Kiintymysvanhemmuusperheet ry:n nimi juontaa juurensa Attachment Parenting International yhdistykseen ja on melko suora käännös siitä. API:n kasvatussuuntaus yhtenee monessa kohti kiintymysvanhemmuuden kanssa. Nimivaihtoehtoja oli muitakin, mutta yhdistys ajatteli tulevaa kasvua ja saavutettavuutta. Ajatuksena oli silloin, että liittyminen tuohon kansainväliseen kattojärjestöön olisi tulevaisuudessa luontevaa. Yhdistys ei ole kuitenkaan kattojärjestöön liittynyt. Kiintymysvanhemmuusperheet ry kuitenkin seuraa APIn toimintaa jatkuvasti ja käyttää kansainvälisen järjestön tietopankkia oman työnsä edistämiseksi.
Kiintymyssuhdeteoria (attachment theory) on John Bowlbyn kehittämä teoria, jonka avulla selitetään ihmisen taipumusta muodostaa voimakkaita tunnesiteitä muihin ihmisiin. Teoria selittää myös erokokemuksien ja menetyksien aiheuttamaa stressiä. Teoriassa yhdistetään psykoanalyysin periaatteita havaintoihin eläinten leimautumisesta. Teoria siis perustuu ihmisen tunnekokemuksiin ja biologisiin, lajityypillisiin ominaisuuksiin, jotka on nisäkäslajista riippumattomia.
Mary Ainsworth testasi teoriaa kokeellisesti, mikä antoi sille tieteellistä perustaa. Aiheesta on tehty paljon lisätutkimusta ja uusia tutkimuksia ilmestyy koko ajan. Tutkijat ovat havainneet neljä erilaista kiintymyssuhdetyyppiä lapsen ja vanhemman välillä: turvallinen, välttelevä, ristiriitainen ja jäsentymätön. Tyypillisesti lapsella on yksi ensisijaisen kiintymyksen suhde. Tämä suhde kohdistuu henkilöön, joka kantaa vastuun lapsen hyvinvoinnista.
Kiintymysvanhemmuuden keskiössä ovat vauvan- ja lapsenhoitotavat, joilla tuetaan turvallisen kiintymyssuhteen muodostumista ja lisätään samalla lapsen ja koko perheen hyvinvointia. Varhaiset vuorovaikutus- ja kiintymyssuhteet ovat pohja kaikille myöhemmille ihmissuhteille, minkä vuoksi niiden muodostumista pidetään ensiarvoisen tärkeinä. Kiintymysvanhemmuus on yksi tapa tukea lapsen kiinnittymistä ja kiintymistä hoivaajiinsa sekä lajityypillisin keinoin että myös empaattisen ja rakentavan vuorovaikutuksen avulla. Kiintymysvanhemmuudessa korjaavat toimenpiteet kohdistuvat ensisijaisesti aikuiseen. Esimerkkinä jos aikuinen on väsynyt, hän miettii ensisijaisesti sitä, miten hän voisi levätä, ilman että puuttuu vauvan luontaiseen uneen.
Mikä on kiintymyssuhdeteoria ja miten se liittyy kiintymysvanhemmuuteen?

