Gill Rapley & Tracey Murkett, Experiment LLC, 2010.
Baby-Led Weaning perustuu käsitykseen, että vauvat ovat täysin kykeneväisiä itse ruokkimaan itsensä, alkaen lapsentahtisesta imetyksestä ja jatkaen lapsentahtisella sormin syömisellä. Aikuisen ei tarvitse auttaa lasta ottamaan ruokaa käsiinsä, ei työntää sitä hänelle suuhun eikä määritellä, milloin lapsi on kylläinen. Terve, normaalisti kehittynyt lapsi pystyy tekemään tuon kaiken itse, kun on siihen valmis ja halukas.
Terminologiasta
Englanninkielinen termi Baby-Led Weaning on suoraan suomennettuna “vauvajohtoinen vieroitus”, jolla viitataan äidinmaidosta tai sen korvikkeesta vieroittumisen alkamiseen kiinteisiin siirtymisen myötä. Vauvajohtoisuudella tarkoitetaan sitä, että perinteisen äitilähtöisen vieroitus- ja syöttämistahdin sijaan koko prosessin etenemisen määrää vauva itse päättämällä konkreettisesti omin sormin, kuinka paljon kiinteitä syö. Vauvan siis myös annetaan jatkaa imetyksiä aivan yhtä tiheästi kuin ennenkin ja myös korvikeruokintaa jatketaan pitkään samoilla määrillä kuin ennen kiinteitä. Vanhemman tehtävä on tarjota terveellistä ravintoa – sekä maidon että kiinteän ruoan muodossa – useita kertoja päivän aikana, vauva päättää minkä verran hän mitäkin syö. Suomessa käytetään tästä yleisemmin termiä lapsentahtinen sormiruokailu.
Perusperiaatteet
Baby-Led Weaning perustuu käsitykseen, että vauvat ovat täysin kykeneväisiä itse ruokkimaan itsensä, alkaen lapsentahtisesta imetyksestä ja jatkaen lapsentahtisella sormin syömisellä. Aikuisen ei tarvitse auttaa lasta ottamaan ruokaa käsiinsä, ei työntää sitä hänelle suuhun eikä määritellä, milloin lapsi on kylläinen. Terve, normaalisti kehittynyt lapsi pystyy tekemään tuon kaiken itse, kun on siihen valmis ja halukas. Halutessaan lapsi voi kyllä pyytää apua tai haluta huvin vuoksi, että häntä syötetään tai aikuisen käsi toimii ikään kuin haarukkana ruokaa hänen puolestaan pidellen. Mitään tarvetta lusikalla syöttämiseen ei ole, aikuinen vain asettaa sopivan kokoisia, muotoisia ja terveellisiä ruokia tarjolle.
Vauvan omiin kykyihin luottamisen lisäksi toinen tärkeä perusperiaate on ruoan tärkeys muutenkin kuin ravintona. Aluksi kiinteään ruokaan tutustuessaan vauvan ei tarvitse ensisijaisesti niellä ruokaa, vaan hän tutkii, tutustuu ja toivottavasti rakastuu ruokaan kaikilla aisteilla. Hän tutustuu ruoan eri muotoihin, väreihin, koostumuksiin, tuntuun käsissä ja suussa sekä tietysti makuihin. Ruoalla saa leikkiä! Mitään kehittävämpää hienomotoriikkaa ja käsi-silmä-koordinaatiota edesauttavaa lelua ei lapselleen voi antaa kuin ruoka. Itse asiassa on hyvin vaikea keksiä mitään muuta niin pientä ja monipuolista tutkittavaa, jota voi turvallisesti antaa puolivuotiaalle vauvalle. Tavoitteena on myös, että lapsi assosioi ruoan ja ateriahetket positiivisiin asioihin ja syntyy elinikäinen rakkaus terveellistä ja monipuolista ruokaa kohtaan.
