“Tämän ikäisen pitää jo osata säännöt” – Myyttejä leikki-ikäisistä

Tämän päivän teksteissä syvennytään leikki-ikään. Leikki-ikäisten käytökseltä odotetaan jo paljon, mutta lasta ei kuitenkaan aina kohdata tasavertaisena ihmisenä, kuten aikuista. Lue tästä tekstistä, miten vastaamme väittämiin, joita leikki-ikäisistä usein kuulee. Julkaisemme tänään myös tekstin, jossa avaamme keinoja, joilla vanhempi voi rakentaa kunnioitukseen ja yhteyteen perustuvan suhteen lapsen kanssa.

“Lapsihan ärsyttää ja kiukuttelee ihan tahallaan!”

Lapsi pyrkii toimimaan parhaalla mahdollisella osaamallaan tavalla. Lapset ovat perusluonteeltaan hyvään pyrkiviä. Lapset haluavat miellyttää vanhempiaan ja saada rakkautta sekä pysyä vanhemman kanssa yhteydessä. Mikäli lapsesta tuntuu, että yhteys vanhempaan ei toimi tai vanhemman huomio on muualla kuin hänessä, lapsi pyrkii takaisin yhteyteen. Valitettavasti lapsen keinot ovat vielä kehittymässä eikä keinovalikoima usein ole kovin iso. Tunteen vallassa lapsi alkaa tehdä sitä, millä hän on oppinut varmimmin saamaan heti vanhemman huomion kääntymään itseensä. Tällöin vanhemmasta voi tuntua, että lapsi ärsyttää tahallaan, jankkaa turhasta tai kiukuttelee. Mikäli vanhempi ajattelee myötätuntoisesti lapsen tarvitsevan apua itsesäätelyyn tässä tilanteessa, pystyy vanhempi helpommin huomaamaan lapsen tunteita ja tarpeita. (Markham. 2012; Siegel & Bryson. 2018.)

Riihosen ja Koskisen (2020, 36) mukaan tunnesäätelyä voidaan kuvata tunneämpärin avulla. Ämpäriä täyttävät kaikki tunnekokemukset (hankalat tai myönteiset), tapahtumat, virikkeet, ärsykkeet, ongelmat, vastoinkäymiset ja liian vähäinen tuki. Kun ämpäri täyttyy, tunteita roiskuu yli laitojen eli tunnesäätelykyvyt pettävät ja se alkaa näkyä käytöksessä. Tällöin lapsi itkee, huutaa, raivostuu tai osoittaa muulla tavoin tuntevansa nyt voimakkaasti. Tunnesäätelyämpäri on jokaisella oman kokoisensa, toisilla pienempi ja toisilla suurempi. Yhtä kaikki jokainen tarvitsee välillä palautumisaikaa, jotta ämpäri tyhjenee. 

“Älä kiukuttele, sinun pitäisi jo osata hillitä tunteesi paremmin!”

Miten lapsi osaisi hillitä tunteensa, kun vanhemmatkaan eivät aina osaa sammuttaa tunteitaan? Toisinaan tunteet räiskyvät ja tilanteita selvitetään. Tällöin vanhemmat mallintavat lapsille, kuinka ristiriitoja ratkaistaan. Kaikki tunteet ovat sallittuja, mutta kaikki käyttäytyminen ei. Silloin kun vanhemman pinna palaa, eikä pysty pysymään rauhallisena, tulee huudettua tai pelkää toimivansa liian rajusti, vanhemman on syytä pitää tauko. Voi sanoa, että nyt olen niin vihainen, että menen hetkeksi rauhoittumaan. Kun on on ottanut kymmenen hengitystä parin metrin päässä voi palata selvittämään tilannetta ja pyytää anteeksi ylilyöntiä. On hyvä opetella palaamaan tilanteisiin myöhemmin uudelleen ja selittää lapsille, mistä raivostuminen johtui. Kun vanhempi mallintaa itsemyötätuntoisia ajatuksia, lapset oppivat tärkeitä taitoja. (Riihonen & Koskinen. 2020; Markham. 2012.)

