Vauvat kaipaavat kantamista, se on vauvan geeneihin koodattu odotus. Kannettu vauva kuulee kantajan sydämenlyönnit ja hengityksen sekä tuntee hänen kosketuksensa ja lämpönsä. Se rauhoittaa vauvaa ja tekee hänet tyytyväiseksi. Kantaminen vähentää vauvan kokemaa stressiä ja tukee turvallisen kiintymyssuhteen muodostumista. Kantaa voi kuka tahansa lapsen hoitajista ja näin vahvistaa omaa suhdettaan lapseen. Kantaminen antaa vauvalle virikkeitä, kun hän myötäilee kantajan liikkeitä, näkee kasvonilmeitä lähellä ja kuulee puhetta. Kantaminen hyödyttää vauvan motorista, sosiaalista ja kielellistä kehitystä.
Kantaminen kantovälineessä helpottaa kantajan arkea esimerkiksi mahdollistamalla kotityöt vauvan kanssa. Rauhoittamiseen ja nukuttamiseen käytetty aika vähenee. Ulkona liikkuminen (esim. poluilla, portaissa ja ahtailla kaupan käytävillä) helpottuu. Vaunut eivät ole välttämätön varuste.
Myös taapero ja leikki-ikäinen voi nauttia kantamisesta ja sen suomasta läheisyydestä. Pitkillä kävelymatkoilla isompi lapsi voi kaivata lepotaukoa, josta voi nauttia vanhemman kyydissä. Keinuvassa kyydissä voi ottaa päiväunetkin. Isompaa lasta on erityisen kätevä kantaa selässä, josta maailma aukeaa lapselle aivan uudella tavalla.
Kantovälineen valintaan vaikuttavat ainakin lapsen ikä, koko kantotarpeet (esim. kuinka kauan kannetaan) sekä yksilölliset mieltymykset. Joillekin riittää yksi kantoväline. Kantamisesta innostunut saattaa hankkia useita välineitä erilaisiin tilanteisiin ja tarkoituksiin.
Kantovälineitä on erilaisia, esimerkiksi:
- pitkä trikoinen liina, joka soveltuu erityisesti pienen vauvan kantamiseen ja aloittelijoille
- kudottu liina on monipuolinen ja pitkäikäinen liina sekä vauvan että isomman lapsen kantamiseen edessä, selässä tai lonkalla
- rengasliina on kätevä pikaliina
- kantoreput ovat monien mielestä helppo ja käytännöllinen valinta.
Kantamiseen on saatavilla myös erilaisia apuvälineitä ja lisävarusteita, jotka eivät ole pakollisia, mutta voivat olla hyödyksi. Näitä ovat muun muassa kantotakki, -kauluri, ja -suoja. Kun vauvaa kannetaan takin alla, ihokontakti mahdollistuu.
Turvallisen ja ergonomisen kantamisen nyrkkisääntö on, että vauva on vastasyntyneestä saakka pystyasennossa. Pää on pussauskorkeudella ja selkä on pyöreänä. Jalat ovat syvässä kyykkyasennossa, peppu polvia alempana. Lonkkien auetessa kyykky levenee. Vastasyntyneen vauvan niska on tuettu. Liina tai reppu tulee kiristää napakaksi ja hyvin istuvaksi. Kantoväline ei saa kuitenkaan puristaa kantajaa tai kannettavaa.
Kantovälineen valinta ja käytön opettelu voi aloittelijasta tuntua monimutkaiselta. Apua ja opastusta kantamiseen saa esimerkiksi Kantoliinayhdistyksen kantovälinetukihenkilöiltä. Kun kantaminen tulee tutuksi, huomaa sen nerokkuuden: lapsi saa aikuisen läheisyyttä ja aikuisen kädet ovat silti vapaina muuhun toimintaan.
Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2016.