Miten purkaa vahongollisia vanhemmuusmyyttejä?

Tässä tekstissä avaamme lisää myyttejä ja kerromme keinoja toimia toisin. Miten hyväksyä omat virheensä ja tehdä niistä oppimiskokemuksia? Miten selvitä vanhemmuuden negatiivisista tunteista? Miten tuntea onnistumista vanhemmuudessa, kun ulkopuolelta tulee kohtuutonta arvostelua? Miten päästä yli äitimyytin kasaamista odotuksista ja paineista?

“Miten hyväksyä omat virheensä ja tehdä niistä oppimiskokemuksia?”

Kriittinen ja ankara sisäinen äänensävy on tavallinen meille kaikille ja usein omilta vanhemmilta peritty. Juurikin tämä sisäinen äänemme vahvistaa häpeän tunnetta ja estää meitä kohtaamasta virheitämme avoimesti ja lempeästi. Kriittisen sisäisen äänen voi taltuttaa harjoittelemalla itsemyötätuntoa. 

Itsemyötätuntoa on helpointa alkaa harjoittelemaan ohjatun harjoitteen avulla. Esimerkiksi seuraavat harjoitukset edistävät itsemyötätuntoista ajattelua:

Itsemyötätuntoa voi vahvistaa myös esimerkiksi silittämällä itseään vaikka kämmenselästä tai painamalla hellästi omaa rintakehää silloin, kun on hankalassa tilanteessa. Aamurutiineihin voi ottaa sen, että puhuu itselleen kauniisti joka aamu peilin edessä.

Kun tekee virheen, niin voi miettiä, miten suhtautuisi, jos ystävä kertoisi samanlaisesta tilanteesta. Miten puhuisi ystävälleen? Sanoisiko ystävälle yhtä tiukkoja sanoja, kuin itselleen? 

Kun oppii suhtautumaan lempeästi omiin mokiin, niin niitä on helpompi käydä läpi myös lapsen kanssa ja mallintaa lempeää suhtautumista epäonnistumisiin. Lapselle voi selittää, millaisia tunteita virheestä heräsi. Virheen jälkeen voi hävettää tai harmittaa, voi tulla sellainen olo, että haluaisi piilottaa virheensä. Lapsen on hyvä nähdä, että myös aikuinen kokee näitä samoja tunteita, joita lapsi kokee. Ja sitten aikuinen näyttää, miten voi lempeästi ja itsemyötätuntoisesti antaa itselleen anteeksi. Ja miten virheen voi korjata.

Vertaa esimerkkejä:

“Mä olen ihan surkea ja kömpelö. Pudotin maidon ja kaikki maidot on pitkin lattiaa. Hirveä sotkukin tuli! Kukaan muu ei ole näin tyhmä ja huono! Miksi en onnistu yhtään missään?!”
vai
“Voi vitsi, nyt meni kaikki maidot lattialle. Harmittaa tosi kovasti… Mutta näitä sattuu kaikille. Olin niin ajatuksissani tekemässä montaa asiaa samaan aikaan. Eikä tämä ole niin vakavaa, meillä on vielä maitoa jääkaapissa ja sotkut saa aina siivottua!”

“Miten puhua lapsen kanssa isoista tunteista ilman että lapsi ottaa vastuun aikuisen tunteista?”

Lapsi aistii ja huomaa, jos aikuisella on isoja tunteita. Siksi niitä ei kannata peitellä tai esittää, että kaikki on hyvin, jos ei ole. Tunteiden näyttäminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vanhemman olisi hyvä esimerkiksi käyttäytyä aggressiivisesti kiukustuessaan tai purkaa pahaa oloaan syyttämällä vaikka lapsia tai puolisoa omasta olostaan. 

Tunteista pitää kuitenkin pystyä puhumaan. Aikuinen voi kertoa lapsentasoisesti, mikä tunne hänellä on ja mistä tunne johtuu. On tärkeää myös ilmaista, että tunne on aikuisen ja aikuinen kantaa itse oman tunteensa. Vaikka lapsi olisi edesauttanut tunteen syvenemiseen, tunne on silti muodostunut aikuisen päässä ja ajatuksissa ja aikuinen vastaa itse niistä tunteista, joita hän kokee.

