Erehtymätön ja täydellinen vanhempi” – Myyttejä vanhemmuudesta:

Tänään pureudumme vanhemmuuteen liittyviin myytteihin. Vanhemmuusmyytit aiheuttavat vanhemmissa riittämättömyyden tunnetta sekä syyllisyyttä.Tässä tekstissä haluamme valoittaa sitä, mikä valituissa myyteissä on pielessä ja tuoda tilaa vanhemmille toteuttaa omannäköistä ja omien arvojen mukaista vanhemmuutta.

“Vanhemman tulee olla täydellinen esimerkki. Vanhempi ei voi näyttää lapselle omia virheitään”

Vanhempi voi ajatella, että ollakseen hyvä vanhempi, pitää myös näyttää lapselleen täydellistä esimerkkiä. Mahdolliset virheet pitäisi piilottaa lapselta, jotta lapsi näkee aikuisen kaikkivoipana. Joillekin myös omien virheiden myöntäminen voi olla ylivoimaista.  

Jokainen tekee virheitä tai on joskus väärässä. Jos virheet piilotetaan, niistä ei voi oppia tai niitä pyytää anteeksi. Kummassakin tapauksessa lähipiirille aiheutuu surua tai pettymystä. Virheen tekeminen ja väärässä oleminen aiheuttaa meille häpeän tunnetta. Ilman itsemyötätuntoa, tämä häpeä on liian iso tunne, jotta voisi myöntää edes itselleen, että on tehnyt virheen.

Lapsen on hyvä nähdä, miten aikuinen selvittää omat virheensä ja pääsee häpeän tunteestaan yli. Vaikka häpeä on iso tunne, jota mielellään väistelisi, itsemyötätunnon ja yhteisön, perheen tai ystävien hyväksynnällä siitä pääsee yli. Lapsen on hyvä nähdä, että jokainen epäonnistuu ja että se on aivan luonnollista. Myös suuret tunteet, jotka epäonnistumisista seuraavat, ovat aivan luonnollisia, myös aikuisille.

Kun aikuinen myöntää virheensä ja epätäydellisyytensä ja kohtelee itseään itsemyötätuntoisesti ja lempeästi, hän näyttää lapselleen, että ihminen on rakastettava myös epätäydellisenä. Kun aikuinen pyytää anteeksi ja yrittää hyvittää virheensä, hän mallintaa lapselle vastuunottoa ja sovittelua.

Vanhemmuus on hyvin herkkä ja henkilökohtainen aihe, eikä kukaan halua tahallaan tehdä virheitä vanhemmuudessa. Mutta aivan varmasti jokainen meistä virheitä tekee ja aikuistuttuaan lapsillamme on varmasti toiveita ja ajatuksia siitä, mikä olisi voinut mennä paremmin. Vanhemmuus on kuitenkin myös mahdollisuus oppia ja kasvaa ja kohdata myös lapsuusiän minä uudelleen. 

häpeä

“Vanhempi ei saa näyttää lapselle negatiivisia tunteitaan.”

Tämä myytti lähtee varmasti siitä ajatuksesta, että kun aikuinen näyttää negatiivisia tunteitaan lapselleen, niin lapsi joutuu kantamaan aikuisen tunteita. Surullinen, pettynyt, masentunut tai vihainen vanhempi on toki pelottava ja ahdistavakin lapselle, mutta peittelemällä tunteitaan vanhempi saa aikaan vain enemmän huolta ja epäilystä lapselle. Ihanteellisessa maailmassa kaikki vanhemmat olisivat aina onnellisia, mutta oikeasti vanhemmillakin on kaikenlaisia tunteita ja ongelmia, jotka ei välttämättä liity edes perhe-elämään. Vanhempi saattaa yrittää peitellä lapseltaan näitä tunteita, mutta lapset näkevät ja aistivat, ettei kaikki ole kunnossa. Jos aikuinen piilottelee tunteitaan eikä käsittele asioita lapsen kanssa, lapsi saattaa alkaa kuvittelemaan, että tunteet johtuvat hänestä. Silloin lapsi alkaakin kannatella vanhemman tunteita ja voi esimerkiksi muuttaa omaa käytöstään, jotta vanhemmalla olisi ehkä helpompaa. 