Lapsen tunnesäätelykeinot eivät ole kehittyneet samalle tasolle kuin aikuisen. Etuotsalohko kehittyy koko lapsuus- ja nuoruusajan. Etuotsalohkon avulla tunnereaktiota pystytään hillitsemään, jottei ikävä tunne kasva raivokohtaukseksi. Jokainen kiukku kerralla opitaan säätelykeinoja. Aikuisen tärkeä tehtävä on toimia lapsen kanssasäätelijänä. (Huttu & Heikkinen. 2017.) Stressin säätely tarkoittaa käytännössä sitä, että oppii jarruttamaan salamannopeasti syttyviä taistele, pakene tai jähmety ensireaktioitaan. Kun säätely toimii, tunteet eivät ohjaa ajatuksia ja tekoja ja vireystila pysyy sopivalla tasolla. Positiivisen ja haitallisen stressin välissä on siedettävän stressin vaihe. Aikuinen voi toimia puskurina kuormittavien ärsykkeiden ja lapsen välillä. Ymmärtävän aikuisen läsnäolo auttaa lasta jarruttamaan stressikokemustaan. Kun aikuisen myötätunto vahvistaa lapsen itsesäätelyä, lapsi alkaa sietämään pientä kuormitusta ja luottamaan omaan selviytymiskykyynsä. Lopulta lapsi ei enää tarvitse aikuista vierelleen vakuuttamaan, että ei ole mitään hätää. (Tommola & Häkkilä, 2017.)

“Eihän lapsen voi antaa päättää, kyllä se on aikuinen joka määrää!” 

Totta on, että lapsi ei voi päättää ihan kaikesta, sillä lasta tulee opettaa ottamaan huomioon myös muiden perheenjäsenten tunteet ja tarpeet. Trogenin (2020, 21) mukaan lapsen tarpeet ovat kuitenkin yhtä tärkeitä kuin aikuisen. Vaikka aikuinen usein lopulta päättää ja on vastuussa päätetyistä asioista, lapsella on oikeus kertoa mielipiteensä, ilmaista tunteensa ja tulla kuulluksi. Myös Lasten oikeuksien sopimus artikla 12 kehottaa ottamaan huomioon lasten näkemykset iän ja kehitystason mukaisesti. Lempeä kasvattaja ottaa huomioon lapsen ajatukset ja mielipiteet päätöksenteossa esimerkiksi yhteistoiminnallisen päätöksenteon menetelmän avulla. Tämä pätee myös toisin päin eli aikuisen ei tule jatkuvasti laittaa omia toiveita ja tarpeita toiseksi. Perheen tarpeiden tasapainottamisessa on paljon sovittavaa ja neuvoteltavaa. Jos asiassa ei ole lapsen ja muun perheenjäsenen välistä tarveristiriitaa, on kyse silloin usein lapsen omasta asiasta. Silloin aikuinen voi myös haastaa itseään miettimään, miksi ei voi antaa lapsen päättää, jos lapsella on selkeä ajatus siitä, miten häneen yksin kohdistuva asia pitäisi ratkaista.

Pienten lasten motivaatio -kirjassa (Laitinen, 2021) kerrotaan, että sisäinen motivaatio syntyy kun lapsi saa päättää ikätasoisesti omista asioistaan. Sisäisen motivaation synnyttäminen on tärkeää, sillä silloin lasta ei tarvitse käskyttää, vaan hän ymmärtää, miksi jonkin asian tekeminen tietyllä tavalla kannattaa ja haluaa tehdä asian. Laitisen (2021) mukaan sisäistä motivaatiota voi herätellä seuraavien kolmen tekijän avulla: lapsen valintojen ja vaikutusmahdollisuuksien mahdollistaminen, myönteinen, aito ja rohkaiseva palaute sekä välittämisen ja yhteenkuuluvuuden ilmapiirin luominen. Siegelin ja Brysonin (2018) mukaan haluamme kasvattaa lapsista tasapainoisia, omat rajansa ymmärtäviä ja joustavia aikuisia. Osallistavalla päätöksenteolla lapsi oppii joustamaan ja ottamaan huomioon omat sekä muiden tarpeet.

