Kirjaesittely: Positiivinen kasvatus

Tiia Trogen, PS-kustannus, 2020.

Positiivinen kasvatus pohjautuu positiiviseen psykologiaan, positiiviseen pedagogiikkaan ja positive-menetelmiin. Viimein on saatu kotimainen, kattava ja tutkittuun tietoon perustuva teos, johon on helppo paneutua paitsi vanhempana, myös esimerkiksi opettajana ja varhaiskasvattajana. Kirja sisältää runsaasti konkretiaa, ja sen kieli on helppolukuista ja selkeää.

Ylipäätään kasvatuksen tarkoitus on tukea lapsen kasvua niin, että lapsi oppii aikuiselta elämään tarvittavat taidot. Tämä tarkoittaa läsnäoloa, keskustelua, kuuntelua, ymmärtämistä ja empatiaa. 

Lasten kasvatuksessa tulee ottaa huomioon muuttunut yhteiskunta: sen mahdollisuudet ja haasteet. Nyky-yhteiskunnassa tarvitaan myös uusia hyvinvointiamme tukevia taitoja sekä itsesäätelyä. Kehon hyvinvoinnin rinnalle on viimein noussut myös mielen hyvinvointi. Jotta voimme opettaa näitä taitoja lapsille, tarvitsemme niitä myös itse. ”Meidän ei tarvitse olla täydellisiä. Se ei ole meidän etumme, eikä se ole lapsen etu. Meidän tulee näyttää myös inhimillinen puoli elämästä ja ihmisistä, koska siinä on myös monia etuja.”

Mistä kasvatus koostuu? Esimerkiksi rakkaudesta ja empatiasta, hoivasta ja turvallisuudesta. Lisäksi tarvitaan ajattelutaitoja, tunnetaitoja, itsesäätelyä, vuorovaikutustaitoja ja sosiaalisia taitoja. Käskemällä lapsi ei opi näistä mitään. Kasvatuksessa on tärkeä katsoa eteenpäin ja ajatella asioita tulevaisuuden kannalta. 

Pelkokasvatus toimii, koska lapsella on biologinen tarve olla yhteydessä vanhempiinsa ja muihin aikuisiin. Pelko yhteyden katkeamisesta saa heidät toimimaan. Jokainen saa varmasti lapsen toimimaan pelottelemalla, väkivallalla, uhkailemalla tai nolaamalla, mutta sen jättämät jäljet näkyvät lapsessa pitkälle aikuisuuteen. 

Pelkokasvatuksen lisäksi häpeäkasvatus on valitettavan yleistä. Se on kuitenkin petollinen tie eikä johda toivottuihin tuloksiin. Häpäisy ja nolaaminen alentavat lapsen itsetuntoa. 

Kasvatuksessa kaiken keskiössä on lapsen oppiminen, ja pelon vallassa lapsen on mahdotonta oppia mitään. Meidän ei ole tarkoitus olla ylempiarvoisia ja dominoivia hahmoja, vaan opettavia ja ohjaavia esimerkkejä. Lämmön ja rakkauden osoittaminen lapselle lisää lapsen itsekunnioitusta, ystävällisyyttä, sosiaalisuutta, tunteiden säätelyä ja toisten huomioon ottamista. Rakkaudella ja kunnioituksella kasvatettu lapsi oppii rakastamaan ja kunnioittamaan toisia ihmisiä. Rakkaus ei kuitenkaan tarkoita rajattomuutta, eikä positiivinen kasvatus ole salliva kasvatustyyli. Hyvät rajat luovat lapselle turvan ja välittämisen tunteen. Kaikki kasvattajat tekevät myös virheitä, ja ne hyväksyessään ja tunnustaessaan kasvattaja antaa tilaa myös lapsen epätäydellisyydelle. 

”Älä opeta lasta tottelemaan vaan opeta lasta ajattelemaan.” Totteleminen tarkoittaa, että toimii niin kuin joku muu käskee. Ajatteleminen puolestaan herättää sisäisen motivaation. 

Valtataisteluja lapsen kanssa ei tule, kun tarkoitus ei ole voittaa vaan tehdä yhteistyötä. Empaattinen johtajuus ohjaa etsimään ratkaisuja, ei lisäämään rangaistuksia. 

Positiivisen kasvatuksen tavoitteena on saada kasvattaja ja lapsi kukoistamaan. Kukoistus koostuu kolmesta osasta, joita ovat emotionaalinen hyvinvointi, sosiaalinen hyvinvointi ja psykologinen hyvinvointi. Emotionaalisella hyvinvoinnilla tarkoitetaan, että tunteet ovat elämässä tasapainossa. Ihminen on tyytyväinen elämäänsä monella osa-alueella, ja hänellä on kyky selvitä elämän vastoinkäymisistä. Sosiaalisesti hyvinvoivalla ihmisellä on kokemus arvostuksesta ja ryhmään kuulumisesta. Hän hyväksyy erilaisia ihmisiä ja kokee, että hänen elämässään on myönteisiä ja merkityksellisiä ihmissuhteita. Psykologisesti hyvinvoiva ihminen hyväksyy itsensä ja tuntee omat vahvuutensa. Hän uskaltaa mennä kohti haasteita ja toteuttaa omaa potentiaaliaan. Ihminen tuntee, että hänen elämällään on merkitystä. 

Aivojen toiminnan sekä kasvun ja kehityksen ymmärtäminen auttaa meitä luomaan yhteyden lapseen, ymmärtämään lasta paremmin ja toimimaan yhteistyössä lapsen kanssa. Mitä enemmän lukee ja ymmärtää lapsen aivojen kehityksestä, sitä paremmin pystyy vastaamaan lapsen tarpeisiin. Tällöin on mahdollista ymmärtää ulkoisen käyttäytymisen sisäisiä syitä  kuten tunnereaktioita ja aivojen kehitysvaiheita. 

Lapsen syntyessä aivot ovat keskeneräiset, varsinkin etuotsalohko, jossa sijaitsevat muun muassa itsesäätely ja harkintakyky. Etuotsalohkojen toiminnallinen kypsyminen alkaa kahden vuoden iässä. 

Positiivinen kasvattaja rakentaa kasvatuksen viiden pilarin varaan, joita ovat yhteys, kunnioitus, ennakointi, empaattinen johtajuus ja positiiviset rajat. Näiden päälle on hyvä rakentaa kaikki muut elämäntaidot (esim. hyvinvointi-, tunne- ja vuorovaikutustaidot, yhteiskunnan sääntöjen tunteminen, sosiaaliset taidot, minäpystyvyys ja itsetunnon rakentuminen). 

Yhteys

Suurin pilari on yhteys. Ilman yhteyttä ei voi opettaa mitään, koska ilman yhteyttä aivot eivät ole vastaanottavaiset eikä lapsi ole halukas oppimaan mitään. Useimmat konfliktitilanteet johtuvat yhteyden katkeamisesta, johon ratkaisu on yksinkertainen: yhteyden palauttaminen. Yhteyden luominen on jokaisen ihmissuhteen päätavoite. 

Turvallisessa kiintymyssuhteessa on valtavasti etuja lapsen hyvinvoinnille, kuten lapsen parempi itsetunto, parempi tunteiden säätely, parempi koulumenestys, parempi stressinsietokyky, parempilaatuiset ihmissuhteet, vahvemmat johtajuustaidot, empatiakyky, paremmat sosiaaliset taidot ja suurempi luottamus elämään. Positiivinen kasvatus ohjaa luomaan lapseen turvallisen kiintymyssuhteen. 

