminen, 2) myönteinen, aito ja rohkaiseva palaute sekä 3) välittämisen ja yhteenkuuluvuuden ilmapiirin luominen.

Miten lapsi oppii itsesäätelytaitoja

Itsesäätely on sitä, että osaa säädellä omia tunteitaan ja pystyy ottamaan vastuun omasta käytöksestään. Lapsi oppii itsesäätelyä vanhemman mallista. Siksi on tärkeää, että aikuinen osaa itsekin säädellä omia tunteitaan ja omaa käytöstään. Tai ainakin pyrkii opettelemaan näitä taitoja. Ison tunteen ollessa päällä, ei lapsi opi uutta. Siksi on tärkeää harjoitella taitoja silloin, kun tilanne ei ole päällä. Lapsen kanssa voi miettiä, miltä hermostuminen tuntuu kehossa, miten sen voi tunnistaa ja minkälainen toiminta voisi lasta auttaa itse tilanteessa.

Näin aikuinen voi myös huomata ja tukea lasta, kun tunnekuohu on alkamassa. Ajoissa reagointi on tärkeää, koska tunteen ollessa isosti päällä, ei lapsi välttämättä pysty enää rauhoittumaan helposti itsekseen. Tällöin ei voi siis odottaa lapsen säätelevän itse tunteitaan, vaan hän tarvitsee aikuisen apua. Hyvät tunnetaidot tukevat itsesäätelyä; kun lapsi osaa nimetä ja tunnistaa omia tunteitaan, hänen on helpompi säädellä niitä.

Miten opettaa resilienssiä?

Taapero nousee ylös tuhansia kertoja kaaduttuaan. Leikki-ikäinen taas luovuttaa sanomalla en osaa. Miten opettaa lapsi nousemaan ylös yhä uudestaan kun hän on pettynyt tai maailman murtama? Kirjallisuudessa tätä kutsutaan resilienssiksi eli kuinka aivomme mukautuvat vaikeuksiin ja nousemme yrittämään ja oppimaan lisää. 

Vanhempien on tärkeää näyttää esimerkkiä virheitä tehdessään ja vaikeuksia selättäessään, sillä lapset oppivat mallista. Kannattaakin pysähtyä pohtimaan, miten puhuu. Lapselle voi sanoa: ”Nyt tuntuu vaikealta/ nyt on vaikeuksia, luotan siihen, että saamme tämän selvitettyä ja ratkaistua.” Vanhempi saattaa ehkä tunnistaa oman päänsä sisällä, kuinka marttyyrimummo aina syyllistää, äiti kritisoi joka valintaa ja ukki lohduttaa. Lapsuudessa kuultu puhe muuttuu sisäiseksi puheeksi. Onneksi aikuisuudessa voi tietoisesti opetella tyynnyttämään omaa kriitikkoa tai rauhoittelemaan katastrofiajatuksia. Positiivisia sanontoja (
”kaikki kääntyy parhain päin” tms.) ja myötätuntoista puhetta kannattaa harjoitella. 

Lapselle kannattaa opettaa oppimisasenne. Jos lapsi ei halua tehdä jotain, koska ei osaa, vanhempi voi muistuttaa lasta:
”Sinusta tuntuu, ettet vielä osaa. Harjoittelemalla kehittyy. Kokeillaanko yhdessä?” Myös aikuiset opettelevat koko ajan jotakin. Oppimisen intoa voi tukea uteliaalla pohdinnalla. Kannattaa kehua yrittämistä eikä vain hienoa lopputulosta. 

Vanhemmat pohtivat usein, milloin pelastaa lapsi pulasta ja milloin antaa hänen itse selvitä ongelmistaan. Lapset kehittyvät omaan tahtiinsa ja ovat yksilöitä sekä tilanteet vaihtelevat. Toiset vaativat enemmän kannustusta ja tukea kuin toiset. Vanhempi saa olla tarkkana siinä, että huomaa kuinka paljon lapsi ponnistelee. Toisinaan oppiminen vaatii useita yrityksiä ja turhautumisen, surun tai muiden vahvojen tunteiden kokemista. Kun tilanne aiheuttaa lapselle liiallista stressiä, ei oppimista enää tapahdu. Tällöin asia kannattaa selvittää loppuun yhdessä vanhemman kanssa. Toisinaan vanhemman siis tulee puskea lasta kohti rohkeutta, mutta tällöin täytyy olla tarkkana, ettei se mene pakottamisen puolelle vaan lapsi pysyy tilanteessa emotionaalisesti tasapainossa. (Siegel & Bryson. 2018.)




– Pia Kosonen, Annika Rintamäki –

  • Gordon, T. 2004. Toimiva perhe – käytössä kokeiltuja menetelmiä vastuuntuntoisten lasten kasvattamiseen. Lasten keskus.
  • Greene, Ross W. & Tervonen, Eija. 2006. Tulistuva lapsi: uusi lähestymistapa helposti turhautuvien ja joustamattomien lasten ymmärtämiseen ja kasvattamiseen. The explosive child. Finn Lectura. 
  • Laitinen, S. 2021. Pienten lasten motivaatio. PS-kustannus. 
  • Riihonen, R. & Koskinen, M. 2020. Kuinka kiukku kesytetään. Lasten agressiokasvatus. PS-kustannus.
  • Siegel, D. & Bryson, T. P. 2018. Yes Brain Child. 




Julkaistu 5/2022.