”Valtaa tavoittelevat taaperot!” – myyttejä taaperoista

Tänään puramme taaperoihin liittyviä myyttejä. Tässä tekstissä vastaamme erilaisiin lausahduksiin, joita taaperon vanhemmat usein kuulevat. Nämä lausahdukset usein saavat vanhemman kokemaan riittämättömyyttä omassa vanhemmuudessa vaikka lapsi käyttäytyisi ja kehittyisi aivan kuten taaperot käyttäytyvät. Julkaisemme tänään myös tekstin, jossa avaamme lempeän kasvatuksen keinoja taaperoikäisten vanhemmille.

”Lapsi tavoittelee vain valtaa kiukuttelemalla ja tahtomalla. Tuollaisen käytöksen voi hyvin jättää huomioimatta”

Lapsella on tarve kokea yhteyttä vanhempaan ja tuntea rakkautta, olla turvassa ja fyysiset tarpeet täytettynä. Taaperon fyysisiä tarpeita ei ole aina helppoa täyttää esimerkiksi kun pieni väsyy, mutta ei malta nukkua. Taaperon keinot ilmaista tarpeitaan on vielä rajalliset sillä puhetaito on vasta kehittymässä. Vaikka lapsi osaisi puhua paljon rauhallisessa mielentilassa, suuren tunteen ollessa päällä tiputaan aivojen alatielle, jolloin puhekyky muuttuu huutamiseksi ja itkemiseksi (Siegel & Bryson, 2018). Lapsilla stressijärjestelmä aktivoituu monta kertaa päivän aikana, kun he törmäävät tilanteisiin, joissa omat taidot eivät vielä riitä (Tommola & Hällilä, 2017). Lapsen keskeneräiset aivot eivät osaa säädellä ärsyketulvaa ja käyttäytymistä vielä hyvin, eivätkä taaperot osaa sanoittaa taustalla piileviä tuntemuksiaan. 

Jokaisella lapsella ja aikuisella on tarve vaikuttaa omiin asioihin, tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Maslow kutsui tätä tarvehierarkiassaan itsensä toteuttamisen tarpeeksi. Juulin (1998) mukaan myös lapsella on yhtälailla tarve päättää omista asioistaan. Lapsi haluaa vallan päättää omista asioistaan itse. Jos arjen tilanteet näkee valtataisteluna vanhemman ja lapsen välillä, yhteentörmäyksiä tulee varmasti. Kun ajattelee tilanteessa olevan tarveristiriita, on helpompi mentalisoida eli asettua lapsen asemaan ja arvata, mitä tarpeita lapsen halujen takana on. Mentalisoinnista tulee lisää puhetta lauantain luennolla.

Marslow´n tarvehierarkia

”Kyllä sen pitäisi riittää opettamaan sääntöjä, kun lapselle vain sanoo napakasti EI”

Vanhemmat opettavat sääntöjä ennen kaikkea mallioppimisella eli näyttämällä lapsilleen esimerkkiä, miten eri tilanteissa toimitaan ja käyttäydytään. Mallioppiminen on tehokkain keino sillä lapset imevät vanhemmiltaan äänenpainot, sanat, sisäisen puheen sävyn sekä tiedostamattomat tunteet. Kannattaa siis miettiä, miten itse käyttäytyy. Juuri puhumaan opettelevat taaperot ovat tässä oiva peili: yhtäkkiä lapsi käskyttääkin vanhempiaan kuten lasta käskytetään.

Ei:n huutaminen pysäyttää lapsen, mutta säikähtäneenä aivot eivät ota vastaan oppimista, siksi ei:n jatkuva toistaminen ei kannata (Siegel & Bryson, 2018). ”
Älä juokse” kehotukset kaikuvat kuuroille korville, koska usein meiltä jää ensimmäinen sana kuulematta, kun rekisteröimme, että meille puhutaan. Näin ollen onkin järkevämpää ohjata lasta toimimaan haluamallaan tavalla. Tämä tarkoittaa esimerkiksi taaperon kanssa, että näyttää taaperoille, jotakin muuta mielenkiintoista, kun hän yrittää repiä huonekasvia. Vanhempi voi esimerkiksi sanoa: ”Xxx (lapsen nimi), tule tänne katsomaan näitä leluja, annetaan kasvin kasvaa rauhassa.”

