Lasten riippuvaisuuksista

children, tv, child-403582.jpg

Riippuvaisuus on elämän alussa välttämätöntä. Kohdussa kasvava sikiö ja syntymänsä jälkeen äitinsä iholla ja rinnoilla kasvava vauva on täysin riippuvainen hoitajastaan. Kasvaessaan yksilöstä tulee yhä riippumattomampi, mutta todellisuudessa erittäin sosiaalisena lajina me kaikki ihmiset tarvitsemme koko elämämme ajan toisia ihmisiä.

On olemassa positiivisia, elämää rikastuttavia ja terveellisiä riippuvaisuuksia – vaikkapa riippuvaisuus ystävien tapaamisesta, kohtuullisesta kuntoliikunnasta tai salaateista. Lapsella on oikeus olla täysin riippuvainen vanhemmistaan eikä lapsia pidä yrittää pakottaa itsenäisyyteen ja riippumattomuuteen liian varhain. Riippuvuus voi kuitenkin kohdistua myös asioihin, jotka vähitellen rajoittavat ja köyhdyttävät ihmisen elämää, tekevät hänet huonovointiseksi ja pilaavat hänen terveytensä. Juuri näiden haitallisten riippuvuuksien alkamiseen jo lapsena pitäisi mielestäni kiinnittää paljon enemmän huomiota.

Olen hyvin addiktiivinen persoona, jään helposti koukkuun. Kymmenen vuotta sitten nuorena opiskelijana elämässäni oli suuri liuta haitallisia riippuvuuksia – alkoholi, lukemattomat tv-sarjat, suklaa/sokeri jne. On vaatinut suurta työtä pyrkiä noista riippuvuuksista yksi kerrallaan eroon, heräten ensin niiden haitallisiin vaikutuksiin elämässäni ja sitten selviten sosiaalisesta vastustuksesta, jota irti pyrkiminen on aiheuttanut. Viimeisimpänä olen herännyt sokeriaddiktion tai ylipäänsä valtaosiltaan nopeista hiilihydraateista koostuvan ruokavalion negatiivisiin vaikutuksiin, ja tässä samalla olen joutunut tuskallisesti myöntämään, että oma 3-vuotiaani on jo pitkällä riippuvuuksien tiellä. Raskaana olevana äitinä en ole viimeisen 9 kuukauden aikana jaksanut panostaa tarpeeksi lapseni ruokavalion tarkkailuun, ulkoiluun, luontoretkiin, kulttuuririentoihin, ohjattuihin ryhmätoimintoihin viemiseen ja muuhun lapsen elämää aidosti rikastuttavaan toimintaan. Sen sijaan YouTubet, YleAreenat ja jotkut tv-ohjelmat ovat tulleet lapseni elämään ja niellystä ruoasta valtaosa on välipaloja tai sokeriherkkuja. Tämä on kai anteeksiannettavaa ja ymmärrettävää, raskaus ei ole turhaan nimeltään raskautta. Joka tapauksessa heräsin tämän myötä ylipäätään pohtimaan riippuvuuksien roolia lapsikulttuurissamme.

Yritystoiminnan ja lapsille/lapsiperheille suunnattua tavaraa, ruokaa ja viihdepalveluja tuottavan teollisuuden näkökulmasta riippuvuudet ovat tavoiteltava asia, johon valtavat miljardikoneistot markkinointia pyrkivät. Tuo markkinointi on valtavan tehokasta, koska sen suunnittelussa käytetään taustatietona tieteellisiä tutkimuksia ihmisten psykologiasta, aivokemioista ja tarpeista. Vaikka lapsiin kohdistuva markkinointi on näennäisesti kiellettyä, tietää kuka tahansa tv:tä katsellut tai ruokakaupan läpi kävellyt, että arjessa lapsiin kohdistetaan mainontaa aivan jatkuvasti. Mainontaa tietysti myös suunnataan vanhempiin, erityisesti lupauksilla siitä, kuinka arki helpottuu, kun ostaa sen tai tämän tuotteen, käyttää sitä tai tätä tv-ohjelmaa tai dvd:tä lapsenvahtina tai pääsee ruoanlaittamisen vaivasta ostamalla sitä tai tätä teollista ruokaa. Osakkeenomistajat tienaavat isot rahat saadessaan lapsia addiktoitumaan tiettyihin ruokiin, vaatteisiin, lelusarjoihin, tv-sarjoihin, tietokonepeleihin ja niin edelleen. Ironisinta tässä lienee se, että useimmat noilla osakkeilla rahaa tienaavat ihmiset sitten itse käyttävät nuo rahat saman markkinoinnin orjana omien ja lastensa riippuvuuksien kustantamisiin.

Ehkä petollisinta koko tässä riippuvuuksien markkinoinnissa lapsille on se, miten se on saatu osaksi lasten arkikulttuuria. Itsekin aivan tosissani vanhempana mietin sitä, onko minun pakko viimeistään kouluiässä sallia lapselleni tietyt sokeriherkut, vaatteet, median seuraamiset ja lelut, jotta häntä ei kiusattaisi ja jotta hän löytäisi kavereita? Lapset ovat ilman aikuisen apua varsin haavoittuvaisia uhreja mainonnalle, ja heidät on saatu laumoittain uskomaan, että ollakseen hyvä ihminen, uskottava leikkikaveri ja mikä tärkeintä suosittu, täytyy olla perillä kunkin hetken trendikkäimmistä tuotteista. Haluaisin opettaa lapselleni, mitä on terveellinen ruoka, ekologinen elämäntapa ja aidosti rikas elämänsisältö, mutta entä jos opetuspyrkimykseni äitinä vain tuottavat lapselleni suurta sosiaalista haittaa ja minäkuvan heikentymistä?

Miten riippuvuuksista pääsee eroon tai niiden synnyn saa kokonaan ennaltaehkäistyä? Mitä pienempi lapsi on, sitä enemmän häntä voi suojella estämällä häntä pääsemästä käsiksi haitallisiin tuotteisiin tai palveluihin ja altistumasta mainonnalle. Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän häntä on keskustelemalla ja lähdekriittisyyteen opettamalla autettava itse ymmärtämään syyt, miksi tietyt aggressiivisesti markkinoidut ja kavereiden tyrkyttämät asiat ovat piilevästi haitallista riippuvuutta. Joka tapauksessa: auttakaa, toiset vanhemmat! Jaksan uskoa, että jos yhä useampi perhe herää kriittiseksi huonojen riippuvuuksien synnyttämiseen pyrkivälle mainonnalle ja tuotevyörylle, paremman elämän tarjoaminen lapsillemme muuttuu helpommaksi. Jos saman tuttavapiirin, päiväkodin tai koululuokan toisten lasten perheissäkin rajoitetaan medioiden ääressä oloa, epäterveellisiä ruokia ja turhanpäiväisten trendituotteiden kulutusta, tulee niiden välttelyn selittämisestä omallekin lapselle helpompaa. Nämä asiat pitäisi rohkeasti nostaa puheenaiheiksi kyläpaikoissa ja vanhempainilloissa, sopien yhteisistä pelisäännöistä. Jotta haitallisista riippuvuuksista pääsisi eroon, pitäisi tilalle saada jotain parempaa. Yhteiset toisten perheiden kanssa toteutettavat luontoretket, liikunta- ja kulttuuririennot ja terveellisten ruokien kokkailuillat voisivat antaa lapsille tehokkainta mahdollista markkinointia parempien riippuvuuksien puolesta: lähipiirin aikuisten ja vanhempien lasten antamat roolimallit.



Julkaistu alunperin  aikavälillä 
2011-2013