”Psykologi Lawrence J. Cohen on sitä mieltä, että melkein kaikki lapsen ei-toivottu käyttäytyminen liittyy yhteydettömyyteen, ja siksi vastaus on aina yhteyden palauttaminen leikin tai leikillisyyden kautta.”

Lapsi ei ole huomionhakuinen, hän on yhteydenhaluinen. Hyvä yhteys sisältää kuuntelemista, empatiaa, luottamusta ja ymmärrystä, toisen tarpeiden huomioon ottamista sekä yhteydessä olemista. Se on nähdyksi tulemista, hoivan ja lohdutuksen saamista.

Miksi hyvä yhteys on tärkeää:

  • voimme paremmin kun olemme yhteydessä toisiin ihmisiin 
  • vuorovaikutus toimii 
  • vähemmän ongelmia 
  • enemmän mahdollisuuksia ongelmatilanteiden ratkaisemiseen 
  • voit opettaa asioita 
  • paremmat tulevaisuuden näkymät 

Yhteyden ylläpitäminen koetaan usein helpoksi vauva- ja taaperoikäisen kanssa. Se tulee haastavammaksi, kun lapsi kasvaa ja alkaa osoittaa omaa tahtoaan. Kun lapsi kasvaa, kasvaa usein myös fyysinen etäisyys. Se ei kuitenkaan tarkoita, että yhteyden tarvitsisi katkeilla tai olla huono. 

Kunnioitus

Lasta kunnioittavat aikuiset tukevat lapsen hyvinvointia. Kunnioitus on kolmikantaista, ja siihen kuuluu lapsen fyysinen kunnioitus, lapsen henkinen kunnioitus ja lapsen kasvun kunnioitus. 

Fyysinen kunnioitus tarkoittaa, ettemme kosketa lasta väkivalloin tai muuten ikävällä tavalla. Emme lyö, riuhdo, vedä hiuksista tai raahaa kädestä. Kunnioitus koskee myös positiivista kosketusta, esim. halaamista. Hyväkin kosketus voi pakotettuna ahdistaa. Lapsen kehon kunnioitus opettaa hänelle mm. oman kehon rajoja, oman kehon kunnioitusta, itsemääräämisoikeutta sekä rajoista kiinni pitämistä. 

Jos lapsi rikkoo toisen ihmisen fyysistä koskemattomuutta esim. puremalla tai lyömällä, on omista rajoista tärkeää pitää kiinni ja ohjata lasta toivottuun toimintaan. Pientä lasta voi kädestä pitäen ohjata esim. silittämään ja samalla vahvistaa toimintaa sanomalla ”hellästi”. Näin lapselle annetaan toimintaohje miten toimia, emmekä vain kerro mitä ei saa tehdä. Lapsen käyttäytymiseen on myös aina joku syy.

Henkinen kunnioitus tarkoittaa, ettemme käytä henkistä väkivaltaa eli esim. vähättelyä, mitätöintiä, haukkumista, uhkaamista tai eristämistä. Kuuntelemme lapsen toiveita, ajatuksia ja mielipiteitä. Opetamme tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä muita elämäntaitoja. Emme vähättele lapsen vaikeita tunteita, vaan autamme häntä selviämään ja toipumaan niistä. Kunnioitamme lapsen kasvua. Autamme lasta löytämään omat elämänarvonsa. Lapsella on oikeus olla sitä mitä hän on. Kunnioitukseen kuuluu myös aikuisen anteeksipyyntö lapselta silloin, kun itse on toiminut huonolla tai ikävällä tavalla. Sillä annetaan hyvää mallia anteeksipyynnöstä ja inhimillisyydestä. 

Lapsen kunnioitusta vahvistetaan olemalla itse hyvä malli, kuuntelemalla, antamalla lapsen tehdä valintoja sekä olemalla rehellinen. 

Ennakointi 

Ennakoiva kasvattaja käyttää aikaa hyvän vuorovaikutussuhteen rakentamiseen ja ennalta opettamiseen, jotta vältettäisiin ongelmat, jotka aiheutuvat kontaktin tai tiedon puuttumisesta. Lisäksi kaikkiin ongelmiin puututaan ajoissa, jotta ne eivät pääse kasvamaan isoiksi. Ennakoiva kasvatus on ennaltaehkäisevää ja lyhentää konfliktitilanteiden kestoa. Ennakoiminen on työtä, joka palkitsee. 

Empaattinen johtajuus

Positiivinen kasvatus on lapsilähtöinen mutta ei lapsijohtoinen kasvatusmenetelmä. Aikuisjohtoisuus tuo lapselle turvaa. Liiallinen ja liian runsas vastuu lapsella liian aikaisin aiheuttaa stressiä ja pelkoa. Jos aikuinen ei aseta tarvittavia rajoja, voi lapsi saattaa itsensä henkiseen tai fyysiseen vaaraan. 

Empaattinen johtaja ohjaa empatialla ja rakkaudella. Empaattinen johtaja kasvattaa pitkänäköisesti, ei pikaratkaisujen avulla. Hänen tärkein ominaisuutensa on olla empaattinen, ja hän luottaa vaikutusvaltaan. Myös lasta kannattaa opettaa olemaan empaattinen johtaja antamalla mallia. 

Positiiviset rajat

Positiiviseen kasvatukseen kuuluvat rakkauden lisäksi rajat. Siihen ei kuulu rangaistuksia, vaan lasta ohjataan rakkaudella. Häntä opetetaan säätelemään omia impulssejaan ja käyttäytymistään, kuten toisen lapsen lyömistä, hänelle opetetaan uusia taitoja sekä autetaan korjaamaan virheitä ja etsimään ratkaisuja. Lapsi ei siis toimi rangaistuksen pelosta tai palkkion toivossa. Tärkeintä on sisäinen motivaatio.

Lapsi tarvitsee rajoja, jotka suojaavat hänen fyysistä kehitystään. Tällaisia rajoja ovat esimerkiksi:

  • turvallinen kasvuympäristö
  • rajat, jotka suojaavat lapsen henkistä kehitystä
  • rajat, jotka opettavat lapselle sosiaalisia rajoja ja taitoja, esimerkiksi puhumisen ja kuuntelemisen taidot, fyysisen koskemattomuuden rajat ja sopivan kielenkäytön rajat
  • yhteiskunnan rajat, kuten liikennesäännöt ja toisen omaisuuden kunnioittaminen. 

Lapsi saattaa vastustaa rajoja siksi, että hänen mielestään joku raja on epäreilu. Rajoja onkin siis hyvä tarkastella uudestaan aika ajoin. Rajojen tulee olla perusteltuja. Jos huomaat, ettet oikein osaa vastata, miksi jokin asettamasi raja on olemassa, on hyvä pysähtyä pohtimaan rajan tarpeellisuutta. Joskus vanhentuneesta tai turhasta rajasta voi olla aika luopua. 

Jos lasta rangaistaan rajojen rikkomisesta, se aiheuttaa vastarintaa ja etääntymistä aikuisesta. Tällä tavoin lapsi ei myöskään opi uusia taitoja. Pahimmillaan lapsi saattaa alkaa valehtelemaan rangaistuksen pelossa. 

Hyvinvointitaidot ovat osa positiivista kasvatusta

Lapsille on tärkeää opettaa, miten pidetään huolta mielenterveydestä. Jokaisella lasten kanssa vuorovaikutuksessa olevalla on vastuu lapsen henkisestä repusta. 