”Ihan selkeää uhmaa tuo, kun tekee kaikkea kiellettyä!”

Usein lapsen tunneilmaisu voimistuu 1,5-vuoden iästä eteenpäin. Lapsen älyllinen ja puheen kehitys mahdollistaa oman tahdon ja tunteiden ilmaisun aiempaa selkeämmin. Toisaalta lapsen ihmetellessä ympäristöään uusilla motorisilla taidoillaan, taaperon rajaamisen tarve kasvaa. Aikuisten on ohjattava, neuvottava, rajattava ja estettävä lasta pitääkseen hänet turvassa huolimatta siitä, mitä lapsi toivoo. Tämä herättää lapsessa uudenlaisia tunteita kuten ärtymystä, pettymystä, kiukkua ja häpeää. Lapsi ei tahallaan uhmaa tai tee kiellettyjä asioita, vaan lapsi tutkii, yrittää ja kokeilee ja näyttää harmistuksensa osaamillaan keinoilla.

Taapero tarvitsee aikuisen säätelemään tunteitaan, sillä hän ei pysty vielä oma-aloitteiseen tunteiden hallintaan. Taapero hyötyy aikuisen rauhoittelusta esimerkiksi vanhemman rauhoittavasta puheesta, sylistä, heijaamisesta tai muusta rauhoittelusta. Tahtoikäisen tehtävä on oppia oman tahdon ilmaisua, hänen tuleekin sanoa “ei” monissa tilanteissa. Raivokohtaukset ovat usein tämän ikäiselle normaalia elämää. Vanhemmalta tämä vaihe vaatii itsesäätelytaitoja ja myötätuntoa. (Riihonen & Koskinen, 2020. s. 40-41.) Vanhemman oma kasvu on keskeistä. Tästä ja itsemyötätunnosta kuulet lisää lauantain luennolla.
Lue lisää luennosta.

”Onpa huonokäytöksinen lapsi, kun tuolla tavalla uhmaa”

Lapsen käytöksen takana on aina syy. Nämä syyt voivat olla niin pieniä, ettei aikuinen tule edes ajatelleeksi. Riisipuuro voi maistua inhottavalle tai se ei ole suutuntumalta sileää. Pienen lapsen aistisäätelyjärjestelmä ei ole vielä kehittynyt, joten hänen on välillä vaikea ottaa vastaan arjen aistikuormaa. Aistit määrittelevät kaikkea olemista (Kranowitz, 2003).  Lapset tarvitsevat aikuisen apua ja järjestystä aistimusten kaaokseen. Herkästi reagoiva lapsi tarvitsee tavallista enemmän aikuista vierelleen säätelemään sitä, millaisella syötöllä hän kohtaa uusia ärsykkeitä ja kokemuksia. Päivittäiset monet itku ja raivokohtaukset turhauttavat vanhempia, mutta lapsi ei koskaan kiukuttele huvikseen tai ole tahallaan hankala. On aikuisen tehtävä löytää keinot, jotka auttavat lasta. Aikuisen kyky ennakoida ja välttää hankalia tilanteita vähentää turhaa kuormitusta. (Tommola & Häkkilä, 2017.)

Lapsi pyrkii yhteyteen vanhempiensa kanssa ja saamaan hyväksyntää heiltä niillä keinoilla ja taidoilla, joita hänellä on. Toisinaan lapselta uupuu keinoja tulla kontaktiin toisen kanssa, jolloin käyttäytyminen ei ole vanhempien odotusten mukaista. Mattilan ja Rantalan (2019) mukaan pienen lapsen raivarit johtuvat yksinkertaisesti siitä, ettei lapsi osaa ilmaista intentiotaan eli aikeitaan niin, että aikuinen ymmärtäisi. 

