Tekijä: Kiintymysvanhemmuusperheet ry

Pirjo Suhonen, Siltala, 2020.

”Tiedätkö, mikä teidän suomalaisten ongelma on?” kysyi korealainen yhteistyökumppani Pirjo Suhoselta heidän tehdessään erästä projektia yhdessä. ”Te haluatte lastenne olevan vain onnellisia, ette menestyneitä.” Pirjo Suhonen jäi sanattomaksi. Lausahdus jäi vaivaamaan häntä: ”Voiko olla niin, että lapsi ei voisi olla sekä onnellinen että menestynyt? Eikö jokaisen vanhemman ensisijainen toive kuitenkin ole, että oma lapsi on onnellinen? Vai onko? Onko lapsen menestys joillekin vanhemmille sittenkin tärkeämpää? Mitä menestys on ja miten sitä voisi mitata?”

Tänä päivänä lapsiin ja lapsiperheisiin liittyy yllättävän paljon negatiivisia mielikuvia. Syntyvyys on laskussa, ja suomalaisia nuoria ei kiinnosta perheen perustaminen. Vanhemmuus tuntuu olevan päämäärätietoista suorittamista.

Onnellisten lasten salaisuus -kirja ravistelee näitä asenteita. Pirjo Suhonen on koonnut kirjaan kahdentoista suomalaisen lasten hyvinvoinnin asiantuntijan näkemyksen siitä, mistä asioista lasten hyvinvointi ja onnellisuus voi koostua. Kirjan tavoitteena on auttaa vanhempia ja muita lapsen lähipiirissä olevia aikuisia huomaamaan arjessa ne pienet, mutta merkitykselliset asiat ja tekemiset, joiden avulla lapsen hyvinvoinnin edellytyksiä voisi parantaa. Kirjan tarkoituksena on lempeästi muistuttaa, millä arjen tekemisillä vanhemmuudessa on merkitystä lapsen hyvinvoinnille ja onnellisuudelle. Kirja kannustaa nauttimaan vanhemmuudesta, ei suorittamaan sitä.

Kirja on visuaalisesti kaunis kokonaisuus, jossa on Tuomas Peltomaan elämänmakuiset valokuvat ja Tom Backströmin näyttävä graafinen suunnittelu. Kirja on siis myös ilo silmälle. 

KODIN ILMAPIIRI

asiantuntija Kaisa Aunola

”Lapsen hyvinvoinnin kulmakivi on hänen perustarpeidensa täyttyminen.”

Tänä päivänä vanhemmuudessa on suorittamisen tuntua. Puhutaan intensiivivanhemmuudesta. Kun kaikki toiminta on tavoitteellista, saattaa niin sanottu maalaisjärki kasvatuksessa unohtua. Lapsen hyvinvoinnin kannalta tavoitteita ja yksittäisiä vippaskonsteja merkityksellisempää on kuitenkin kodin ilmapiiri. Lapsen on tärkeää saada kokea perusturvaa ja turvallisuutta elinympäristössään.  Turvallisuuskokemus on keskeinen elementti hyvinvoinnissa.

”Lapsi, joka pystyy avoimesti ilmaisemaan itseään, on vahva.”

Tärkeää on lapsen yksilöllisyyden hyväksyminen ja tämän omiin vahvuuksiin keskittyminen. Vanhemman ei tule jatkuvasti verrata lasta toisiin lapsiin. Lapsen positiiviselle kehitykselle on tärkeää, että vanhempi hyväksyy lapsen oman temperamentin ja yksilölliset vahvuudet. Tärkeää on myös, että lapsi on perheessään hyväksytty ja rakastettu juuri sellaisena kuin hän on.

On tärkeää, että perhe toimii yhtenä yksikkönä. Lasta ei tule nähdä perheestä irrallisena kohteena, vaan hän on tärkeä osa perhettä. Kodin ilmapiiri ja kasvatustyyli liittyvät toisiinsa. Kun vanhempi asettuu lapsen asemaan ja tuo positiivisia tunteita esiin arjessa, kannustaa se lastakin tuomaan esiin positiivisia tunteita. Näin kotona vallitsee ilmapiiri, jossa välitetään toisista. Kotona voi myös olla pelon ilmapiiri, jossa vanhemmat sanelevat kaiken, mitä lapsen kuuluu tehdä. Lapsen tehtävä on tällöin vain totella vanhempiaan. Kodin ilmapiirille tulisi tehdä jotain, jos tuntuu, ettei arki luista ja kotona ei viihdytä. Lapsen valehtelu ja pelko ilmaista omia mielipiteitä ovat esimerkkejä siitä, että kodin ilmapiirissä on todennäköisesti jotain parannettavaa. Vanhempien kasvatustyylillä on siis selvä yhteys kodin ilmapiiriin ja lapsen hyvinvointiin. Vanhemman tulee voida myös hyvin, jotta hän kykenee tukemaan lapsen hyvinvointia. Kun vanhempi kiinnittää huomiota omaan hyvinvointiinsa, hän voi löytää sieltä keinoja oman vanhemmuutensa tukemiseen.

”Turvallisessa ilmapiirissä lapsi uskaltaa näyttää negatiivisiakin tunteitaan.”

Hyvä ilmapiiri tuo kotiin turvallisuutta. Lapsen tulee voida luottaa siihen, että vaikka hänellä olisi huono päivä, vanhemmat silti rakastavat häntä. Kun perheessä on hyvä ilmapiiri, erimielisyydet pystytään puhumaan ja selvittämään, ja matkaa jatkuu yhdessä eteenpäin. Kaikilla perheenjäsenillä on luottamus siihen, että perhe kantaa.

KEHU LASTA!

asiantuntija Lotta Uusitalo

”Kaikkein tärkeintä on tuntea oma lapsensa ja antaa hänelle tilaa.”

Vanhemmuuteen kuuluu lapsen tukeminen ja positiivisen palautteen antaminen erilaisista asioista. Vanhemman on annettava aikaa lapselle. Lapselle on pystyttävä ja osattava antaa aikaa. Lapset ovat erilaisia, ja on hyväksyttävä, että lapsi syntyy sellaisena kuin syntyy. Temperamentti on asia, johon emme voi vaikuttaa. Lapsen temperamenttia tulee kunnioittaa, ja lapsi on opittava tuntemaan omana itsenään.