Lapsen on hyvä nähdä, että vanhemmallakin on tunteita ja että vanhempikin voi oppia ja harjoitella eri tunteiden kannattelua ja niistä irti päästämistä. Kun tunteiden käsittelystä puhuu lapsen kanssa ikätasoisesti ja sanoittaa tilannetta, niin lapsi näkee, että kaikilla ihmisillä on ylitsepursuavia tai hankalia tunteita, eikä lapsi ole tunnekokemustensa kanssa yksin. Lapsen kanssa voi myös harjoitella tunteiden tunnistamista ja sanoittamista niin, että antaa lapsen arvella, miltä aikuisesta tuntuu ja miksi aikuisella mahtaa sellainen tunne olla. 

 

“Miten kokea iloa uuvuttavassa perhearjessa?

Vanhemmalla, joka tuntee arjen uuvuttavana, ei usein ole resursseja tehdä isoja muutoksia, jotta arki ei olisi niin kuormittavaa. Siksi ilon tai onnen löytymisen pitää lähteä pienistä askeleista. Seuraavista askelista voi olla apua:

1. Omien vaatimusten ja tunnelukkojen tunnistaminen
Uupumusta ja pettymystä aiheuttaa usein meidän omat vaatimukset, jotka eivät täyty. Riittämättömyyden tunne vie ilon arjesta. Omien tunnelukkojen tunnistaminen ja niiden purkaminen ei ole mikään pieni askel, mutta arjessa voi yrittää miettiä, että tekeekö asioita siksi, että “niin pitää tehdä” vai siksi, että itse asiaa haluaa tehdä. Näiden toimintojen tunnistaminen ja pysäyttäminen voi tuoda tilaa sellaiselle toiminnalle, joka tuo iloa. Jos vielä tunnistaa, mistä oma vaatimus tai tunnelukko kumpuaa, on jo todella pitkällä.

2. Keskittyminen arjen pieniin hetkiin, joissa löytyy kauneutta tai rakkautta
Lapsi näkee maailmassa kaikkea ihmeellistä ja kaunista. Aikuisenkin on hyvä pysähtyä ihastelemaan ja ihmettelemään lapsen kanssa näitä asioita. 

3. Itsemyötätuntoinen asenne
Lue ylempää lisää itsemyötätunnosta.

4. Oikeanlainen vertaistuki
Samat arvot jakava vertaistuki tuo näkökulmaa omiin arjen haasteisiin ja tuo tunteen siitä, ettei ole asian kanssa yksin. Ryhmään kuuluminen ja hyväksytyksi kokeminen on yksi ihmisen perustarpeista.

5. Toimiminen omien arvojen mukaisesti
Arjen kuormittavuutta lisää, jos ei pysty toimimaan omien arvojensa mukaisesti. Tunnistamalla omat arvot ja sen, miten omat tekemiset jakautuvat arvojen ympärille, voi huomata, että mihin asioihin pitää tehdä pieniä muutoksia.

6. Omien tarpeiden sanoittaminen läheisille
Usein kerromme läheisillemme vain tunteesta tai olotilasta, kun kaipaisimme konkreettista apua. Ja läheisemme tulkitsevat sanamme omista lähtökohdista eikä arvaus aina osu nappiin. Esimerkkinä puoliso kertoo toiselle, että on väsynyt. Toinen tulkitsee, että väsynyt vanhempi ei ole nukkunut riittävästi ja yrittää ratkoa nukkumisongelmaa. Todellisuudessa väsynyt vanhempi on väsynyt metatyöstä ja kaikista vaatimuksista, joita häneen kohdistuu. Väsynyt vanhempi ei saa apua, vaan harmistuu, kun toinen tarjoaa hyödyttömiä ratkaisuja. Jos väsynyt vanhempi olisi jatkanut olen väsynyt lausetta kertomalla myös omista tarpeista (haluaisin, että otat huollettavaksi lapsen koulutehtävät), niin hän saisi helpommin sellaista apua, joka auttaa.

7. Avun pyytäminen
Yksin pärjäämisen kulttuuri asuu meissä vahvana. Vanhemmuutta saa jakaa: jaettu vanhemmuus ilahduttaa isovanhempia, sukulaisia, ystäviä, naapureita… Mikäli tukiverkot ovat olemattomat kannattaa kääntyä yhteiskunnan ja järjestöjen palveluiden piiriin. Jos uupumus tuntuu liian syvältä, eikä arjessa ole mitään iloa, on syytä hakeutua ammattiavun pariin. 

