Lasten kasvattamisesta puhutaan paljon. Erityisesti suomalaisia puhuttaa kuritusväkivalta, johon liittyviä juttuja on julkaistu eri medioissa runsaasti. Lastensuojelun keskusliiton selvityksen mukaan noin 20 prosenttia suomalaisista hyväksyy kuritusväkivallan. Luku on edelleen liian suuri.
Näiden yhteydessä yleisesti toistuva vanhempien esille nostama kysymys on, että jos lasta ei saa rankaista, häntä ei ole suositeltavaa laittaa jäähylle, eikä edes huutaminen ole suotavaa, mitä sitten saa tehdä? Jääkö ainoaksi vaihtoehdoksi nostaa kädet pystyyn?
Vanhempia ei pidä jättää keinottomiksi. Kiintymysvanhemmuusperheet ry haluaa osallistua keskusteluun tarjoamalla vanhemmille keinoja kasvattaa lasta lempeästi, minkä vuoksi yhdistys toteutti kyselyn, jossa näitä keinoja kerättiin.
Mitä voi tehdä, kun lapsi tekee jotain epätoivottua?
Kyselyyn vastanneet pitivät tärkeänä lapsen ohjaamista keskustelulla. Vastauksissa korostuu selkeä viestintä, jolla kerrotaan lapselle syyt, miksi jotain ei saa tehdä. Yhtä lailla painotetaan kuitenkin myös lapsen ohjaamista sallitun tekemisen pariin. Pelkkä kielto ja perustelu ei siis riitä, vaan lapselle myös kerrotaan, mitä saa tehdä kielletyn toiminnan sijaan.
”Jos lapseni (2,5v) kiipeää esim pöydälle, jonka tietää olevan kiellettyä, menen hänen luokseen rauhallisesti ja kerron että pöydälle kiipeäminen on kielletty, koska siinä syödään. Sitten kysyn: ‘mutta muistatko mihin SAA kiivetä? Kokeillaanko?’”
Vaihtokauppaa, ennakointia, yhteistä pohdintaa
Pienten lasten käyttäytymiseltä ei kannata odottaa liikoja. Myös ohjaamisessa on otettava huomioon lapsen ikä. Vastaajat pitivät hyvinä keinoina pienten lasten kanssa toimiessa esimerkiksi ennakointia ja huomion kiinnittämistä toiseen toimintaan.
”Ennakoin. Kiinnitän lapsen huomion/houkuttelen johonkin muuhun puuhaan. Saatan samalla rauhallisesti todeta esim. ‘Sitä ei voi ottaa, se saattaa sattua. Katopa mikä tässä on / Otetaan tämä.’ Eli vaihtokauppaa.”
”Ohjaan huomion ja tekemisen sallittuun asiaan. Koti on kyllä järjestetty niin, ettei juuri epätoivottuja pääse tekemään. Ennakointi on tehokkaampaa kuin komentelu.”
Hieman isompien ohjauksessa puolestaan korostuu vielä enemmän keskustelu, lapsen toiminnan syiden ymmärtäminen, seurauksien kertominen selkeästi sekä yhteinen pohdinta.
”Tää on niin ikäriippuvainen kysymys. Näiden meidän 5-12 -vuotiaiden kanssa keskustellaan tapahtuneesta. Kerron miksi hänen toimintansa oli epätoivottavaa. Kannustan lasta itse miettimään miten tilanteessa kannattaisi käyttäytyä. Voin myös itse kertoa miten toivoisin lapsen toimivan tai miten ko. tilanteessa kannattaisi toimia. Tarvittaessa keskustellaan.”
Kiintymysvanhemmuusperheet ry:n puheenjohtaja Petra Masko, miksi keskusteleminen on tärkeää näissä tilanteissa?
– Aikuisen tärkeä tehtävä on ohjata lasta toimimaan maailmassa, jossa elämme. Aikuisen logiikka täytyy avata. Lapsi ei automaattisesti ymmärrä, miksi jokin asia on kielletty, ja jos lapselle ei selitetä asioita, hän ei opi maailmasta mitään. Kun lapselle selitetään ja perustellaan asiat, hän myös kokee tulleensa kuulluksi. Ja vaikka lapsi väittäisi vastaan, samalla hän oppii perustelemiseen liittyviä taitoja ja lapsen keskustelutaidot kehittyvät. Tästä on ehdottomasti etua hänelle myös isompana, Masko perustelee.
Mutta entä sitten, kun keskusteleminen ei auta?
Kaikille vanhemmille on tuttu tilanne, kun lasta on pyydetty lopettamaan jonkin kielletyn asian tekeminen, mutta lapsi vaan jatkaa. Silloin vanhemmasta helposti tuntuu siltä, että mikään määrä keskustelua ei saa lasta toimimaan halutulla tavalla.