Jokaisen vanhemman on tärkeää antaa lapselle aikaa oppimisprosessille; jokainen lapsi oppii kyllä. Rauhoittuminen ja ajan antaminen oppimiselle on tärkeää. Vanhemman tehtävänä on ylläpitää lapsen halua harjoitella. Lapselle syntyy halu harjoitella, kun vanhempi tukee häntä ja hyväksyy hänet. Vanhemman tehtävä on muistutella lasta niistä asioista, jotka jo menevät hänellä hyvin.

Aito kehuminen ja ihastelu ovat ilmaista hyvinvointia, jota voimme jakaa ympärillemme. Kehumisen tulee olla merkityksellistä. Lapsen tunteminen on tärkeää, ja annetun positiivisen palautteen tulee kohdistua johonkin asiaan. Merkityksellinen kehuminen on kehumista konkreettisista asioista, joita lapsi on tehnyt.

Moni vanhempi saattaa kokea hermostuvansa liian usein ja antavansa arjessa lapselle korjaavaa palautetta liian paljon. Silloin vanhemman kannattaa ottaa tavaksi antaa lapselle päivän mittaan vain konkreettista, hyvää palautetta, siis kehua lasta. Tällaisen toiminnan on todettu parantavan vuorovaikutusta todella nopealla syklillä. Kehumisesta tulee pitää ääntä. Jos lasta on kehuttu, hän on voimaantunut, tyytyväinen ja kiitollinen. Silloin hänellä on energiaa lähteä muuttamaan asioita, joihin kaivataan muutosta tai jossa on jotain epäkohtia. Joskus virheellisesti oletetaan, että kehuminen johtaa tyytyväisyyteen, joka hidastaisi kehitystä, mutta mikään tutkimus ei vahvista sitä. Kasvatuksessa tulisi panostaa enemmän vahvuuksiin. Olisi tärkeää, että kaikki vahvuudet ja osaamiset tulisi lapselle sanoitetuiksi ja kaikki ihanat onnistumiset kirjatuiksi. Niillä rakennetaan lapsen itsetuntoa.

”Kehuminen on lahja, jonka annat toiselle.”

Tutkimusten mukaan kehuminen kohottaa ulkopuolisen tarkkailijankin hyvinvointia, kun hän näkee kehutilanteen. Jos itse on hyvinvoiva, on helpompi olla mukava toisille ja kehua heitä. Toiselle hyvän tekeminen nostaa omia emootioita. Vanhemman tehtävä on antaa lapselle mahdollisuus tulla kehutuksi. Vanhempi voi luoda tilanteita, joissa lapsi onnistuu. Vanhemman pitää olla herkkä, tuntea lapsensa ja tietää, mikä on sellainen lapselle sopiva vaativuus- ja vaikeustaso, jossa lapsi voi onnistua. Kehumisella voi todellakin parantaa lasten hyvinvointia ja lisätä onnellisuutta.

TUNNE LAPSI YKSILÖNÄ

asiantuntija Liisa Keltikangas-Järvinen

”Vuorovaikutus vaatii aikaa, mutta on avain lapsen ymmärtämiseen.”

Tänä päivänä vanhemmilla on paine olla vähintäänkin yhtä hyvä kuin muut, paine menestyä vanhemmuudessa. Vanhemmuudesta on tullut suorittamista. Tietyt lapsen kehityksen vaiheet sopivat huonosti nykyaikuisten maailmaan. Tällaisia ovat lapsen kehityksen hitaus ja sen voimakas riippuvuus läheisistä ihmissuhteista, ennen kaikkea suhteesta vanhempiin. Tämänhetkisessä yhteiskunnassa on vaikeaa hyväksyä sitä, että lapsen riippuvuus kiintymyssuhteeksi muodostuneesta aikuisesta kestää pitkään.

Nykyisessä elämäntyylissä pienen lapsen riippuvuuden hyväksyminen on kovin vaikeaa. Vanhemmat kyllä tiedostavat, että lapsella on tarve pysyvään hoitajaan ja tarve muodostaa varhainen kiintymyssuhde, mutta se ei vain ole mahdollista. Vanhemmat myös tiedostavat, että lapsi kaipaa pidempääkin yhdessäoloa.

Lapsen kehityksen hitaus on aikamme haaste, mutta vanhemmat eivät sen vauhtia voi määrätä. Olemme tottuneet elämän hallintaan ja siihen, että voimme päättää kaiken sekä ohjaamme ja kehitämme itseämme. Lapsen kehityksessä on paljon sellaista, mihin ei voi vaikuttaa ja mitä ei voi nopeuttaa.

”Vanhempia auttaisi temperamenttiominaisuuksien tunteminen.”

Yksi tärkeimpiä lapsen onnellisuuden lähteitä on kokemus turvassa olosta – lapsen tunne, että aikuinen pitää hänestä huolta. On tärkeää, että tuntee lapsensa. Oman lapsen tunteminen on mahdollista vain siten, että viettää tarpeeksi aikaa lapsensa kanssa. Haaste nykyvanhemmille on ajan määrä, jonka lapsen kanssa olemiseen on valmis käyttämään. Ei ole olemassa laatuaikaa, joka korvaa ajan määrän.

”Nykyaikaa leimaa odotus lapsen liian aikaisesta itsenäistymisestä.”

Vanhemmuudessa on kyse arvovalinnoista: haluaako olla lapselleen läsnä, jolloin jotain tulee jättää arjessa pois. Hiekkalaatikon reunalla istuminen voi olla tylsää, mutta se on satsaus lapsen hyvinvointiin. Jos lapsen kanssa oleminen on ainoastaan hankalaa, on vanhemman syytä katsoa peiliin. Ajoittainen väsymys on normaalia, mutta pohjimmaisena tulisi olla kokemus, että tämä on arvokasta aikaa ja tämän lapsen kanssa on kiva olla.