Vanhemman hyvinvointi blogissa pääset tutkimaan arkeasi ja hyvin-vointi valintojasi sekä työstämään vanhemmuuden arvojasi. Teetkö arjessa valintoja, jotka kuvastavat arvojasi? Täyttyvätkö tarpeesi ja minkälaisin pienin keinoin pystyisit nyt tukemaan hyvinvointiasi?

“Miten saada apua ja tukea”

Yhä useampi vanhempi joutuu selviytymään perhe- ja työarjesta ilman tukiverkkojen apua. Ja usein kynnys pyytää apua on todella iso. Vanhempi voi ajatella, että pitää selviytyä yksin, sillä itsehän on lapsensa hankkinut. Ja joskus jopa oma lähipiiri voi viestiä samaa. Avun pyytämiseen ja avun hyväksymiseen auttaa itsemyötätunto (lue teksti ylempää). Jos hyvä ystäväsi pyytäisi apua, miten suhtautuisit siihen? Miksi oletat, että sinuun ei suhtauduttaisi samalla tavalla? Miksi ajattelet, että et ansaitse apua? Kieltäytyisitkö antamasta apua ystävällesi? Ajattelisitko, että ystäväsi on oman soppansa keittänyt ja selviytyköön itsekseen? Vai olisitko myötätuntoinen, näkisit tilanteen kuormittavuuden ja haluaisit auttaa?

Konkreettisen tuen lisäksi myös henkinen tuki vertaiselta on tärkeää. Internetin aikakaudella on helppoa löytää vertaistukea erilaisista someyhteisöistä. On kuitenkin tärkeää löytää sellainen yhteisö, jossa on psykologisesti turvallista ja perimmäiset arvot ovat jaettuja. Vertaistuki kääntyy negatiiviseksi, jos kuormittavaa arkea tilittävä vanhempi saa vastaukseksi vähättelyä tai ihmettelyä, miksi on ajanut itsensä sellaiseen tilanteeseen. Yhteinen arvopohja varmistaa sen, että muut ymmärtävät vanhemman valintoja ja pystyvät antamaan tukea ja ymmärrystä moittimatta vanhemman valintoja.

Lapsen saaminen ja vanhemmuus on suuri murroskohta elämässä. Vanhemmaksi tulo onkin iso identiteettikriisi. Vanhemmuuden työstämiselle ei kuitenkaan aina anneta aikaa ja tilaa vauvan hoidon ja lapsiperheen arjen pyörteissä. Varsinkin jos vanhemmuus ei ole ollut sellaista kuin odotti tai lapsella on jonkinlaisia haasteita, vanhemmuutta joutuu työstämään enemmän. Toisinaan menetettyjä haaveita täytyy päästä suremaan, ennen kuin voi löytää iloa tällaisesta lapsiarjesta. Vertaistuella on suuri merkitys myös identiteettikeskusteluissa.  Esimerkiksi erityislapsille on monia vertaistuen mahdollisuuksia diagnoosin mukaisissa yhdistyksissä. Monikulttuurisilla perheillä on moninkertaisesti kasvatusmyyttejä murrettavana ja perhearjessa neuvoteltavaa, lähtien jo siitä, mitä kieliä käytetään, minkä kulttuurin juhlia vietetään tai miten lapsia kuuluu kasvattaa. Erilaiset vanhemmuustarinat saattavat jäädä piiloon pienessä Suomessa. Äitiys ei myöskään ole sidottu synnytykseen vaan äitiminen kuuluu kaikille bonusäideille, hoitoäideille tai sukupuolivähemmistöihin kuuluville. Äitityötä voi tehdä sukupuolesta ja suhteesta huollettavaan riippumatta. Kuuntele lisää podcastissa
“Äitimyytti murtuu” Satu Kivelän haastattelussa Astrid Joutseno, joka tekee väitöskirjaa äitiblogeista ja sosiaalisista normeista.