“Lapsihan vain testaa rajoja tuollaisella huonolla käytöksellä”

Toisinaan lapsi ei pysty käyttäytymään odotusten mukaisesti, sillä hän voi olla kuormittunut, väsynyt, suuren tunteen vallassa, keskittymiskyky tai itsesäätelykeinot uupuvat tai jokin taito on vielä oppimatta. Greene (2006) esittää, että lapsi tekee oikein, jos hän osaa. Lapset raivoavat ja käyttäytyvät sopimattomasti, kun tilanteen asettamat kognitiiviset vaatimukset ylittävät henkilön kyvyn reagoida joustavasti ja sopeutuvasti. Lapsen käytöksen selittäminen vain rajojen testaamisella estää aikuista näkemään lapsen kokonaisena ihmisenä, jolla on omat tarpeet, halut, kokemukset, kyvyt sekä oma tulkinta tilanteesta ja jonka käytös heijastelee näitä.

Se on totta, että kodin rutiinit, tavat, säännöt ja rajat luovat lapselle turvallisuuden tunnetta ja lapset haluavat tuntea olevansa turvassa. Perinteisesti ajatellaan, että lapsen ympärille luodaan rajat. Lempeässä vanhemmuudessa ajatellaan, että vanhempi luo itsensä ympärille rajat ja lapsi saa luoda omat rajat itsensä ympärille. Nämä rajat kuvaavat sitä, mitä rajan vetänyt sietää ja mitä tarvitsee. Kun lapsi ymmärtää vanhempiensa tunteet ja tarpeet, hän haluaa useimmiten tehdä yhteistyötä vanhemman kanssa. Loogiset tunteisiin ja tarpeisiin liittyvät rajat on myös helpompi muistaa, kun seuraus rajan ylittämisestä on ymmärrettävä.

“Totta kai lapsen pitää totella aikuista kyseenalaistamatta”

Perinteisen ajattelutavan mukaan vanhempi määrää ja lapsi tottelee. Trogen (2020, 19) kyseenalaistaa tottelemisen, sillä emmekö haluakin lapsen oppivan itse ajattelemaan? Emme tahdo ikuisesti käskyttää ja määrätä lasta – pue kuravaatteet – , vaan haluamme lapsen oppivan valitsemaan säänmukaiset vaatteet. Jotta lapsi oppii ajattelun taitoja, meidän tulisi opettaa ongelmanratkaisutaitoja eikä käskyttää ja komentaa häntä tottelemaan. Kasvatuksen tarkoituksena ei ole saada lasta tottelemaan tai käyttäytymään hyvin, vaan kasvattaa hänestä hyvinvoiva ja itsenäinen aikuinen. Myös Huttu ja Heikkinen (2017) pohtivat, miten kasvattaa lapsesta onnellinen aikuinen. 

Lempeässä kasvatuksessa aikuinen yrittää ymmärtää, mikä estää lasta tekemästä yhteistyötä. Puuttuuko lapselta jokin taito, onko hänen perustarpeensa täytetty tai minkälainen lapsen vireystila on? Rauhallisella hetkellä voidaan pohtia lapsen intentioita eli aikeita ja ajatuksia tilanteissa, joissa lapsi ei pystynyt tekemään yhteistyötä. Tilanteita voidaan piirtää tai kuvittaa tikku-ukko sarjakuvin. (Riihonen & Koskinen, 2020.) 

Mentalisaatiolla eli pääsemällä selville toisen mielessä liikkuvista asioista vanhempi voi ohjata lasta paremmin toivottuun käytökseen. Tällöin vanhemmat voivat opettaa lapsiaan ajattelemaan eri tavalla ja auttaa lasta pääsemään tasapainoon tunteidensa kanssa. Mattilan ja Rantalan (2019) mukaan päämääränä ei ole tietää, vaan yrittää ymmärtää lapsen tunteita ja intentioita eli aikomuksia käyttäytymisen takana. Vanhemman tulee myös ymmärtää, että hän ei voi tietää, mitä toisen mielessä liikkuu. Vanhempi voi vain arvailla ja ihmetellä, mikä johtaa rakentavaan vuorovaikutukseen. Gopnik (2016) ajattelee, että kasvatus on puutarhan hoitoa ei puunveistoa. Tämä on hyvä vertauskuva sillä vanhemman ei tarvitse osata muovailla lapsesta oikeanlaista vaan hänen tehtävänään on vahvistaa kaikkea kaunista ja hyvää lapsessa sekä seurata kuinka lapsi alkaa kukoistaa. 