Myönteiset tunteet

Ei ole olemassakaan huonoja, negatiivisia tai kielteisiä tunteita, joita pitäisi välttää, varoa tai piilottaa. Myönteisiä tunteita ovat esimerkiksi ilo, mielenkiinto, tyyneys, toivo, kiitollisuus, ystävällisyys, miellyttävä yllätys, hyväntuulisuus, varmuus, ihailu, innokkuus, euforia, tyytyväisyys, ylpeys, rauha, inspiroituminen, nautinnollisuus, huvittuneisuus, haltioituminen ja rakkaus. 

Aivomme ja mielemme tarttuvat helpommin negatiivisiin kuin positiivisiin asioihin. Se on osa biologiaamme. 

Myönteisten tunteiden hyödyt 

Myönteiset tunteet kasvattavat sisäistä motivaatioita, ja ajatukselliset kyvyt kasvavat. Ne lisäävät mielen joustavuutta ja kehittävät erilaisia ajattelutapoja. Lisäksi ongelmanratkaisukyky ja toipumiskyky paranee. 

Myönteiset tunteet lisäävät yhteyden tunnetta ihmisten välillä, ja vievät minä-ajattelusta me-ajatteluun. Myönteisessä tunteissa saa ja kannattaa velloa. 

Myönteisten tunteiden vahvistaminen

Huolista on hyvä kertoa ystävälle, mutta jos on vain joku pienikin hyvä tai myönteinen kokemus, sekin kannattaa ehdottomasti jakaa. Myönteiset tunteet ovat myös itsesäätelyn apu.

Optimismi 

Jos lapsuudessa sisäistää optimistisen ajattelumallin, se toimii masennukselta suojaavana tekijänä myöhemmin. Optimistit ovat myös terveempiä ja elävät pidempään. He kokevat vähemmän stressiä, ovat keskimäärin onnellisempia ja menestyvät työelämässä sekä parisuhteessa. 

Optimismi ei ole synnynnäinen ajattelumalli vaan on taito, jota voi opetella. Optimistin ja pessimistin erottaa toisistaan vastoinkäymisiin ja onnistumisiin suhtautuminen. 

Optimismi on myös toipumiskyvyn moottori. Optimismia opettamalla vahvistamme samalla lapsen toipumiskykyä. Optimisti näkee, että vastoinkäymiset ovat väliaikaisia, ja että ne voi aina korjata ja sovitella. 

“Kun itse sanoitat elämän onnistumisia ja epäonnistumisia optimistisen mallin avulla, samanlainen ajattelu siirtyy myös lapselle.” 

Luonteenvahvuudet

Jokaisella ihmisellä on noin 3-7 ydinvahvuutta. Parhaimmillaan tunnemme ne ja saamme käyttää niitä päivittäin. VIA-luokittelun mukaan on olemassa 24 luonteenvahvuutta. Ne on jaoteltu kuuteen hyveiden ryhmään. Omien luonteenvahvuuksien tunnistaminen ja niille rakentaminen antavat väylän saada itseluottamusta ja onnistumisen kokemuksia. 

Vahvuuksilla on optimaalinen toiminta-alue, ja meidän tehtävämme on löytää se. 

Tietoisuustaidot

Tietoisuustaitojen eli mindfulnessin ajatus on taito siitä, miten maallista elämää eletään rauhassa tasapainossa itsensä ja ympäristön kanssa. Se on kykyä elää hetkessä ja tasapainossa itsensä kanssa. Sen tarkoituksena on saada yhteys kehoon ja tulla tietoiseksi oman mielen toimintatavoista. 

Tietoisuustaidoilla on tutkitusti monia psykologisia hyötyjä, jotka tukevat hyvinvointia. Lapsilla ne parantavat muun muassa unta, muistia, keskittymiskykyä, oppimista, itsetuntoa, stressinhallintaa ja jaksamista. Niiden on myös todettu vähentävän stressiä, masennusta, ahdistusta, vihaa ja riippuvuuksia. Ne tuovat elämään lisää myönteisiä tunteita, itsemyötätuntoa, merkityksellisyyttä, luottamusta, itsehyväksyntää, empatiaa ja huumoria. 

Tietoisuustaitojen yksi tärkeä viesti on: eletään tässä hetkessä. 

Ajattelutaidot

Kasvatuksessa toivomme, että lapsi oppii vähitellen ajattelemaan itse ja tutkimaan ympäristöään. Lapsen ajattelutaitoja voi kehittää kuuden näkökulman avulla:

  1. muista tärkeät pysähtymis- ja tunnetaidot
  2. näytä ajattelun mallia 
  3. ole ajattelun apupyörät, älä ohjaustanko
  4. pysähdy ihmettelemään ja muista leikkiä
  5. ohjaa kohti omaa oivallusta 
  6. vahvista kunnioitusta ja kuuntelua

Kasvun asenne

Kun lapsella on kasvun asenne, kasvaminen perustuu oppimiseen ja itseluottamukseen. Lapsi ajattelee, että harjoittelun ja omien ponnisteluiden ansiosta hän voi kehittyä, ja että menestystä kertyy koko ajan. Kasvun asenteen omaava lapsi ei pelkää epäonnistumista ja ottaa mielellään vastaan palautetta. Kun vastaan tulee haasteita, ne ovat lapselle oppimiskokemuksia. Hän ei ajattele, ettei osaa tai ole lahjakas. 

Kasvun ajattelu on yhteydessä sinnikkyyteen, parempaan koulumotivaatioon, vastoinkäymisistä selviämiseen ja itsetuntoon. 

Kasvun asennetta kasvattaa, kun kehumme lapsen yritystä, strategiaa, etenemistä tai harjoittelua ja käytämme enemmän toimintakehua kuin persoonakehua. Erään tutkimuksen mukaan lapset, joita oli kehuttu työskentelystä tehtävien parissa, ottivat todennäköisemmin vastaan uusia ja haastavampia tehtäviä. 

Ihmissuhteet

Hyvistä ihmissuhteista on paljon hyötyjä. Niiden avulla eletään pidempään, stressitasot on matalammat ja kokonaisvaltainen hyvinvointi on parempaa. Lapset, joilla on hyvät sosiaaliset taidot ovat hyviä ratkaisemaan ongelmia ja konflikteja ja ilmaisevat toiveensa vakuuttavasti ja selvästi. He pyytävät anteeksi, kun ovat väärässä, mutta pysyvät kannassaan, kun ovat oikeassa. 

Lapsuuden turvalliset aikuissuhteet ovat muiden ihmissuhteiden pohja. Turvallinen kiintymyssuhde auttaa lasta onnistumaan myös muissa ihmissuhteissa. 

Myötätunto on ihmissuhteiden ytimessä, ja ystävällisyys on luontainen taipumuksemme. Olemme vauvasta saakka ystävällisiä ja myötätuntoisia, ellei ympäristö saa meitä ajattelemaan tai toimimaan toisin. Tarkoitus on vaalia ja ylläpitää ystävällisyyttä, ei korjata tai opettaa. 

Merkityksellisyys

Merkityksellisen elämän sivutuotteena tulee onnellisuus. 

Meillä on tarve tulla ystäviemme, perheemme ja kumppanimme ymmärtämäksi, arvostamaksi ja hyväksymäksi. Meillä kaikilla on tarve antaa ja ottaa vastaan rakkautta. Meillä kaikilla on tarve löytää heimomme. Toisin sanoen meillä on tarve tuntea yhteenkuuluvuutta.