Vanhempien olisi tärkeää ymmärtää, että he eivät tuota lapselle onnellisuutta suurella määrällä harrastuksia tai miettimällä jatkuvasti, mitä kaikkea lapsi voisi tehdä, jotta hän kehittyisi ja menestyisi. Vanhemmilla tulee olla aikaa lapsille, sensitiivisyyttä lapsen yksilöllisyydelle sekä kyky huolehtia lapsen tarpeista.  

MUISTA LEIKKIÄ!

asiantuntija Jyrki Reunamo

”Leikki on turvallinen tapa löytää ja kokeilla uusia tapoja olla yhdessä.”

Vanhemman tulisi rakentaa yhdessä lapsen kanssa leikki niin, että lapsi itse oppisi käsittelemään omia tunteitaan. Ei voi lähteä siitä, että vanhempi tekee lapsen onnelliseksi. Onni on silloin vanhemman taskussa. Elämässä ei tulisi jahdata pelkkää onnellisuutta, vaan kaikkia tunteita tarvitaan. Hyvinvointi on yhdistelmä oppimista, liikkumista, positiivisia tunnetiloja ja tunteita johonkin kuulumisesta.  

Lapsen ja vanhemman merkityksellisen yhdessäolon rakentamisessa tärkeä työkalu on leikki. Leikin avulla vanhempi pääsee mukaan lapsen maailman rakentamiseen. Suomessa lasten onnellisuus painottuu vapaaseen leikkiin. Tämä on selvinnyt varhaiskasvatuksen havainnoista. Lapsen oppimisen kannalta on hyvä, jos leikeissä onnistutaan yhdistämään lapsen ja vanhemman mielikuvat. Kun lapsi tuo leikkiin jonkin asian, aikuinen voi täydentää sitä. Leikistä tulee yhteinen

”Leikkiminen on lapselle luontainen mekanismi.”

Tutkimusten mukaan lapsi oppii paremmin ollessaan onnellinen. Kun lasten leikkejä on tarkkailtu ja havainnoitu päiväkodeissa, oppimisen ja myönteisten tunteiden on havaittu liittyvän yhteen. Syvällinen, uutta luova oppiminen liittyy lapsen onnellisuuteen, tyytyväisyyteen, iloon, riemuun, hämmennykseen ja uteliaisuuteen.

Vanhempien olisi hyvä tunnistaa leikin eritysluonne. Leikeissä luodaan maailma, joka pysyy koossa vain leikkijöiden vahvojen, leikkiä eteenpäin vievien mielikuvien avulla. Leikeille täytyy antaa aikaa, jotta mielikuvat ehtivät rauhassa kypsyä. Leikkiin mukaan meneminen on vanhemmalle hyvä harjoitus. Vanhempi voi kysyä lapselta, mitä lapsi leikkii, mitä siinä tapahtuu ja mikä jokin asia leikissä on. Leikissä lähes kaikki on sallittua.  

”Leikki on kuin elämä, se ei ole aina hyvää ja antoisaa.”

Leikki auttaa lasta jakamaan itselleen tärkeitä asioita ja tekemään niitä yhdessä toisten kanssa. Leikeissä lapsi oppii huomaamaan, että muiden kanssa voi kehittää asioita ja luoda uutta. Leikeissä on osattava mukautua. Eniten onnellisuutta esiintyy lapsilla leikeissä silloin, kun he ovat osallistuvia. Yksi tärkeä oppi lapselle elämässä on, että hän osaisi kehittää merkityksellistä maailmaa yhdessä muiden kanssa. Leikki valmistaa lasta tähän.

Lapsen ja vanhemman yhdessä jakama todellisuuden rakentaminen on elämän perusajatus. Se on inhimillisyyden perusidea.  Leikki on alusta tällaiselle yhdessä jaetun todellisuuden tekemiselle.

ARVOKAS ARKI

asiantuntija Kaija Puura

”Lapsi kokee pienistä konkreettisista teoista, että häntä rakastetaan ja hänestä välitetään.”

Nykyvanhemmilla saattaa olla paineita tuottaa lapsilleen jatkuvasti onnellisuutta ja huippuhetkiä. Tärkeää olisi muistaa, että lapsi tarvitsee kasvaakseen ihan tavallista vuorovaikutusta vanhempiensa kanssa. Vanhempien kanssa kotona oleminen on tärkeää, ei ylenpalttinen harrastaminen, jonka sanotaan kehittävän lapsen niitä ja näitä taitoja. Olennaista olisi ajatella, mikä harrastamisessa on lapsen kannalta mukavaa ja tuottaa iloa kuin mistä lapselle on hyötyä.

Tärkeimmät asiat, jotka lisäävät lapsen hyvinvointia, ovat sitoutuminen ja kiintymys lapseen ja näiden osoittaminen erityisesti arjessa. On hyvin tärkeää, että perusarjessa välittyy lämmin ja hyväksyvä suhtautuminen lapseen, jonka voi osoittaa lapsen tarpeista huolehtimalla ja puhuttelemalla lasta lämpimästi ja hellästi.

”Arkea pitäisi osata arvostaa ja elää. Arki on ihanaa.”

On todettu, että asia, joka erottaa onnelliset, onnea kokevat perheet sellaisista, joiden elämä on syystä tai toisesta hankalaa ja joissa lasten kanssa on pulmia, on perheiden keskinäinen, oma huumori. Arjesta löytyy paljon hauskuutta. Yhteisen huumorin viljelyllä on positiivista vaikutusta arjessa.

Nykyaikana ajatellaan, että kaiken, mitä lapsen kanssa tehdään, pitäisi parantaa hänen menestymismahdollisuuksiaan elämässä. On pelottavaa, jos koko ajan keskitytään vain siihen, miten lapsesta tulisi parempi ja parempi. Hauskuus ja luovuus eivät synny pakottamalla. Jatkuva stressi haittaa lapsen kasvua ja kehitystä. Hulluttelu ja sen seurauksena syntyvät ilon tunteet, nauraminen ja hymyileminen käynnistävät ihmisessä rentouttavia fysiologisia reaktioita.

”Kiireetön läsnäolo perhearjessa on tärkeä taito.”

