Tämä harjoitus on pariharjoitus, jossa toinen silittää, halaa ja piirtää kosketuksellaan kehon rajat.
Tee harjoitus läheisen kanssa lempeästi. Sopikaa ensin, kumpi piirtää ensin ja kumpi on piirrettävänä. Huomatkaa, että piirtämiseen käytetään vain käsiä ja kosketusta eikä esimerkiksi kynää.
Käykää vuorotellen selinmakuulle niin, että piirrettävä asettuu rentoon ja mukavaan selinmakuuasentoon ja piirtäjä istuu hänen viereensä tukevasti. Piirrettävä kertoo piirtäjälle, miten haluaa tämän piirtävän kehonsa rajat: kevyesti silittämällä vai vahvemmin painamalla.
Piirtäjä aloittaa päälaelta ja piirtää makaavan rajat päälaelta varpaisiin hellästi kämmenellään sivellen. Kosketuksen on hyvä olla vakaa ja jatkuva. Kehon väleihin eli sormenväleihin, kainaloihin tai haaraväliin ei piirretä vaan näiden alueiden yli hypätään ja lopetetaan jalkapohjiin ja aloitetaan toiselta puolelta taas päälaelta. Lopuksi piirrettävä voi vielä toivoa hellyyttä johonkin kohtaan: esimerkiksi päälaen tai jalkojen sivelyä tai hierontaa.
Vaihtakaa vuoroa ja keskustelkaa siitä, miltä harjoitus tuntui. Miltä oma keho tuntuu? Miltä toisen kosketus tuntui?
Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2021.