Blogi

family, newborn, baby-2610205.jpg

Pienesti pienten unista

Mediassa ja kirjallisuudessa näkee aika ajoin kirjoituksia, joissa neuvotaan, miten pienen vauvan saa nukkumaan paremmin, jopa koko yön heräämättä. Nämä kirjoitukset perustuvat oletukseen, että vauvan olisi tarpeen heti syntymästään sopeutua aikuisten maailmaan aikatauluineen ja lisäksi, että vauva olisi henkisesti ja fyysisesti siihen täysin kykeneväinen. Yritetäänpä vaihteeksi katsoa uniasiaa lapsen silmin.   Syntyminen tähän maailmaan on vauvalle …

Pienesti pienten unista Lue lisää »

vauvanhoito

Tieteellisten tutkimuskysymysten asettelusta vauvanhoidossa

Olen iloinen siitä, että vastikään KiVan nettisivuilla julkaistu kirjani on saanut palautetta. Pariin otteeseen olen päässyt perustelemaan sitä, miksen ole käyttänyt tarkkoja lähdeviitteitä kirjassani. Vastaus on: tietoisesti. Olen historioitsija ammatiltani ja kyllä varsin kykenevä käyttämään tieteellistä lähdeviittausapparaattia. Koska lähteeni eivät ole tieteellisiä tutkimuksia enkä itse ole esimerkiksi psykologi tai kasvatustieteilijä, en halunnut kirjani vaikuttavan tieteelliseltä …

Tieteellisten tutkimuskysymysten asettelusta vauvanhoidossa Lue lisää »

Vauvapilvestä

Stereotypia: kun ensimmäinen lapsi syntyy, järkevistä naisista tulee tunteellisia, vain vauva-asioista kiinnostuneita höpsöjä, joita ei enää kiinnosta politiikka tai mitkään muutkaan ulkomaail-mantapahtumat.  Tämä stereotyyppinen käsitys on viime aikojen mediakeskusteluissa esitetty vaarallisessa valossa, haitallisena kehityskulkuna naisen elämässä, joka on erityisesti vaara tasa-arvopolitiikalle ja kaikelle sille, mitä feministinen liike on yrittänyt vuosikymmeniä saada aikaa. Ensinnäkin voi kyseenalaistaa, …

Vauvapilvestä Lue lisää »

vanhat uskomukset

Itku vahvistaa keuhkoja ja muita myyttejä kasvatuksesta

Varsin monet kiintymysvanhemmuuden periaatteita ja käytäntöjä toteuttamaan pyrkivät vanhemmat törmäävät sukulaisten, tuttavien ja toisinaan valitettavasti jopa terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen ammattilaisten tahoilta perinteisiin, kyseenalaistaviin käsityksiin. Liiallisen sylittelyn tai lapsen viesteihin nopean reagoimisen uskotaan hemmottelevan lapsen pilalle, lasten uskotaan nukkuvan parhaiten yksin ja mieluiten omassa huoneessa tai päiväunilla ulkona vaunuissa, runsaan itkeminen uskotaan olevan hyväksi esimerkiksi, koska …

Itku vahvistaa keuhkoja ja muita myyttejä kasvatuksesta Lue lisää »

Kiinteisiin tutustuminen, sormiruokailu ja puhemotoriikan kehittyminen – yhden puheterapeutin kannanotto

Tämä kirjoitus koskee ensisijaisesti terveitä, tyypillisesti kehittyviä vauvoja, joiden täysimetys on sujunut hyvin 4 kuukauden ikään saakka. Esimerkiksi neurologisesti sairaiden lasten ja keskosten ravitsemuksessa on hyvä konsultoida puheterapeuttia. Pienten vauvojen vanhempien parissa on kiertänyt pitkään käsitys siitä, että Suomen puheterapeutit suosittelisivat kiinteiden aloittamista jo neljän kuukauden ikäisille vauvoille. Tätä tietoa ovat levittäneet myös yksittäiset terveydenhoitajat, …