Ihmissuhteissa toimii aina se, että heitä, joiden toivoo pysyvän lähellä, tulee kohdella hyvin. Kun vanhempi on rakastava, on todennäköisempää, että lapsetkin haluavat pysyä vanhemman lähellä.   Hyvä on muistaa, ettei lapsi halua olla koko aikaa vuorovaikutuksessa vanhempansa kanssa. Lapselle tulee antaa myös tila, mahdollisuus ja lupa kertoa, miltä hänestä tuntuu ja millaista arkea hän toivoo. Perheen aito yhdessä oleminen on merkityksellistä. Kun vanhemmat ja lapset ovat toimivassa vuorovaikutuksessa, he voivat jakaa turvallisesti omia ajatuksiaan ja tunteitaan keskenään. Tämä mahdollistaa yhteisen hyvänolontunteen perheessä ja sen jakamisen yhdessä perheen arjessa.

TUNNETAIDOT

asiantuntija Taina Laajasalo

”Tunnetaitoja tarvitaan, jotta lapsi voi kasvaa ihmiseksi, jolla on kyky rakastaa.”

Onnellisuus on kykyä rakastaa, tehdä töitä ja olla suhteessa toisiin ihmisiin. Kun vanhempi huolehtii toimivasta vuorovaikutussuhteesta lapsen ja vanhemman välillä, hän antaa lapselle mahdollisuuden ja kyvyn rakastaa ja olla onnellinen. Tunnetaidot ovat perusta, jolle rakennetaan perheen ja lapsen hyvinvointi. Jos aikuisella on vahvat tunnetaidot ja mentalisaatiokyky, hän pystyy ymmärtämään paremmin lapsen mieltä. Tunnetaidoilla tarkoitetaan kykyä toimia tunteiden kanssa: tunnistaa, sanoittaa, säädellä ja ilmaista tunteita tavalla, joka rakentaa omaa ja muiden hyvinvointia. Mentalisaatio on keskeinen vanhemmuuden kyky ja aivan olennainen lapsen tunnetaitojen kehittymisen kannalta.

”Vanhemmuuteen tarvitaan apua, turvaverkkoja, tukea ja perspektiiviä.”

Suomi on yksi niistä harvoista maista, joissa opetussuunnitelmassa on mukana tunnetaidot. Tunnetaitoja korostetaan jo varhaiskasvatuksessa. Monet vanhemmat ovat aika yksin, jolloin vanhemmuus on vaikeampaa. Yksikään vanhempi ei selviä yksin. Vanhempien hyvinvointiin vaikuttaa se, että heillä on tukiverkkoja. Arjen tuki on monissa tilanteissa ratkaisevaa.

Kaikki vanhemmat käyttävät joskus kasvatuskeinoja, jotka eivät toimi. Jos perheessä ajaudutaan lisääntyvään uhkailuun ja jäähykäytäntöön niin, että lapsen rankaiseminen on jatkuvasti vanhemman taholta läsnä, on siitä opittava pois. Tällaisessa tilanteessa vanhemmille voidaan opettaa tai vanhempi voi opetella positiivista vanhemmuutta ja tunnetaitoja.

Tunnetaitoja voi opettaa kaikenikäisille. Tunteiden sanoittaminen on aivan keskiössä. Lapsi tarvitsee kuuntelemista, läsnäoloa ja hetkiä, jolloin hän saa määrätä tahdin ja rytmin, kuljettaa tilannetta eteenpäin. Tunnetaitojen avulla toimiminen vaikuttaa positiivisesti myös muihin elämänalueisiin kuin vain lapsen kasvatukseen ja perhe-elämään.

”Kaikki hyötyvät tunnetaitojen tiedostamisesta, opettelusta ja sisäistämisestä.”

Riittävän hyvä vanhemmuus on tärkeää muistaa vanhemmuudessa. Vanhemmuutta ei tarvitse ylisuorittaa. Tämä olisi hyvä muistaa myös tunnetaitojen osalta. Tietty rentous ja perspektiivi omiin tekemisiin olisi hyvä säilyttää.

Tunnetaitoja tarvitaan, jotta lapsi voi kasvaa ihmiseksi, jolla on kyky rakastaa. Tunnetaidot vaikuttavat vahvasti siihen, miten lapsi on suhteessa muihin ihmisiin. Kun lapsi osaa olla suhteessa muihin, vaikuttaa se suoraan hänen onnellisuuteensa. Ilman vanhemman tunnetaitoja lapsi on elämässä kuin ilman kompassia.

KATSO LASTA, NÄE LAPSI

asiantuntija Tuula Tamminen

”Aistien kautta ihminen on yhteydessä ympäristöönsä.”

Onnellisuus on kokonaisvaltaista hyvää oloa olemassaolosta. Kaikkialla maailmassa lapsille onnen lähde on kokea olevansa vanhemmillaan tärkeä ja rakas. Lapsen on myös hyvä kokea, että hän voi tehdä vanhempansa onnellisiksi. Välittävä vanhemmuus mahdollistaa sen, että lapsi kokee olevansa rakastettu ja tärkeä.

Lapsi tarvitsee vastavuoroista katsomista, yhdessä hymyilemistä ja myös samaan suuntaan katsomista ilman, että jokin tekninen laite on lapsen ja vanhemman välissä. Pienen lapsen tulee saada katsoa aikuista ja nähdä, millä tavalla aikuinen katsoo häntä. Lapsi elää aikuisen katseesta välittyvällä rakkaudella. Vanhemman on osattava ottaa lapsen ikätaso huomioon keinoissa, joilla hän ilmaisee lapselle välittämistä.

Vanhemmuuden suorittaminen ja aikuiskeskeisyys vanhemmuudessa ovat vaarallisia. Tänä päivänä ei osata jättää tilaa lapsen hyvälle, rakastavalle toimijuudelle. Lapsi saattaa saada eniten huomiota vanhemmiltaa silloin kuin hän tekee jotain epäsopivaa, häiritsevää tai kiellettyä. Lapsi tulisi huomata toimijana myös silloin, kun hän tekee asioita oikein. Vanhempi antaa tänä päivänä positiivista palautetta vain, kun lapsi suorittaa tai oppii jotain uutta. Tällöin tuetaan siis osaamista ja suorituskeskeistä kasvua. 

