Mäkelä Heli
Näe lapsen käytöksen taakse
Santalahti 2025
Näe lapsen käytöksen taakse -kirjan nimi kertoo jo hyvin, mikä kirjan kantava teema on. Kirjan ulkonäkö ei minusta valitettavasti ole kovin houkutteleva, mutta sisältö oli erittäin hyvä!
Kirja on suunnattu varhaiskasvatuksen ammattilaisille, mutta voin suositella sen lukemista ihan jokaiselle vanhemmalle tai lasten kanssa muutoin tekemisissä olevalle. Mäkelä onnistuu perustelemaan todella kattavasti ja vakuuttavasti, miksi todellakin on tärkeää pysähtyä tutkimaan, mitä lapsen käytöksen takana on. Kirja perustuu vahvasti hermostolliseen näkökulmaan ihmisen käyttäytymisestä.
Kirjoittaja kehottaa pysähtymään ja pohtimaan, miksi lapsi käyttäytyy juuri näin ja mitä se kertoo minulle? Tärkeää olisi ottaa kantavaksi ajatukseksi se, mitä kasvattaja voisi tehdä toisin, eikä kiinnittää huomiota vain lapsen toimintaan. Mäkelä toivoo, ettemme enää yritä keinolla millä hyvänsä muuttaa lapsen käytöstä sellaiseksi, mitä itse toivoisimme sen olevan. Hän ehdottaa, että näkisimme käytöksen merkkinä siitä, missä tilassa lapsen hermosto on sillä hetkellä. Vanhat sukupolvien ketjusta nousevat kasvatustavat eivät tue tätä ajattelua. Meidän tulee pysähtyä ja miettiä, miten todella haluamme toimia.
Mäkelä on koonnut kattavasti tietoa siitä, mitkä kaikki asiat voivat vaikuttaa lapsen käytöksen takana. Näitä ovat muun muassa tarpeet ja tunteet, temperamentti, hermoston eri tilat sekä stressi ja kiire. Toisessa osassa Mäkelä esittelee erilaisia keinoja lapsen turvan tunteen vahvistamiseen. Tämä on tärkeää, sillä lapsuudessa muodostuneella turvan tunteella on suuri vaikutus myöhempäänkin hyvinvointiin. Kolmannessa osiossa kirjoittaja on koonnut erilaisia aikuisen toimintatapoja siihen nähden, missä hermoston tilassa lapsi on. Jo otsikoista näkee hyvin sen, että lapsen varsinainen “kasvattaminen” ei onnistu muulloin kuin lapsen ollessa turvan tilassa. Silloin kun lapsen hermosto on epätasapainossa eli hän on esimerkiksi taistele tai pakene -tilassa, on tärkeää keskittyä vain turvan tunteen palauttamiseen. Viimeisessä osiossa Mäkelä johdattaa lukijan tutkimaan kasvattajan oman käytöksensä taustoja. Hän kirjoittaa esimerkiksi aikuisen oman lapsuuden vaikutuksesta hermostoon sekä aikuisen hermoston epätasapainon vaikutuksesta kasvatukseen. Lopussa on myös hyviä harjoituksia oman hermoston säätelyyn, joita voi käyttää myös lapsen kanssa.
Avaan tässä Mäkelän kirjoituksia tarkemmin hermoston eri tiloista, sillä se oli mielestäni yksi kirjan parhaita anteja. Ihmisen yleisin hermostollinen tila pitäisi olla turvan tila. Turvan tila on avain oppimiseen sekä terveeseen sosiaaliseen ja emotionaaliseen kehitykseen. On tärkeää palauttaa lasta turvan tilaan aina kun se on tarpeen. Polyvakaalisen teorian mukaan hermosto voi mennä hetkellisesti epätasapainoon ja lapsi on taistele tai pakene -tilassa, lamaantumisen tilassa tai miellyttämisen tilassa. Muussa kuin turvan tilassa lapsi keskittyy vain selviämiseen, ei yhteyden muodostamiseen toisten kanssa. Tilat vaihtelevat päivän aikana, mutta tärkeää on, että pystymme palautumaan turvan tilaan emmekä jumitu epätasapainoon.
Turvan tila
- Lapsi on avoin, kontaktissa muiden kanssa, yhteistyökykyinen, empaattinen ja ottaa vastaan puhetta
- Keho on rento, hengitys rauhallista ja syvää, sydämen syke normaali
- Lapsi on leikkisä, luova, aktiivinen ja kiinnostunut asioista
- Lapsen kanssa pystyy keskustelemaan ja ratkomaan ongelmia
- Lasta pystyy “kasvattamaan” erilaisilla keinoilla (kirjassa esitelty mm. mallintaminen, positiivinen huomiointi, myönteinen aktivointi, luonnolliset seuraamukset, rajat, motivaation tukeminen, ympäristön muokkaus, leikki ja ongelmanratkaisutaitojen vahvistaminen)
Taistele tai pakene -tila
- Suurin osa haastavista kasvatustilanteista tapahtuu kun lapsi on taistele tai pakene -tilassa
- Lapsen sympaattinen hermosto aktivoituu. Näkyy usein liikkeenä, äänenä ja aggressiivisuutena
- Lapsi hakee huomiota haastavalla käytöksellä
- Lapsi ei käyttäydy huonosti vaan hänen kehonsa puolustautuu
- Lapsi tarvitsee turvaa ja kanssasäätelyä EI rankaisua, sättimistä, uhkailua, nalkutusta ym.