“Uhkailu, lahjonta ja pelottelu kuuluu kasvatukseen ja ne toimivat hyvin”

Uhkailun, lahjonnan ja pelottelun käyttäminen on kyseenalaista etenkin siksi, että ne aiheuttavat lapsessa häpeän tunnetta. Häpeä on hidas ja vaikea tunne. Hitaudella tarkoitetaan, että tunne nousee varsin hitaasti- yleensä jonkun toisen tunteen tai reaktion vaikutuksesta ja toisaalta se laskee myös hitaasti. Häpeä on vaikea tunne ensinnäkin sen takia, että se on hyvin hidas ja toisaalta sen takia, että itsensä lohduttaminen häpeän hetkellä on hankalaa. Häpeä kohdistuu suoraan minuun itseeni, persoonaani ja olemiseeni toisin kuin vaikkapa viha, joka usein kohdistuu johonkin kohteeseen. Jos häpeää ei pysty tai osaa  kannatella ja käsitellä yksin tai yhdessä toisen kanssa, saattaa se jäädä pysyväksi olotilaksi ja vaikuttaa kaikkeen olemiseen myös aikuisena.

Häpeällä kasvattamisella on pitkät juuret ja vielä nykyäänkin taidetaan luulla, että lapsen täytyy silmin nähden hävetä huonoa käytöstään kyetäkseen kasvamaan hyväksi ihmiseksi. Häpeäkasvatus on kuitenkin lapsen itsetunnon kannalta hyvin riskialtista. On myös aikuiselta jokseenkin älytöntä luulla, että tunteet nousevat komentamalla. Näin ollen “Etkös häpeä?” tai “Häpeäisit edes” käskyt ovat täysin turhia. Vaikka lasta ei suoraan käskettäisi häpeämään, niin nöyryytys, lapsesta rumasti puhuminen, torjunta, ilkeily ja näkyvä halveksunta nostavat lapsessa häpeää ja ovat osa häpeäkasvatusta, jolla voi olla ihmiselle vakavia seurauksia.
Häpeällä meitä kasvatetaan myös myötähäpeämällä. Vanhempi saattaa kertoa lapselle, kuinka häpesi tämän käytöstä kaupassa. Signaali häpeäkasvatuksessa on, että sinä olet niin kehno tapaus, että siedätkin hävetä ja kärsiä vaikeista tunteista (yksin). Näin lapsi häpeäkasvatuksen kokee, vaikka aikuisen näennäinen tarkoitus olisi jotain muuta. Lapsen häpäiseminen ja häpeällä kasvattaminen ovat kenties yksi pahimpia tekoja, mitä lapselleen voi tehdä.

Häpeäkasvatus on todella riskialtista, koska
aikuisena syvään juurtuneet häpeäkokemukset näyttäytyvät esimerkiksi kehohäpeänä, perfektionismina, voimakkaana epäonnistumisen pelkona, vaativuutena itseään kohtaan sekä masennuksena, ahdistuksena ja syömishäiriöinä.