”Lapsi on onnellinen, kun hän kokee saavansa suojaa.”

Vanhemman tehtävä on tarjota lapselle tunne, että hän on turvassa ja vanhempi huolehtii siitä. Tasapainoinen kiintymyssuhde mahdollistaa lapselle samanaikaisesti uteliaisuuden tunteen ja turvasataman kokemuksen. Hyvään kiintymyssuhteeseen kuuluu hoivaa, iloa, lämpöä ja positiivisia tunteita. Nämä antavat lapselle varmuuden siitä, että hän on turvassa ja voi kokeilla uusia ja jopa jännittäviä asioita.

Tutkimuksissa on todettu, että lapsi katsoo kiintymyssuhteensa kohdetta silmiin ohjausta ja tukea hakien. Aikuinen viestittää pelkällä katseellaan lapselle tilanteen turvallisuuden. Kiintymyssuhteen ollessa turvallinen lapsi toimii kuten aikuinen on hänelle katseellaan viestittänyt.

”Aikuinen viestittää pelkällä katseellaan lapselle turvallisuutta.”

Kasvava ongelma nykyään on, että jokainen katsoo arkitilanteissa omia kohteitaan, lapset tavaroitaan ja vanhemmat läppäriä tai puhelinta. Jokainen keskittyy omiin tavaroihinsa ja tekemisiinsä, kun kaikki menee hyvin. Huomio siirtyy toisiin vasta, kun joku tekee jotain sellaista, mitä ei saa tehdä. Tällöin tulee enemmän negatiivisia kuin positiivisia katseenvaihtoja perheenjäsenten kesken.

Nykyään olisi tärkeää puhua siitä, kuinka ihania asioita vanhemmuus tuo tullessaan sen sijaan, että korostetaan negatiivista ajattelumallia, jonka mukaan vanhempana joutuu luopumaan jostakin. Lapsi pystyy antamaan vanhemmilleen suurta onnen ja hyvinvoinnin tunnetta, kunhan vanhempi vain itse osaa katsoa lasta silmiin ja kykenee näkemään lapsen. Vanhemmuudesta on nykyaikana kadonnut lapsen tuoma ilo, tyytyväisyys ja onnellisuus.

Katso lasta. Rakasta ja turvaa lasta katseella.

rutiinit

asiantuntija Mirjam Kalland

”Rutiinit vapauttavat myös vanhemmille käyttöön aikaa ja energiaa.”

Lapsen hyvinvointia pohjustavat arjen rutiinit. Kun lapsella on selvä päivärytmi, vapautuu lapselle energiaa tutkia ympäristöään ja ihmetellä asioita. Jos rutiinit ovat hyvin epäselviä ja arki ei ole tasaista, joutuu lapsi olemaan varuillaan ja käyttämään energiansa siihen, mitä tapahtuu juuri nyt. Rutiinit helpottavat sekä lapsen että aikuisen elämää. Kun rutiineista joskus poiketaan, syntyy siitä yllätyksellisyyttä ja iloa lapsen elämään.

”Rutiinien puute on lapsen kehityksellinen riskitekijä.”

Jos lapsen elämää määrittää kaaos, hänen voimavaransa menevät pitkälti siihen, että hän yrittää ymmärtää, milloin ja mitä ympärillä tapahtuu. Tällainen tilanne aiheuttaa lapselle rauhattomuutta ja mahdollisesti stressiä. Lapsen arkea ei saa täyttää liiaksi. Päivissä tulisi olla myös väljyyttä, jolloin voidaan vapaasti tehdä muuta kuin rutiiniasioita.

Rutiinit vapauttavat vanhemmille käyttöön aikaa ja energiaa. Vanhempien tietäessä, mitkä ovat lapsen nukkumaanmenoajat ja milloin he heräävät, pystyvät he paremmin suunnittelemaan perhearkea. Perheen rutiinit tulisi nähdä positiivisina asioina. Jokaisen perheen on luotava omat rutiininsa itse. Rutiinien tarkoitus on toimia perhe-elämän turvana ja perheen tukena.

Arkensa rutiineihin tukevalla vanhemmalla on resursseja kiinnostua siitä, mitä lapsi ajattelee, mitä lapsi pohtii, millainen on lapsen sisäinen maailma. Jos vanhempi on jatkuvasti kovin stressaantunut, stressi sammuttaa mahdollisuuden mentalisaatioon.

”Elämässä tarvitaan väljyyttä, voimavarojen ylijäämää.”

Tänä päivänä rutiineja monesti säikähdetään, koska vanhemmat saattavat ihannoida seikkailuja ja vapautta. Tällöin helposti unohtuu se, että vapaus syntyy siitä, että perhe-elämässä on niitä vakiintuneita raameja, joista voi sitten vapauttaa itse itsensä. Elämysten hakeminen on tässä ajassa tyypillistä. Ensin on opittava nauttimaan rutiineista, jotka tuovat arkeen järjestelmällisyyttä ja väljyyttä, jotka puolestaan mahdollistavat luovan ajattelun.

Unelmointi on tärkeää kaikille. Unelmien tarkoitus on luoda vastapainoa jokapäiväiselle rutiinien täyttämälle arjelle. Surullista on, jos ihmisellä ei ole unelmia. Lapsesta tulee helposti tyytymätön, jos hän jatkuvasti kokee saavansa kaiken heti ja pystyvänsä toteuttamaan kaiken haluamansa välittömästi. Asia, jonka eteen lapsi on itse ponnistellut ja tsempannut ja jota on jaksanut odottaa, tuntuu arvokkaammalta kuin heti saatu. Lapsi arvostaa enemmän asiaa, jonka saavuttamiseen hän on itse osallistunut.

Lapsen hyvinvointiin vaikuttaa myös vanhemman hyvinvointi. Rutiinit luovat turvaa ja turvaavat vanhemman hyvinvointia, joka taas puolestaan heijastuu lapsen hyvinvointiin. Rauhallinen, rutiineilla rytmitetty arki mahdollistaa hyviä ihmissuhteita perheessä ja rakkautta lasta kohtaan.

