Tietoisku

Miksi vauva viihtyy vain sylissä

Miksi vauva viihtyy vain sylissä?

On normaalia, että pieni vauva ei halua olla erossa hoitajastaan, sillä hänen hengissäsäilymisvaistonsa on vahva: vauvan näkökulmasta aikuisen läheisyys merkitsee turvaa ja yksin jääminen vaaraa. Ihminen on biologisesti jälkeläisiään kantava laji, ja pienelle vauvalle sylissä ja kannettavana oleminen on geeneihin koodattu oletus. Nykyvauvat ovat edelleen geneettisesti ja biologisesti samanlaisia kuin kivikaudella syntyneet vauvat ja heidän …

Miksi vauva viihtyy vain sylissä? Lue lisää »

miten lempä kasvatus näkyy perheen vuorovaikutuksessa

Miten lempeä kasvatus näkyy perheen vuorovaikutuksessa?

Kiintymysvanhemmuutta voisi kutsua myös tiedostavaksi vanhemmuudeksi; siinä pyritään tiedostamaan ja kehittämään tietoisesti perheen vuorovaikutustapoja kiintymyssuhdetta tukeviksi. Lapsen tunteiden ja tekojen taustalla olevat tarpeet pyritään tunnistamaan ja täyttämään mahdollisimman hyvin. Vanhempi tiedostaa lapsen riippuvuuden vanhemmasta ja joustaa omista tarpeistaan väliaikaisesti. Kuitenkin myös aikuisten tarpeet pyritään täyttämään; aikuisten hyvinvointi vaikuttaa lapseenkin. Kiintymysvanhemmuus ei vaadi esimerkiksi täysimetystä tai …

Miten lempeä kasvatus näkyy perheen vuorovaikutuksessa? Lue lisää »

Miksi lempeä kasvatus ei toimi

Miksi lempeä kasvatus ei toimi toivotulla tavalla?

Kiintymysvanhemmuuden toteuttaminen käytännössä vaatii tunne- ja vuorovaikutustaitojen hallintaa sekä arvomaailman, jossa lapset, kuten kaikki ihmiset, ovat tasa-arvoisia. Lisäksi itsestä ja omasta jaksamisesta pitää pitää huolta. Jotta jaksaa huolehtia muista, täytyy itse voida hyvin. Tähän liittyy armollisuus itseä kohtaan. Aina voi parantaa ja virheistä voi ottaa opiksi, mutta vanhemmuus ei kuulu olla suorittamista, vaan yhteinen matka …

Miksi lempeä kasvatus ei toimi toivotulla tavalla? Lue lisää »

Curling-vanhemmuus

Onko kiintymysvanhemmuus sama kuin curling-vanhemmuus?

Lempeä kasvatus sekoitetaan toisinaan esimerkiksi curling-vanhemmuuteen, vapaaseen kasvatukseen tai toisaalta siihen, ettei lapsen annettaisi kasvaa erilliseksi yksilöksi. Curling-vanhemmuutena kuvataan yleensä vanhemmuuden tyyliä, jossa vanhempi haluaa suojella lastaan pettymyksiltä siloitellen hänen tietään. Kiintymysvanhemmuus lähtee kuitenkin ajatuksesta, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Vanhemman tehtävä ei siis ole lakaista ongelmia lapsen tieltä, vaan auttaa häntä käsittelemään pettymyksiä ja …

Onko kiintymysvanhemmuus sama kuin curling-vanhemmuus? Lue lisää »

Millaisiin kysymyksiin

Millaisiin kysymyksiin yhdistyksen kautta voi saada tukea ja tietoa?

KiVa jakaa tietoa ja neuvoja vuorovaikutuksesta ja lapsen luonnollisista tarpeista. KiVasta voi saada käytännön vinkkejä lapsen kohtaamiseen lempeästi sekä ymmärrystä tilanteisiin lapsen näkökulmasta. KiVa ei anna vastauksia siihen, mitkä ovat kullekin perheelle sopivimmat valinnat. Kiintymysvanhemmuudessa onkin kyse ennen kaikkea perusasenteesta lasta kohtaan, ei vain ulospäin näkyvistä toimintatavoista. KiVassa korostetaan vastaamista lapsen luonnollisiin tarpeisiin, mutta valmiita …

Millaisiin kysymyksiin yhdistyksen kautta voi saada tukea ja tietoa? Lue lisää »

Miksi itsemyötätunto on tärkeää vanhemmuudessa

Miksi itsemyötätunto on tärkeää vanhemmuudessa?

Kyky olla myötätuntoinen itseään kohtaan on olennainen osa vanhemman tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä omasta jaksamisesta huolehtimista. Itsemyötätunnon avulla vanhempi kestää paremmin omat turhautumisensa ja ne hankaluudet ja vastoinkäymiset, joita vanhemmuuteen väistämättä liittyy. Näin vanhempi pystyy paremmin ottamaan myös lapsen pettymykset ja tunnekuohut vastaan myötätuntoisesti ja selvittämään tilanteet rakentavan vuorovaikutuksen avulla sen sijaan, että toimisi oman …

Miksi itsemyötätunto on tärkeää vanhemmuudessa? Lue lisää »

Mitä on tietoinen vanhemmuus

Mitä on tietoinen vanhemmuus?

Tietoinen vanhemmuus perustuu tietoiseen läsnäoloon. Se on hyväksyvää vanhemmuutta, jossa pyritään sekä vanhemman omien että lapsen tunteiden ja tarpeiden tiedostamiseen ja hyväksymiseen. Tarkoitus on pyrkiä olemaan lempeästi läsnä juuri tässä hetkessä ja olla kiinnostunut siitä, mitä itsessä ja lapsessa tapahtuu, jolloin on mahdollista valita omat toimintatapansa vuorovaikutustilanteissa sen sijaan, että vain reagoisimme tunnepitoisesti (usein omista …

Mitä on tietoinen vanhemmuus? Lue lisää »