Jos vauvan nukkuminen koetaan perheessä ongelmaksi, ratkaisua lähdetään usein etsimään muokkaamalla vauvan nukkumiskäyttäytymistä. Tällöin asiaa lähestytään aikuisen näkökulmasta: vauvan heräily koetaan aikuisten ongelmaksi, mutta ratkaisua haetaan vauvan tarpeista tinkimällä ja vauvan luontaiseen käytökseen puuttumalla.
Yksin nukkumista pidetään kulttuurissamme ihanteena, ja yksin nukahtavaa ja läpi yön nukkuvaa vauvaa tavoitellaan jopa alan ammattilaisten piirissä vauvan näkökulma unohtaen. Vauvan näkökulmaa ja yöllisen heräilyn tarkoitusta on tarkasteltu blogitekstissä Pienesti pienten unista.
Evoluutiobiologian tai kulttuuribiologian näkökulmasta yksin nukkumisen ihanne on ihmislajin historiassa liian lyhyt ollakseen uskottava. Ihminen on laumaeläin eikä tarve laumaan ja vauvalla hoitajan läheisyyteen katoa yön ajaksi. Vauvojen unisyklit ovat luontaisesti lyhyempiä kuin aikuisilla, joten vauvoilta ei pitäisi pitkiä unijaksoja edes odottaa. Lisäksi äidinmaito sulaa nopeasti ja vauvan vatsa on pieni. Kiinteät kehotetaan aloittamaan pienillä makuannoksilla ja vauvantahtisesti, maidon ollessa yhä pääravintona. Kestää siis kauan, ennen kuin vauva voi syödä niin paljon päivällä, että pärjää ilman nälkää yön.
Vauvan geenit eivät siis ohjaa nukkumaan omassa sängyssä yön läpi, vaan nukkumaan lyhyissä sykleissä hoitajan läsnäolo ja turva saatavilla. Luontaista biologiaa vastaan on hankala taistella aiheuttamatta samalla vahinkoa.
Unikoulujen ajatellaan perustuvan siihen, että kun vanhempi ei ole enää samalla tavalla saatavilla, vauva oppii itsensä rauhoittamisen taidon. Tämä oletus unohtaa vauvan välttämättömät tarpeet ja olemattomat taidot omien tunteidensa säätelyyn. Vauvan näkökulmasta tilanne on siis se, että vanhempi ei yhtäkkiä enää vastaakaan hänen tarpeisiinsa. Pahimmassa tapauksessa hän kokee voimakkaita hylätyksi tulemisen tunteita.
Mitä sitten unikoulujen tilalle?
Jokainen perhe ja tilanne ja on erilainen, joten on vaikea antaa toimivaa vinkkipankkia, josta löytyy sopiva ratkaisu kaikille. Avainasemassa on, että vanhemmat luovasti tutkailevat omaa tilannettaan ja toimintaansa sekä etsivät niitä kohtia, joita voisi muuttaa, joista voisi luopua jotta saisi enemmän lepoa tai johon voisi saada apua.
Yksi tarkastelun kohde on nukkumisjärjestelyt. Kuten edellä todettiin, yksi syy vauvan öiseen heräilyyn on hoitajan läsnäolon tarkastaminen. Nukkumalla vanhemman vieressä perhepedissä vauva ei välttämättä edes herätä aikuisia tarkistaakseen, että he ovat vieressä, vaan hänelle riittää hoitajan keho ja tuoksu ja hän nukahtaa uudelleen. Perhepedissä nukkuminen helpottaa vauvan yöimetystä, koska silloin vanhemman ei tarvitse nousta ylös imettääkseen. Tällöin myös vanhemman takaisin uneen pääseminen helpottuu. Yöimetys erittää melatoniinia imettävän kehossa, jolloin sekä vanhempi että vauva nukahtavat nopeammin.
Myös koko perheen nukkumisjärjestelyt voi ottaa tarkastelun alle. Jos sänky käy ahtaaksi vauvan kanssa eikä sitä ole mahdollista leventää, voisiko toinen vanhempi siirtyä hetkeksi nukkumaan toisaalle? Korvatulppien avulla voi toinen vanhempi saada pidemmän unipätkän ja jaksaa hoitaa vauvaa myöhemmin, jolloin toinen saa taas nukkua. Älkää tyytykö johonkin nukkumisjärjestelyyn vain koska niin “kuuluu” tehdä.
Alle yksivuotiaan kokonainen yö tarkoittaa keskimäärin viittä tuntia yhtäjaksoista unta, joka ajoittuu alkuyölle. Sen jälkeen vauva voi havahtua 1-2 unisyklin välissä ja tarvitsee apua päästäkseen takaisin syvään uneen. Vauvan unisyklin pituus on n.45-50 minuuttia kun aikuisen on n.90 minuuttia. (Lähde: Imetyksen tuki ry)
On kuitenkin syytä muistaa, että vauvat ovat hyvin erilaisia. Vauvan uneen vaikuttavat monet eri seikat riippuen vauvan iästä, kehitysvaiheesta sekä temperamentista. Se, että naapurin vauva nukkuu seitsemän tuntia putkeen, ei tarkoita että sinun useammin heräilevässä vauvassa olisi jotain vikaa. Eikä sitä kannata alkaa korjaamaan, mikä ei ole rikki. Jos vanhemmat saavat tarpeeksi unta tiheämmästä heräilystä huolimatta, ei välttämättä mitään tarvitse tehdä.