Rutiinit pitävät perheen kiinni arjessa ja elämässä. Elämän arkisuus, jossa rutiineilla on tärkeä rooli, nousee poikkeustilanteissa näkyväksi. Elämän arkisuudella rutiineineen huomataan olevan merkitystä koko perheen hyvinvoinnille ja jaksamiselle.

KESKUSTELE JA KUUNTELE

asiantuntija Julia Korkman

”Jokaisella lapsella tulee olla joku aikuinen, joka huomaa hänet.”

Lasten hyvinvointia lisää läheisten kanssa oleminen ja se, että perheessä on aikaa olla yhdessä. Tämä pätee kaikkien lasten kohdalla, jos kaikki on hyvin (mm. ei väkivaltaa tai päihdekäyttöä). Lasta, jonka kotona on vaikeuksia, voi yhdenkin kuuntelevan, läsnäolevan, lasta arvostavan ja hänestä pitävän aikuisen kohtaaminen kantaa pitkään ja pitkälle elämässä. Jokaisella lapsella tulisi olla ainakin yksi pysyvä henkilö elämässään. Pysyvä aikuinen tuo lapselle perusonnea ja -turvaa. Se antaa lapselle mahdollisuuden tulla hyvällä tavalla nähdyksi.

Yksi merkittävä lapsen hyvinvointia edistävä asia on se, että perhe syö yhdessä. Yhdessäolon kokemus voi suojata lasta huonoilta asioilta, ja lapset, joiden perheessä on malli yhdessäolosta ja asioiden tekemisestä yhdessä, välttävät ongelmia muita paremmin. Perheen yhteinen aika on merkityksellistä.

Oli lapsi minkä kokoinen tahansa, vanhemman pitäisi pystyä kuuntelemaan, kun lapsi kertoo hänelle itselleen tärkeistä asioita, huolista, murheista tai ongelmista. Parhaiten keskusteluyhteys saadaan usein silloin, kun ollaan yhdessä tekemässä aivan arkisia asioita. Parasta on, kun on aikaa tehdä yhdessä ja mahdollisuus jutella niitä näitä. On tärkeää kysyä ja kuulostella, mitä lapselle kuuluu. Kun lapsen kanssa tehdään asioita perheessä yhdessä ja ollaan lähellä, viestii se lapselle, että hänen kanssaan on hyvä olla. Nykyvanhemmat satsaavat paljon lapsiinsa, ja suurin osa ymmärtää oman merkityksensä lapsen elämässä ja kehityksessä. Joskus liiallinen tieto vanhemmuudesta ja lapsen kehitysvaiheista voi aiheuttaa vanhemmille stressiä, eikä se helpota lapsen tilannetta. On hyvä, että lapsi on tärkeä ja vanhempi on kiinnostunut lapsen asioista, mutta normaaleihin asioihin ei pidä ylireagoida.

”Lapsen kanssa tulisi jakaa perheen elämän hetkiä ja arkea.”

Lasten ruutuajan lisäksi huomiota tulisi kiinnittää myös vanhempien ruutuaikaan. Tulisi hyväksyä ja ymmärtää, että perheen arki on arkea.  Arjessa tulisi aina olla sellaisia hetkiä, jolloin tehdään jotain yhdessä, perheenä. Lukemisen merkitystä ei koskaan korosteta turhaan. Yhteinen lukuhetki jokaisessa perheessä olisi hieno tapa. Yhdessä lukiessa ollaan yleensä luontevasti lähekkäin. Lapsen kasvaessa täytyy miettiä, mitkä ovat ne uudet muodot fyysiselle läheisyydelle, jos teini-ikäinen ei halua enää välttämättä tulla silitetyksi tai halatuksi, mutta saattaa silti kaivata läheisyyttä.

Lapsella on oikeus tulla kuulluksi. Yksi hyvä tapa on esittää mahdollisimman kuuntelevia ja avoimia kysymyksiä, jotka eivät liiaksi ohjaa lasta kertomaan jotakin tiettyä. Kun kiinnittää tähän huomioita, havaitsee, miten iso osa aikuisten lapsille esittämistä kysymyksistä on kyllä- tai ei-vastauksia tuottavia kysymyksiä. Kun vanhempi osaa ja jaksaa kysyä avoimesti, saa lapselta yllättävää tietoa paljon enemmän. Vanhempien tulisi avoimesti kuunnella lasta. Arkinenkin jutustelu on tärkeää ja on aivan hyväksyttävää, ettei aina keskustelu ole niin suurta ja ihmeellistä.

Vanhempaan sattuu, jos hänen lapsellaan ei ole kaikki hyvin. Vanhemman tulee jaksaa ja osata ottaa vastaan myös lapsen kokemat ikävät asiat. Kun vanhempi kuuntelee lasta ja antaa hänelle mahdollisuuden tulla aidosti kuulluksi, kuulee vanhempi ikäviäkin asioita. Lapselle tulee kertoa ja näyttää, että kaikki tunteet ovat sallittuja, myös ikävät. Lapsen on voitava luottaa, että vanhempi kestää kaiken, mitä lapsi hänelle kertoo. Vanhemman pitäisi pystyä pysymään rauhallisena ja hänen pitäisi pystyä hillitsemään oma tunnekuohunsa. Elämään kuuluu surua ja pettymyksiä, ja vanhemman olisikin hyvä opettaa, että niistä pääsee eteenpäin. Saa surra, itkeä ja olla vihainen, mutta asioista ei pidä vaieta tai liioitella niitä.

Nykyään monellakin tapaa haastava yhtälö on vanhemmuus ja sosiaalinen media. Lapset tekevät paljon asioita sosiaalisen median ympäristössä. Suurin osa niistä on lasta kehittäviä ja hyviä. Sosiaalisella medialla on myös kuitenkin varjopuolensa. Myös vanhempien on hyvä miettiä, mitä kaikkea lapsestaan somessa jakaa ja miksi, koska somessa kaikki on ikuista.

