Vauvat kehittyvät valtavasti ensimmäisen vuoden aikana. Tuskin on kovin montaa vanhempaa, jotka eivät olisi hämmästelleet sitä, kuinka siitä hetki sitten sylissä tuhisseesta, avuttomasta nyytistä onkin yhtäkkiä kehittynyt innokkaasti joka paikkaa tutkiva, ensimmäisiä askeleitaan hapuileva lapsi.
Vauvavuoden lopulla vauva osaakin jo monenlaisia taitoja, kuten liikkua paikasta toiseen, ehkä kävellä ja kenties sanoa yksittäisiä sanojakin. Vauva on selvästi vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa, ymmärtää jossain määrin puhetta ja osaa itsekin kommunikoida toisten ihmisten kanssa. Hän tutkii innokkaasti maailmaa ja on selvästi aktiivinen toimija. Usein tässä vaiheessa erilaisissa vauvaryhmissä alkavatkin yleistyä keskustelut, joissa pohditaan sitä, miten vauvan saisi toimimaan halutulla tavalla – tai ennemmin lopettamaan ei-toivotun toiminnan. Milloin lapsi oppii ymmärtämään, mitä ”ei” tarkoittaa? Miten paljon kertausta tarvitaan, jotta kiellot toimivat? Kuinka toimia, jotta lapsi jättää kielletyt esineet ja paikat rauhaan?
VAUVAN KYKY SÄÄDELLÄ OMAA TOIMINTAANSA ON HYVIN ALKEELLINEN
Ihmisen aivot ovat verrattain kompleksiset, monimutkaiset. Niissä on useita eri toiminnoista vastaavia alueita, jotka myös kehittyvät eri tahtiin. Vaikka ensimmäisiä syntymäpäiviään lähestyvä vauva on kehittynyt syntymänsä jälkeen aivojenkin näkökulmasta valtavasti, ovat hänen aivonsa edelleen kovin keskeneräiset. Erityisen hitaasti kehittyy juuri käyttäytymistä ja toimintaa säätelevän etuotsalohkon alue. Nykytiedon mukaan näillä alueilla tapahtuu kypsymistä jopa 25-30 vuoden ikään asti. Näin ollen vauvalta tai kovin pieneltä lapselta ei kannata vielä odottaa kykyä säädellä omaa toimintaansa tai taitoa noudattaa vanhempien ohjeita tai kieltoja.
Monet vanhemmat kuvaavat, kuinka vauvan kieltäminen saa lapsen vain nauramaan tai innostumaan. Tämä voi saada vanhemman hämmentyneeksi tai ärsyyntyneeksi. Aivojen kehittymättömyyden vuoksi vauva ei kuitenkaan osaa vielä tahallaan haastaa vanhempaa tai olla tottelematta. Sen sijaan lapsi todennäköisesti ei ymmärrä, mitä vanhempi tarkoittaa. Hänen mielestään aikuisen reaktio tai hänen sanomansa sanat ehkä vain ovat aidosti hauskoja. Tätä reaktiota voi olla myös mielenkiintoista tutkia. Hieman isompi pieni lapsi saattaa ymmärtää, mitä vanhempi tarkoittaa, muttei silti välttämättä pysty toimimaan vanhemman käskyn mukaan kehittymättömän impulssikontrollin vuoksi.
MITÄ TILANTEESSA SITTEN VOI TEHDÄ?
Jatkuva varpaillaan oleminen ja vauvan estäminen voi olla hyvinkin kuormittavaa. On aivan luonnollista, että tilanteessa, jossa aikuinen toistuvasti kieltää lasta ilman, että lapsi reagoi vanhemman toivomalla tavalla, voi kiristää hermoja. Mitä vanhempi siis voi sitten tehdä tilanteessa, jossa lapsi tuntuu syöksyvän vaaranpaikasta toiseen eikä kykene toimimaan aikuisen ohjeen mukaan?
