Tässä tekstissä kirjoitan leikki-ikäisen maailmasta. Kiusaaminen pienten lasten parissa ei tule olla vaiettu aihe. Näkemykseni on, että nimenomaan tunnekasvatus on avaintekijä tehokkaaseen kiusaamisen ehkäisyyn nyt ja myöhemmin. Työskentelen varhaiskasvatuksessa 4–5-vuotiaiden lasten parissa varhaiskasvatuksen opettajana ja oma lapseni on 3,5-vuotias. Leikki-ikäisten tunne-elämää tulee siis seurattua erittäin läheltä joka päivä.
Mitä uutta?
Leikki-ikäisen lapsen elämässä korostuu aiempaan verrattuna kaverit ja vertaisryhmä. Lasta kiinnostaa yhä enemmän, mitä mieltä kaverit ovat. Tässä vaiheessa empaattisuus, myötätunto sekä sosiaalisuus (toisen asemaan asettuminen) kehittyy ja niitä on mahdollista harjoitella tarkoituksellisesti lapsen kanssa arjessa.
Pitääkö kaikki ottaa mukaan leikkiin?
Ulkopuolelle jättäminen on ilmiö, jota näkee paljon lasten välisissä leikeissä. Se on myös yksi yleisin kiusaamisen muoto. Köngäs (2019) muistuttaa kuitenkin huomioista, joita aikuisen on tarkasteltava tehdessään tulkintoja lapsen elämästä. Avain aitoon ymmärrykseen lapsen näkökulmaan ja syihin toimia on tekojen merkityksen syväluotaava pohtiminen. Pintapuolinen sääntö “kaikki täytyy ottaa mukaan” ei opeta lapsille sosiaalisia taitoja, tunnetaitoja, joustavuutta tai hyväksyntää. Lapsi ei opi aikuisten sääntöjen kautta tunnetaitoja, empaattisuutta tai myötätuntoa. Näitä taitoja opitaan etenkin yhdessä aidoissa arjen tilanteissa, joissa aikuinen tukee lapsen sisäistä motivaatiota ja ymmärryksen kehittymistä.
Kaveriporukan säännöt ja toiveet alkavat painaa enemmän ja ne kurovat merkitsevyydessään kiinni aikuisten asettamia sääntöjä ja toiveita. Lapsi kohtaa vaikeita ristiriitoja, mikäli nämä kaksi näkökulmaa ovat kaukana toisistaan. Aikuisen on mielestäni tärkeää ymmärtää tämä kasvatuksessa, sillä kukaan lapsi ei halua tulla jätetyksi ulkopuolelle porukasta – saati tulla kiusatuksi. Köngäs (2019) peräänkuuluttaakin juuri tunnekasvatuksen korostamista kiusaamisen ehkäisyssä. Jokaisen lapsen tunnetaitoihin ja sosiaaliseen kyvykkyyteen panostaminen kannattaa ja tämä oppi on saatava juurrutettua lasten omaan toimintakulttuuriin, eli aitoon jokapäiväiseen elämään.
Motivaatiosta oppia tunnetaitoja tai mitä tahansa taitoja tiedetään se, että lapsen on koettava asia oman elämänsä kannalta merkityksellisenä ja arvokkaana. Myös päämäärän ja tavoitteen on oltava sopivat suhteessa lapsen sen hetkisiin taitoihin (Laitinen, 2021). Laitinen (2021) muistuttaa myös minäkuvan merkityksestä lapsen motivaatioon oppia. Hyvä minäkuva vahvistaa halua tarttua tilanteisiin oppimisen kannalta. Heikko minäkuva taas voi näkyä tunnetaitojen harjoittelussa esimerkiksi siinä, että lapsi haluaa äkkiä riitatilanteesta pois ja kuittaa asian nopealla anteeksipyytämisellä, jolloin aitoa ymmärrystä ei synny. Minäkuvaa vahvistaa harjoiteltavan asian arvostus ja lapsen vahva kiinnostus ja suuntautuminen siihen. Kiinnostus vaatii sisäistä motivaatiota.
Se, miksi tunnetaitojen harjoittelussa on herätettävä sisäinen motivaatio, johtuu siitä, että tällöin lapsi itse haluaa toimia tietyllä tavalla ja on aidosti kiinnostunut aiheesta, ei vain koska aikuinen kehottaa tai määrää niin. Laitinen (2021) esittelee myös kolme tekijää, jotka herättävät sisäisen motivaation: lapsen mahdollisuus vaikuttaa tilanteeseen ja tehdä valintoja, muiden antama myönteinen ja rohkaiseva palaute ja positiivinen vahvistus sekä kolmantena hyväksytyksi tuleminen sellaisena kuin on, yhteenkuuluvuuden ilmapiiri.
Väitän rohkeasti kompaten Köngästä (2019), että, mikäli pystymme panostamaan lapsen tunnekasvatukseen suunnitelmallisesti ja vaikuttavasti jo leikki-ikäisenä sekä kotona että varhaiskasvatuksessa, voimme tehokkaasti ehkäistä kiusaamista myöhemmässä vaiheessa.
Julkaistu 5/2024.
- Laitinen, S. (2021). Pienten lasten motivaatio. PS-kustannus: Jyväskylä.
- Köngäs, M. (2019). Tunneäly varhaiskasvatuksessa. PS-kustannus: Jyväskylä.