”Jaetut yhteiset kokemukset lujittavat yhteenkuuluvuutta ja jäävät lapselle tärkeiksi muistoiksi”

Yhdessä syöminen, lukeminen ja ylipäätään kaikki tilaisuudet yhdessäoloon ja jutteluun pohjustavat perheessä keskusteluyhteyttä. Arjessa monella on kiire, aika on kortilla perheessä kuin perheessä. Yhteiset hetket lujittavat yhteenkuuluvuutta ja ovat lapselle tärkeitä muistoja. Tärkeintä on keskustella arkisesti ja jutella myös niitä näitä. Vanhemmat voisivat tehdä myös joskus jotain yhdessä lapsen ja lapsen kavereiden kanssa. Näin vanhempi saisi näkemystä siihen, mitä lapset tekevät yhdessä, mistä he puhuvat ja mistä ovat kiinnostuneita. Tärkeää on, että vanhempi tietää, missä ja kenen kanssa lapsi tai nuori viettää aikaansa.

Lapsen kanssa keskusteleminen, lapsen kuunteleminen, huomaaminen ja läsnä oleminen vaikuttavat merkittävästi lapsen hyvinvointiin. Kuuntele lasta, juttele lapsen kanssa ja kävele lapsen vieressä, hänen rinnallaan.

VASTUUN KANTAMINEN

asiantuntija Jani Erola

”Vanhemmuudessa tärkeää on näyttää lapselle vastuun kantamisen mallia.”

Onnellisuuden vastakohtia ovat huolestuneisuus ja epäonnisuus. Hyvinvointia parantavat tekijät, jotka vähentävät epävarmuutta, suojaavat huonoilta asioilta ja estävät ikävien asioiden tapahtumista. Kaiken kaikkiaan ihmisen hyvinvointia parantavat tekijät lisäävät myös hänen onnellisuuttaan.

Lähes kaikissa yhteiskunnissa tavoitellaan mahdollisuuksien tasa-arvoa. Mahdollisuuksien tasa-arvo tarkoittaa sitä, että huolimatta siitä, millaiseen perheeseen lapsi syntyy, hänellä on tasa-arvoiset mahdollisuudet hyvinvointiin ja sitä kautta onnellisuuteen. Vanhemmuudessa tärkeää on näyttää lapselle vastuun kantamisen mallia. Jokainen on vastuussa omasta hyvinvoinnistaan, mutta samalla myös jokainen on osallinen toisten hyvinvointiin.

Lapsen hyvinvoinnin kannalta tärkeää ovat rutiinit ja niiden avulla epävarmuuden poistaminen. Lapsen perusturvallisuutta lisää se, että hän tietää ja osaa ennakoida, mitä tapahtuu. Helikopterivanhemmuudella vanhemmat ostavat itselleen hyvää mieltä ja mielenrauhaa. Ylenpalttinen, intensiivinen treenaaminen ja keskittyminen, liittyy se sitten lapsen urheilu- tai taideharrastuksiin tai koulunkäyntiin, ei tuo lapselle lisää hyvinvointia ja onnellisuutta.

Monesti vanhempien lapsesta huolehtiminen menee yli. Usein lapsesta huolehtiminen on jopa liiallista, ja silloin vanhempi höösää omia tarpeita tyydyttääkseen. Jos perustarpeet ja perustaso on saavutettu, voi lapselta kysyä suoraan, mitä hän itse haluaa tehdä, mistä hän nauttii ja mitä hän haluaa harrastaa. Tämä olisi lapsen kannalta moraalisestikin oikein. Lapsuus ei ole projekti, eikä lapsen tarvitse ”viettää” lapsuuttaan tai suorittaa sitä päästäkseen johonkin asemaan. Lapsuuden ei pitäisi olla täynnä vain hyötysuorittamista, vaan vanhempien kannattaisi ottaa rennommin ja nauttia lapsen kanssa ainutlaatuisesta lapsuusajasta.  

”Vastuun kantamisella rakennamme ja ylläpidämme hyvinvoivaa yhteiskuntaa.”

Vastuun kantaminen on keskeinen taito. Lapsi tulee opettaa vastuunkantajaksi. Joskus vanhemmat ajattelevat, että vastuun kantaminen tulee vain lapsen päähän jostain. Se ajatellaan annettuna, hyvinvointivaltion itsestään tuottamana osaamisena. Tämä mielikuva on valheellinen. Vastuun kantamista tulee opettaa lapsille jo aivan pienestä pitäen.

Lapsuudessa ja nuoruudessa lapselle tapahtuu paljonkin asioita, joihin vanhemmat eivät voi vaikuttaa ja joihin heillä ei ole kontrollia. Vanhempien tulee hyväksyä tämä. Lapselle tapahtuu elinkaaren aikana kaikenlaisia asioita. Silloin vanhemmat toivovat, että lapsen elämässä on olemassa muitakin ihmisiä kuin omat läheiset, jotka eivät ehkä pysty sillä hetkellä lasta auttamaan.

Vanhemmuudessa tärkeää on lapsen kannustaminen ja sen kertominen, että asiat tulevat menemään hyvin, kun hän tekee sen, minkä pystyy ja mistä nauttii. Vanhemman olisi niin oman kuin lapsenkin  hyvinvoinnin kannalta tärkeää oppia muistamaan tämä. Vanhemmalla on vastuu olla kypsä vanhempi ja kyetä antamaan lapselle toivoa, että hän selviytyy ja pärjää elämässä.

”Vastuun kantamista ei pidä suorittaa.”

Lapselle on helppo opettaa vastuunkantoa. Vastuunkannon opettaminen ei vaadi arjessa erillistä aikataulua, suorittamista tai vaivannäköä. Se on vanhemmalle paljon pienitöisempää, ja sen hyödyt ovat paljon suurempia kuin monet paljon työläämmät asiat, joita vanhempana voit tehdä.

Vanhemmat voivat vastuuttaa lapsia myös liikaa. Vastuun kantamista ei myöskään pidä suorittaa. Vanhemman on osattava olla aikuinen ja miettiä, millaisissa asioissa perheessä ja yhteiskunnassa lapsella voi ja pitää olla vastuunkantajan rooli. Vanhempi on viimekädessä vastuussa lapsen hyvinvoinnista.