Lamaantuminen
- Lapsen liike on vähäistä ja hidasta
- Häneen on vaikeaa saada kontaktia eikä hän hae yhteyttä toisiin ihmisiin
- Lapsi saattaa näyttää ulospäin olevan turvan tilassa mutta kokee sisäisesti hätää tai ahdistusta tai häpeää
- Houkuttelu yhteyteen välittämisen ja turvan avulla
- Lapsen kehon liikuttelu ja asennon avaaminen
Miellyttäminen
- Lapsi tuntee olevansa turvassa miellyttäessään muita. Lapsi pelkää, että yhteys katkeaa, jos hän näyttää kaikki tarpeensa ja tunteensa.
- Lapsi toimii aikuisen tunteiden kannattelijana
- Lapsi tukahduttaa omia tunteitaan ja tarpeitaan
- Keho voi olla jatkuvassa valppaustilassa mutta ulospäin lapsi näyttää tyytyväiseltä ja käyttäytyy moitteettomasti
- Miellyttämiseen taipuvaiset lapset ovat usein aikuisen näkökulmasta helppoja ja mukautuvia. Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan selviytymiskeinosta!
Autonominen hermostomme tarkkailee jatkuvasti ympäristöä ja kehon sisäistä tilaa, sillä sen tehtävä on pitää meidät turvassa. Tätä tiedostamatonta havainnointia kutsutaan neuroseptioksi. Jos neuroseptio havaitsee uhkaa, se aktivoi meissä tilanteesta ja ihmisestä riippuen tarpeen taistella, paeta tai lamaantua. Lapsen neuroseptio tarkkailee aikuisen toimintaa. Jos lapsi käyttäytyy huonosti (hänen hermostonsa on epätasapainossa), saatamme pahentaa tilannetta, jos lapsen neuroseptio kokee toimintamme uhkana. Aikuisten tulisikin aina pyrkiä viestimään turvaa ja näin saada myös lapsi turvan tilaan.
Mäkelä kirjoittaa, että kanssasäätely on yksi aikuisen tärkeimmistä työkaluista lapsen kanssa. Lapsi autetaan stressaavista hetkistä takaisin sietoalueelleen. Kanssasäätelyssä aikuinen säätelee omaa hermostoaan ja tuo lapsen hermostolle turvan merkkejä, jotta lapsi voi palata turvan tilaan. Kyse on siitä, että aikuinen vain on läsnäolevasti lapsen kanssa, ei kerro, opeta tai anna ohjeita. Se on siis olemista ei tekemistä. Lapsi oppii yhdessä aikuisen kanssa kohtaamaan ja sietämään isoja tunteita. Kanssasäätelyn avulla lapsi tulee kohdatuksi ja hän oppii, että hänen tunteillaan on väliä. Kanssasäätelyn tarkoitus ei ole saada lapsen tunnetta loppumaan ja häntä hiljentymään. Aikuisen antamia turvan merkkejä: pehmeät kasvot, rennot lihakset, rauhallinen hengitys ja sydämen syke, melodinen ääni ja pehmeät, vähäiset liikkeet.
Lapsi tarvitsee tarpeeksi tukea sisäistääkseen, että hän on hyvä, hänen tunteilleen on tilaa ja hän on turvassa. Lapsi tarvitsee aikuisen, joka vastaa hänen tarpeisiinsa, antaa tilaa tunteille, toimii kanssasäätelijänä ja hyväksyy hänet kaikissa tilanteissa. Mäkelä on ilmaissut tämän hyvin lauseella: “Lapsella on oikeus olla aikuiselle vaivaksi”. Lapsen tulisi saada tuntea kaikkia tunteita ja aikuisen tulisi sietää ja kannatella niitä. Hänen tulisi saada itkeä, jännittää, raivota ja hävetä ilman, että aikuinen mitätöi, vähättelee tai kieltää hänen tunteensa.
Kirjan tärkein sanoma on siis, että meidän tulisi pysähtyä lapsen käytöksen äärelle. Pohtia, mikä saa lapsen käyttäytymään näin. Pysähtyä ja olla uteliaita ennen kuin teemme mitään. Jos keskitymme vain muuttamaan lapsen käytöstä, sorrumme usein näihin vanhanaikaisiin sukupolvien ketjusta nouseviin kasvatusmenetelmiin kuten häpäiseminen, palkitseminen, sättiminen, uhkailu, pakottaminen, lahjominen, kiristäminen tai tunteiden mitätöinti. Yhteyden ja turvan tilassa lapsi on lähtökohtaisesti yhteistyöhaluinen, joustava ja kykenee säätelemään tunteitaan eli jokin on saanut hänen hermostonsa epätasapainoon. Tämä hermostollinen tila aiheuttaa aikuisen näkökulmasta ei toivottua käyttäytymistä.
Mäkelä kehottaa lukijaa myös tutkimaan oman käytöksen taustoja. Jos pysähdymme omien tarpeidemme ja tunteidemme sekä hermoston tilojen äärelle, pystymme näkemään niitä paremmin myös lapsessa. Kun tutustumme meitä triggeröiviin ärsykkeisiin ja niistä nouseviin reaktioihimme, pystymme toimimaan tietoisemmin. Tapamme reagoida on ohjelmoitu jo lapsuudessa hermostoomme sillä, miten meidät on kohdattu. Onko tarpeisiimme ja tunteisiimme vastattu? Reaktiomme hankaliin tilanteisiin lapsen kanssa nousee siis omista kokemuksistamme. On ymmärrettävää, että joissain tilanteissa aikuisen oma itsesäätely pettää. Näissä tilanteissa uteliaisuus ja itsemyötätunto ovat avainasemassa. Lapselle olisi ensiarvoisen tärkeää, että aikuinen tarjoaa hänelle turvaa ja kanssasäätelyä. Meidän olisi siis tärkeää vahvistaa omaa itsesäätelykykyämme. Pystymme lisäämään oman hermostomme joustavuutta itsemyötätunnon ja kehotietoisuuden kautta.
– Anni Paarma