Jokainen meistä on joskus joutunut pelottavaan tilanteeseen: sydän hakkaa, kädet hikoavat ja huulet tärisevät. Sitten joku laskee kätensä hellästi olkapäälle. Yhtäkkiä stressistä katoaa puolet ja alkaa tuntua siltä, että kyllä tästä selvitään.
Edellä kuvattu tilanne on aikuiselle poikkeuksellinen, mutta se kuvaa hyvin pienen vauvan mielenmaisemaa. Ihmisvauvojen aivoista ei saa ottaa näytteitä, mutta rotilla tehdyt kokeet osoittavat, että emon hellä kosketus vaimentaa poikasten stressioireita. Kokemukset kirjoittavat geenien toiminnan säännöt yhä tummemmalla. Vähitellen vauva oppii, onko hän turvassa.
Pienelle vauvalle ensisijaisen hoitajan hellä kosketus on elintärkeää. Kuinka läheinen täytyy olla, että hellä kosketus on aina sallittua? Vai riippuuko oikeus koskea täysin tilanteesta? Onko oikeus koskemattomuuteen lähinnä sitä, että vääräksi koettua kosketusta pyydetään anteeksi? Koiran omistajalta kysytään lupaa ennen silittämistä, mutta sylivauva on vapaata riistaa. Paisuvissa päivähoitoryhmissä vallitsevat viidakon lait. Koulussa kiusataan. Työpaikan pikkujouluissa joku tulee liian lähelle. Esimerkit kertovat, että hämärä kuva lihallisesta itsemääräämisoikeudesta on kirjoitettu osaksi kulttuuriamme.
Me voimme olla muutos parempaan. Näytetään lapsillemme, kuinka ihanaa hellä kosketus on. Kerrotaan heille, missä meidän rajamme menevät. Mitä siis teet, kun seuraavan kerran haluat mennä silittämään vieraan lapsen varpaita? Kysy vanhemmalta ennen kuin kosket, tai vielä parempaa: anna lapsen koskea ensin.
– Anjuska Kyllönen, ihmisgeneetikko ja pienen tytön äiti
Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2017.