Vanhemmuuden työstämistä voi ja kannattaa tehdä myös ammattilaisten kanssa. Esimerkiksi neuvolan kautta on mahdollista päästä juttelemaan psykologille. Perheneuvolassa voidaan käsitellä yhdessä vanhemmuuden tunteita tai parisuhteen haasteita. Kunnan kotipalvelusta saa tukea arjen askareisiin ja apua lastenhoitoon vaikeissa tilanteissa. Uskonnollisilla yhteisöillä on perhetyötä ja tukea parisuhteelle. Vaikeissa tilanteissa tai perheen kriiseissä voi kääntyä sosiaalipalvelujen puoleen. Lastensuojelun palvelut ovat suurimmalta osalta ennaltaehkäisevää työtä. Usein avun hakemisen esteenä on uskomus, että tulisi pärjätä itse. Joskus kuitenkin suurinta viisautta on hakea perheen ulkopuolista apua.

“Miten päästä yli ajatuksesta, että huonosti käyttäytyvä lapsi on huonon kasvatuksen tulos”

Vanhempi saattaa kokea häpeäntunnetta, kun lapsi tekee jotain kiellettyä tai ei käyttäydykään odotusten mukaisesti. Vanhempi saattaa myös kuulla tällaista kommenttia ulkopuolelta, joku saattaa jopa vaatia vanhempaa häpeämään lapsen käytöstä. Lapsen käytöksen häpeäminen on  Tämän päivän aiemmassa tekstissä listasimme asioita, joihin vanhempi voi vaikuttaa ja vanhemman on hyvä tutkia odotusten realistisuutta ennen kuin syyllistää itseään:

 Asioita, joihin vanhempi voi suoraan vaikuttaa:

  • Oma asenne lasta kohtaan
  • Omat tunnetaidot
  • Itsemyötätunto ja myötätunto
  • Omat vuorovaikutustaidot

Asioita, joihin vanhempi voi myötävaikuttaa, mutta joiden oppiminen riippuu lapsen kyvyistä:

  • Lapsen tunnetaidot
  • Lapsen resilienssi
  • Lapsen vuorovaikutustaidot
  • Lapsen sosiaaliset taidot

Asioita, joihin vanhempi ei voi vaikuttaa:

  • Lapsen temperamentti
  • Lapsen luonnollinen kehitys ja kasvu
  • Lapsen neuropsykologiset ominaisuudet

Jos vanhemmalle herää ajatus, että lapsi käyttäytyy huonosti tai itse on epäonnistunut kasvatuksessa, niin avuksi voi ottaa esimerkiksi mentalisoinnin. Mentalisointi on toisen mielen ja ajatusten tulkintaa. Kun lähestyy lasta empaattisesti ja päällimmäisenä halu ymmärtää, eikä esimerkiksi tulkita tai tuomita, niin lapsen käytöksestä avautuu aivan erilaisia näkökulmia. Kun syyt ja olosuhteet ja lapsen näkökulma selviää vanhemmalle, on vanhemman helpompi laittaa lapsen käytös oikeisiin mittasuhteisiin. Tiesikö lapsi, että hän aiheuttaa käytöksellään vanhemmalle ikävän olotilan? Kykenikö lapsi toimimaan toisin? Oliko lapsen aikomus erilainen kuin lopputulos? Mitkä syyt taustalla vaikuttivat lapsen valintaan? Kun vanhempi löytää vastauksen näihin kysymyksiin, lapsen käytös näyttäytyykin reagointina olosuhteisiin lapsen resurssien ja taitojen mukaisesti, eikä lapsi tunnukaan enää “vain” huonokäytöksiseltä.

Keskeistä vanhemmuudessa on inhimillisyys, keskeneräisyys, kasvun asenne ja elinikäinen oppiminen. Vanhemmat voivat aina opetella lisää tunnetaitoja ja vuorovaikutustaitoja yhdessä lasten kanssa. Meidän ei tarvitse olla valmiita, vaan opimme, koemme ja kasvamme yhdessä lastemme kanssa tarjoten turvallisen ihmissuhteen ja käyttäytymismallin. Päästä irti täydellisyydestä ja anna empatiaa keskeneräisyydellesi, sillä silloin sinussa on tilaa oppia ja kasvaa. 




– Annika Rintamäki, Pia Kosonen –



Julkaistu 5/2022.