Paikallistoiminta

Tule tapaamaan muita vanhempia!

Paikallistoiminta on Kiintymysvanhemmuus ry:n vapaaehtoisten toimihenkilöiden ylläpitämää vertaistukitoimintaa, jota toteutetaan useilla paikkakunnilla ympäri Suomea. Paikallistoimintaa toteutetaan yleisimmin joko esimerkiksi kaupungin/kunnan tarjoamassa tilassa (ns. KiVa-kahvilat), kotitreffirinkinä tai ulkotapahtumien muodossa. Toiminnassa on mahdollisuus verkostoitua samanhenkisten ihmisten kanssa, tutustua laajemmin yhdistyksen toimintaan sekä saada tietoa, tukea ja oman ajatusmaailman vahvistusta yhdistyksen kuukausittaisista vanhemmuuteen ja lapsiin liittyvistä teemoista. Vertaistuen ja samanhenkisyyden merkitykset korostuvat erityisesti vanhemmuudessa, joka on jo itsessään suuri elämänmuutos. 

Katso, löytyykö oma kuntasi paikallistoiminta-alueidemme joukosta alta.

Aktiiviset Perhekahvilat

Perhekahvilat ovat kaikille avoimia: kahvilassa vaihdetaan ajatuksia lempeästä kasvatuksesta, erilaisista teema-aiheista ja ennen kaikkea tutustutaan samanhenkisiin ihmisiin. Perhekahvilassa lapset pääsevät leikkimään ja vauvat ihmettelemään. Aikuisille löytyy juttuseuraa ja vertaistukea vanhemmuuteen. Kiintymysvanhemmuus-yhdistys tarjoaa pientä purtavaa. Perhekahvilat ovat matalan kynnyksen paikkoja, joihin voi tulla vain leikkimään lasten kanssa sekä kyselemään, mitä lempeä kasvatus on. Tervetuloa touhuamaan koko perheen voimin.

Mikäli sinulla on kysyttävää perhekahvila toiminnasta, ota rohkeasti yhteyttä paikallistoiminnan koordinaattoriin paikallistoiminta(at)kiintymysvanhemmuus.fi tai laita yksityisviestiä suoraan KiVa-perhekahviloihin.

Espoo:

KiVa Luumupuu

Setripuu
Lahti:

KiVa Setripuu

Mouhijärvi Aprikoosipuu
Mouhijärvi:

KiVa Aprikoosipuu

Vaihtuva aika, seuraa kahvilan someilmoituksia

Perhekahvila Omenapuu Hyvinkää
Hyvinkää:

KiVa Omenapuu

Lappeenranta
LAPPEENRANTA:

KiVa Lehmuspuu

Poppelipuu
Helsinki:

KiVa Poppelipuu

Vaihtuva aika, seuraa kahvilan someilmoituksia

Kuusipuu
Rovaniemi:

KiVa Kuusipuu

Päärynäpuu
ULVILA:

KiVa Päärynäpuu

Uutta vetäjää / tilaa etsivät perhekahvilat

Ota yhteys KiVa ry:n paikallistoiminnan koordinaattoriin (paikallistoiminta(at)kiintymysvanhemmuus.fi), jos olet kiinnostunut toimimaan kahvilan vetäjänä tai haluaisit järjestää toimintaa omalla paikkakunnallasi.

Facebookin paikallistoimintaryhmästä löydät uusimmat tuulet ja tiedotusasiat, sekä voit huhuilla sitä kautta seuraa milloin minnekin kaltaistesi joukosta! Ryhmässä järjestetään myös vapaamuotoisia treffejä.

Vaahterapuu
Turku:

KiVa Vaahterapuu

Facebook-paikallisryhmässä on mahdollisuus kotitreffien järjestämiseen ja vertaistuen saamiseen lähistöltä.

oliivipuu
Helsinki:

KiVa Oliivipuu

Aloittaa 2023.

Silkkipuu
Hämeenlinna:

KiVa Silkkipuu

Lisätietoja löydät Hämeenlinnan seudun KiVa-ryhmästä sekä Silkkipuun FB-sivuilta.

Joensuu:

KiVa Tuomipuu

Kuopio:

KiVa Kastanjapuu

KiVa ry Kuopion seutu FB-ryhmässä suunnitellaan ja ideoidaan paikallistoimintaa, sovitaan esim. kotitreffeistä ja vaihdetaan kuulumisia.

Seinäjoki:

KiVa Saarnipuu

Pihlajapuu
Siilinjärvi:

KiVa Pihlajapuu

KiVa ry Kuopion seutu Facebook-ryhmässä suunnitellaan ja ideoidaan paikallistoimintaa, sovitaan esim. kotitreffeistä ja vaihdetaan kuulumisia.

Jyväskykä
JYVÄSKYLÄ:

KiVa Laakeripuu

Oulu:

KiVa Mäntypuu

Kouvola:

KiVa Mandariinipuu