Myötätuntoisilla sanoilla on suuri merkitys siihen, kuinka vanhempi pystyy kohtaamaan lapsen tarpeet ja halut. Mikäli lapsen käytös näyttäytyy vanhemmalle uhmaamisena, kiukuttelua tai huonona käyttäytymisensä, on vanhemman vaikeampi suhtautua lapseen myötätuntoisesti. Lapsi voi olla vihainen, turhautunut, kuormittunut, ylivirittynyt, nälkäinen, tylsistynyt, malttamaton tai epävarma jne. ja tämä tunne ja tarve näkyy hänen käytöksessään. Näin ajatellessaan vanhempi pystyy itse pysymään rauhallisempana ja tukemaan lasta säätelemään itseään takaisin tasapainoon. (Markham 2012.) Kranowitz (2003) kirjoittaa, että vanhempien tehtävänä on olla reagoimatta lapsen käytökseen samanlaisella turhautumisella ja epäonnistumisen tunteella, joita lapsi kokee. Vanhempien tehtävänä on ymmärtää lapsen käytöstä ja syitä niiden takana, sillä ymmärtämällä voimme oppia, miten juuri tätä lasta voi auttaa. 

”Et voi antaa lapsen pompottaa sinua tuolla tavalla!”

Lapsen ei voi tietenkään antaa päättää kaikesta. Taapero ei voi juoksennella miten sattuu parkkipaikalla, jättää aina pesemättä hampaita tai jäädä yksin uima-altaalle. Aikuisen tulee pitää huolta lapsen turvallisuudesta ja terveydestä. Mutta lapsi voi päättää ikätasoisesti monia asioita. Esimerkiksi pukeeko lapsi punaisen vai sinisen paidan tai lapaset vai sormikkaat tai syökö taapero puuroa kiisselillä vai ilman. Lapsi oppii joustamaan ja ottamaan toisen mielipiteen huomioon, kun vanhempi mallintaa esimerkillään joustamista. Aikuisen kannattaa miettiä, miksi jokin asia pitää tehdä tietyllä tavalla. Löytyykö tavan taustalta oikeaa perustetta. Kuuntelemalla lasta voi ymmärtää, mikä tarve haluamisen takana on. Näin aikuinen voi kohdata lapsen empaattisesti, vaikka jostakin asiasta ei voisikaan joustaa. 

Usein lapsen toiveisiin suhtaudutaan vähätellen tai aikuisen pompotteluna, mutta ketä se haittaa, että perunat ja kastike asetellaan lautaselle lapsen haluamalla tavalla, kysyvät Tommola ja Häkkilä (2017). Usein rajoitukset ovat aikuisen päässä. Yhteisiä pelisääntöjä pitää tietenkin olla, mutta yksilöllistä joustoa saa olla. Vanhemman väkivaltaisesta rajojen asettamisesta ei ole lapsen kannalta mitään hyötyä. Se ei opeta lasta suojaamaan omia rajojaan ja oikeuksiaan.

– Pia Kosonen – 

  • Greene, R. W. & Tervonen, E. 2006. Tulistuva lapsi: uusi lähestymistapa helposti turhautuvien ja joustamattomien lasten ymmärtämiseen ja kasvattamiseen. The explosive child. Finn Lectura. 
  • Huttu, T. & Heikkinen, K. 2017. Pää edellä – Näin tuet lapsesi aivojen kehitystä. WSOY. 
  • Juul, J. 1998. Viisas lapsesi: Kohti perheen uutta arvopohjaa. Otava. 
  • Kranowitz, C. 2003. Tahatonta tohellusta.Sensorisen integraation häiriö lapsen arkielämässä. PS-kustannus.
  • Laitinen, S. 2021. Pienten lasten motivaatio. PS-kustannus. 
  • Markham, L. 2012. Peaceful Parent, Happy Kids. Penguin Books. 
  • Mattila, L & Rantala, J. 2019. Mitä ihmettä? Opi ymmärtämään lapsesi mieltä. Gummerus kustannus. 
  • Riihonen, R. & Koskinen, M. 2020. Kuinka kiukku kesytetään. Lasten aggressiokasvatus. PS-kustannus.Siegel, D. & Bryson, T. P. 2018. Yes Brain Child. 
  • Tommola, A. & Häkkilä, S. 2017. Rauhoita ja rohkaise: Apua lapsen stressitilanteisiin. Otava.
  • Trogen, T. 2020. Positiivinen kasvatus. PS-kustannus. 




Julkaistu 5/2022.