Tämä kirjoitus koskee ensisijaisesti terveitä, tyypillisesti kehittyviä vauvoja, joiden täysimetys on sujunut hyvin 4 kuukauden ikään saakka. Esimerkiksi neurologisesti sairaiden lasten ja keskosten ravitsemuksessa on hyvä konsultoida puheterapeuttia.
Pienten vauvojen vanhempien parissa on kiertänyt pitkään käsitys siitä, että Suomen puheterapeutit suosittelisivat kiinteiden aloittamista jo neljän kuukauden ikäisille vauvoille. Tätä tietoa ovat levittäneet myös yksittäiset terveydenhoitajat, kehottaen äitiejä aloittamaan kiinteiden tarjoamisen nelikuisille vauvoille. Perusteluksi kiinteiden suhteellisen varhaiselle aloittamiselle on saatettu antaa puhemotoriikan kehitys: varhaisempi kiinteiden aloittaminen tukisi lapsen puhemotoriikan kehittymistä ja siten ehkäisisi esimerkiksi äännevirheitä.
Olen itse puheterapeutti ja Imetyksen tuki ry:n imetystiedon peruskurssin käynyt, kahden lapsen äiti. Olen myös laktavisti eli imetyksen puolestapuhuja, joka haluaa edistää imetystä ja sen onnistumista. Toisaalta olen myös kiintymysvanhempi ja uskon lapsentahtiseen vieroittamiseen. Niinpä koen tärkeäksi – ja mieluisaksi – ottaa kantaa aiheeseen, yhdistellen näitä kaikkia kolmea näkökulmaa: ammatillista, aattellista ja kokemuksellista.
Yllä mainittu väite puheterapeuttien antamasta suosituksesta ei pidä paikkaansa. Suomen Puheterapeuttiliitto ei ole ottanut kantaa siihen, minkä ikäistä vauvaa tulisi tutustuttaa kiinteisin ruokiin tai mihin saakka lasta olisi hyvä täysimettää. Puheterapeutit antavat omat suosituksensa ammatillisen osaamisensa pohjalta ja tapauskohtaisesti, lapsen yksilöllisen kehityksen ja tarpeet huomioiden. Näin ollen annetut ohjeet voivat vaihdella suurestikin lapsesta ja perheestä toiseen. Mikäli suosituksen saanut tai kuullut henkilö (vanhempi tai esimerkiksi terveydenhoitaja) ei tiedä suosituksen taustalla olevia perusteluita, saattaa syntyä väärinkäsitys siitä, mitkä ovat kaikille puheterapeuteille yhteisiä näkemyksiä ja mitkä yksilöllisesti mietittyjä ratkaisuja.
Käsitys puheterapeuttien suosituksesta saattaa perustua myös vanhaan, mahdollisesti 90-luvun alussa julkaistuun lehtiseen, jossa sanotaan kutakuinkin näin:”Vauvan varhainen imemismalli muuttuu noin neljän kuukauden iässä, kun suun ja nielun kehitys tulee uuteen vaiheeseen. Vanhemmat alkavat samaan aikaan tarjota hänelle sileää sosetta.” Lasten syömisvaikeudet -nimisen lehtisen on julkaissut aikanaan Puheterapeuttiliitto. On kuitenkin turhan yksioikoista päätellä näistä kahdesta lauseesta, että kyseessä olisi virallinen ohjeistus. Minä tulkitsisin sen enemmänkin kahden tapahtuman ajallisen yhteyden toteamiseksi.
Puheterapeuttien keskuudessa lienee vallalla käsitys, että tarkasti määriteltyjä, kaikkia (terveitä) vauvoja koskevia ikäsuosituksia ei voida antaa. Valmius syödä kiinteitä kehittyy yksilöllisesti 4-6 kuukauden iässä, ja on tiiviisti yhteydessä muuhun kehitykseen. Syömiseen olennaisesti liittyviä seikkoja ovat muun muassa kokonaismotoriikka (hyvä itsenäinen tai tuettu istuma-asento), käsien motoriikka ja silmä-käsiyhteistyö (kyky tavoitella ja tarttua ruokaan) sekä yleinen kiinnostus ympäristöä ja myös ruokailua kohtaan. Kehitys riippuu pitkälti hermoston kypsymistahdista, eikä sitä voida oleellisesti vauhdittaa kiinteiden varhaisella aloittamisella. Hermostollisen kypsymisen ohella myös vauvan suuontelon ja nielun mittasuhteet muuttuvat asteittain, mikä tekee kiinteiden syömisestä mahdollista.
