Tunteet ovat läsnä ihmisen elämässä vastasyntyneestä asti. Pieni vauva kokee tunteita syntymästään asti, vaikkei hän vielä tiedosta niitä. Hän ei osaa käsitellä tunteitaan, vaan tarvitsee kaikkeen kanssasäätelevää vanhempaa. Tunnetaitojen oppiminen lähteekin perushoivasta, tarpeisiin vastaamisesta ja läheisyydestä. Tunteiden ja tarpeiden avulla pieni vauva varmistaa itselleen hengissä säilymisen, ravinnon ja huolenpidon kautta. Vauvan kanssa tärkeintä on vastata tarpeisiin. Vaikka vauva itkisi, tärkeää on vanhemman läsnäolo ja rauhallisena pysyminen. Välillä vauva turhautuu, palvelu on liian hidasta kun nälkä iskee, autossa on epämukavaa, juuri nyt pitäisi päästä syliin, tai kantorepussa tuleekin hiki. Vanhempi toki pyrkii auttamaan vauvaa niin pian kuin mahdollista. Aina se ei ole helppoa tai mahdollista. Kun aikuinen on läsnä, koskettaa ja puhuu rauhoittavalla äänellä, niin vauva ymmärtää ainakin jollain tasolla, että ahaa, tässä ei ole suurta hätää, minun tarpeisiin on reagoitu.
Vastavuoroisuus kommunikoinnissa on vauvoista aivan uskomattoman mahtava asia. Tuo ihminen hymyilee juuri minulle, kun minä hymyilen hänelle, uskomatonta! Jokainen vanhempi varmasti tuntee lämmön tunnetta rinnassaan, kun miettii keskusteluhetkiä pienen jokeltelevan vauvan kanssa. Nämä kaikki hetket ovat ensimmäisiä tunnetaitojen oppimisen hetkiä. Nämä hetket saavat vauvan kokemaan itsensä tärkeäksi ja arvostetuksi.
Kun vauva kasvaa, moni asia muuttuu. Kommunikoinnin lisääntyessä ja vauvan taitojen karttuessa arkeen tulee paljon uusia tilanteita, joissa tunteet näkyvät. Temperamentti vaikuttaa toki suuresti, ja osa vauvoista köllöttelee tyytyväisenä lattialla, kun toinen yrittää epätoivoisesti päästä kiipeämään sohvalle. Vauvavuoden lopussa monella lapsella alkaa eroahdistuskausi, joka on täysin luonnollinen vaihe lapsen kehityksessä. Vauva ymmärtää olevansa oma itsenäinen yksilönsä. Hän ymmärtää myös, että vanhempi voi mennä pois. Vauva yrittää pysyä kiinni vanhemmassa ihan joka hetki, ettei vanhempi vain katoa. Tähän saakka moni vauva on voinut olla tyytyväisenä kenen vain sylissä, ja yhtäkkiä jopa oman perheen jäsenet voivat aiheuttaa voimakasta eroahdistusta. Pikkuhiljaa vauva alkaa ymmärtää, että vanhempi kyllä tulee takaisin. Tämä on hyvin yksilöllistä, ja vauvalle kannattaa antaa aikaa. Vaihe voi olla vanhemmasta todella rankka.
Eroahdistuskausi voi jatkua jopa kahden vuoden tietämille, tai olla aaltoilevaa liikettä. Kävelemisen oppimisen myötä lapsen reviiri kasvaa, ja tämä voi hänestä tuntua innostavalta, mutta myös pelottavalta. Maailma on auki, mutta napanuora vanhempaan on vasta alkamassa venyä. Tästä alkaa usein seuraava merkittävä ja täysin normaali vaihe pienen ihmisen elämässä, tahtoikä. Se on itsenäistymisen kannalta yksi elämän merkittävimpiä vaiheita. Vanhemman kannalta tämä on usein hetki, jolloin oma vanhemmuus rakentuu merkittävästi. Millaisia rajoja haluamme asettaa? Millainen vanhempi minä haluan olla? Millaisia arvoja haluan välittää lapselle?
Tahtoiässä on kyse itsenäisyyden harjoittelusta. Lapsi haluaa tehdä itse päätöksiä ja olla aktiivinen toimija. Samalla kun lapsi kehittyy hurjaa vauhtia motorisesti ja kielellisesti, hänen tarpeensa itsenäistyä kasvaa. Lapsi ei kuitenkaan aina onnistu kaikessa, missä kuvitteli onnistuvansa. Tämä vaihe vaatii taaperoikäisen vanhemmalta pitkää pinnaa ja mantraa “tämä on täysin normaali ja tärkeä kehitysvaihe”. Uhmaikään saattaa osalla lapsista kuulua raivareita, ja ne voivat kestää vaikka tunnin. Tärkeintä näissä hetkissä olisi, että vanhempi pysyy rauhallisena. Vaikka silittämällä omaa kättä, hengittämällä, hokemalla jotain lausetta (kaikki on hyvin), hyräilemällä, millä vain keinolla jonka kokee omaksi. Tunnekuohun laantuessa olisi hyvin tärkeää, että lapsi ymmärtää olevansa yhtä ihana ja rakas vanhemmalle, tunnekuohusta huolimatta. Faktapohjainen tieto siitä, miksi tahtoikä on niin tärkeä, saattaa auttaa vanhempaa jaksamaan tätä vaihetta. Vaiheella on iso merkitys. Lapsi opettelee puolustamaan itseään, omia rajojaan ja omia tarpeitaan. Hän opettelee, miten ilmaista näitä kaikkia, miten tuoda omia mielipiteitä esille. Lapsi opettelee sääntöjen mukaan toimimista, sekä tärkeimpänä, opettelee tuntemaan ja säätelemään tunteitaan. Jos me vanhemmatkaan emme aina pysty hillitsemään kiukkuamme, miten sitä voisi odottaa pieneltä taaperolta, joka ei ole harjoitellut asiaa vielä ollenkaan?
Tunnetaitojen harjoittelu voi tässä kohdassa elämää tuntua täysin utopistiselta. Tavallisessa arkisessa kanssakäymisessä on kuitenkin tunnekasvatuksen pohja. Sanoitat lapselle hänen kiukkuaan, riemuaan ja omaa pelästymistä, kun lapsi hyppää sohvalta alas. Halaat ja silität, kun kiukku muuttuu nyyhkytykseksi ja syliä kohti kurkottavaksi käsiksi. Et jätä lasta yksin vaikeiden tunteiden hetkellä, annat mahdollisuuden tehdä ja yrittää itse, valita mekon päälle vaikka mennään jumppaamaan. Lapsi oppii uusia sanoja päivittäin. Tarjoa lapselle mahdollisuus oppia tunnesanoja, nimeä omia/lapsen/koiran/pehmolelun tai vaikka kirjan hahmojen tunteita. Auta lasta kanssasäätelemällä, tarjoa läsnäoloa ja syliä.
Arki on parasta tunnekasvatusta.
Julkaistu 5/2024.