Lapsen on siis hyvä nähdä, että aikuisellakin on isoja negatiivisia tunteita, mutta aikuinen kestää ne ja kannattelee itse tunteensa. Aikuinen voi kertoa lapselle, miksi hän on surullinen tai vihainen ja näin tuoda läpinäkyvyyttä siihen, miksi aikuinen käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Aikuisen on myös hyvä näyttää lapselle, miten kannatella isoa tunnetta, miltä se tuntuu kehossa ja miten päästää tunteesta irti. 

“Vanhempi ei saa kokea negatiivisia tunteita vanhemmuudesta. Ole kiitollinen lapsista, he ovat vain hetken pieniä”
“ Miksi kukaan edes haluaa lapsia, kun lapsiperhearki on niin negatiivista.”

Vanhemmuus saattaa olla ajoittain raskasta, yksinäistä tai uuvuttavaa. Vanhemmuuteen liittyy paljon odotuksia. Odotuksia liittyy myös työelämään, omaan henkiseen kasvuun sekä yhteiskunnalliseen statukseen. Harva vanhempi saa olla vain vanhempi vaan samaan aikaan pitää suoriutua täysillä myös muista elämän osa-alueista. Näiden odotusten lisäksi vanhemmat ovat yksinäisempiä kuin ikinä ennen. Useimmilla ei ole lähellä perhettä tai yhteisöä, joka kannattelisi ja tukisi vanhemmuudessa. Eli kaikkiin näihin odotuksiin pitää vastata yksin ja olla vahvana yksin. Näistä lähtökohdista vanhemmuus voi todella tuntua negatiiviselta.

Kun vanhempi kertoo, että hänellä on negatiivisia tunteita vanhemmuudesta, hän ei välttämättä saa sellaista tukea, mitä tarvitsisi. Neuvonantajat varmasti tarkoittavat hyvää, mutta saattavatkin vain aiheuttaa vanhemmalle syyllisyyttä. Pitäisi olla kiitollinen lapsista, eikä saa valittaa “turhasta”, vaikka nämä kaksi eivät ole toistensa vastakohtia. Vanhempi voi tuntea kiitollisuutta lapsistaan, vaikka olisikin kuormittunut arjessaan. Lähipiirin tai ammattilaisen pitäisi nähdä, mitä uupunut vanhempi on vailla. Tarvitseeko hän ymmärrystä ja myötätuntoa, kuuntelevaa korvaa, joka ei tuomitse ja syyllistä. Vai onko vanhempi vailla konkreettista apua ja tukea? Vai ehkä molempia?

Vanhempien uupumuksesta puhutaan nykyään onneksi jo enemmän (esim. 40 maan vertailututkimuksen yllättävä tulos: äidit ovat uupuneempia maissa, joissa on vahva sukupuolten välinen tasa-arvo). Kukaan ei uuvu vain yhdestä asiasta vaan takana on aina monta tekijää. Yhteiskunnallisesti vanhemmuus mielikuvat ja myytit ovat jääneet kehityksestä jälkeen. Yhä edelleen nähdään äiti päähuoltajana ja isä osallistuu. Äitimyytin mukaan pitäisi olla pullantuoksuinen leikkijä ja hoitaa lapset pitkään kotona, mutta yhteiskunnallisesti perhevapaauudistus tukee vanhempia jakamaan vanhempainvapaat tasaisemmin. Olisi tärkeä päivittää vanhemmuusmyyttejä sekä keksiä keinoja, miten saada tasa-asrvo ja jaettu vanhemmuus todella toimimaan kodeissa. Monen äidin masennuksen takana on myytti, että äidin tulee jaksaa. Ei kukaan jaksa yksin hoitaa vaativaa täysipäiväistä työtä, hoitaa kaikkia metatöitä ja kotitöitä sekä valvoa lasten kanssa öitä. Nykypäivän äitimyytissä näkyy yhä menneiden sukupolvien taakka siitä, että pitää vain pärjätä eikä saa sanoa, että on rankkaa sillä vanhemmuus on lahja. Nykypäivän yhteiskunnassa saa kuitenkin jo työstää tunteitaan eikä niitä tarvitse enää piilottaa. Myös isät kipuilevat uudenlaisissa tasa-arvoisemmissa rooleissaan. Miten olla mies, mutta äidin kaltainen?