Vauva on siis hyvin kokonaisvaltainen olento. Hän on valmis ja kiinnostunut maistelemaan ruokaa oman yksilöllisen kehityksen, ei kalenterin mukaan. Tyypillisesti tämä tapahtuu kuitenkin 4-6 kuukauden iässä. Oma mielipiteeni on, että lapsen luontainen kiinnostus ruokailua kohtaan kannattaa käyttää hyödyksi. On hyvä myös huomata, että THL:n uudet suositukset imetyksestä ja kiinteisiin siirtymisestä noudattelevat tätä yleistä kehityspolkua.
Kiintymysvanhemmuuteen liittyviin vauvanhoitotapoihin kuuluu olennaisesti myös lapsentahtinen, asteittainen vieroittuminen rintamaidosta (baby led weaning). Vieroittuminen alkaa kiinteisiin tutustumisesta. Lapsentahtisuus on vauvan tarpeiden ja viestien kunnioittamista: ruokaa ei tyrkytetä vauvalle, joka ei ole siihen kokonaisvaltaisesti valmis. Toisaalta vauvaa ei estetä tutustumasta ruokailuun, mikäli hän itse osoittaa kiinnostusta asiaan esimerkiksi tavoittelemalla ruokaa pöydältä tai aikuisen kädestä. Lapsella on oikeus päättää, milloin hän aloittaa maistelut – aikuisen tehtävänä vastata lapsen viesteihin oikealla hetkellä, oikealla tavalla.
Useimmilla lapsilla on ainakin jonkinlaiset valmiudet käsitellä soseita 4 kuukaiden iässä. Oletan, että sileät soseet eivät kuitenkaan mainittavasti edistä puheessa tarvittavien lihasten ja kielen koordinaatiota ja voimaa. Sen sijaan imetys hyvin todennäköisesti tukee lapsen suun alueen lihaksiston ja motoriikan normaalia kehitystä. Onhan rinnan imeminen joka tapauksessa ihmisvauvan luonnollisin, lajityypillinen keino saada ravintoa. Suun lihasten toimintaa ajatellen rintaruokinta saattaa olla myös pulloruokintaa parempi vaihtoehto. Näin ollen imetyksen tukeminen saattaa tukee myös puhemotoriikan kehittymistä.
Kun kiinteät sitten ajallaan aloitetaan, suualueen aistikäsittelyn ja motoriikan kehitystä tukevat melko todennäköisesti ennemmin karkeat ruoat kuin hyvin sileät soseet. Baby led weaning suomennetaan usein termillä sormiruokailu. Sormiruokailu tarkoittaa sitä, että vauva saa viedä suuhunsa kiinteitä ruoan palasia omin käsin ja sormin. Itse järkeilen, että sormiruokailu saattaisi tukea puhelihaksiston kehitystä sileitä ruokia paremmin. Puheterapeuteilla ei kuitenkaan ole yhteistä näkemystä siitä, onko sormiruokailulla suotuisaa vaikutusta suualueen motoriikan kehittymiseen. Tietooni ei ole tullut tutkimuksia, jossa asiaa olisi tarkasteltu.
Osa puheterapeuteista suosittelee sormiruokailua lämpimästi. Monet puheterapeuteista suosittelevat sormiruokailun aloittamista vasta kun lapsi istuu itsenäisesti, eli yleensä 7-9 kuukauden iässä. Osa (minä mukaanlukien) ajattelee, että sormiruokailu voidaan aloittaa aikuisen sylissä hyvin tuetussa istuma-asennossa jo aikaisemmin. Lapsen kokonaiskehityksen huomioiminen on tässäkin oleellista.
Kiinteiden aloittamisikä ei välttämättä ole ainakaan suualueen motoriikan kannalta niin kriittistä kuin se, mitä sen jälkeen tapahtuu. Lapsi tarvitsee monipuolista harjoitusta suualueen aisti- ja liikejärjestelmälle. Sileät soseet eivät mielestäni tarjoa kummoista haastetta ja harjoitusta. Pitkään tarjottuina niiden tiedetään ylläpitävät haitallista imemismallia ja suun (yli)herkkyyttä. Tällöin karkeampiin ruokiin siirtyminen saattaa vaikeutua. Motoriikan kannalta herkkyyskautena, jona kiinteisiin olisi hyvä tutustua, pidetään 4-6 kuukauden ikää. Makuihin ja uusiin koostumuksiin tottumisen herkkyskausi on jonkin verran myöhemmin.