Kiinteisiin tutustuminen, sormiruokailu ja puhemotoriikan kehittyminen – yhden puheterapeutin kannanotto Lue lisää »

Sormiruokailun pieni muistilista

Mitä sormiruokailu on? Sormiruokailu on lapsentahtista siirtymistä kiinteän ruoan syömiseen (engl. baby-led weaning). Sormiruokailun ajatus on, että vauva tutustuu ruokaan itse, omassa tahdissaan. Rintamaito tai äidinmaidonkorvike pysyy vauvan pääravintona aina 1-vuotiaaksi saakka. Vauvalle ei syötetä mitään, vaan hän syö kaiken ruokansa itse – joko kokonaan sormin tai lusikkaa ja haarukkaa itse käyttäen. Aikuinen huolehtii ruokailun …

Sormiruokailun pieni muistilista Lue lisää »

Oikeus kosketukseen ja koskemattomuuteen

Jokainen meistä on joskus joutunut pelottavaan tilanteeseen: sydän hakkaa, kädet hikoavat ja huulet tärisevät. Sitten joku laskee kätensä hellästi olkapäälle. Yhtäkkiä stressistä katoaa puolet ja alkaa tuntua siltä, että kyllä tästä selvitään. Edellä kuvattu tilanne on aikuiselle poikkeuksellinen, mutta se kuvaa hyvin pienen vauvan mielenmaisemaa. Ihmisvauvojen aivoista ei saa ottaa näytteitä, mutta rotilla tehdyt kokeet …

Oikeus kosketukseen ja koskemattomuuteen Lue lisää »

Lempeä kasvatus isän näkökulmasta

Isänpäivän kunniaksi saimme erään KiVa-perheenisän kertomaan ajatuksiaan vanhemmuudesta ja isyydestä. Millaista se on isän mielestä, kun perheessä toteutetaan lempeää kasvatusta? Mitä mieltä isä on pitkästä imetyksestä, perhepedissä nukkumisesta tai rankaisemattomuudesta? Mikä isänä olemisessa on kaikkein oleellisinta ja mikä vaikeinta? Miten isä kokee onnistuvansa lempeänä kasvattajana? Isyys eli vanhemmaksi tulo ja ihmisenä kasvaminen Lapsi kasvattaa vanhempaansa …

Lempeä kasvatus isän näkökulmasta Lue lisää »

kosketus

Kosketus – sylin ja halien suojaava vaikutus

Aamut meillä alkavat usein märällä, pienellä moiskautuksella poskelle tai joskus jopa nenänpäähän, samalla pienet kädet saattavat kietoutua kaulan ympärille ja rutistaa kovaa. Myös heleä ääni ”Nyt on aamu”, kuuluu ja herättää meidät vanhemmat uuteen aamuun.  Päiväkotipäivän jälkeen ensimmäiset halit vaihdamme heti päiväkodin pihalla ja kotona saatamme pötkähtää lattialle tai sohvalle, pieni ihminen ja tämä isompikin, …

Kosketus – sylin ja halien suojaava vaikutus Lue lisää »

Vinkkilista “parhaat vinkit myötätuntoon vauva-aikana”

HUOLEHDI NUKKUMISESTASI JA YLEISESTÄ PALAUTUMISESTASI, PRIORISOI NE korkealle nuku, kun vauvakin nukkuu. Kotityöt kyllä odottavat. pyydä apua mahdollisten isompien lasten hoitoon ja kodin siisteyden ylläpitoon, jos koet kuormitusta. perhepeti on useimmiten turvallisesti toteutettuna vaivattomin ja helpoin tapa nukkua ja tarjota samalla vauvalle läheisyyttä. Perhepedille ei ole yläikärajaa. ulkoile päivittäin. Raitis ilma virkistää.  säännöllisellä liikunnalla ylipäätään …

Vinkkilista “parhaat vinkit myötätuntoon vauva-aikana” Lue lisää »