Perhe on yleisimmin lapsen ensimmäinen ympäristö, jossa hän kasvaa ja kehittyy. Mykkänen sekä Böök (2018) painottavat lapsen perheen – vanhempien ensisijaista roolia lapsen kehityksen tukijana. Usein varhaiskasvatuksesta tulee lapselle toinen merkittävä kasvun ja kehityksen ympäristö. Siksi ei ole yhdentekevää, millainen suhde varhaiskasvatuksen henkilöstön sekä perheen välille muodostuu. Rantala ja Uotinen (2022) korostavat lapsen huoltajien tärkeää tehtävää osallistua lapsen varhaiskasvatuksen toiminnan ja kasvatustyön tavoitteiden suunnitteluun sekä kehittämiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että varhaiskasvatuksen henkilöstön on otettava vanhempien toiveet ja näkemykset huomioon. Vuorovaikutuksen on oltava avointa ja yhteistyöhön pyrkivää.
Varhaiskasvatuksen on oltava Rantalan ja Uotisen (2022) mukaan perhelähtöistä, mikä tarkoittaa vanhempien kasvatuksen tukemista ja heidän esille tuomiensa tarpeiden ja tavoitteiden huomioimista. Perhelähtöinen työ tukee koko perheen hyvinvointia, antaa vanhemmille tukea kasvatustyöhön kotona, tarjoaa tietoa sekä mahdollisuuden yhteiseen lapsen kasvun ja oppimisen suunnitteluun sekä arviointiin. On tärkeää arvostaa jokaisen perheen arvoja sekä näkemyksiä oman lapsensa kasvatusasioissa.
Lähtökohtana hyvälle yhteistyölle vanhempien sekä varhaiskasvatuksen henkilöstön välillä on näkemys siitä, että molemmilla on tärkeää tietoa lapsesta. Sitoutuminen yhteistyöhön on tärkeää ja sitä on rakennettava kohti yhteisiä tavoitteita. Tärkeintä on lapsen hyvinvointi ja kasvun tukeminen. Yhteistyö perustuu Mykkäsen ja Böökin (2018) mukaan lapsen tarpeille. Tämä velvoittaa varhaiskasvatusta lapsen edun ja oikeuksien toteuttamiseen kaikessa toiminnassaan. Yhteinen keskustelu ja avoin vuorovaikutus luovat parhaat edellytykset lapsen hyvinvoinnin turvaamiselle sekä terveelle kasvulle. Toimiva yhteistyö rakentuu luottamukselle sekä vuorovaikutukselle, jota kaikki osapuolet kannattelevat ja ylläpitävät.
Mitä hyvä yhteistyö sekä toimiva vuorovaikutus sitten vaatii meiltä aikuisilta? Mykkänen sekä Böök (2018) korostavat toimivaa dialogia: sitä, että jokaista osapuolta kuullaan, kuunnellaan sekä kunnioitetaan. Hyvä suhde vanhempien sekä varhaiskasvatuksen henkilöstön välillä tarvitsee luottamuksellisia sekä kunnioittavia kohtaamisia. Varhaiskasvatuksen henkilökunta on ammattilaisen roolissaan ensisijaisessa vastuussa siitä, että yhteistyön lähtökohdat ovat kunnossa. Vanhempi voi tukea toimivaa yhteistyötä esimerkiksi tuomalla rohkeasti esiin omia ajatuksiaan lapsen asioista. Kysyminen on hyvä tapa luoda käsitystä lapsen varhaiskasvatuksesta ja siellä vallitsevista tavoista. Jos henkilökunta ei tarjoa sellaista tietoa, jota itse vanhempana kaipaat kannattaa asiasta avoimesti kysyä.
Kun vanhemmilla on luottavainen ja avoin mieli lapsen varhaiskasvatusta kohtaan ja yhteistyö lähtee sujumaan, edistää se myös lapsen ja henkilöstön välisen suhteen muodostumista. Kun lapsi aistii, että vanhemmat sekä varhaiskasvatuksen henkilöstö luottavat toisiinsa ja heidän välillään vallitsee avoin ja myönteinen ilmapiiri, tukee se myös lapsen varhaiskasvatuspäivää ja luo luottamusta lapsen ja varhaiskasvatuksen henkilöstön välille.
Varhaiskasvatuksen ammattilaisten on Rantalan ja Uotisen (2022) mukaan annettava suurta arvoa vanhemmille oman lapsensa asiantuntijana ja edistettävä tasa-arvoista yhteistyötä. Nykypäivänä lapsen kasvatuksen sekä hoidon on havaittu olevan yleisellä tasolla samansuuntaista niin kotona kuin varhaiskasvatuksessa. Näkemykset yksittäisissä asioissa kuten ruokailutavoissa, päiväunissa tai ulkoilussa voivat kuitenkin vaihdella paljonkin. Tärkeintä on pyrkimys yhteiseen lapsen edun mukaiseen toimintaan. Eri mieltä saa olla ja vaikka näkemykset olisivat erilaiset, ei se tarkoita, etteikö kumpikin voisi olla oikeassa. Varhaiskasvatus on yleensä ympäristönä erilainen kuin lapsen koti ja lapsi oppii toimimaan eri ympäristöissä eri tavoin. Eri ympäristöjen sisältö asettaa erilaisia ehtoja ja tarpeita lapselle. Ensisijaista toimivan yhteistyön varmistamiseksi on Rantalan ja Uotisen mukaan (2022) jokaisen osapuolen tiedon ja ajatusten kuunteleminen ja niiden kautta yhteisten linjausten rakentaminen.
Oma lapseni aloitti varhaiskasvatuksessa ollessaan 1-vuotias ja yhteistyö on alusta asti ollut sujuvaa ja avointa. Tärkeää on kysyä, kuunnella sekä keskustella avoimesti kaikesta, mitä vain mieleen saattaa tulla.
– Emilia Räikkönen, vastavalmistunut varhaiskasvatuksen opettaja sekä 2,5-vuotiaan taaperon äiti –
Mykkänen, J. & Böök, M. (2018). Moninaiset perheet ja varhaiskavatus. Teoksessa M. Koivula, A. Siippainen & P. Eerola-Pennanen (toim.), Valloittava varhaiskasvatus – oppimista, osallisuutta ja hyvinvointia (s. 75–86). (Toinen, korjattu painos). Tampere: Vastapaino.
Rantala, A. & Uotinen, S. (2022). Varhaiskasvatuksen työntekijöiden ja perheen yh-teistyön merkitys. Teoksessa P. Pihlaja &R. Viitala (toim.), Varhaiserityiskasvatus. (s. 139–158). (3. uudistettu painos). Jyväskylä: PS-kustannus.
Julkaistu 5/2023.