Emily Esfahani Smith 

Tarkoituksen tunne saa ihmiset kokemaan elämänsä merkityksellisempänä tai tyydyttävämpänä. He ovat sinnikkäämpiä ja motivoituneempia sekä resilienttejä eli toipumiskykyisiä. 

Itsensä tunteminen on tärkeä osa merkityksellisyyden kokemusta. Kun tunnet oman arvosi ja vahvuutesi, voit löytää niiden avulla tarkoituksesi. Merkityksellisen elämän viettäminen yhdistyy antajana olemiseen, jolloin ihmiset keskittyvät tekemään itsestään hyödyllisiä muille. He miettivät, kuinka voisivat auttaa muita tulemaan onnellisemmiksi ja kokonaisemmiksi. 

Merkityksellisyydelle voidaan määritellä neljä peruspilaria: 

  • yhteenkuuluvuus
  • tarkoitus
  • tarinat
  • transsendenssi. 

Näitä kannattaa harjoituttaa lasten kanssa jo pienestä pitäen. 

Toipumiskyky eli resilienssi

Vaikeilla tunteilla on tärkeä rooli elämässä, ja vastoinkäymiset opettavat ja kasvattavat. Kaikilla tunteilla on paikka elämässämme, ja vaikeiden tunteiden tunnistaminen, hyväksyminen, säätely, ilmaiseminen ja käsittely ovat erittäin tärkeä osa tunnetaitoja. Vaikeista tunteista selvitään toipumiskyvyn eli resilienssin avulla. Se on kykyä ponnahtaa takaisin vastoinkäymisistä ja kykyä kasvaa vaikeuksista. 

Resilienssi kehittyy vähitellen, ja sen harjoittelu on hyvä aloittaa jo lapsuudessa. Myönteisten tunteiden tiedostaminen ja vahvistaminen auttaa meitä pääsemään nopeammin vaikeista tunteista normaalitilaan. 

Kun lapsi oppii hyväksymään ja säätelemään omia vaikeita tunteitaan, kasvaa myös resilienssi. Lapsen tunnetaidot ja itsesäätely vahvistuvat yhdessä aikuisen kanssa, kun aikuinen toimii lapsen kanssasäätelijänä. 

Tunteet eivät mene pois käsittelemättä. Tunne on aito ja otettava sellaisena kuin se on, mutta sen ilmaisua voi säädellä. Tämän takia jäähy kasvatusmenetelmänä on jätetty historiaan. Ainoa asia jonka lapsi oppii jäähyllä on yritys tukahduttaa tunteet. 

Tunnekasvatukseen on tärkeää aina liittää myös kehollinen puoli, sillä tunne on aina kehollinen reaktio. Missä ja millä tavalla tunne tuntuu kehossani? Mitä silloin tapahtuu? Nouseeko syke vai laskeeko se? Jännittyvätkö lihakset vai tuntuuko tilanne lamaannuttavalta? Joskus tunne voi tuntua myös esimerkiksi mahakipuna, eikä tällöin ole kyse sairaudesta vaan tunteesta. Myös aistivälineitä voi käyttää tunteiden säätelyyn. Tällaisia ovat esimerkiksi höyhenet, tuoksukynttilät, hilepurkit ja hengittely. Lasta ei kuitenkaan saa jättää vain välineiden varaan. Sellainen väline ei myöskään ole hyvä, joka vie pois kehon tuntemuksista.

Lasta ei tulisi jättää tunteiden vallassa yksin eikä työntää pois, mutta entä jos lapsi itse haluaa poistua? Jos lapsi haluaa itse pois tilanteesta hetkeksi, se tulisi sallia, kunhan kyse ei ole siitä, että lapsi ei uskalla ilmaista tai kertoa tunteistaan tai pakenee, koska häpeää tunteitaan. 

Ei-toivottuun käyttäytymiseen puuttuminen

On todella tärkeää kiinnittää huomiota siihen, millä tavoin pidämme rajoista kiinni ja puutumme lapsen ei-toivottuun käyttäytymiseen. Voimme tehdä todella hyvää työtä muodostaaksemme hyvän yhteyden lapseen ja opettaaksemme hyvinvointitaitoja, mutta jos ratkaisemme konfliktitilanteita pelon, häpeän tai pelkkien ulkoisten motivaattoreiden avulla, menetämme hyödyn. 

Ulkoisesta ohjauksesta sisäiseen oivalluksen 

Moni saattaa ajatella, että ratkaisuna hankalaan tilanteeseen ovat seuraamukset. Seuraamukset oikealla tavalla käytettynä vievät tilannetta eteenpäin, mutta harmittavan usein seuraamukset ovat vain naamioituja rangaistuksia tai lievempiä rangaistuksia. Ainoastaan luonnolliset seuraamukset, kun niistä puhutaan oikein, ovat toimivia ratkaisuja. 

Seuraamuksia käytetään usein väärin. Kasvattajan on tarkoitus olla opettaja ja ohjaaja, jolla on vaikutusvaltaa mutta ei pakkovaltaa. 

Vaikka aikuiset eivät asettaisi seuraamuksia, luonnollisia seuraamuksia tulee vastaan elämässä koko ajan automaattisesti. 

Lapsen kasvattaminen on opettamista ja hyvään käytökseen ohjaamista. Kyse ei ole ulkoisen käyttäytymisen muokkaamisesta rangaistuksin tai palkkioin vaan sisäisen motivaation ja halun sytyttämisestä. Tähän ei rangaistuksen avulla päästä. Rankaisu heikentää lapsen ja aikuisen vuorovaikutus- sekä luottamussuhdetta. Se myös lisää ei-toivottua käyttäytymistä. 

Palkkiot ovat samalla tapaa ulkoisia motivaattoreita kuin rangaistukset. Niillä on tarkoitus saada lapsi käyttäytymään sillä tavalla kuin haluamme, usein herättämättä kuitenkaan lapsen omaa sisäistä motivaatiota tai ajattelua. 

Laaja-alaista, johdonmukaista ja pysyvää toimintaa

Kirjassa on esitelty kuusiaskelinen malli lapsen ei-toivottuun käytökseen puuttumiseen:

  • 0. askel = puuttuminen. Ennen kuin puutut, pysähdy miettimään, onko tämä oikeasti lapsen osalta ei-toivottua käyttäytymistä vai onko kyse jostain muusta. Pysähdy pohtimaan, onko kyse ylipäätään lapsesi vai sinun käyttäytymisestä. 
  • 1. askel = itsesäätely. Kasvattajan oma tunteiden ja käyttäytymisen säätely vaikuttaa paljon siihen, miten tilanne etenee ja millainen jälki kohtaamisesta jää kummallekin osapuolelle. On turha odottaa lapselta hyvää käytöstä, jos emme itse käyttäydy hyvin. Aikuisella on paljon paremmat mahdollisuudet itsesäätelyyn täysin kehittyneiden aivojen ansiosta. Lapsi vasta opettelee tunteidensa tunnistamista ja itsesäätelyä. 
  • 2. askel = empatia
  • 3. askel = miettiminen. On tärkeää erotella lapsen käyttäytymisessä kaksi tasoa: en pysty ja en halua. 
  • 4.askel = kuunteleminen
  • 5. askel = ratkaiseminen 

Ratkaisujen työkalupakki

Kirjan lopussa esitellään joitakin ratkaisutapoja kasvatustilanteisiin:

  • hyvään tarttuminen
  • toiminnan uudelleenohjaus
  • huumori ja leikillisyys
  • voiman palautus
  • stop ja uudestaan
  • ehdollinen kyllä
  • luonteenvahvuudet
  • myönteiset tunteet
  • ajattelun pysäkki
  • toimintatavoite

Lopuksi: positiivinen kasvatus käytäntöön 

Lapset tarvitsevat aikuista oppiakseen asioita. Omaa positiiviseen kasvatusmenetelmään suuntautumista varten kannattaa tehdä konkreettinen suunnitelma. Suunnitelma sisältää myös esimerkiksi ohjeet omia esteitä, esimerkiksi väsymystä tai motivaation puutetta varten. 