Vauvan uneen vaikuttavat:
- tiheänimun kaudet (n. 3 ja 6 viikon iässä sekä 3 ja 6 kuukauden iässä, uudelleen 12kk, 18kk ja 24kk iässä)
- kehitysvaiheet mm. nelikuisten yöhulinat ja muut kehitysharppaukset
- eroahdistuskausi, joka sijoittuu yksilöllisesti 7-8 kuukauden iästä 12-18 kuukauden ikään asti
- kiinteiden aloitus voi aluksi tulla uniin vatsa- ja ilmavaivoina
- hampaiden puhkeaminen
- sairastelu
Poikkeuksellisen tiheään heräilyyn voi olla syynä terveydelliset syyt (esim. allergiat, refluksi tai korvatulehdukset). Silloinkaan vauvan pulmaa ei ratkaise unikoulu, vaan lääkäri. Vanhempien väsymyksen hoidossa puolestaan on syytä pohtia työnjakoa perheen sisällä ja tukiverkon kanssa. Voisivatko vanhemmat jakaa hoitovastuuta eri tavoin tai löytyisikö apuja lähipiiristä?
Joskus omien odotusten ja ihanteiden täyttäminen siististä kodista ja itse tehdystä luomuruoasta menevät nukkumisen edelle. Tärkeää olisi päästää irti mahdollisimman monista omista vaatimuksistaan ja keskittyä olennaiseen. Se, mistä ei kannata tinkiä on lapsille annettu läheisyys. Jos vauvaa pitää paljon lähellä päivän aikana esim. kantamalla ja sylittelemällä, voi öinen heräily ja läheisyyden tankkaustarve on vähäisempi.
Omien ihanteiden lisäksi lapsiperheille on tarjolla vino pino kaikenlaisia ohjeita ja suosituksia. Jos niiden vaatimukset tuntuvat kuormittavan perhettä liiaksi, on hyvä muistaa, että hetkellisesti suosituksista poikkeaminen perheen kokonaishyvinvoinnin vuoksi voi olla järkevää. Pikkulapsiarjessa on sallittua tehdä välillä rimanalituksia. Vaikka lasten ruutuajasta lipsuminen satunnaisesti tuskin on vakavaa, aikuisen omaa ruudun käyttöä on syytä tarkastella siinä vaiheessa, jos se tuntuu vaikuttavan oman unen laatuun tai määrään. Kannattaa myös miettiä, jos iltaisin ei malta mennä vauvan kanssa yhdessä nukkumaan oman ajan toivossa, olisiko se oma hetki järjestettävissä johonkin muuhun aikaan päivästä.
Omasta väsymyksestä kannattaa kertoa neuvolassa ja kysyä tarvittaessa esim. perhetyön mahdollisuudesta. Vauvavuosi voi olla äärimmäisen väsyttävä, eikä kenenkään pitäisi selviytyä siitä yksin. Vauvojen unikouluohjeiden sijasta eri tahojen tulisi entistä pontevammin peräänkuuluttaa mahdollisuutta ja kykyä auttaa toinen toisiamme vauvavuoden yli, ja sen jälkeenkin. Paras tukiverkosto on ymmärtävä, aidosti tukeva ja lasta sekä perheen valintoja kunnioittava.
Vauvavuoden jälkeen
Lapsen on luontaista heräillä myös yhden vuoden täytettyään. Tässä vaiheessa katsotaan olevan turvallista alkaa muokkaamaan lapsen nukkumista lempeällä tavalla, jos se on vanhempien mielestä tarpeen. Edelleen tulee siis muistaa, että sitä ei tarvitse korjata, mikä ei ole rikki ja lapsen unirytmin muokkaaminen tulisi perustua aitoon tarpeeseen, eikä esim. ulkopuolelta tuleviin neuvoihin.
Jos taaperon yöimetyksiä toivotaan vähennettävän, kannattaa huomioida, että pienelle lapselle koko yön yli ravinnotta oleminen on pitkä aika eli yli yksivuotiaallakin voi hyvin olla vielä öisin nälkä.
Taaperoikäinen alkaa jo eri tavalla ymmärtää puhetta eli lapsen kanssa yövieroituksesta etukäteen keskusteleminen voi olla hyödyksi. Lapselle voi kertoa, että vanhemmat haluavat nukkua yöllä ja maitoa saa taas aamulla. Kun vanhemmat saavat nukkua yöllä, jaksavat he leikkiä enemmän päivällä. Näin lapselle tuodaan ajatus yöimetyksen lopettamisesta ajoissa ja annetaan aikaa tottua ajatukseen. Mukaan voi ottaa jonkun siirtymäobjektin tuomaan lohtua, esim. unilelun. Rinta on taaperollekin muutakin kuin ruokaa eli päivisin on hyvä olla tarjolla rajattomasti syliä ja läheisyyttä.
Apuna yli yksivuotiaan yövieroituksessa voi käyttää Jay Gordonin lempeää unirytmin muokkausta.
Kiintymysvanhemmusperheet ry pyrkii jakamaan tietoa mm. vauvan luontaisesta käytöksestä, mutta ennen kaikkea voimaannuttamaan perheet luottamaan omiin vaistoihinsa vanhempina, ja löytämään heidän perheelleen sopivat ratkaisut – niin että vauvan tarpeet tulevat mahdollisimman hyvin tyydytettyä, eivätkä vanhemmat uuvu liikaa.
Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2018.