Vastaajat huomioivat, että pienet lapset tarvitsevat oppiakseen toistoa, toistoa ja toistoa. Se voi olla aikuiselle turhauttavaa ja vaatii roppakaupalla kärsivällisyyttä.
”Kysyn muistaako lapsi tästä puhutun. Vastauksensa perusteella jatkan siitä, mistä tarpeen ohjaten edelleen kohti toivottua. Vaatii lukuisasti toistoja.”
”Sanoitan edelleen, toistan avainsanoja ‘sinua voi sattua, eivät ole leikkikaluja, äiti ei anna sinun avata sitä laatikkoa, keksi joku toinen leikki.’”
Kyselyn vastauksissa koettiin tärkeänä selvittää ja nähdä syyt lapsen käytöksen takana. Lapsen toiminnalle on aina jokin syy, jonka selvittäminen on avainasemassa käytöksen muuttamiseksi. Lapsen tunteita ristiriitatilanteissa on hyvä myös sanoittaa, samoin kuin omia tuntemuksiaan.
”Jatkan juttelua, yritän saada selville, mistä kyseinen käytös johtuu.”
”Edelleen kerron kuinka haluaisin hänen käyttäytyvän. Pyrin myös löytämään syyn lapsen käyttäytymiselle. Yritän löytää syyn, jonka takia hän jatkaa epätoivottua käyttäytymistä vaikka tietää ettei käytös ole sopivaa.”
”Keskustellaan lisää. Pyrin selvittämään lapsen motiiveja epätoivottuun käytökseen ja lähteä purkamaan tilannetta niiden kautta.”
”Otan syliin, sanoitan, juttelen ja sanoitan myös omaa tunnetta.”
– Vanhemmankin oloa helpottaa, kun hän ymmärtää, ettei lapsi ole tahallaan hankala, Masko pohtii. Lapsi hakee yhteyttä vanhempiensa kanssa monin eri tavoin ja käyttää niitä keinoja, joita hänellä on. Aikuisen näkökulmasta voi olla vaikea ymmärtää, miksi lapsi käyttäytyy tavalla, jonka tietää hermostuttavan häntä. Lapselle vanhemman hermostuminen kuitenkin tarkoittaa huomion saamista. Lapselle kannattaakin antaa positiivista huomiota aina, kun on mahdollista, ja vaalia sen kautta lapsen ja aikuisen välistä suhdetta. Kun yhteys on hyvä ja kunnioittava, tulee konfliktejakin vähemmän.
Masko painottaa, että aikuisen tehtävä on tukea lasta huonoinakin hetkinä.
– Aikuisen tehtävä on yrittää löytää syy toiminnan takana. Aikuisen täytyy jaksaa osoittaa lapselle ehdotonta rakkauttaan kaikissa tilanteissa.
Toiminnalla on seurauksia
Vastaajien mukaan lapsen toiminnalla on luonnollisia seurauksia. Näiden selittäminen lapselle auttaa häntä ymmärtämään syy-seuraussuhteita.
”Jatkan edelleen samaa mitä yllä ja toistan toivottavaa käytöstä itse esimerkein ja kertomalla sanallisesti. Esim. lapsen läpsiessä koiraa, kerron että koiraa sattuu, kun lyö ja koira tykkää, kun sitä silittää ja näytän esimerkein, miten toimin itse.”
”Sanoitan edelleen, käytän ehkä vielä selkeämpiä lauseita. Riippuen asiasta saatan estää asian jatkamisen (esim. vesilasin kaatamisen) siirtämällä lasin kauemmas pöydällä. Tilanteesta riippuen jäljet hoidetaan yhdessä, esim. vesilasin kaatamisen jälkeen lattia kuivataan yhdessä.”
– Moraalikasvatukseen kuuluu, että lasta ohjataan ymmärtämään muiden näkökulmaa, Masko toteaa. Isompien lasten tekojen luonnolliset seuraukset näkyvät usein suhteessa muihin ihmisiin. Esimerkiksi jos teini-ikäinen lapsi ei tule kotiin ajoissa, sen seuraus on aikuisen huolestuminen. Teini-ikäinen kyllä ymmärtää jo, että myös muut on otettava huomioon.
Hänen mukaansa jo alakoululaisen on tärkeä ymmärtää, että rumat sanat tai ikävä käyttäytyminen satuttavat muita.
Voimankäyttö kasvatuksessa – kyllä vai ei?
Ulkoillessa vikkelä lapsi juoksee omille teilleen ja harhautuu kohti autotietä. Onko oikein estää lasta fyysisesti? Ottaa kiinni ja kantaa kiljuva ja sätkivä lapsi pois tilanteesta?
