Työskentelen lasten ja nuorten parissa terveysalalla. Saan tavata päivittäin hyvin erilaisia lapsia, nuoria ja vanhempia. Hyvin erilaisista taustoista, hyvin erilaisilla elämänkokemuksilla, onnella ja sattumuksilla varustettuina. Yksi selkeä asia kuitenkin yhdistää kaikkia ihmisiä, nimittäin tarve tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Kaksi kirjoitettuna ja ääneen tokaistuna pientä, todellisuudessa valtavan suurta eikä millään tavalla itsestään selvää asiaa, mutta jotka aidosti toteutuessaan tukevat luottamuksellisuuden tuntua, lisäävät molemminpuolista arvostusta ja kunnioitusta sekä herättävät ajatusta aidosta kiinnostuksesta ja välittämisestä.
Valitettavan usein etenkin nuoren, siis teini-ikäisen, ei-toivotun käytöksen taakse ei haluta tai osata nähdä ja tämä ongelma koskettaa ihan kaikkia. Helposti todetaan, että nuori kapinoi, haluaa valtaa, pompottelee aikuisia, on vain murrosikäinen, on vain itsekäs, on väärin kasvatettu. Usein myös nuoren kokemusmaailmaa vähätellään. Kuitenkin nuoreen tutustuessa, antaessa hänelle tilaa ja kunnioitusta, aikaa tulla kuulluksi, päästään usein jo aika nopeastikin ulkokuoren taakse. Nuorella voi olla kiusatuksi tulemisen kokemuksia, huolia kaverisuhteissa, käsittelemätöntä surua, repaleinen kotitilanne, pelkoja tulevaisuudesta, huolta omasta pärjäämisestä, huolta kaverin jaksamisesta, huolta omasta terveydestä tai voimakkaita ristiriitaisten ihmissuhteiden kokemuksia, esimerkiksi vanhempiinsa. Kun päästään taustasyihin kiinni, on valtavan paljon helpompaa kuulla ja ymmärtää.
Kuten äsken kirjoitin, tietoisesti yleistävään sävyyn, haluan tietoisesti yleistää myös toteamalla sen, että nuoret ovat todella fiksuja ja valtaosa heistä voi Suomessa paremmin kuin koskaan aiemmin. Miksi sitten valitettavan usein yleisessä keskustelussa korostetaan nuorten tekemiä vääryyksiä? Hyvä ruokkii hyvää, paha ruokkii pahaa. Jos jo lähtökohtaisesti nuori nähdään potentiaalisena tai liki varmana rikollisena, valehtelijana, vastaanväittäjänä ja itsekkäänä, paitsi vahvistetaan ja iskostetaan tätä stereotypiaa osin tiedostamattakin nuorelle (ja aivan turhaan!), myös jumiutetaan aikuisten välinen nuoruusteemainen keskustelu aivan väärien oletusten ympärille.
Mielestäni liian harvoin muistetaan tarkastella aikuisten omia asenteita ja toimintaa. Niiden rooli on aivan ensisijainen, koska yhtä lailla nuoren, kuten pienemmänkin lapsen kanssa toimii esimerkin voima. Nuori osaa kyseenalaistaa ja hänellä on omat mielipiteensä. Nämä ovatkin valtavan hedelmällisiä alustoja erilaisten näkökulmien vaihtamiseen.
Murrosikää pidetään yleisesti edelleen jotenkin tosi poikkeavana ja vaikeana elämänvaiheena, jossa ovet paukkuu, menee puhevälit ja nuori kokeilee jatkuvasti kaikkea holtitonta ja on epäluotettava. Näitäkin toki voi tapahtua, mutta yleensä ylilyöntien taustalla on joko katkennut yhteys turvallisimpiin aikuisiin tai jonkun vakavan asian kohteeksi (kiusaaminen, seksuaalinen ahdistelu tms.) joutuminen. Murrosiässä nuori itsenäistyy vähitellen, mutta sen ei kuulu tapahtua kohtuuttoman kapinoinnin ja ylilyöntien kautta.
Vaalitaan yhteyttä! Nuoruusikäinen ei välttämättä antaudu keskustelulle puolipakotettuna päivällispöydän ääressä, mutta esimerkiksi koiranulkoilutuslenkillä, autossa tai leffaa katsoessa, voi palautella yhteyttä ja sitä ehdotonta rakkautta, joihin oli ehkä helpompi panostaa lapsen ollessa pieni. Vaikka nuori torjuisi hellyydenosoitukset, niitä on silti äärettömän tärkeä tuoda esille. Kerro nuorelle, mitä hänessä erityisesti rakastat ja miksi olet hänestä ylpeä. Unohda kuitenkin suorituksiin tai ulkonäköön liittyvät ominaisuudet ja panosta luonteenpiirteisiin. Tämä tukee terveen itsetunnon kehitystä.
– Kirjoittaja on yhdistyksen aktiivi ja terveydenhuollon ammattihenkilö –
Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2021.
