Miksi lempeä kasvatus ei toimi toivotulla tavalla?

Kiintymysvanhemmuuden toteuttaminen käytännössä vaatii tunne- ja vuorovaikutustaitojen hallintaa sekä arvomaailman, jossa lapset, kuten kaikki ihmiset, ovat tasa-arvoisia. Lisäksi itsestä ja omasta jaksamisesta pitää pitää huolta. Jotta jaksaa huolehtia muista, täytyy itse voida hyvin. Tähän liittyy armollisuus itseä kohtaan. Aina voi parantaa ja virheistä voi ottaa opiksi, mutta vanhemmuus ei kuulu olla suorittamista, vaan yhteinen matka lasten kanssa.

Lempeä kasvatus voi tuntua jopa mahdottomalta suorittamiselta, jos pyrkii armotta täydellisyyteen ja virheettömään vanhemmuuteen. Haasteita voi tuottaa myös oman lapsen temperamentille sopivien, yksilöllisten toimintatapojen löytäminen. Joillekin kiintymysvanhemmuus voi vaikuttaa täysin toimimattomalta, jos ei hahmota kiintymysvanhemmuuden ja curling-vanhemmuuden eroa.

Kiintymysvanhemmuuden toteuttaminen käytännössä voi tuntua haastavalta myös muista syistä. Jos omat voimavarat ja tukiverkosto ovat vähissä, voi kunnioittava ja lempeä vuorovaikutus olla iso haaste. Lisäksi yhteisön paine ja läheisten arvostelu saattavat vaikuttaa kasvatustapoihin, jos muut ympärillä odottavat perinteisempää kasvatustyyliä, tai vaikuttavat osaavan kohdata lapsen aina “oikein”.

Aikuisen tunne- ja vuorovaikutustaidot vaikuttavat mahdollisuuksiin toteuttaa lempeää kasvatusta arjessa. Mikäli omassa lapsuudessa tai menneisyydessä on tässä suhteessa vajetta, joutuu aikuinen ehkä ponnistelemaan päivittäin kunnioittavan kohtaamisen eteen. Tällöin omat edellytykset ja mahdollisesti opitut toimintatavat saattavat poiketa merkittävästi siitä, miten toivoisi itse voivan kasvattaa lastaan/lapsiaan. Tässä tapauksessa voimia ei vie pelkästään vanhemmuus vaan myös oma kehitys ja sen eteen ponnistelu. Onneksi ihminen on oppiva koko ikänsä. Tunne- ja vuorovaikutustaitoja voi siis harjoitella vielä aikuisenakin ja myös siihen KiVa pyrkii antamaan vinkkejä.

Toisinaan kasvatuksen tai lapsen kohtaamisen tietyllä tavalla oletetaan toimivan niin, että se poistaa kaiken ei-toivotun käyttäytymisen. Sen pohjalta saatetaan päätellä ettei lempeä kasvatus toimi, koska lapsi edelleen riehuu, rikkoo tavaroita, käyttäytyy aggressiivisesti ja niin edelleen. Kiintymysvanhemmuuden tavoite ei kuitenkaan ole kiltti ja tottelevainen lapsi, eikä kasvatus kohdistu ensisijaisesti käyttäytymisen muokkaamiseen. Tarkoituksena ei ole se, että lapsi aina toimii kuten aikuinen sanoo, vaan se, että lapsi ymmärtää, mitä tapahtuu ja miksi sekä se, että lapsen tunne- ja vuorovaikutustaidot kehittyvät. Tärkeänä nähdään matka, joka kuljetaan lapsen kanssa yhdessä lasta kunnioittaen ja ohjaten.

Jos kasvatus perustuu aikuisen aitoon haluun selvittää lapsen tarpeet sekä olla hänen kanssaan rakentavassa vuorovaikutuksessa, lapsi todennäköisesti haluaa vastavuoroisesti kuunnella vanhempaa. Mutta samaa ei voi odottaa, jos kasvatus suuntautuu vain lapsen käytökseen ja toiveena on vanhempien tahtoon kyseenalaistamatta suostuva ja hyvin käyttäytyvä lapsi.

Toimimista pohtiessa olisi tärkeä havaita, että pelkästään lapsen kunnioittava kohtelu on itsessään tyydyttävää. Se, että omassa vanhemmuudessa lapsen kunnioittava kohtaaminen on onnistunut, on jo itsessään palkitsevaa, sillä se tuottaa hyvinvointia myös lapselle. Lisäksi, kun lasta kohtelee kunnioittavasti, oppii lapsi myös kunnioittamaan muita.

Kiintymysvanhemmuudessa lapsi nähdäänkin ennen kaikkea mallioppijana. Jos lapsen halutaan käyttäytyvän tietyllä tavalla, täytyy vanhemman näyttää mallia eli itse käyttäytyä siten kuten haluaa lapsen käyttäytyvän. Lapsen ei voi odottaa käyttäytyvän kunnioittavasti muita kohtaan, jos lapsi ei saa kunnioittavaa kohtelua osakseen.