Osa kyselyyn vastanneista kertoo, että tietynlaiset voimakeinot, kuten lapsen kiinni pitäminen ovat joskus tarpeen, jotta voidaan taata lapsen tai muiden ympärillä olevien turvallisuus. Muissa tapauksissa voimankäyttöä pidetään tarpeettomana.
Masko on samaa mieltä.
– Kun lapsen turvallisuus on uhattuna, hänet pitää pysäyttää. Toisaalta karjumalla “ei” lapsi ei välttämättä ymmärrä, mikä se asia on, jota ei saa tehdä. Parempi olisi huutaa siinä tilanteessa “seis” tai “pysähdy”. Se on selkeä toimintaohje. Aina kun mahdollista, kannattaa tilanteet kuitenkin hoitaa loukkaamatta lapsen fyysistä koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta. Näin mallinnetaan lapselle, miten muita ihmisiä tulisi kohdella. Kun lapset kokevat, että vanhemmat kohtelevat heitä reilusti, lisää se keskinäistä ymmärrystä ja lasten halua kuunnella vanhempaa.
”En ole kertaakaan kokenut, että olisin tarvinnut “rangaistusta” lapseni kanssa kasvatuskeinona. Uskon, että minun olisi paljon vaikeampi toimia lapsen kanssa, jos käytössä olisi voimakeinoja. Puhuminen, kosketus ja empatia auttaa jo pitkälle.”
”Lapsen kanssa ehdottomasti pystyy toimimaan ilman voimankäyttöä. Tämä vaatii asian tietoista läpikäymistä, vaihtoehtojen selvittämistä ja niiden kokeilua ja opettelua. Harjoitus tekee mestarin. Väsymys on vaarallista – lepo ja pienikin oma aika antavat voimia kasvatuksessa. En koe rangaistuksia tarpeellisina – luonnollisen seurauksen kertominen ja sen toteutuminen riittää – esim. jos läpsit minua, minulle tulee paha mieli ja minua alkaa itkettää.”
”Ennen käytin voimakeinoja ja rangaistuksia. Sitten tajusin, ettei se ole oikein. Aloin opetella lempeämpiä keinoja ja olen todennut ne paljon kannattavammiksi. Enää en ole tarvinnut voimankäyttöä enkä rangaistuksia! Lapsi kunnioittaa minua ihan eri tavalla, kun tietää, että äiti on aina reilu ja kaikkeen on hyvät perustelut.”
Vanhempien vastauksissa nousee esille, että voimankäyttö mielletään eri tavoin. Osa käsittää sen fyysisenä kurittamisena, eikä näe esimerkiksi rangaistuksia voimakeinoina.
Maskon mielestä voimankäyttöä ovat kaikki tilanteet, joissa aikuinen käyttää valtaansa negatiivisesti lapseen.
– Vallankäyttöä on siis fyysisen kurittamisen ohella muukin lapsen rankaiseminen, samoin kuin myös esimerkiksi manipulointi.
Hän muistuttaa, että aikuisen ja lapsen suhde ei voi olla tasavertainen.
– Aikuinen on fyysisesti isompi, sekä kielellisesti ja psyykkisesti ylivertainen lapseen nähden. Näiden ominaisuuksien avulla lasta voi alistaa monin tavoin. Sillä taas on suora vaikutus lapsen ja aikuisen väliseen suhteeseen: kun voimaa käytetään väärin, suhde ei ole enää kunnioittava, ja aito yhteys lapseen särkyy.
Masko painottaa, että rankaisemisella ja pakottamisella voi olla pitkät jäljet lapseen.
– Voimankäyttö voi vaikuttaa lapsen itsetuntoon ja tunne-elämään negatiivisesti. Jos lapsen omia rajoja rikotaan toistuvasti, voi hänen kykynsä hahmottaa näitä rajoja hämärtyä. Lapsesta voi kasvaa aikuinen, joka antaa muiden polkea itseään, tai joka polkee muita ja käyttää itse voimaa ihmissuhteissaan.
Vanhemmille apua vuorovaikutustaitojen opetteluun
Kyselyssä tiedusteltiin myös, mistä asioista vanhemmille pitäisi jakaa tietoa enemmän, tai mihin heidän pitäisi saada enemmän tukea. Pinnalle nousi tarve saada tietoa lempeän kasvatuksen keinoista, sekä opastusta rakentavaan vuorovaikutukseen ja neuvottelutaitoihin.
“Vanhempien pitäisi ehdottomasti saada tietoa ja tukea lapsen näkökulmaan eläytymiseen ja aktiiviseen kuunteluun. Molemmat voittavat -menetelmän ja aktiivisen kuuntelun harjoitusten pitäisi olla osa jokaista perhevalmennusta. Vanhempien pitäisi saada enemmän tukea haitallisten kasvatusmallien ja tunneilmaisun muuttamiseksi kehittävämpään suuntaan.”
