Tiedemaailmassa ei ole yksittäisiä vakiintuneita termejä, jotka tyydyttävästi kattaisivat kaikki KiVa ry:n edistämät vauvanhoitotavat ja kasvatustyylit.
Olemme siksi päätyneet käyttämään termejä kiintymysvanhemmuus ja lempeä vuorovaikutus. Psykologiatiede kuitenkin käyttää tiettyjä termejä, jotka yhdistelemällä päästään määrittelemään edistämämme kasvatustyyli tieteellisesti.
Kehityspsykologian professori Kaisa Aunolan mukaan Baumrindin 1989 esittelemä klassinen kasvatustyylien kategorisointi ilmastaan nelikentässä, jossa toisella akselilla on tunteiden lämpimyys/kylmyys sekä lapsen käyttäytymisen suhteen kontroilloivuus/sallivuus. Auktoritatiiviset, tai lapsikeskeiset, vanhemmat osoittavat paljon lämpöä, ovat sitoutuneita vanhemmuuteen ja osoittavat kuitenkin lapselle myös selviä rajoja, miten saa ja ei saa käyttäytyä, eli ovat kontrolloivia tarpeen mukaan. Autoritääriset, aikuiskeskeiset vanhemmat käyttävät paljon kontrollointia, mutta tunneilmapiiriä luonnehtii viileys, vähäinen lämpö. Kun rajat puuttuvat ja kontrolli on vähäistä, mutta lämmintä tunneilmaisua on paljon, kyse on sallivasta vanhemmuudesta. Laiminlyövästä vanhemmuudesta puuttuvat sekä lämmin tunneilmaisu että lapsen kontrollointi, lapsi siis jää vaille sekä emotionaalista että konkreettista turvaa ja vanhemmat ovat sitoutumattomia vanhemmuuteen ja välinpitämättömiä lasta kohtaan, tyypillisimmin vanhemman oman psyykkisen pahoinvoinnin ja vanhemmuuden jaksamisen puutteen vuoksi.
Hyvään itsetuntoon, sopeutuvuuteen, minäpystyvyyteen, koulumenestykseen ja ylipäätään kaikkeen hyvään on Aunolan mukaan eniten yhteydessä auktoritatiivinen, lapsilähtöinen vanhemmuus. Ongelmia, kuten huonoa itsetuntoa, välttämiskäyttäytymistä ja käytös- ja sopeutumisongelmia taas on eniten sekä laiminlyövien että autoritääristen vanhempien lapsilla. Sallivuus on ristiriitainen vanhemmuustyyli merkityksensä osalta, koska se tuottaa tyypillisesti hyvää itsetuntoa, mutta myös rajoittamattomasta impulsiivisuudesta johtuvia käyttäytymisongelmia. Kontrolloivuusakselilla siis ääripäät ovat riskejä ja kohtuus hyväksi, lämpimyys/vastaanottavaisuusakselilla toki suunta on yksiselitteisesti niin, että mitä enemmän lämpöä, avoimuutta ja luottamusta on, sen parempi.
Myöhempi lisäys näihin kahteen ulottuvuuteen on psykologinen kontrolli edellä kuvatun behavioraalisen eli käyttäytymisen kontrollin rinnalle. Psykologisella kontrollilla tarkoitetaan vanhemman tapaa manipuloida lapsen ajattelua ja kiintymyssuhdetta vanhempaan, esimerkiksi syyllistämistä, kiristämistä, ehdollista hyväksyntää tai lapsen näkökulman huomiotta jättäminen ja itseilmaisun rajoittaminen. Klassisia arjen esimerkkejä on vedota vanhemman uhrautumiseen lapsen eteen tai maailman nälkää näkeviin lapsiin ruokailutilanteissa, huomion pois vetäminen lapsen toimiessa toisin kuin vanhempi haluaisi ja vastaavasti lapsen hukuttaminen hellyydenosoituksiin kun hän toimii halutusti sekä lapsen eriävän mielipiteen sivuuttaminen. Arkikielellä psykologista kontrollia ovat siis uhkailu, kiristys ja lahjonta.
Behavioraalinen kontrolli on siis lapsen käyttäytymisen säätelyä hänen sopeutumisensa edistämiseksi sosiaalisissa ympäristöissä. Käytännössä tämä tarkoittaa toiminnan valvontaa ja sääntöjen asettamista. Psykologisessa kontrollissa pyritään vaikuttamaan (tietoisesti tai tiedostamatta) lapsen ajattelumaailmaan pyrkien perimmiltään toteuttamaan omaa tarvetta hallita ja säilyttää valta-asema. Näiden kahden kontrollimuodon hyödyllisyys on varsin erilainen – behavioraalinen kontrolli on kohtuullisena lapselle hyväksi, psykologinen kontrolli on haitallista ja yhteydessä esimerkiksi masennusoireisiin ja ahdistuneisuuteen.
Selittävä mekanismi lämpimän tunneilmaisun ja runsaan psykologisen kontrollin yhdistelmän haitallisuuden suhteen on Aunolan mukaan arveltu olevan se, että lämpimät tunnesiteet tekevät lapsen herkemmäksi vanhemman odotuksille ja psykologiselle manipulaatiolle. Yhdistelmä voi tarkoittaa ehdollista, lapsen suorituksista riippuvaista rakkaudenilmaisukulttuuria perheessä. Lapsi siis hukutetaan lämpimiin tunteenilmaisuihin ja palkintoihin hänen menestyessään tai toimiessa vanhempien tahdon mukaan, mutta kohdellaan kylmästi, jätetään huomiotta tai jopa syyllistetään tai rangaistaan, jos on epäonnistunut tai toiminut vasten vanhempien toiveita. Tällainen yhdistelmä ylläpitää Barberin mukaan lapsen riippuvuutta vanhemmasta ja asettaa lapselle paineita jättäen lapsen omat tarpeet, esimerkiksi ymmärretyksi tulemisen, itseilmaisun ja autonomiaan pyrkimisen, vajavaisesti tyydytetyiksi.
Näistä tieteellisistä tutkimustuloksista ja käsitteistä käsin määriteltynä lempeä vuorovaikutus on siis kasvatustyyli, jossa korostetaan läheistä ja lämminhenkistä vuorovaikutusta lapsen kanssa ja vältetään lapsen psykologista manipulointia, kuten syyllistämistä, kiristämistä ja ehdollista rakkautta, mutta kuitenkin asetetaan käyttäytymiselle rajat selkeillä säännöillä ja vanhemman perustelemilla jämäkillä kielloilla ja kehotuksilla.
– Katri Pääkkö-Matilainen –
Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2015.