Nykyihmisen alaleuka on kapeampi kuin vielä muutama sata vuotta sitten. Syyksi on arveltu liian pehmeää ruokaa. Pehmeä ruoka hidastaa alaleuan kehitystä ja voi johtaa niin sanottuun syväpurentaan ja sitä kautta oikomishoitojen tarpeeseen. Ihmislapset tarvitsevat leuoilleen vastusta ja harjoitusta– käytännössä järsittäviä ruokia, kuten kovaa leipää tai porkkanaa. Puolen vuoden ikäisellä lapsella on yleensä kova tarve järsiä asioita: sormiaan, varpaitaan, lelujaan. Tähän tarpeeseen voi vastata myös ruokapöydässä. Kokemukseni mukaan lapsi pullauttaa ulos suustaan sen, mitä ei kykene suussaan hienontamaan ja nielaisemaan.
Useimmat puheterapeutit pitävät suunalueen kehityksen kannalta haitallisina asioina tutin, tuttipullon ja nokkamukin pitkittynyttä käyttöä. Ne voivat johtaa rakenteellisiin että toiminnallisiin ongelmiin. Näiden yhteys puhemotoriikan pulmiin on huomattavasti paremmin tunnettu ja tutkittu kuin kiinteiden aloittamisiän vaikutus. Myös täysimetyksen suotuisat vaikutukset muun muassa lapsen purennan kehittymiselle ja laajemminkin lapsen terveydelle ovat hyvin tunnettuja. Lisäksi imetyksen ja rintamaidon tiedetään vaikuttavan suotuisasti kielen ja kommunikaatiotaitojen kehitykseen. (Vaikutus on kohtalaisen pieni, mutta tilastollisesti merkitsevä.)
Vanhempien on siis hyvä muistaa, ettei kiinteiden aloittamista tarvitse aikaistaa ainakaan äännevirheiden pelossa. Ei ole varmaa, tutkittua tietoa siitä, miten kiinteiden aloitus ja puhemotoriikan kehitys ovat yhteydessä toisiinsa. Itse järkeilen, että täysimetys ja lapsentahtinen sormiruokailun aloittaminen voisivat tukea luonnollista puhemotoriikan kehittymistä. Tähänkin ajatukseen on suhtauduttava tietyllä varovaisuudessa: oraalimotoriikka (suualueen motoriikka) ja verbaalimotoriikka (puhemotoriikka) kun eivät ole kaksi aivan samaa asiaa. Vaikka lihakset ja muut rakenteet ovat samat, niillä on kuitenkin ainakin osittain erilainen aivotason toiminnallinen perusta. Näistä kahdesta puhemotoriikka on hauraampaa: monella lapsella, joiden syömistaidot ovat kehittyneet tyypillisesti, on kuitenkin puhemotoriikan pulmia.
Imetys on herkkä asia, ja jokaisen perheen tulee saada tehdä siihen liittyvät ratkaisut itse. Äideillä on oikeus saada hyvää, oikeaa tietoa imetykseen liittyen. Terveydenhuollon ammattilaisten tulisikin pitää mielessään lähdekriittisyys. Hyvään ammattietiikkaan ei kuulu kuulopuheiden levittäminen faktoina ja perheiden pelotteleminen mututiedolla. Mikäli terveydenhoitaja kokee tärkeäksi puhemotoriikan tukemisen, hänen mitä todennäköisimmin kannattaa tukea imetystä, ei ohjata siitä pois. Imetyksessä ja kiinteisiin siirtymisessä saattaa toki olla pulmia, ja silloin vanhemmilla on oikeus pyytää ja saada asiantuntevaa apua. Mielestäni on tärkeää, että vanhemmat voivat luottaa neuvolasta saatuihin ohjeisiin. Terveydenhoitaja, alansa ammattilainen, tunnistaa myös oman ammatillisen tietonsa rajat. Tarpeen tullen hän voi rohkeasti konsultoida syömisasioissa esimerkiksi puheterapeuttia tai koulutettua imetysohjaajaa.
- Arvedson & Brodsky: Pediatri Swallowing and Feeding. Assesment and Management (2002)
- Smith, J. M. (2015). Breastfeeding and language outcomes: A review of the literature. Journal of Communication.
- Salone, R. L., Vann, W. F. Jr. & Lee, D. L (2013). Breastfeeding: An overview of oral and general health benefits. The Journal of the American Dental Association, 144, 2, s. 143–151.
- Suomen Puheterapeuttiliitto ry:n lausunto Ravitsemushoitosuositukseen (2009).
- THL: Syödään yhdessä – ruokasuositukset lapsiperheille (2016).
- Murkett, T. & Rapley G. (2010). Omin sormin suuhun. WSOY.
Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2016.