tunteet

hands, child's hand, hold-1797401.jpg

Vanhemmuusmatka minuuteen

Tämä on blogipohdinta siitä, miten vanhemmuus on syventänyt matkaa minuuteeni, itseeni ja jotakin siitä, mitä se on tuonut tullessaan.  Muistan elävästi, kun saunoimme puolisoni kanssa tunnelmallisessa puusaunassamme kahdestaan  muutamaa päivää ennen lapseni syntymää, ja pohdin ääneen, kuinka elämämme tulisi pian muuttumaan toisenlaiseksi. Tunsin sisälläni innostavan, uuden ja peruuttamattoman lupauksen uudesta ajanjaksosta. En tiennyt paljoakaan siitä, …

Vanhemmuusmatka minuuteen Lue lisää »

mother, son, bubbles-2935723.jpg

Erityislapsen vanhemman tunteet ja itsemyötätunnon merkitys

Erityislapsen kasvattaminen herättää monia vahvoja tunteita. Itselläni päällimmäisenä tunteena oli vuosikausia syyllisyyden tunne. Lapsen diagnosoinnin vaihe oli raskainta. Etenkin tuolloin syyllistin itseäni muun muassa siitä, olinko itse aiheuttanut lapseni hankaluudet  –  varsinkin kun käsittelin samanaikaisesti omia traumojani ja huomasin etenevissä määrin myös itsessäni samoja piirteitä kuin lapsessa. Diagnosoinnin edetessä koin syyllisyyttä myös siitä, kun jouduin …

Erityislapsen vanhemman tunteet ja itsemyötätunnon merkitys Lue lisää »

people, father, mother-2592302.jpg

Mitä on rakentava vuorovaikutus?

Tänään 6.5.2019 alkaa järjestyksessään toinen valtakunnallinen Lempeän kasvatuksen viikko. Kiintymysvanhemmuusperheet ry:n tehtävä on jakaa tietoa ja tarjota vertaistukea kaikenlaisille perheille. Eräs tärkeimpiä asioita, joita yhdistys haluaa tehdä, on antaa avaimia vanhemmuudessa kasvamisessa. Tämän viikon aikana aiomme antaa monipuolisesti vinkkejä rakentavaan vuorovaikutukseen perheissä. Kaikki perheiden sisällä tapahtuva kasvu lähtee aikuisista. Lasta ei voi opettaa lukemaan osaamatta …

Mitä on rakentava vuorovaikutus? Lue lisää »

tolerance, diversity, views-3824208.jpg

Sanaton vuorovaikutus

Vuorovaikutuksella pyrimme tarpeiden täyttöön. Tunteet kertovat meille tarpeistamme. Rakentavaa vuorovaikutusta onkin se, että ihminen kertoo tunteistaan ja tarpeistaan mielekkäällä tavalla (minäviestit)  ja kuuntelee toisten tunteiden ja tarpeiden ilmaisuja hyväksyvän uteliaasti (aktiivinen kuuntelu). Suurin osa vuorovaikutuksesta on sanatonta: äänensävyjä ja sanojen painotuksia, puheen rytmiä, taukoja ja korkeuden vaihteluita,  ilmeitä ja eleitä, asentoja ja lihaskireyksiä, katseita… Myös …

Sanaton vuorovaikutus Lue lisää »

saako jouluna tuntea

Saako joulun alla tuntea?

Ostoskeskuksessa käy kuhina. On viimeinen lauantai ennen joulua ja ihmiset ovat lähteneet jouluostoksille. Osa kiertää kauppoja määrätietoisen näköisesti, toiset istuvat rauhassa kahvila- tai ravintolapöydissä ja muutamat säntäilevät edestakaisin hiki otsalla. Kauppojen sisälle ja käytävien varsille ripustetut joulukoristeet loistavat kauniisti, ja tutut laulut kaikuvat kauppakeskuksen kaiuttimista. Yhtäkkiä eteeni ostoskeskuksen käytävälle pysähtyy pieni, tupsupipoinen tyttö. “Minä haluan karkkia!” …

Saako joulun alla tuntea? Lue lisää »

sisarukset

Sisarussuhteista osa 2/2 – ristiriitojen ratkaiseminen

Sisarusten välit eivät ole aina pelkästään suloiset. Riitojakin tulee. Vanhemmilla on usein tapana asettua tuomariksi näissä tilanteissa. He päättelevät, kuka on syyllinen ja kuka uhri, ja asettavat omasta mielestään oikeudenmukaiset seuraukset. Ongelmana on, että vanhemmat eivät aina oikeasti tiedä, mitä todella tapahtui, ja mikä olisi hyvä ratkaisu. Jos lapset kokevat, etteivät tulleet kuulluiksi tai että …

Sisarussuhteista osa 2/2 – ristiriitojen ratkaiseminen Lue lisää »

zen, stones, balance-2819215.jpg

Gurullakin meni hermot

Vauva-ajan jälkeen kiintymysvanhemmuuden tavoitteissa on keskeistä lapsen tunteiden huomioiminen, ymmärtäminen ja sanoittaminen, konfliktitilanteiden rauhanomainen ja fiksu ratkaiseminen ja omien rajojen vetäminen. EI karjuminen, uhkailu, kiristys, mökötys tai marttyyriys. Monet miettivät mm. Facebookin Kiintymysvanhemmuusryhmässä ovatko KiVahenkisiä ollenkaan, vai vain feikkejä, kun hermot palavat niin usein, neuvotteluista ei ole tietoakaan ja lempeän kasvatukset ideologia tuntuu ihan utopialta. …

Gurullakin meni hermot Lue lisää »

Mitä on tunteiden sanoittaminen_

Mitä on tunteiden sanoittaminen?

Tunnetaidoissa ensimmäinen askel kohti tunteiden säätelyä, kannattelua ja hallintaa on tunteiden tunnistaminen. Se opitaan tunteiden sanoittamisen avulla. Sanoittamisen kautta lapsi opettelee ymmärtämään ja nimeämään omia tunteitaan. Sen myötä lapsi oppii myös säätelemään käyttäytymistään eli sitä, miten erilaisia tunteita on hyvä tuoda esiin. Kiintymysvanhemmuudessa puhutaan usein rakentavasta tunneilmaisusta. Tämä vaikuttaa positiivisesti kaikkeen vuorovaikutukseen niin oman perheen …

Mitä on tunteiden sanoittaminen? Lue lisää »

Mitä on rakentava vuorovaikutus

Mitä on rakentava vuorovaikutus?

Yksinkertaistetusti voisi sanoa, että rakentava vuorovaikutus muodostuu läsnäolevan kuuntelemisen ja myötätuntoisen viestinnän kehästä. Hyvä vuorovaikuttaja on hyvä kuuntelija. Vuorovaikutus vaatii tämän vuoksi ehdotonta läsnäoloa hetkessä, jotta pystyy ottamaan viestin vastaan ja tekemään havainnon, joka sisältää myös nonverbaalin viestinnän. Läsnäoleva kuunteleminen on sitä, että kuullaan viesti kuten se on lähetetty. Tässä ehdottomaan tärkeää on havainnon ja …

Mitä on rakentava vuorovaikutus? Lue lisää »