Vastaus parempaan tulevaisuuteen on rakkaus ja ystävällisyys. 

Esittelyn laati KiVa ry:n hallituslainen Lotta Parkkonen

Kirjaesittely: Lujasti lempeä

Maaret Kallio, WSOY, 2016.

Tämä kirja on täynnä upeita oivalluksia, joista isoa osaa varmasti moni pitää itsestäänselvyytenäkin, mutta käytännön arjessa ne unohtaa tai ei anna niille tarpeeksi arvoa. Tähän kirjaesittelyyn on koottu lukijan näkökulmasta keskeisimmät ja herättelevimmät asiat. 

Kirjan alussa kuvataan stereotyyppistä täydellistä elämää ja ihmiskuvaa, jossa työnteko sujuu valtavan flown vallitessa, multitaskaten tuotteliaassa ilmapiirissä, vapaa-ajalla treeni luistaa, kotona on luomua ja lähellä tuotettua gourmet -ruokaa, lapset leikkivät iloisesti, koti on tiptop ja avioliitto kukoistaa. Unikin maistuu ja pian uusi päivä paratiisissa odottaa. Koska kaikkihan on kiinni vain oikeasta asenteesta ja antautuvasta mielestä! 

Vai onko noin sittenkään? 

Lasten kanssa menee hermot liian nopeasti, gourmet vaihtuu eineksiin, koti on kaaoksessa, treeni jää väliin flunssan takia, sokeriton lupaus vaihtuu karkkipussiin…

Monilla meistä on kohtuuttomat odotukset omasta itsestä ja elämästä. Täydellisen elämän myyttiä myydään jatkuvasti, vaikka täydellinen elämä ei ole todellisuudessa edes mahdollista. Kaiken päälle oma mieli lisää kierroksia: miksi en pysty, kun kaikki muut pystyvät? Miksi uuvun, miksi olen ahdistunut? Miksi suutun? Miksi parisuhde ei ole täynnä onnea ja miksi koti on sotkuinen? 

Kun odottaa itseltään täydellisiä suorituksia, upeiden päivien jatkumoa ja ikuisia onnistumisia, tulee samalla ahtaneeksi itsensä niin tiukkaan nurkkaan, ettei liikkumavaraa jää ja liike pysähtyy. Myötätunto alkaa siitä missä täydellisyys loppuu ja missä inhimillisyydelle löytyy tilaa. 

Armolle ei ole tilaa siellä, missä myötätunnottomasti piiskataan kohti parempia suorituksia, suurempia vaatimuksia ja koventuneita ehtoja. Täydellisyyden tavoittelu vie vain kauemmas hyvinvoinnista, rakkaudellisesta elämästä ja myötätuntoisesta vastuusta. 

Hyvinvoivan ihmisen perusta on itsensä tuntemisessa ja todellisen elämän tunnustamisessa. Asiat, joita pyrimme ahkerasti vastustamaan pyrkivät kuin uhmaten mieleemme yhä suuremmalla voimalla. Jos yritämme karkottaa surua, se vain pitkittyy. Jos ahdistuneelle sanoo, ettei kannata ahdistua ja pitää vain ottaa rennosti, hänen mielialansa huononee entisestään. 

Luja lempeys vaatii ja antaa itsensä raakana katselemista: Mitä jo olen? Mistä olen tullut? Millaisin eväin olen elämäni matkalle lähtenyt? Mitä on kohtuullista vaatia nyt? Mitä kaipaan? Mikä saisi vain olla? 

Kun ei voi taipua, voi vain katketa. Ihmisyys on voiman ja voimattomuuden tasapainottelua, ei kilpailevaa voittamista. 

Superelämän ja huippuihmisyyden tavoittelusta hellittäminen voi tuoda pintaan jotain sellaista, jota voi olla sekä lohdullista että vaikeaa katsoa suoraan silmiin: omaa avuttomuutta, pienuutta, epätäydellisyyttä ja tarvitsevuutta. 

Elämän pisin ihmissuhde on suhde omaan itseen. Itsensä tunteminen on yksi elämän, ihmissuhteiden ja mielen hyvinvoinnin merkittävimmistä peruspilareista. Itsensä tuntemisessa ei tule valmiiksi koskaan. Mielen hyvinvoinnin kannalta oman tulotien ja menneisyytensä vaikutuksen tunteminen on keskeistä. 

Eilinen elää meissä tässäkin hetkessä. On eri asia vatvoa ja märehtiä vanhoja kuin pyrkiä ymmärtämään mennyttä elämäänsä ja ennen kaikkea käsittämään, miten se elää jatkuvasti sinussa, kohtaamisissasi muiden ihmisten kanssa ja tavoissasi toimia tai olla toimimatta. 

Mitä paremmin omaa mieltään tuntee ja menneisyyteen heijastaen itseään ymmärtää, sitä vähemmän sillä on automaattisia voimia tämän päivän valintoihin ja ratkaisuihin. Viisas vanhempi pystyy peilaamaan omaa vanhemmuuttaan sietäen syyllisyyden ja riittämättömyyden kokemuksia. Silloin on mahdollista avautua dialogille aikuisen lapsensa kanssa siitä,  mitä kaikkea on yhdessä koettu, ymmärretty ja jäänyt ymmärtämättä. 

Vahvoissa ihmissuhteissa voi tulla kolhuja, mutta kuten rakkautta voi särkeä, sitä voi myös korjata. 

Sillä sitä mitä ymmärtää, sitä myös vähemmän pelkää. Sitä mitä ymmärtää, on myös mahdollista työstää, korjata ja elvyttää.

Itsensä tunteminen on pohja muiden ihmisten aidolle kohtaamiselle. 

Suurinta rikkautta, mitä aikuinen voi lapselleen antaa, on auttaa tätä ymmärtämään ja tutustumaan omaan mieleensä, omaan persoonaansa ja omiin voimavaroihinsa. Mitä paremmin olet tullut nähdyksi ja ymmärretyksi lapsena juuri sellaisena kuin olet ollut, sitä helpompi sinun on ymmärtää ja nähdä itsesi aikuisenakin kokonaisena ihmisenä moninaisine puolinesi ja tunteinesi. 

Kun itsensä määrittelee kiinteästi jollain leimalla, tulee paradoksaalisesti vapauttaneeksi itsensä kehittymisen ja kasvamisen vastuusta sekä mahdollisuudesta. Ilman kiinteää leimaa voi etsiä kasvua, mahdollisuuksia ja monenlaisia tienviittoja. 

Jos ei yritä, ei voi myöskään tietää onnistumisen mahdollisuuksia. 

Ihminen on aina toimintaansa suurempi, ja siihen suuntautuminen ja kasvuun pyrkiminen antaa kasvulle mahdollisuuden. 

Hyväksy asiat, joita et voi muuttaa ja keskitä voimasi niihin, joita voit.

Hyväksyminen on mahdollista vain pysähtymisen hetkessä, tilassa, jossa on läsnä omille tunteilleen, ajatuksilleen, nykyhetkelleen ja tapahtumille. 

