Yle julkaisi 23.2.2017 artikkelin, johon oli haastateltu yhdistyksemme puheenjohtajaa sekä erästä paikallistoimijaa. Jutussa oli myös psykologian emeritaprofessori, temperamenttitutkija Liisa Keltikangas-Järvisen haastattelu. Siinä tuotiin esiin, että kiintymyssuhdeteorian valossa moni kiintymysvanhemmuudessa käytetty tapa on tarpeetonta. Artikkelissa esitettiin myös huoli siitä, että liian pitkälle vietynä kiintymysvanhemmuus sitoo vanhempia liikaa ja vaatii mahdottomia.
Kiintymysvanhemmuus perustuu erilaisiin teorioihin, joista tunnetuin lienee kiintymyssuhdeteoria. Kiintymysvanhemmuus nojaa kuitenkin muun muassa evoluutiobiologisiin, kasvatustieteellisiin ja kehityspsykologisiin teorioihin sekä muun muassa psykologi Thomas Gordonin kehittämään vuorovaikutusmalliin. Kiintymysvanhemmuus on syytä nähdä kokonaisuutena, ei vain kiintymyssuhdeteorian viitekehyksessä.
Kiintymysvanhemmuuden tärkein tavoite on luoda vanhemman ja lapsen välille turvallinen, luottamukseen perustuva side. Tähän vaikuttaa moni asia, eikä mitään tyhjentävää ja yksiselitteistä vastausta tai kasvatusvinkkiä voi antaa. Kiintymysvanhemmuuden mallissa tätä suhdetta pyritään lujittamaan nojaten näihin edellä mainittuihin teorioihin ja etsien niistä vastauksia käytännön järjestelyihin. Esimerkiksi kantaminen sinänsä ei liity kiintymyssuhdeteoriaan, mutta sillä on juurensa muun muassa evoluutiobiologiassa. Kantaminen myös aiheuttaa vauvalle mielihyvää ja lisää turvallisuuden tunnetta, joten vaikka se ei kiintymyssuhdeteoriaan liitykään, on se looginen jatkumo kiintymysvanhemmuuden arvoille. Sama koskee myös esimerkiksi perhepedissä nukkumista. Lisäksi, mikäli vanhemmalla ei ole vaikeuksia nukkua lapsen vieressä, on tämä myös yksi vanhemmuuden kuormitusta vähentävä tekijä: vanhemman ei tarvitse nousta sängystä lohduttamaan toisessa huoneessa heräävää lasta.
Kiintymysvanhemmuudessa ei varsinaisesti siis ajatella, että nämä tavat lisäisivät kiintymystä. Kiintymyssuhde muodostuu kyllä jokaiselle vanhempi-lapsi parille. Kiintymysvanhemmuuteen liittyvien tapojen katsotaan olevan hyvin lapsiystävällisiä, ja niiden toivotaan osaltaa lisäävän lapsen hyvinvointia ja lujittavan vanhemman ja lapsen välistä sidettä – lisäävän siihen lämpöä.
Ilman kiintymysvanhemmuuteen liittyviä käytäntöjäkin selviää vanhemmuudessa. Nämä tavat eivät määrittele kiintymysvanhemmuutta, vaan ovat ainoastaan hyödyllisiksi havaittuja apuvälineitä.
Yksi olennainen arvo kiintymysvanhemmuudessa on lapsen kunnioittaminen tasa-arvoisena yksilönä (ei kuitenkaan tasavertaisena). Tätä varten kiintymysvanhemmuudessa pyritään rakentavaan vuorovaikutukseen. Siihen on koettu hyväksi muun muassa Thomas Gordonin kehittämä vuorovaikutuksen malli, jossa keskustelu ja yhteistyöhön pyrkiminen on keskiössä. Kiintymysvanhemmuudessa ei ajatella, että aikuisen ja lapsen elämä olisi jatkuvaa neuvottelua, joka varmasti veisi voimavaroja molemmilta osapuolilta. Sen sijaan rakentavalla vuorovaikutuksella pyritään saavuttamaan aikuisen ja lapsen kesken sellainen luottamus, jossa kumpikin kokee tulevansa kuulluksi. Tällöin ei tarvita jatkuvaa neuvottelua tai analysointia. Turvallisessa ja keskustelevassa ilmapiirissä ideaalitilanteessa jokaisella on luotto siihen, että tarvittaessa toinen joustaa. Omia ajatuksiaan ei tarvitse runnoa läpi vaan voi pysähtyä kuulemaan toista. Jokainen voi luottaa siihen, että kun omat rajat tulevat kunnioitetuiksi (kts. kirjoitus “Vallattomat rajat”), voi itse kunnioittaa myös toisen rajoja, eikä tarvita pakkoa.
Lapsella on kyky oppia keskustelemaan ja joustamaan, kun hän saa siihen aikuiselta mallin. Keskustelevaa kasvatustyyliä painotetaan erilaisissa asiantuntijayhteyksissäkin yhä enenevissä määrin. Omien vuorovaikutustaitojen kehittäminen vaatii monelta vaivannäköä, mutta esimerkiksi Gordonin kehittämän mallin on ajateltu nimenomaan helpottavan vanhemmuutta, kun ristiriitoja pyritään käsittelemään käskemisen sijaan keskustellen ja omia rajojaan perustellusti puolustaen.
Kiintymysvanhemmuudessa jokainen perheenjäsen nähdään yhtä arvokkaana: tasa-arvoisena, mutta ei tasavertaisena. (Esimerkiksi lapsen ikätaso tulee ottaa huomioon niin, että lapsi ei saa päättää asioista, jotka ovat hänen kehitykseensä nähden liian raskaita tai eivät muutoin kuulu hänelle, esimerkiksi vanhempia koskevat asiat.) Jokaisen tarpeet tulisi tulla kuulluksi, ja etenkin vauvavuoden jälkeen myös lasta ohjataan ottamaan aikuisen tarpeet huomioon. Rakentavalla vuorovaikutuksella pyritään lisäämään hyvinvointia koko perheessä. Esimerkiksi Gordonin aktiivinen kuuntelu on oiva apuväline silloin, kun joku kokee tulevansa väärinkohdelluksi tai uupuu. Kiintymysvanhemmuus ei ole myöskään uhka tai haaste parisuhteelle, koska aikuisten tarpeiden huomioiminen myös pariskuntana liittyy vahvasti kiintymysvanhemmuuden painottamaan tasa-arvoon. Keskustelevalla vuorovaikutuksella ja Gordonin “Molemmat voittaa”-menetelmän avulla perhe voi löytää juuri itselleen sopivan yksilöllisen tien ja tavan olla, jossa jokainen kokee, että saa ja antaa tarpeeksi.
Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2017.