Sen sijaan, että aikuinen keskittyy lapsen käytöksen muokkaamiseen, kannattaa huomio kiinnittää omaan toimintaan ja lapsen ympäristöön. Ensimmäiseksi pikku lapsen koti kannattaa muokata mahdollisimman lapsiturvalliseksi. Kaikki vauvalle sopimaton ja vaarallinen on hyvä siirtää pois vauvan ulottuvilta, mikäli se vain on mahdollista. Muut vaaranpaikat, kuten portaat ja tulisijat voi usein tarvittaessa suojata erillisillä lapsiporteilla.
Samalla vauvalle on hyvä järjestää runsaasti tavaroita, joita hän saa tutkia ja ihmetellä. On lapselle hyvästä, jos hän saa kokea olevansa osa perheen touhuja. Esimerkiksi ainakin yksi keittiön kaapeista kannattaa varata lapselle turvallisille kipoille ja kapustoille, joita hän voi tutkia vanhemman hoitaessa keittiöaskareita. Joskus tilannetta voi myös helpottaa se, että vauvan antaa tutkia kiellettyjä esineitä vanhemman tarkassa valvonnassa: isosisaruksen legot eivät ole niin kiinnostavia, kun niitä saa hetken tutkia rauhassa eikä koiran kuppi ehkä vaikuta aivan yhtä houkuttelevalta, jos sitä saa joskus kolistella tyhjänä.
Myös vauvan toiminnan ohjaamisessa kannattaa pyrkiä kieltämisen sijaan suosimaan muita keinoja. Pienen lapsen harhauttaminen on yleensä vielä melko helppoa, ja usein onkin hedelmällisempää ohjata lapsi lempeästi muun, turvallisemman toiminnan pariin. Vuosien myötä hän hiljalleen oppii, mitä saa tehdä ja mitä ei. Tämä prosessi on pitkä ja voi vaatia vanhemmalta runsaasti kärsivällisyyttä. Vasta leikki-ikäiseltä lapselta on realistista odottaa selvästi kehittynyttä kykyä kontrolloida omaa käyttäytymistään, tosin tämäkin lähinnä silloin, kun lapsella ei ole huutavia tarpeita, kuten kovaa nälkää tai väsymystä.
Pienen lapsen vanhemman onkin hyvä huomioida myös oma hyvinvointinsa. Vanhempi, jolla ei ole liian suuria vajeita tarpeissa, jaksaa todennäköisesti tukea vauvan innokasta tutkimisenhalua paremmin kuin äärimmilleen venynyt vanhempi. Myös liika kiire ja stressi olisi hyvä pyrkiä rauhoittamaan. Kun lapselle on aikaa eivätkä muut paineet paina päälle, ei lapsen käytös välttämättä tunnu lainkaan niin haastavalta, mitä silloin, kun vanhempi on stressaantunut. Samalla on hyvä muistaa, että meistä jokainen elää vauvavuotta omanlaisessaan tilanteessa. Todennäköisesti lähes kaikilla vanhemmilla on jossain vaiheessa voimakasta väsymystä, kiirettä ja stressiä. Tärkeintä onkin muistaa pyytää apua silloin, kun sitä tuntee tarvitsevansa.
Lopuksi, usein jo ajatus siitä, että jatkuvat tutkimusretket ja valvonta ovat osa pikkulapsiperheen elämää, voi helpottaa suuresti. Vaikka vaihe voi vanhemmalle olla raskas, on se lapselle hyvin tärkeä. Tutkiskelu, kiinnostuminen ja uteliaisuus ovat myönteisiä piirteitä. Ne ovat hyvin tärkeitä kasvun ja koko elinikäisen oppimisen kannalta, ja näin ollen vanhemman kannattaisikin pyrkiä tukemaan näiden piirteiden esiintymistä ja säilymistä. Tutkiva lapsi on oppiva lapsi ja uteliaasta lapsesta voi kehittyä ymmärrystä omaava aikuinen.
– Henriikka Vainio, Kiintymysvanhemmuusperheet ry:n toimihenkilö –
Julkaistu 9/2023.