Monen vanhemman mieltä painaa lapsen ruutuaikojen kanssa kamppailu. Mikä on sopiva määrä ja miten hallita ruutuaikaa? Mitä jos ruutuajoista tulee jatkuvasti riitaa? Entä jos antaa lapsen olla ruudulla mielin määrin, millainen tulevaisuus lapsella sitten on?
Nir Eyal kirjoittaa artikkelissaan hieman erilaisesta lähestymistavasta ruutuaikojen suhteen. Hänen mukaansa on hyvä laittaa lapsi itse vastuuseen peliaikojensa hallinnasta, luonnollisesti niin, että vanhempi tukee ratkaisun teossa. Näin lapsi oppii seuraamaan omaa käytöstään ja sen seurauksena oppii myös hallitsemaan omaa ajankäyttöään sekä mihin huomionsa kiinnittää. Myös epäonnistumiset kuuluvat tähän oppimisprosessiin.
Aloita nuorena ja kerro faktat Lapsen kasvaessa
Ruutuajan hallinnan opettaminen on sitä helpompaa, mitä aiemmin sen aloittaa. Kun lapsi alkaa osoittamaan isompaa kiinnostusta ruutuihin, on aika aloittaa. Vanhempi selittää lapselle mahdollisimman yksinkertaisesti, että liian iso ruutuaika verottaa muusta hauskasta tekemisestä. Lasta voi muistuttaa kaikesta kivasta, josta hän pitää: leikkimisestä, lautapeleistä, kirjojen lukemisesta, puissa kiipeilystä, vanhemman kanssa olemisesta jne. Lapselle voi selittää, että ruutuaika on pois näistä muista kivoista aktiviteeteista.
Lapselle voi myös selittää, että pelit ja ohjelmat on suunniteltu niin, että niihin jää koukkuun ja katsomisesta tulee tapa. On tärkeää, että lapset ymmärtävät, että pelit ja videot on tehty rahan ansainta mielessä ja siksi ne on suunniteltu siihen, että niitä mahdollisimman moni haluaa käyttää pitkiä aikoja.
Kunnioita itsemääräämisoikeutta
Kun lapsi ymmärtää tosiasiat, voi lapselta kysyä, paljonko ruutuaikaa on riittävästi. Lapselle voi demonstroida ajan käsitettä vaikka ohjelman pituudella, esimerkiksi 1 tunti voi olla 3 jaksoa Oktonautteja.
Kun lapsi on saanut itse määritellä riittävän ruutuajan, häntä pitää myös tukea siitä kiinni pitämisestä. Voi esimerkiksi opettaa sovelluksen tai munakellon käyttöä, joka ilmoittaa kuluneen ajan. Jos lapsi ei pysty pitämään sovitusta kiinni, pitää keskustelu käydä uusiksi.
Lapsen kasvaessa
Kun lapsi kasvaa, hän tietenkin ajoittain tarkistaa ruutuaikansa ja määrittelee sen taas sopivaksi. Tärkeä huomio sääntöjen toteutumisessa on se, että säännöt ovat lapsen omia, ei vanhemman sääntöjä, eli lapsi itse vastaa niiden toteutumisesta. Eikä vanhemman tarvitse olla tässä taisteluparina, vaan sovellus tai ajastin on se, joka muistuttaa lasta ruutuajan loppumisesta. Lapsi on myös sitoutuneempi toteuttamaan ikävän siirtymisen ruudulta muuhun aktiviteettiin. Tämähän ei ole aikuisellekaan aina helppoa, mutta tällainen ennakkosopimus voi tehdä siitä helpompaa. Tällainen sopimus voi myös auttaa lasta hallitsemaan oman keskittymisen jakautumisen, eli ruudut eivät häiritse hänen keskittymistään. On tärkeää, että lapsi saa kokemuksen siitä, että hän pystyy itse hallitsemaan, mihin hän aikansa käyttää, vaikka sovellukset ja videot on tehty tavalla, joka koukuttaa.
OMIA HUOMIOITA
Tiedän itse, miten vaikeaa omaa ruutuaikaa on ajoittain hallita. Etenkin väsyneenä aivot saavat somesta ja peleistä juuri oikeanlaista mielihyvähormonia, vaikka tosiasiassa ruudulla olo ei minua rentouta tai tuo lisää energiaa, kuten vaikka ulkoilu tuo. Silti omien lasten kanssa minulla on melko vapaa ruutuaikamalli. Lapset tosiaan hallitsevat itse ruutuaikansa käytön, mutta artikkelin luettuani olen miettinyt, että pitäisi vielä uudestaan käydä läpi ruutuajan koukuttavuutta ja sitä, mitä kaikkea muuta kivaa voisimme tehdä. Ja hieman haastaa lapsia, että voisiko ruutuaikaa sittenkin olla vähemmän. Tässä tuleekin se mutta, jotta tämä toimii, niin myös minun on näytettävä esimerkkiä ja houkutella lapsia enemmän yhteisiin tekemisiin, eikä heti hyväksyä lasten vastustelua siitä, että metsäretki on tylsää tai jokin yhteinen puuha ei enää kiinnostakaan.
Julkaistu 11/2022.