Aloitan kirjoittamaan tätä älypuhelimesta näpyttäen, lasten leikkejä ja ristiriitojen ratkomisia puolella korvalla kuunnellen ja sängyllä löhöten.
Viime aikoina on säännöllisen epäsäännöllisesti noussut mediassa esiin vuoroin ammattilaisten ja vuoroin maallikoiden huoli siitä, että nykyvanhemmat ovat liikaa luurien ääressä ja vuorovaikutus lasten kanssa kärsii.
Jaan huolen joiltakin osin. Joskus kyse voinee olla vanhemman mielenterveysongelmista kumpuavasta vakavasta media-addiktiosta. Addiktiivisuus on ylipäänsä usein haitallinen ilmiö, vaikkei media-addiktio liene yhtä haitallista kuin vaikkapa tupakka-addiktio, joka menneiden sukupolvien vanhemmilla oli erittäin yleistä. Vanhempien jatkuva medioilla olo ja medialapsenvahdin liikakäyttö voi myös joskus olla ensimerkki vanhemman liikakuormituksesta tai laajemman lapsen ja vanhemman välisen kiintymys- ja vuorovaikutussuhteen oireilua tai seurausta. Epäilen kuitenkin suuresti sitä, että mediat ja älypuhelin voisivat olla näiden ongelmien syy. Kyllä syy on todennäköisemmin esimerkiksi vähäinen kokemus vauvoista ja pikkulapsista ennen omaa vanhemmuutta tai se ahdistava yksinäisyys, joka ydinperheen vauvalomalaista kulttuurissamme saattaa kohdata, jos toisia työelämän ulkopuolella sillä hetkellä olevia sukulaisia tai kavereita ei lähiseudulla asu. Isompien lasten vanhempien kohdalla älypuhelimia paljon todennäköisempi syitä vuorovaikutusongelmiin lasten kanssa ovat työn ja perheen yhdistämisen stressi, parisuhdeongelmat sekä tukiverkostojen puute.
(Nyt keskeytin tämän kirjoittamisen hetkeksi, kun minua kutsuttiin mukaan lasten leikkiin.)
Väitän kuitenkin, että suurimmaksi osaksi huoli älypuhelimilla roikkumisesta on liioiteltua, yleistettyä eikä ota huomioon älypuhelinten kautta tehtävien erilaisten toimintojen todella laajaa kirjoa. Kaikki älypuhelimien käyttö samastetaan viihdekäytöksi ja julkisilla paikoilla lapsi mukana kännykän käyttöä paheksutaan. Kuitenkin vanhempi voi olla käyttämässä kännykkäänsä vaikkapa verkkokaupasta talvikenkähankintaan, lastenteatteriesitykseen lipun ostoon tai kartan lukemiseen vieraassa kaupunginosassa.
Hyvin monet tämän hetken pikkulasten vanhempisukupolven lapsuudessa, 1970-90-luvuilla, tehdyistä rasittavista arjen toiminnoista (pankissa tai vakuutusyhtiössä jonottaminen, vaateostokset tai jopa ruokaostokset) voi nykyvanhempi hoitaa älypuhelimella nopeammin ja kätevämmin kuin vanhempansa aikanaan – ja tämä kokonaisuutena vapauttaa aikaa lapsille, vaikka vaatiikin hieman ajankäyttöä luurin ääressä. Ennen piti päivittäin lasten olla hiljaa, kun vanhempi puhui puhelimessa jonkun kanssa. Nykyään voi käydä pitkänkin keskustelun ystävän tai vaikka yrityksen nettiasiakaspalvelijan kanssa teksti- ja ääniviestein. Tuollaiset viestittelyt on helppoa tauottaa moneen otteeseen vastatakseen lapsensa tarpeisiin.
Toisaalta myös medioiden hyöty- ja viihdekäyttöä on ollut 1970-90-luvun lapsiperheissä siinä missä nykyäänkin. Älypuhelin on samalla videonauhuri, tv-vastaanotin, kirja, aikakausi- ja sanomalehti, puhelin ja radio. Nykylapsen ei enää tarvitse olla hiljaa sen aikaa, kun isi katsoo Urheiluruutua tai äiti Peyton Placea – vanhemmat kun voivat näpäyttää älypuhelimensa ruudulta ohjelman tauolle, jutella lapsen kanssa ja jatkaa ohjelmaa, kun ehtivät. Lisäksi viihdekäyttö voi olla vanhempien ja lasten yhteistä puuhaa – geokätköilystä musiikkikilpailujen katsomiseen ja PokemonGo-pelaamisesta lapsen kysymykseen vastauksen googlaamiseen.
Aivan erityisesti on huolta esiintynyt vauvojen äitien älypuhelimilla olosta esimerkiksi imetyksen aikana. Kahta lasta useita vuosia imettäneenä ja lukemattomia toisia imetyksiä vierestä seuranneena ex-kotiäitinä voin sanoa, että iso osa vauvoista imee rintaa suurimman osan ajasta silmät kiinni – imeminen on niin nautinnollista ja unettavaa. On täysin tavanomaista, että imetyksen aluksi, rintaa vaihtaessa ja lopuksi vauva ottaa ja saa katsekontaktia äitiinsä ja äiti juttelee vauvalle näinä hetkinä. Ei sitä koko (usean) tunnin iltamaratonia tarvitse vauvaa niska pitkällä tuijottaa. Menneiden vuosikymmenten äidit varmaankin lukivat imettäessään aikakauslehtiä tai kirjoja tai kuuntelivat radiota – ja niin jotkut äidit tekevät nykyäänkin. Monet kuitenkin lukevat älypuhelimeltaan lehtiä ja kirjoja, selaavat sosiaalista mediaa, kuuntelevat musiikkia tai podcasteja – tai vaikka lukevat tätä blogia siellä lukemattomien päivittäisten imetyshetkien aikana. Vilkutukset heille!
(Taas keskeytys, pysähdyin nauramaan pikkukoululaisen kanssa hänen älypuhelimellaan tekemää hauskaa editointia kotona kuvaamastaan videosta.)
Lopuksi haluan vielä nostaa esiin älypuhelimien mahdollistaman aivan erityisen tärkeän vuorovaikutuksen muodon: vertaistuen. Lukemattomia ovat ne kerrat, kun itse olen tuskaillut milloin mihinkin aikaan vuorokaudesta jotain haastavaa imetys- tai kasvatustilannetta, purkanut sen tekstinä ulos puhelimellani ja saanut vastauksiksi empatiaa ja konkreettisia vinkkejä, joilla solmut oman pään sisältä ja oman lapsen kanssa vuorovaikutuksesta ovat auenneet. Ihan taatusti lapsi on toisinaan joutunut sanomaan asiansa moneen kertaan, koska keskittymiseni on kohdistunut vertaiskeskusteluun luurin kautta. Vähintään yhtä monta kertaa väitän lasteni kuitenkin myös hyötyneen siitä, että olen osannut vuorovaikuttaa heidän kanssaan jotenkin rakentavammin ja positiivisemmin KiVan kautta älypuhelimen välityksellä saatujen vinkkien vuoksi.
– Katri Pääkkö-Matilainen –
Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2017.