Kun vauva syntyy, hänellä on jo olemassa lähes kaikki aivojen noin 100 miljardista hermosolusta. Siitä huolimatta vastasyntyneen aivot painavat vain noin neljäsosan aikuisen aivojen painosta. Vauvan aivosolut ovat vielä melko kehittymättömiä eivätkä aivojen hermosolut ole muodostaneet samassa määrin yhteyksiä kuin aikuisen aivot. Nämä yhteydet ovat oleellisia aivojen toiminnan kannalta.
Tiesitkö, että vauvan aivoihin syntyykin peräti miljoona uutta hermosolujen välistä yhteyttä sekunnissa?
Tämä tieto voi joistakin vanhemmista tuntua painostavalta. Pystynkö vastaamaan riittävästi lapseni kiivaaseen kehitystahtiin? Pystynkö tarjoamaan hänelle kaiken sen, mitä hän tasapainoiseen kehitykseen tarvitsee? Miten vauvaan vaikutti se kerta, kun en jaksanut tai pystynyt heti vastaamaan hänen tarpeisiinsa?
Asiaa voi kuitenkin katsoa myös positiivisesta näkökulmasta. Pienen lapsen aivot kehittyvät valtavasti joka hetki, joten kaikki ne hetket, jolloin toimimme hyvin, ovat merkityksellisiä. Jokainen hymy ja suukko, yhdessä laulettu laulu tai loruteltu loru, yhteiset leikit, jokainen nauru ja lohdutus, jokainen rakastava sana, kaikki läheisyys… Kaikki ne hetket, jolloin olemme aidosti läsnä vauvan kanssa, näemme hänet ja vastaamme hänen tarpeisiinsa vaikuttavat lapsen aivoihin myönteisesti.
Miten sinä olet jo tukenut vauvasi aivojen kehitystä tänään?
Julkaistu 9/2023.