“Huonosti käyttäytyvä lapsi on huonon kasvatuksen tulos”

Lastenkasvatus ja vanhemmuus ovat Suomessa kokeneet valtavan muutoksen verrattain lyhyessä ajassa. Sodan läpikäynyt sukupolvi vaati lapsiaan kieltämään tunteensa ja lapset oppivat olemaan kunnolla, hiljaa ja kiltisti. Suurten ikäluokkien tultua vanhemmiksi koettiin pitkään häpeää siitä, jos lapsia ei saatu ”pidettyä kurissa”

Kun lapsi saa julkisen kiukkukohtauksen, kiroilee tai tekee jotain kiellettyä, ulkopuoliset ovat äkkiä tuomitsemassa vanhemman: “Lapsilla ei ole enää mitään rajoja”, “Pitäisi olla kunnon kuria ja rangaistuksia” tai “Tällaisia lapsia tulee vapaan kasvatuksen tuloksena”. On totta, että vanhemman tekemillä asioilla on merkitystä lapsen kasvuun, mutta ihan kaikkeen ei voi kasvatuksellakaan vaikuttaa. Esimerkiksi kaupassa itkevä taapero on aivan normaali asia, sillä sen ikäisellä ei ole vielä taitoja ja kykyjä hillitä isoja tunteitaan ja lapsi tarvitsee aikuisen apua selvitäkseen.

Asioita, joihin vanhempi voi suoraan vaikuttaa:

  • Oma asenne lasta kohtaan
  • Omat tunnetaidot
  • Itsemyötätunto ja myötätunto
  • Omat vuorovaikutustaidot

Asioita, joihin vanhempi voi myötävaikuttaa, mutta joiden oppiminen riippuu lapsen kyvyistä

  • Lapsen tunnetaidot
  • Lapsen resilienssi
  • Lapsen vuorovaikutustaidot
  • Lapsen sosiaaliset taidot

Asioita, joihin vanhempi ei voi vaikuttaa

  • Lapsen temperamentti
  • Lapsen luonnollinen kehitys ja kasvu
  • Lapsen neuropsykologiset ominaisuudet

“Kunnon äiti tekee kaikkensa lapsen puolesta”

Äitimyytti elää edelleen vahvana. Odotukset etenkin äitejä kohtaan ovat isot ja isän rooli nähdään pienempänä. Monessa perheessä vanhemmat toimivat jo tasavertaisesti, isät hoitavat lasten asioita samalla tavalla kuin äidit. Isät käyvät lapsen kanssa neuvolassa ja hoitavat lapsen vaatetuksen, ruoat ja kasvatuksen siinä missä äitikin. Isät jäävät pidemmille vanhempainvapaille tai lapsen sairastuessa töistä kotiin. Perheen ulkopuolella nämä asenteet ovat kuitenkin lujassa. Neuvolassa ihmetellään, missä äiti on, jos isä tuo lapsen. Lapsen sairastuessa työnantaja saattaa vaatia isältä töihin tuloa, vaikka molemmilla vanhemmilla on yhtäläinen oikeus huolehtia sairaasta lapsesta. Isä, joka osallistuu kodin- tai lastenhoitoon, nähdään sankarina, mutta äidille näiden töiden tekeminen on oletusarvo, josta kiitosta on turha odottaa. Työnhaussa pienet lapset nähdään taakkana, kun työnhakijana on nainen, mutta miehen kohdalla asialla ei ole merkitystä.

Pahimmillaan nämä asenteet kulminoituvat ajatukseen, että hyvä äiti tekee kaikkensa lasten puolesta. Kääntöpuolena tässä ajatuksessa on se, että äiti, joka ei aina olekaan lapsen saatavilla, nähdään huonona tai itsekkäänä äitinä. Samalla isä jää helposti syrjään, eikä pysty ottamaan vanhemmuudesta niin isoa roolia, mikä isälle kuuluisi.



– Annika Rintamäki ja Lotta Parkkonen – 




Julkaistu 5/2022.