Oppia ikä kaikki

oppia ikä kaikki

Ehkä tärkein lastenhoidon viisaus, jonka olen viisivuotisen – siis vielä hyvin lyhyen – vanhemmuuteni aikana oppinut, on: erilaisia kausia tulee ja menee. Niihin kannattaa suhtautua sen mukaisesti.

Searsin pariskunnan, kiintymysvanhemmuuden ‘grand old papan ja maman’ Kiintymysvanhemmuuden kirjassa yksi keskeinen ohje on: Varo vauvakouluttajia.  Ällistyttävän usein – oikeastaan aina – vauvat tietävät, mitä tekevät. Ne imevät rintaa puolen tunnin välein ja joskus pitävät monen tunnin välein. Lakkoilevat kantovälineitä kohtaan. Ne heräävät keskellä yötä ja konttaavat ympäri vuodetta unisina. Ne heittelevät ruokalusikat ja täynnä olevat mukit lattialle ja kiljuvat välillä ihan kiljumisen ilosta.

Kaikkeen tähän niillä on hyvä syy, eivätkä ne helpolla usko vanhempiaan tai ammattilaisia, jotka kertovat, kuinka saadaan pienokainen oikein ja hyvin syömään, nukkumaan, liikkumaan, pysymään aloillaan, tekemään tarpeensa tai mitä tahansa muuta. Vauvat eivät tarvitse kouluttajia, sillä he kouluttavat jatkuvasti itse itseään.

Minun mielestäni tämä koskee isompiakin lapsia (ja vielä teinejä). Isompina ne karkailevat, sotkevat, nirsoilevat ruoalle, valehtelevat ja läimäyttelevät muita. (Toivottavasti läimäyttelyn kausi rajoittuu taapero-ikään ja varhaiseen leikki-ikään, muuta käytöstä voi esiintyä vaihtelevissa jaksoissa vielä nuoruudessa ja aikuisiässäkin.) Onneksi kaikki on yleensä kausittaista, ja huonojen kausien välissä on hyviä aikoja. Silloin lapsesi kiittää, pyytää anteeksi, ottaa muut ihmiset huomioon, jakaa omastaan ja on avulias. Ehkä jopa siivoaa omat sotkunsa. Silloin voit todeta ylpeänä, kuinka hyvin olet tehnyt kasvatustyösi (vaikkei tällä kaikella olisikaan mitään tekemistä kasvatuksen kanssa, on ihanaa ajatella niin).

Sen sijaan me aikuiset tarvitsemme viisaampia ihmisiä, jotka kertovat, että kausia tulee ja menee. Että eräänä aamuna heräätkin ihmeellisen hyväntuulisena ja tajuat, että olet saanut nukkua kokonaisen yön. Että kesken imetyksen saattaa havahtua oivallukseen, ettei pikkuihminen ole purrut rintaa kokonaiseen kolmeen päivään. Että kun lapsi on oppinut kävelemään sujuvasti lattialla, sen ei enää tarvitse harjoitella kävelemistä keskellä yötä sängyssä. Kylässä voit näet, kuinka lapsesi ensimmäisen kerran lainasi lelunsa kaverille ihan vapaaehtoisesti tai pyysi spontaanisti anteeksi. Ja joskus hamassa tulevaisuudessa, toivottavasti, voit katsoa lastasi ja todeta, että siitä on tullut aikuinen ja ihan kelpo ihminen, ilman kouluttamistakin.

Mutta koska me aikuiset olemme kovin huonomuistisia, sitä ennen sinä ja minä tarvitsemme vähintäänkin tuhat kertaa tuhat muistutusta: erilaisia kausia tulee ja menee. Niihin kannattaa suhtautua sen mukaisesti.



– Saila Salo, KiVa ry:n sih
teeri 


Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2015