Tärkeä periaate on myös vauvan osallistaminen perheen yhteisiin ruokahetkiin. Vauvan kiinteän ruoan syömisten ei tarvitse eikä pidäkään olla erillisiä hetkiä, vaan vauvalle tarjotaan ruokaa aina kun muutkin perheenjäsenet syövät. Lasta ei kontrolloida, tuijoteta tai muuten erityisesti seurata hänen syödessään, tukehtumisvaaran kyllä huomaa kyttäämättä lastaan herkeämättä! Leikin ja rennon ilmapiirin kautta vältetään valtataistelut, nirsoilut ja kompleksit, jotka ovat aivan liian tuttuja ja väistämättöminä pidettyjä monille lapsiperheille.
Väistämätön ruoan tutkimisen sivutuote on sotku, mutta se on pieni hinta kaikista sormiruokailun eduista lapselle. On ensiarvoisen tärkeää muistaa, ettei pieni vauva tai lapsi vielä ymmärrä, että sotkulla on väliä! Myös soseiden syöttämisestä tulee sotku, ja vielä suurempi sotku tulee uhmaikäisen taaperon protestiriehumisista pöydässä! Luomalla leikin ja vapaan tutkimisen kautta positiivisen suhtautumisen ruokaan saadaan koko vauva- ja taaperoikää ajatellen lyhyempi sotkuisen syömisen vaihe. Vauvan käsinäppäryys paranee ja innostus ruoan nakkelemiseen vähenee aikuisia usein yllättävällä tavalla jatkuvan harjoittelun ja ruoan kanssa tekemisissä olemisen myötä. Ruoka pudotellessaan, pöytään hieroessaan ja silputessaan vauva myös oppii tärkeitä asioita esimerkiksi painovoimasta, omista voimistaan ja koostumuksista.
Turvallisuus
Ainoat reunaehdot lapsen syöttämiseen liittyvät turvallisuuteen. Jotta tukehtumisvaaralta vältyttäisiin on seurattava seuraavia, tärkeitä ehtoja:
- Lapsi on aina PYSTYASENNOSSA ja PAIKALLAAN syödessään – ei siis turvakaukalossa, sitterissä tai muussa takakenossa ruokailuasentoja eikä liikkuessa syömistä!
- Selkeän tukehtumisvaaran aiheuttavia ruokia eli kovana suussa pysyviä pieniä paloja (pähkinät, kuorimattomat ja kokonaiset viinirypäleet, raaka porkkana paloina jne.) ei saa antaa lapsen ulottuville
- Lasta ei saa jättää yksin ruoan kanssa
Milloin voi aloittaa?
Lapsen käsien ja suun motorinen kehitys, suoliston kehitys ja ravinnon tarve ovat kaikki käsi kädessä ja harmoniassa kulkevia asioita. Lapselle kiinteiden ruokien kosketusetäisyydelle jättämisen voi siis aloittaa vaikka nelikuisen kanssa, kunhan lapsen pitää itse ottaa ruoka käsiinsä, viedä se suuhunsa, jauhaa ja niellä. Lapsi ei osaa kaikkia näitä asioita ennen kuin hänen suolistonsa on valmis – eli ennen NOIN puolen vuoden ikää. Viisikuisen voi siis huoletta antaa ottaa käteensä ruokaa ja antaa hänen myös viedä se suuhunsa, koska hän mitä todennäköisimmin vain imeskelee tai jos palaa menee suuhun, refleksin kautta työntää sen ulos suustaan eikä niele mitään. Ensiarvoisen tärkeää on se, että kontrolli on täysin lapsella – hänelle ei tarjota käteen tai suuhun ruokaa, vaan ainoastaan käsien ulottuville.
Poikkeuksen tästä säännöstä tekevät vain keskosena syntyneet tai kehitykseltään merkittävästi poikkeavat lapset, joilla saattaa olla lisäravinnon tarvetta jo ennen motoriikan kehittymistä riittäväksi itse itsensä syöttämiseen.
