KiVa ry ei ole kotiäitien yhdistys, vaan kaikkeen vanhemmuuteen tueksi tarkoitettu yhdistys työssäkäyville tai opiskeleville ja kotona lapsiaan hoitaville vanhemmille yhtä lailla. Mutta Jyrki Kataisen avaus liittyen osa-aikatyön joustavampaan mahdollistamiseen kotiäideille kirvoittaa nyt kommenttia!
Mediakeskustelu aiheesta tuli itselle osuvaan aikaan sikäli, että tässä pian viisi vuotta kotona olleena on tullut kerran jos toisenkin harmiteltua omaa ammattia (aineenopettaja), joka mahdollistaa osa-aikatyöt melko huonosti. Vaikka onnistuisi jostain löytämään sivutoimisen tuntiopettajuuden, pitäisi olla todella paneutuva rehtori, joka pystyisi asettelemaan ne vajaat tunnit lukujärjestykseen niin, että päivien kestot olisivat todella lyhyitä ja systemaattisesti esimerkiksi aamu- tai iltapäivässä. Olemme kyllä naureskelleet opettajapuolisoni kanssa, että kun meillä on vieläpä sama opetettava aine, niin mehän voitaisiin olla ennakkoluulottomia kokeilijoita ja jakaa sama opettajan pesti. Siihen varmaan tarvittaisiin vielä ennakkoluulottomampi ja paneutuvampi rehtori! Pitäisi olla edes joku opiskeluajoilta tullut sivutuloja tuottava työkokemus vaikkapa kaupan kassalta, postinjakelusta tai hampurilaisbaarista, johon olisi helpompaa palata keikkatyöhön.
Onnellisia siis olkoot he, joiden ammatti mahdollistaa keikka- ja osa-aikatyöt, ja vielä onnellisempia he, joiden puolisoidenkin työt mahdollistavat osa-aikaisuuden ja pystytään hoitamaan lapset puoliksi kotona. Joidenkin työt myös mahdollistavat lähes täydet tunnit niin, että työajat on lomitettu lasten päivähoidon tarvetta vähentäen tai kokonaan poistaen (etenkin jos on vähän sukulaisista hoitoapua). Monenlaisia työn ja kotihoidon yhdessä hoitaneita pariskuntia tunnen kyllä, esimerkiksi kaupan alalta, hoitoalalta, itsenäisesti työajat järjestävistä akateemisista ammateista ja tutkimustyön parista. Erittäin positiivisia kommentteja olen aiheesta tällaisista perheistä kyllä kuullut. Molemmat aikuiset jakavat hoitovastuuta ja lapset tottuvat olemaan tasapuolisesti molempien vanhempien hoidettavana, mutta molemmat aikuiset myös pääsevät ”tuulettumaan” työelämään sekä tietysti pitävät huolen urakehityksestään. Tällaista jotkut ovat aloittaneet jo heti vanhempainrahakauden päätyttyä, toiset kuopuksen ollessa taapero tai 2-vuotias.
Yhtä keikkatyöpäivää lukuun ottamatta täysin kotona vietetyt viimeiset viisi kotiäitiysvuotta eivät ole tulleet minulle ennakkoon tehtynä vakaana päätöksenä pysyä kotona kunnes nuorin lapsi on x vuotta. Olen pyrkinyt palaamaan töihin ja mieheni on pyrkinyt jäämään koti-isäksi sekä esikoiseni ollessa 1,5-vuotias että 2,5-vuotias. Kun kuitenkin tässä vastavalmistuneiden opettajien pätkätyöketjussa miesopettajalle on löytynyt töitä ja minulle ei, näin on käynyt. Yhteinen kasvatuspsykologisesti itsellemme perustelema päätös on kyllä ollut se, että päivähoitoon lapset eivät mene alle 3-vuotiaina.
