Julia Pöyhönen & Heidi Livingston, Kumma-kustannus, 2021.
Kuvittanut: Linnea Bellamine
Fanni ja kiukkuiset kaksoset jatkaa Fanni-kirjasarjaa tunnetaidoista. Sarja on kahden lasten kehitykseen erikoistuneen psykologin kirjoittama, ja kiukkuiset kaksoset on sarjan kuudes osa. Kirjan kuvitus on ilmeikästä eivätkä hahmojen tunteiden tulkinta todellakaan jää pelkästään tekstin varaan.
Mustajoutsenten perheessä leiskuvat tunteet. Sisarukset ärsyttävät toinen toistaan ja räiskyvä riita on valmis. Ison tunteen vallassa tulee helposti asetettua sanansa turhan kärkkäästi, eikä käyttäytymisen hallitseminenkaan onnistu helposti. Tarinassa viuhuvat sanojen lisäksi nokka ja lentelevät tavarat – aivan kuten monessa lapsiperheille tutussa kiistatilanteessa.
Kaksoset Lilli ja Lenni rakentavat kummallekin oman rauhallisen sopukan johon voi tarvittaessa vetäytyä omaan rauhaansa. Myös Fanni ja Ralf rakentavat omat sopukkansa ja jokainen sisustaa omansa asioilla, joista nauttii ja joista tulee rauhallinen ja onnellinen olo. Fannin avulla Lilli tunnistaa vihansa takana piilevän surun joka juontuu Lennin ilkeistä sanoista ja tarpeesta leikkiä jälleen veljen kanssa.
Kuten aiemmatkin Fanni-kirjat, koostuu tämäkin kirja lastentarinan lisäksi aikuisille suunnatusta teoriaosuudesta sekä tunnetaitoihin yleisesti että kirjan aihepiiriin keskittyen. Tässä kirjassa käydään läpi vetäytyminen tunnesäätelykeinona, tarpeet kiukun tunteen takana, rakentavan riitelyn askeleet sekä anteeksipyyntö. Tehtäväosuudessa ideoidaan lapsen kanssa sopiva rauhoittumissopukka ja opetellaan kiukun tunnistamista ja kiukun sääntöjä. Aikuisenkaan kiukkua ei ole onneksi unohdettu – viimeiset tehtävät auttavat aikuista pohtimaan omaa käytöstään haastavissa tilanteissa ja tekemään toimintasuunnitelman, jolla luovia tilanteessa ainakin pikkuisen helpommin.
– Henriikka Helin –
Julkaistu 5/2023.