Aito läsnäoleminen vaatii rohkeutta, sillä se ei päästä pakenemaan, torjumaan tai kieltämään olemassa olevaa hankalassakaan paikassa. Läsnäoleminen tarkoittaa rohkeutta avautua totuudelle ja todellisuudelle. Se on aktiivista tietoisuutta siitä, mitä omassa mielessä parhaillaan tapahtuu ja miten ympäristönsä kokee. Läsnäolo on ennen kaikkea tilan tuntua: tämäkin ajatus, tunne ja olo saa tulla – ja se saa mennä. Läsnäolevan mielen harjaannuttaminen on yksinkertaista, muttei helppoa tai ikuista. 

Tunteet ovat mielen suurin ohjailuvoima, joka kiilaa kyselemättä usein myös järjen edelle. Suomalaiset on perinteisesti mielletty järkikansaksi. Tunteiden keskeisyyttä elämän mielekkyydessä ei ole osattu riittävästi arvostaa, kun perinteet, vallitsevat yhteiskunnalliset tilanteet ja pohjoisen kylmyys ovat vahvistaneet toistuvasti suorittamiseen, kestämiseen ja pystymiseen tukeutuvaa toimintatapaa. Tunteiden arvostus ja ymmärrys on keskeinen osa elämänlaatua, psyykkistä hyvinvointia ja toimivia ihmissuhteita. Ilman tunteita voi saada arjen teknisesti hyvin toimimaan hyvin ja työt suoriutumaan ajallisesti, mutta elämänmaku jää pidemmän päälle puuttumaan. 

Tunteet ovat lyöneet itsensä läpi myös tieteessä. Enää ei voi väittää, ettei tunteilla olisi väliä, sillä monet tutkimukset antavat vahvaa tieteellistä näyttöä tunteiden keskeisyydestä. Jos elämäänsä ei todella uskalla tuntea, se usein tuntuu myös jääneen elämättä. Kyky tuntea, nimetä ja säädellä omia tunteitaan on lähtökohta vuorovaikutukselle, mutta myös vuorovaikutuksessa opittua. Siksi aiempien sukupolvien tunneosaamattomuus tahtoo hyvästä tahdosta riippumatta kulkeutua sukupolvelta toiselle, ellei sen eteen tehdä sitkeästi töitä. Tunteita ei voi valita, mutta niitä voi säädellä. Tunnetilat ovat aina väliaikaisia eivätkä ne lähde pois järkisyin. Tunnetiloja ei voi hallita.

Kukaan ei synny hallittuna järki-ihmisenä, vaan tunteiden kanssa pärjäämistä ja niiden ilmaisun mahdollisuuksia on kantapään kautta opeteltu elämän aiemmissa ihmissuhteissa. Järkipuhetta tehokkaammin tunteiden säätelyssä toimii tunteen kuunteleminen, sille virittyminen, sen hyväksyvä vastaanottaminen ja lempeä myötäeläminen sekä muihin asioihin keskittyminen. Ylimitoitetut tunnereaktiot ovat syntyneet vuorovaikutuskokemuksissa. Lapsi ei poimi tunnetaitoja vain siitä, miten vanhempi kohtelee häntä hoivassa, vaan myös siitä, miten vanhempi kohtelee ja kohtaa itse itsensä. Siksi myös aikuisen omista tunteista, huolista tai vaikka väsymyksestä välittäminen on myös arvokas osa lapsen hyvän hoivan rakennetta. 

Parhaimmillaan vanhempi osaa riittävän usein ja riittävän hyvin tunnustella, herätellä, peilata ja tyynnytellä lapsensa tunnevirtaa. Hyväksyvä ja tunnetaidokas vanhempi edesauttaa lapsensa itsenäistymistä sekä itseymmärryksen kehittymistä. 

Eniten turvaa ihmiselle tuo yhteyden tunne toiseen ihmiseen. Sisäinen turvallisuudentunne on sitä vankempi, mitä tutumpi on itse itselleen ja mitä myötätuntoisempaa ja sensitiivisempää hoivaa on etenkin elämänsä alkutaipaleella avainsuhteissaan kokenut. 

Olemme ennemminkin oppineet peittelemään ja piilottamaan tunteitamme kuin ilmaisemaan ja tuntemaan niitä hyväksyvästi.

Hankalaksi koettuja tunteita on syytä uskaltaa tietoisesti tuntea ja harjoitella niiden säätelemistä, ei kieltämistä tai torjumista. Jos hankalaksi koetut tunteet vain kieltää, niihin hukkuu herkemmin. Tietoinen pysähtyminen hankalan tunteen äärelle auttaa tekemään tietoisia toimia sen kanssa. 

”Jokaisella harmaammallakin pilvellä on hopeareunukset”, ”kun elämää katsoo pirtein silmin ja iloisin mielin, löytää aina syytä hymyyn”, ”älä käytä aikaasi harmitteluun ja murehtimiseen, vaan pidä mielesi positiivisena”. Tämän tyyppisiä tekstejä ovat monet nykyiset self-help -kirjat pullollaan. Positiivisuudesta on alkanut muotoutua väkinäinen pakko, kuin kilpailulaji, jossa vahvimmat eivät nöyrry kielteisille tunteille. Pakkopositiiivisuudesta muotoutuu vahvuuden sijaan vaatimus, joka ei kunnioita elämän ja mielenmaailman luonnollisia värejä. Silloin positiivisuus muuttuu suoritukseksi. Pakkopositiivisuus on armottomuutta, joka ei osaa myötätuntoa. 

Aikojen alussa ensisijainen tarve ei ole ollut kokea mielihyvää tai olla onnellinen, vaan säilyä elossa ja vaaroilta turvassa. Siksi negatiiviset asiat kaappaavat mielemme huomion herkemmin. 

Iso osa mielen kärsimyksestä tai negatiivisuuteen jumiutumisesta on peräisin taidottomuudesta säädellä tunteita tai harjoittaa viisaalla tavalla kielteisyyden lempeää käsittelyä. Ilon, leikin, kiitollisuuden ja innostuksen tunteita kannattaa tietoisesti voimistaa, virittää ja raivata niille tilaa myös arkisessa elämässä, jottei vakava totisuus pääse vallankahvaan. Hankalien tunteiden ja aikojen kohdalla on tärkeää osata virittää vastalääkkeitä; vahvistaa turvallisuuden kokemusta, voimistaa myönteisiä tunteita, herätellä omaa potentiaaliaan ja virittää innostumisen uskallusta. 

Yhteyden kaipuu ja tarve toisen ihmisen läheisyyteen on meissä sisään viritetty niin voimakkaasti, ettemme usein edes osaa havainnoida sitä erikseen. Jokainen yksinpärjääjä on sitä vaihtoehdottomuudestaan, ei syvimmästä halustaan. Ihmisen tarve syvään sosiaalisuuteen muiden kanssa sekä tarve kokea hyväksyvää yhteyttä vuorovaikutuksessa toiseen ja yhdessä toimimiseen on silkka selviytymisehto.

Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että yksin oleminen tai tunne omaan varaan jäämisestä vaikuttaa jo tapaamme nähdä ja kokea sekä sisäistä että ulkoista maailmaa. Turvallinen yhteys toiseen ihmiseen saa myös edessä olevat uhat ja pelot näyttämään pienemmiltä. 