Häpeään täytyisi pyrkiä suhtautumaan tutkivasti ja myötätunnolla. Ensinnäkin aikuisen on tärkeä tunnistaa oma häpeäkäyttäytymisensä. Mitä häpeä saa minussa aikaan? Ei ole tavatonta, että aikuinenkin hävetessään käyttäytyy aggressiivisesti tai torjuvasti – häpeä kun on vaikea tunne tunnistaa, kokea ja sanoittaa edes itselleen. On siis ymmärrettävä, että myös lapsi voi toimia niin. Toisaalta lapsen pitäisi nähdä, että aikuinen pääsee häpeätilanteiden ohi ja uskaltaa tarkastella tunnetta kaatumatta sen alle. Jos aikuista ei ole lapsuuden häpeäkokemuksissa lohdutettu, voi hänen olla vaikea tarjota tukea lapselle. Lapsi oppii automaattisesti tuntemaan häpeää töppäyksistään, koska meillä on sisäänrakennettu tarve kuulua laumaan ja oppia sen toimintasäännöt. Tilanteissa, jossa lapsi mokaa, pelkkä lohduttaminen ja myötäeläminen riittää. Lasta myös auttaa, jos aikuinen kertoo millä tavoin hän on aikuisena ja lapsena mokannut. Itsensä lohduttamisen taidoissa on tärkeä ymmärtää, ettei ole yksin tunteiden kanssa, eikä ainoa maailmassa joka kokee häpeää tai muita vaikeita tunteita. (Malinen 2011.)

Häpeällä kasvattaminen ei toimi, sillä se alentaa lapsen itsetuntoa. Lapsi tuntee, että hän ei edes voi käyttäytyä hyvin, jos hän on niin huono kuin aikuinen sanoo. Häpeän tunteessa lapsi sulkeutuu, eikä kykene yhteistyöhön tai miettimään ratkaisuja. Aikuisen saarnat ja syyttely menevät hukkaan, kun yhteys lapseen on katkolla: ”Miksi et kuuntele/ miksi et usko? /Häpeäisit edes”. Lasta tulisi ohjata ottamaan vastuu teoistaan, opettaa ongelmanratkaisutaitoja ja saada jo lapsi tuntemaan, että hän kykenee ratkaisemaan tilanteen ja korjaamaan tekemänsä vahingon. (Trogen 2020, 17-18.) Trogen (2020, 18) kirjoittaa: ”Lämmön ja rakkauden osoittaminen lapselle lisää lapsen itsekunnioitusta, ystävällisyyttä, sosiaalisuutta, tunteiden säätelyä ja toisten huomioon ottamista.”



Pia Kosonen, Petra Masko, Annika Rintamäki – 



Julkaistu 5/2022.

  • Aunola, K. Diaesitys: ”Älä itke, äitiä hävettää” – Psykologinen kontrolli kasvatuksessa. Jyväskylän yliopisto. 
  • Gopnik, A. 2016. The Gardener and the Carpenter: What the New Science of Child Development Tells Us About the Relationship Between Parents and Children. 
  • Greene, R. W. & Tervonen, E. 2006. Tulistuva lapsi: uusi lähestymistapa helposti turhautuvien ja joustamattomien lasten ymmärtämiseen ja kasvattamiseen. The explosive child. Finn Lectura. 
  • Huttu, T. & Heikkinen, K. 2017. Pää edellä – Näin tuet lapsesi aivojen kehitystä. WSOY.
  • Kranowitz, C. 2003. Tahatonta tohellusta: Sensorisen integraation häiriö lapsen arkielämässä. PS-kustannus.
  • Laitinen, S. 2021. Pienten lasten motivaatio. PS-kustannus. 
  • Lasten oikeuksien sopimus: 12 artikla, kohta 1. 
  • Malinen, B. 2011. Häpeän monet kasvot. Kirjapaja.
  • Markham, L. 2012. Peaceful Parent, Happy Kids. Penguin Books. 
  • Mattila, L. & Rantala, J. 2019. Mitä ihmettä? Opi ymmärtämään lapsesi mieltä. Gummerus. 
  • Riihonen, R. & Koskinen, M. 2020. Kuinka kiukku kesytetään. Lasten aggressiokasvatus. PS-kustannus.
  • Siegel, D. & Bryson, T. P. 2018. Yes Brain Child. 
  • Tommola, A. & Häkkilä, S. 2017. Rauhoita ja rohkaise: Apua lapsen stressitilanteisiin. Otava.
  • Trogen, T. 2020. Psitiivinen kasvatus. PS-kustannus.