“Toimintamalleja arkipäivisiin tilanteisiin: pukemiseen, päiväuniin, ulkona liikkumiseen, sisarten välisten suhteiden kehittymiseen, lisäksi voisi tarjota vanhempien välisen vanhemmuussuhteen kehittämiseen työkaluja ja keskustelunavauksia, sekä pieniä itsetutkiskelutestejä ja -haasteita.”
Vastauksista käy ilmi, että lapsen näkökulmaa kasvatuksessa tulisi tuoda enemmän esille. Vanhemmat tarvitsisivatkin enemmän tietoa lapsen normaalista kehityksestä ja siitä, mitä voi minkäkin ikäiseltä lapselta odottaa. Lapsen näkökulman ymmärtämiseen liittyy kiinteästi lapsen tarpeiden tunnistaminen ja niiden näkeminen käytöksen taustatekijöinä. Vanhemmat kaipaavat tietoa lapsen tunne-elämän kehittymisestä ja tunnetaitojen opettamisesta, erityisesti tunteiden sanoittamisen tärkeydestä.
“Enemmän tietoa lapsen luontaisesta käyttäytymisestä ja toiminnasta. Tietoa siitä, että lasta ei tarvitse kouluttaa ja koulia, vaan enemmänkin olla mukana kasvamassa ja tukena. Myös se on tärkeää, että lapsi ei ole tahallaan ‘hankala’, vaan taustalla on aina joku tarve.”
“Lapsen ei-toivotun käytöksen syyt ja taustat ja apua niiden käsittelyyn. Lapsen kanssa elämisen ei tarvitse pohjautua kuriin ja rangaistuksiin. Lapsen ei tarvitse olla reipas ja itsenäinen ja osaava, vaan lapsi (ja aikuinen!) saa olla tarvitseva, hätääntynyt, väsynyt, kiukutteleva, ja häntä voi näissä tilanteissa tukea ja lohduttaa, eikä komentaa ja käskeä.”
Masko muistuttaa, että kehittyäkseen kasvattajana vanhemmalle tekee hyvää kääntää välillä katse sisäänpäin, ja miettiä, mistä omat tunteet ja reaktiot kumpuavat.
– Tunnelukot ja traumat tulisi pystyä käsittelemään, etteivät ne siirry seuraavalle sukupolvelle. Ymmärrys siitä, kuinka historia on vaikuttanut – ja vaikuttaa edelleen – vallalla oleviin kasvatuskäytäntöihin, auttaa kyseenalaistamaan niiden sopivuutta tähän päivään. Vanhemmat tarvitsevat rohkaisua sukupolvien kierteestä irtautumiseen, haitallisten toimintamallien tunnistamiseen ja niiden korvaamiseen rakentavammilla, sekä etsimään oma tiensä vanhempana.
“Ylipäätään lapsilähtöisen ja lempeään kasvatukseen. Suomessa vallitsee (vieläkin) suorituskeskeinen kulttuuri: olet hyvä lapsi, kun opit jotain, pärjäät itseksesi, “osaat käyttäytyä” ja olet “reipas”. Ei ymmärretä sitä, että lapsen aivot tarvitsevat tukea itsesäätelyn kehittymiseen, ja itsesäätelytaito ja sitä kautta terve itseluottamus (olen hyvä sellaisena kuin olen) kehittyy vanhemman tunnesäätelyavun ja empaattisen asenteen – mutta toki myös turvallisten rajojen ja jäsennyksen – kautta.”
Perheet jäävät nyky-yhteiskunnassamme valitettavan usein ilman myös ihan konkreettista tukea.
“Kotiapua pitäisi olla saatavilla paljon helpommin ja pidempiaikaisesti, kuin mitä nyt on. Koulutettua työvoimaa pitäisi olla neuvoloissa ja terveydenhuollossa, joilla on ajanmukaiset tiedot niin imetyksestä, kuin lapsen kasvusta ja kehityksestä. Eli rankaisukeskeinen kyykyttävyys saisi jo poistua.”
Kiintymysvanhemmuusperheet ry on yhdistys lapsentahtisesta ja lempeästä kasvatuksesta kiinnostuneille. Yhdistyksen pyrkimys on tarjota kohtaamismahdollisuuksia ja toimia vertaistuen alustana vanhemmille, sekä jakaa tietoa lempeästä vauvanhoidosta ja rakentavasta vuorovaikutuksesta isompien lasten kanssa.
– Katariina Valkeinen ja Veera Intihar –
- Kiintymysvanhemmuusperheet ry:n kotisivut
- Kirjaesittely: Toimiva perhe (mm. aktiivisesta kuuntelusta ja molemmat voittaa -menetelmästä)
- Tietoiskut
Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2018.