Minkälaisia ruokia kannattaa tarjota?
Hyviä aloitusruokia ovat vihannekset ja hedelmät isoiksi, helposti käsissä pysyviksi leikellyissä ja pehmeiksi kypsennetyissä muodoissa. Tikku- tai suikalemuoto on paras, koska tällöin ruokaa riittää sekä nyrkin sisään että sen ulkopuolelle haukattavaksi.
Mitään muita rajoja kuin mielikuvitus ja terveellisyys ei alkuvaiheessa tai myöhemminkään ole. Kaikki kotona, tuoreista raaka-aineista valmistettu tavanomainen kotiruoka on vauvallekin sopivaa. Esimerkiksi mausteista ruokaa ei tarvitse varoa – lapsi kyllä itse maistettuaan kykenee päättämään, haluaako jatkaa kyseisen ruoan syömistä vai ei. Kypsennystavoista kannattaa valita ne, joissa maksimaalinen määrä vitamiineja säilyy ruoassa: ennen kaikkea höyryttäminen, mutta myös keittäminen, uunissa paistaminen ja paahtaminen pannulla ovat sopivia. Upporasvassa paistaminen tai runsaassa rasvassa pitkään pannulla käristäminen eivät ole niin suositeltavia mahdollisten karsinogeenien vuoksi, mutta satunnaisesti maisteltuna näitäkään ei tarvitse varoa.
Terveellisellä Baby-Led Weaning -kirjassa tarkoitetaan ruokaa, jossa ei ole lisättyä suolaa, sokeria tai teollisia lisäaineita. Tämä sääntö muuttaa itse kunkin perheen ruokavaliosta riippuen isonkin osan herkuista, eineksistä ja välipalanaposteltavista vauvalta kielletyiksi ja monissa perheissä sormiruokailu on pannut alulle suuren, koko perheen ruokaremontin. Suomessa neuvoloiden jakamat listat alle vuoden ikäisiltä kielletyistä ruoista ovat toki suositeltavia noudattaa, joskin kannattaa muistaa, että ne on tehty soseruokintaa ajatellen ja lusikalla syöttämällä lapsi pakosti nielee paljon enemmän ruokaa kuin itse sormin syödessään. Kirjassa suositellaan jatkuvasti esimerkiksi linssejä hyvinä proteiinin lähteinä, vaikka perinteisesti ilmavaivojen aiheuttamisen vuoksi niitä kehotetaan Suomessa välttämään. Tällaiset ruoka-aineet, kuten linssit ja pavut tuskin siis aiheuttavat pikkusormiruokailijalle ongelmia, ellei hän sitten vallan rakastu vaikkapa papuihin. Samoin suolan välttäminen täysin on mahdotonta, eikä esimerkiksi leipää tarvitse jättää sen vuoksi antamatta, kunhan rajoittaa päivittäistä annosta.
Kun pinsettiote noin yhdeksän kuukauden ikään mennessä alkaa kehittyä, maailma avautuu sormiruokailijalle. Vaikkapa maissin, rusinoiden tai marjojen poimiminen yksi kerrallaan on monelle tämän ikäiselle todella mieluista puuhaa – ja kehittävää! Mitä muuta näin pientä voisikaan turvallisesti antaa päivittäiseen sorminäppäryyden harjoitteluun?
Aterimet ja astiat
Lusikan voi antaa vauvallekin, kun muu perhe syö esimerkiksi keittoa tai puuroa. Lusikan voi aikuinen apuna “ladata” ruokaa täyteen ja vähitellen lapsi oppii aikuisia matkien itsekin lusikkaansa ruokaan upottamaan. Ennen varsinaista lusikalla syömistä löysempien ja juoksevimpien ruokien syöminen voi kuitenkin olla mahdollista vauvalle myös dippaamalla ja suoraan lautaselta lipomalla – jos vauva keksii tämän tavan! Leipätikut ja monet muut kovemmat tikkumuotoiset sormiruoat sopivat hyvin dippausvälineiksi, aikuiset voivat näyttää tähän mallia. Monet vauvat kyllä myös hoksaavat, että parhaista parhain apuväline ovat omat sormet, ja sotkusta huolimatta tähän kannattaa rohkaista, koska vauva samalla oppii mielenkiintoisia asioita esimerkiksi koostumuksista ja lämpötiloista.
