imettäminen

Onko pakko imettää

Onko pakko imettää, nukkua perhepedissä, vessahätäviestiä ja kantaa vauvaa liinassa?

Ei ole. Kiintymysvanhemmuus on kasvatusfilosofia, jonka toteuttamiseen arjessa voi hankkia ja soveltaa niitä välineitä, jotka tuntuvat itselle ja perheelle sopivilta ja tarpeellisilta. Monelle kiintymysvanhemmuuden omakseen tuntevalle on luontaista valita vauvan- ja lapsenhoitotapoja, joiden avulla lisätään fyysistä läheisyyttä sekä lempeää vuorovaikutusta – ja siten tuetaan turvallisen kiintymyssuhteen muodostumista. Luonnollinen tapa vastata lapsen aitoihin tarpeisiin nähdään tärkeänä. …

Onko pakko imettää, nukkua perhepedissä, vessahätäviestiä ja kantaa vauvaa liinassa? Lue lisää »

KiVa vanhemmuuden tukena

KiVa vanhemmuuden tukena: Tiedolla, tuella ja vaistoilla kohti leppoisampaa lapsiperhearkea

Helsingin Sanomat uutisoi verkkojulkaisussaan 28.8.2018 Jyväskylän Yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan vanhempien uupumus vaikuttaa lapsilukumäärään. Tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisvanhemmista kokee uupumuksen vaikuttaneen lapsilukuun. Tutkijatohtori Matilda Sorkkila kertoo uupumuksen johtuvan eri syistä. Tukiverkoston puuttuminen mainitaan niistä yhtenä. Lehtijutussa kerrotaan myös Väestöliiton keräämästä perhebarometristä, jonka mukaan yhä harvempi suomalainen harkitsee lapsen hankintaa. Tärkeimpinä syinä esille nousi …

KiVa vanhemmuuden tukena: Tiedolla, tuella ja vaistoilla kohti leppoisampaa lapsiperhearkea Lue lisää »