”Jos olet saanut oppia luottamaan laumasi turvaan, sinulla on uskallusta hakea turvaa itsesi sisältä, mutta tarvittaessa pystyt myös kääntymään muiden puoleen liiallisesti kuormittuessasi.” Taito hakeutua toisen ihmisen turvaan ei ole heikkouden tai kyvyttömyyden merkki vaan ennemminkin merkki itsenäisyydestä, kyvystä olla haavoittuva ja elää aidosti syvää elämää kaikkine tunteineen. Yksinpärjäävä kovuus ei kuulu ihmisluontoon vaan on opittu suoja poistorjutulta yhteydeltä ja liittymisen kieltämiseltä. 

”Yksin pärjäävä ihminen on luontonsa vastainen.” Länsimaisen ihmiskuvan suuri erehdys on ollut kohtuuton yksilöllisyyden painottaminen ja pyrkimys erottaa yksilö omaksi erilliseksi yksikökseen, vailla lauman voimaa ja ehtoja. Tämä sotii ihmisyyden perusluonnetta vastaan: ihminen tarvitsee toisia ollakseen itsensä ja selvitäkseen elämästä, onnellisuudesta puhumattakaan. 

Läheisyyden ja tarvitsevuuden kanssa tasapainoinen ihminen pystyy myös ottamaan tarvittavaa erillisyyttä toisiin, puolustaakseen itseään ja kunnioittamaan toisen oman tilan tarvetta. Kun on suhteessa toiseen, lapsena tai aikuisena, saanut kokea olevansa hyväksytty, arvokas ja vastaanotettu kaikkine puolineen, on myös vahvempi ponnistamaan omaan itsenäisyyteen. 

Iso osa ihmisen persoonasta rakentuu merkityksellisimmissä ihmissuhteissa. Mielen kannalta vakavimmat haavoittumiset tapahtuvat useimmiten ihmisten välisissä suhteissa: yksin jäämisessä, hylätyksi tulemisessa, torjunnan hetkillä, kaltoinkohtelun muodoissa ja kohtaamattomuuksissa. Ihminen voi kaikkein eniten rikkoutua ja korjaantua suhteessa toisiin ihmisiin: läheisyydessä toisen kainalossa, turvan kokemisessa lämpimässä katseessa, kuulluksi tullessa toisen korvissa ja nähdyksi tullessa toisen silmissä. 

Kun voimallisissa mielihyvän tai mielipahan kuohuissa pääsee yhteyteen toisen ihmisen kanssa ja tämän avulla autetuksi, voi taas ymmärtää ja säädellä itsekin omaa mieltään viisaammin. Hyvää ja läheistä ihmissuhdetta ei määrittele riitojen tai kriisien puuttumattomuus vaan se, miten niitä osataan yhdessä käsitellä ja korjata.

Niin lapsi kuin aikuinen kaipaa kuohuttavissa hetkissä toista, jotta suojautumiseen valpastunut mieli voi rauhoittua ja tyyntyä. Pois tolaltaan oleminen on normaalia, ja siinä tilassa parhaiten auttaa toinen ihminen. Toisen luo on tärkeää hakeutua erityisesti niinä hetkinä, kun se tuntuu mahdottomalta, häpeälliseltä tai vaikealta. 

Hyvinvoiva ja olonsa turvalliseksi tunteva ihminen ei hyökkää, halua alistaa tai koe tarvetta alistua. 

Yhteys palaa uudelleen virittämällä ja sitkeällä yrittämisellä. Vaikeaa tilannetta, riitaa tai loukkaantumista on käsiteltävä niin kauan, että jokainen siihen osallinen kokee asian olevan selvitetty. Jos joku tuntuu jankkaavan asiaa loputtomiin, hän ei todennäköisesti ole kokenut tulevansa syvällisesti kuulluksi. 

”Kivettyminen, eli kieltäytyminen puhumasta tai käsittelemästä pahoinvointia tuottanutta asiaa, on raju tapa jättää toinen yksin.” Joskus tarvitaan hetken taukoja, jotta voi rauhoittua omassa mielentilassaan ja tulla liian kuumista tunnekierroksista alas ennen kuin yhdessä käsittely ja toisen kuunteleminen on mahdollista. 

Vuorovaikutustaidoissaan taitava ihminen osaa sopeuttaa omaa ilmaisuaan suhteessa toisiin ihmisiin eli ikään kuin soinnuttua toisen kanssa samoille taajuuksille.

Jos aina kohtaat ikäviä ihmisiä, huonoa palvelua ja hankalasti käyttäytyviä ihmisiä, voi olla korkea aika katsoa myös peiliin. 

Voit päättää tehdä omalla olemuksellasi maailmaa hitusen inhimillisemmäksi paikaksi elää. 

Jokaiselle ihmiselle on oman hyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeää saada liittyä toiseen ihmiseen ja kaivautua läheisen lämmön suojaan. Tämän tarpeen lisäksi kaipaamme samaan aikaan myös erillisyyttä toisista ihmisistä, tilaa seistä omilla jaloillamme. 

Vaikka jokainen meistä on pieni ja tarvitseva suhteessa toisiin ihmisiin, meidän tulee voida kokea myös oman voimamme potentiaali kaikessa suuruudessaan. Itseltä ja toisilta voi vaatia viisaasti. Viisas vaatiminen on myös luottamusta. ”Annan sinulle tilaa kasvaa.” Oppiminen ja menestyminen voivat tapahtua vain virhemahdollisuuksien vallitessa. Jos vaatimus on liiallinen tai olematon, emme yritä, emme usko, emmekä jaksa pinnistellä. 

Liiallinen vaativuus ei ole hyväksi. Kurin voimalla etenevä käyttää ruoskivaa piiskaa sen sijaan, että vahvistaisi voimiaan viisaasti resurssinsa tuntien. Kohtuuttoman kurin takaa löytyy usein riittämättömyyden tunne. Kurittaja ei kuuntele omia rajojaan, vaan puskee eteenpäin silloinkin kun se rikkoo omaa jaksamista, typistää ihmissuhteiden syvyyttä ja nakertaa mielenterveyttä. Kurittaja ei anna armoa eikä osaa luopua riittävästi. Siinä missä kuri perustuu ulkopuolelle asetettuihin tavoitteisiin ja mittoihin, armollinen myötätunto ja viisas vaativuus lähtevät yhteydestä itseen ja aidosta vuorovaikutuksesta toiseen. 

Vastaavasti ääripäässä vaatimisen viisas taito on kadonnut kokonaan: ei saa mitään aikaiseksi, asiat mutkistuvat kerta toisensa jälkeen saamattomuuden äärellä. Kun ei vaadi itseltään juuri mitään, ei myöskään saa mahdollisuuksia onnistua ja kyetä. Silloin jää ilman voimaannuttavia pystymisen kokemuksia, pinnistelemisen tuloksia. 

Viime vuosina on puhuttu paljon liiasta vaativuudesta ja ylisuorittamisesta, mutta on menty liikaa myös toiseen äärilaitaan: totaaliseen pysähtymiseen, kaiken armahtamiseen ja vaativuudesta luovuttamiseen. Siinä missä pysähtymiselle ja hitaudelle on aikansa, on myös liikkeelle, kestämiselle ja vaativuudelle paikkansa. Olennaista olisikin molempien kanssa tasapainottelu. 

Myötätuntoa on myös se, että autetaan ihmisiä kehittymään omien kykyjensä puitteissa.