Rapleyn ja Murkettin kirjassa suositellaan myös tarjoamaan lastenkokoista haarukkaa ensimmäiseksi aterimeksi, koska sen käyttö on taaperolle yleensä helpompaa kuin lusikan, ainakaan ruoka ei tipu matkalla suuhun haarukasta yhtä helposti kuin lusikasta. Liian terävä haarukan ei tokikaan kannata olla!
Lautaset, mukit ja muut astiat ovat aluksi yleensä kovin kiinnostavia, vähän turhankin kiinnostavia eikä niiden käyttö ole tarpeen, jos ne vievät keskittymistä liiaksi pois ruoista. Juomia ei imetetyille vauvoille tarvitse pitkään aikaan tarjota lainkaan, ja siinä vaiheessa kun taaperon kanssa alkaa veden juomista harjoitella, nokkamukien sijaan pienikokoiset lasit – esimerkiksi snapsilasit tai lääkemitat – täyteen vettä laitettuna opettavat lapselle helpoiten, kuinka kipata nestettä varovasti suuhun. Aikuisen kokoisesta mukista tai lasista juominen on vauvalle samanlaista kuin ämpäristä juominen aikuiselle – olisi todella vaikeaa olla kaatamatta suun ohi!
Lapsentahtisilla periaatteilla ruokailujen jatkaminen lapsen kasvaessa
Lapsen ei myöskään myöhemmin tarvitse syödä “kunnolla” aikuisen määrittelemiä määriä ruokaa, vaan hän tietää itse parhaiten mitä tarvitsee ja minkä verran – rintamaitoa vai kiinteitä. Vähitellen kuukausien ja vuosien kuluessa lapsi oppii syömään yhä laajempaa valikoimaa ruokia aterimia käyttäen ja äidinmaito tai sen korvike menettää pikkuhiljaa merkityksensä ja lapsi vieroittuu. Lapsentahtisuus tarkoittaa tässä yhteydessä nimenomaan kontrollin jättämistä lapselle itselleen. Vanhemman ainoa velvollisuus on pitää huoli turvallisuudesta ja tarjota lapsen ulottuville riittävän usein terveellistä, ravitsevaa ravintoa.
Jos haluaa rohkaista lastaan syömään lautasen tyhjäksi, kannattaa mahdollisimman nuoresta asti antaa lapsensa itse tarjoilla ruoka itselleen eli valita annoksensa koon. Koskaan ei pidä tuputtaa lastaan syömään enempää ruokaa kuin tämä haluaa syödä – sekä kunnioituksen, mukavan ilmapiirin että ylensyömiseltä ja myöhemmiltä painonhallintaongelmilta välttymisen vuoksi. Rapleyn ja Murkettin mukaan jatkuvalla aikuisen määräämän ylisuuren ruoka-annoksen ja myöhemmän ylipainon sekä ruokakompleksien välillä on tutkittu yhteys. Altistuminen ylipainoisuudelle myöhemmin johtuu siitä, että lapsi oppii toistuvasti olemaan välittämättä omasta kylläisyyden tunteestaan. Monien ruokaan liittyvien psyykkisten häiriöiden ja ylikorostuneen epäluulon ja “nirsouden” takaa taas arvellaan usein löytyvän vauvasta asti stressaantuneiksi ja painostaviksi koetut ruokailutilanteet. Näiden tietojen tarkoitus ei ole herättää syyllisyyden tunteita, vaan korostaa rentojen, kiireettömien ja kontrollivapaiden ruokahetkien positiivista, elämänmittaista vaikutusta.