Kulttuurimme on vahvasti kahtiajakautunut sikäli, että uraäidit ja kotiäidit nähdään usein vastakkainasetteluna ja valitsi nainen sitten kumman tien tahansa, siltä toiselta puolelta saa kuulla vastaväitteitä. Jos laittaa lapsen varhain hoitoon ja palaa töihin, on itsekäs uraohjus. Jos jättäytyy pitkiksi ajoiksi pois töistä ja hoitaa lapsiaan kotona, on tukiaisten varassa elävä sosiaalipummi, huono feministi ja pilaa uransa. Teit niin tai näin, teet siis väärin päin. Nimenomaan tähän vastakkainasetteluun osa-aikatyöt – ja mieluusti nimenomaan sekä miesten että naisten tekemät osa-aikatyöt – toisivat aitoa lieventymistä.
Asenteet voisivat kyllä pehmentyä myös empatian lisäämisen kautta: ihmisten pitäisi ymmärtää toistensa valintoja paremmin! Eri ammattien työolot ja työehtojen joustavuus, töistä poissaolon erilainen vaikutus urakehitykseen, vanhempainvapaata edeltävä status työpaikalla tai työpaikan olemassaolo ylipäätään eli vanhempien tilanteet, joista päätöstä tehdään, vaihtelevat hyvin paljon. Varsin erilaisia ovat myös lapset, ympäröivät sosiaaliset tukiverkostot (hoitoapua tarjoavat sukulaiset ja ystävät, seura toisista kotiäideistä) sekä tarjolla olevat palvelut lapsiperheille kuten esimerkiksi avoin varhaiskasvatus, kerhotoiminta, ohjattu leikkipuistotoiminta, tilapäishoito ja lapsiperheiden kotipalvelu. Kotivanhemmuus tuntuu siis varsin erilaiselta ja vaatii ehkä erilaista persoonaa näiden vaihtelevien olosuhteiden mukaan. Itse kuulun siihen kotiäitien ryhmään, jolle valinta on tosiaan tullut pikkuhiljaa, osittain sattumalta ja joka ei ole merkinnyt pääosin kirjaimellisesti kotona oleskelua lasten kanssa. Kiikutan lapsia aktiivisesti perhekahviloihin ja -kerhoihin, harrastuksiin ja tietysti kyläpaikkoihin sekä otan vastaan vieraita ja tarjoan tilapäishoitoa kavereiden lapsille. Arkisin lähes joka päivä on jokin aktiviteetti tai sosiaalinen tapaaminen, jotta sekä heillä että minulla olisi seuraa ja sosiaalisia kontakteja. Tarpeen on ollut yhdistystoiminnan ja poliittisen kansalaisaktiivisuuden kaltainen henkireikä, jonka kautta on päässyt tekemään jotain intellektuaalisesti haastavaa, saanut aikuiskontakteja ja luonut niitä sosiaalisia tukiverkostoja toisista kotiäideistä.
Lopuksi on vielä tunnustettava, että kyllä se työelämään palaaminen jännittää ihan mahdottomasti. Jo siksikin, että miten sitä saa pidettyä kaikkiin kotiäitivuosina kertyneisiin ystäviinsä yhteyttä ja joutuuko luopumaan kaikista omista yhdistysaktiviteeteista ja harrastuksista, kun illat ja viikonloput menevät antaessa aikaa lapsille, kuskatessa näitä harrastuksiin ja hoitaessa puolison kanssa ruoanlaitot, kauppareissut ja kotityörumban? Miten jaksaa työpäivät, kun tulee rikkonaisia öitä lasten valvottaessa esimerkiksi sairastellessa tai oireillessa painajaisilla äidin töihin paluuta? Ai niin, ja tietysti myös siksi, että epäilyttää nähdä kuinkahan ne omat aivot ovat pysyneet työkuntoisina kaikkien hellan ääressä ja kakkapyllyjä pesten vietettyjen vuosien jälkeen?! No, ehkä sitä jotakin on myös oppinut neuvotellessaan änkyröiden lastensa kanssa, organisoidessaan arjen pyöritystä, mammayhdistysmenoissa kouluttaessaan, kirjoittaessaan ja vertaistuki-iltoja vetäessään sekä esimerkiksi viettäessään lukemattomia tunteja kasvatuskirjallisuutta ahmien.. Ja pärjäähän ne muutkin työssä käyvät äidit!
– Katri Pääkkö-Matilainen –
Julkaistu ensimmäisen kerran aikavälillä 2011-2013.