Jukka Rantanen, psykologi 

Menestymistä voi saavuttaa aktiivisella työllä, viisailla valinnoilla, epämukavien tunteiden sietämisellä, merkityksellisyyden kokemuksen sivutuotteena, höystettynä vahvalla myötätunnolla. Tärkeimmäksi menestyksen reseptiksi nousee harjoittelun määrä ja se, miten harjoittelee. Tavoitteissa menestymisen kannalta on oleellisinta keskittyä sisäiseen motivaatioon ja siihen, minkä asian äärellä jaksaa tehdä sitkeästi töitä kokien sen merkitykselliseksi ja arvokkaaksi itselleen. Menestys on ennen kaikkea henkilökohtainen maalitaulu, joka tarkoittaa panostusta sellaisiin asioihin ja tavoitteisiin, jotka kokee itselleen merkityksellisiksi ja tärkeiksi. 

Menestyminen vaatii raakaa harjoittelua, epäonnistumisia, sitkeää työtä ja sitoutumista. Sitä ei voi jäädä odottamaan passiivisesti, mutta se ei myöskään synny pakottamalla tai vaatimalla. 

Tasapainoisen ihmisen ei tarvitse korottaa itseään elämää korkeammalle eikä alistaa muita alemmalle. 

Ihminen ei aina saa juuri sen verran kuin jaksaa kantaa. Moni ei jaksa, vaan kaatuu murheittensa alle. Moni katkeaa taakkansa painamana, särkyy surujensa rikkomana. Etenkin, kun jaksamattomuus, rajallisuus ja ajoittainen elämän sietämättömyys maalaillaan yleisesti ihmisen omaksi valinnaksi, tahdoksi ja asennevammaksi. 

Tavallinen elämä on suuren kiitollisuuden aihe! Kaunein kiitos elämälle on uskallus elää. 

Hyväntekemisen on tutkimuksissa todettu lisäävän ihmisten hyvinvointia. Kuten Dalai-lama on sanonut: ”Jos haluat toisten olevan onnellisia, harjoita myötätuntoa. Jos haluat itse olla onnellinen, harjoita myötätuntoa.”

Vahva mieli on lujan lempeä: vaativa ja rohkea, mutta myötätuntoinen ja leikkivä.

Kirjaesittely: Toimiva yhteys – Myötätunto ja hyväksyntä ihmissuhteissa

Anna Kåver & Åsa Nilsson, Edita Publishing Oy, 2008

Anna Kåverin ja Åsa Nilssonin kirjoittamassa Toimiva yhteys -kirjassa esitellään menetelmä tai ajatusmalli, jonka avulla voi parantaa yhteyttä muihin ihmisiin ja näin ollen vahvistaa sekä parantaa eri ihmissuhteita.

Kirjassa puhutaan ensin tietoisesta läsnäolosta. Lyhyesti tämä tarkoittaa sitä, että kiinnittää huomion toiseen ihmiseen ja huomaa, mikäli ennakko-asenne toista kohtaan on negatiivinen, koska se tulee vaikuttamaan siihen, miten henkilöä tulkitsee. Tässä on tärkeää myös tiedostaa, mikä on puhdasta havaintoa ja mikä on havainnosta tehtyä tulkintaa. Kun on läsnä tässä hetkessä, havainnoi tarkasti ja tiedostaa omat tunteensa, on helpompaa erottaa omat tunteensa ja lähestyä nykyhetkeä ilman menneisyydestä kumpuavia oletuksia tai ennustuksia tulevasta lopputuloksesta. Tähän kuuluu myös se, että hyväksyy ihmiset sellaisina kuin he ovat. On turha pettyä henkilöön, joka ei ikinä muista viedä roskapussia. Rakentavampaa on olla luova ja kehittää muita ratkaisuja tilanteeseen, esimerkiksi muistilappu, muistutussoitto tai vaikka erilainen työnjako. 

Tietoisen läsnäolon ja hyväksynnän jälkeen kirja käsittelee lyhyesti empatiaa. Kirja esittelee ensin teoriaa empatian takana sekä miten eri tilanteissa ihminen voi käyttää empatiaa myös omiin ikäviin tarkoitusperiinsä tai tukahduttaa empatian, mikäli toisen kärsimys on liikaa omalle henkiselle hyvinvoinnille. Kirja esittelee myös sisä- ja ulkoryhmän vaikutukset empatian kokemiselle. Sisäryhmää kohtaan koemme empatiaa, mutta ulkoryhmän suljemme siitä pois. Näin vastuu siitä, kuinka laaja sisäryhmä on, ja ketkä on vaarassa joutua ulkopuolelle, on meillä itsellämme. Myötätuntoon vaikuttaa siis se, kuinka hyvin osaa olla tietoisesti läsnä. Myötätunto muuttuu tehokkaaksi vasta sitten, kun sen osaa muuttaa toiminnaksi. 

Empatiassa on tärkeintä ymmärtää se, että katsomme maailmaa usein vain omasta näkökulmastamme. Toisen ymmärtäminen ei aina ole helppoa, sillä hänellä on aivan erilainen näkymä asioihin, kuin itsellä. Ymmärtääkseen toista, joutuu ensin arvaamaan, ellei tunne toista tarpeeksi hyvin. Tämän vuoksi empatian osoittaminen on helpompaa henkilölle, jonka tuntee hyvin tai joka ilmaisee selkeästi omat tunteensa ja tarpeensa. Ymmärtääkseen toista, tulee asettua hänen asemaansa. 

Empatian muuttaminen toiminnaksi tarkoittaa sitä, että tuo näkyväksi sen, että ymmärtää toista. Tämä tarkoittaa sitä, että vahvistaa todeksi toisen reaktiot, tarpeet tai tavoitteet ja osoittaa näkevänsä ja hyväksyvänsä ne riippumatta omasta mielipiteestä. Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisi luopua omista arvoista tai tarpeista. Toisen näkökulman voi ymmärtää, olematta itse samaa mieltä. Samaten toisen toiveen vahvistaminen todeksi, ei tarkoita sitä, että toive pitäisi täyttää.

Kirjassa kerrotaan esimerkein, miten toista kuuntelemalla ja läsnäolemalla voi oppia toisesta uusia puolia ja näin vahvistaa ymmärrystä. Yhteys toiseen ihmiseen vahvistuu, kun kuuntelee toista läsnäollen ja hyväksyy toisen ajatukset ja tunteet ilman tuomitsemista, vaikkei olisikaan itse samaa mieltä. Kirjassa on myös avattu tilanteita, joissa on tärkeä olla empaattinen ja yrittää ymmärtää toisen näkökulmaa sekä vahvistaa se todeksi. Tällaisia tilanteita on esimerkiksi ristiriitatilanteissa, toisen lohduttamisessa ja vaikeissa tilanteissa lasten kanssa.

Toisen ymmärtämisen lisäksi on tärkeää myös kuunnella ja ymmärtää itseään eli vahvistaa omat tunteet ja pitää kiinni omista tarpeista ja oikeudesta tunteisiin. Tämä on tärkeää, jotta pystyy ilmaisemaan selkeästi oman tahtonsa ja muiden on helpompi ymmärtää ja olla empaattisia. Näin ihmissuhteissa säilyy tasapaino. 

Joskus tasapaino itsen ja muiden välillä on järkkynyt vakavasti ja henkilön on vaikea ymmärtää itseään ja pitää kiinni omista rajoistaan. Kirjassa käsitellään myös näitä tilanteita ja miten niitä voi itsekin alkaa muuttaa. Kirjan lopussa on myös harjoituksia, joilla voi vahvistaa myötätuntoa sekä muita että itseään kohtaan.