Vastuunkannon opettaminen ja sen huomaaminen, että lapsi itse osaa kantaa vastuuta, tuo vanhemmuuteen iloa ja onnistumisen tunnetta paljon enemmän kuin moni muu asia vanhemmuudessa. Loppujen lopuksi lapsen hyvinvointiin vaaditaan pieniä, yksinkertaisia juttuja.

KOSKETA

asiantuntija Jukka Mäkelä

”Lapsi tarvitsee aidon, läsnäolevan, kunnioittavan, kuuntelevan vanhemman.”

Lapsen kannalta tärkeintä on kokea olevansa tervetullut perheeseen. Lapsesta tuntuu hyvälle, kun hänet otetaan vastaan perheessä hyväksyen. Lapsi saa jokaisesta vanhemman hyväksyvästä katseesta, hymystä ja äänensävystä hyvänolontunteen. Lapselle elinehto on, että hänestä pidetään huolta, hänelle annetaan turvaa ja häntä suojellaan. Lapselle erityisen arvokasta on, että hän huomaa ja saa kokea, että hänestä on iloa lähi-ihmisilleen.

”Kosketusaisti on vastasyntyneellä ensimmäisenä käytössä oleva aisti.”

Aivotutkimuksen mukaan jo vauvat reagoivat siihen, että heidät huomataan. Lapsilla on siis kyky jo varhaisessa vaiheessa erottaa eloton elollisesta. Lapselle on tärkeää saada kokea elollisen olennon reagointia omiin tekemisiinsä. Elottoman läheisyys ei ole lapselle uhka. Elollisen läheisyys ja kosketusetäisyydellä oleminen sen sijaan voi tuntua lapsesta uhkaavalta, koska toista elollista ei voi koskaan hallita. Kosketuksissa oleminen edellyttää siis luottamusta. Hyvä koskettaminen rakentaa luottamusta lapsen ja häntä hyvällä tavalla koskevan aikuisen välille.

Kosketus on jo kohdussa olevalle vauvalle hyvin kokonaisvaltainen kokemus. Vauvalle on tärkeää saada elämänsä alussa kokonaisvaltaista, ennustettavaa ja kannattelevaa kosketusta. Kosketuksella on aina merkitys elämässä. Vanhemmalle on tärkeää opettaa oikeanlaista kosketusta, joka on hänen lapselleen sopivaa. Tavoitteena on, että lapsi voi rentoutua syliin ja ottaa kosketusta vastaan.

”Kosketuksen tarkoituksena on kannatella lasta tavalla, joka tuntuu hänestä hyvälle.”

Myös jutteleminen ja puhe ovat eräänlainen lapsen koskettamisen muoto. Haasteena lapsen koskettamisessa voi olla se, että vanhempaa itseään ei ole paljon pidetty sylissä, silitetty tai muulla tavalla kosketettu arjessa niin, että se oli tuntunut hänestä hyvältä. Vanhempaa itseään on voitu satuttaa koskettamalla. Lapsi tarvitsee kosketusta kehittyäkseen, ja onneksi koskettamista voi harjoitella. Koskettaminen ei ole merkityksellistä ja lapselle aitoa, jos vanhempi ei kuuntele lasta siinä, millaista kosketusta lapsi haluaa ja mikä tuntuu hänestä hyvältä. Tutkimusten mukaan lapsen koskettaminen hyvällä tavalla voi edesauttaa lasta olemaan sosiaalisesti hyväntahtoinen muita kohtaan.

Lapselle on tärkeää saada kasvaa ympäristössä, jossa häntä on kuultu ja hänet on otettu tosissaan, eli hänen kanssaan on iloittu hänestä hyvälle tuntuvista asioista ja lohdutettu häntä hänestä pahalta tuntuvissa tilanteissa. Kosketuksella on suuri merkitys tällaisessa myötäelämisessä. Tänä päivänä älylaitteet vievät vanhempien huomiota. Vaikka lapsi ja vanhempi ovat vierekkäin, ei vanhempi aina huomaa lapsen kosketusta tai hänen läsnäoloaan. Lapsi tarvitsee aidon, läsnäolevan, kunnioittavan, kuuntelevan vanhemman. Läsnäolevaa vanhemmuutta ja älylaitteilla samanaikaista toimimista ei voi yhdistää. Kunnioittava kohtaaminen on lapselle tärkeää.

Vanhemman on hyvä tiedostaa, kuinka suuri merkitys kosketuksella on lapselle.  Lapsi oppii hyvästä ja hyvällä tavalla koetusta kosketuksesta, että hän on arvokas omana itsenään. Kosketus parantaa lapsen suhdetta vanhempaansa, joka koskettaa häntä hyväksyttävästi, kohtelee hyvin ja kuuntelee kunnioittavasti. Lapsena saatu hyväksyvä kosketus mahdollistaa turvallisten ihmissuhteiden rakentumisen läpi koko elämän.

KASVATA LAPSELLE JUURET, ANNA SIIVET

asiantuntija Pirkko Lahti

”Riittää, että on kyllin hyvä vanhempi.”

Länsimaisessa lastenkasvatuksessa on ollut vallalla yksilökeskeinen ajattelu. Nykyajan lapsista tehdään helposti tuotteita. Lapsista haetaan jokin ominaisuus ja sitä lähdetään jalostamaan.

Päiväkodista alkaen vanhempien kanssa käydään kasvatus- ja kehityskeskusteluja. Koulumaailmassa lapsen tuotteistusajatus näkyy siten, että vanhempien tulisi osata ennustaa varhain, mitä aineita lapsen tulisi valita, jotta hänestä tulisi tulevaisuudessa menestyjä.

Hyvä vanhemmuus on sitä, että lapselle annetaan vapaus näyttää, mikä häntä kiinnostaa ja missä hän on hyvä. Vanhempien ei pitäisi tätä päättää. Hyvä vanhemmuus takaa lapselle mahdollisuuksia tutustua henkiseen, kognitiiviseen ja myös liikunnalliseen maailmaan.

”Perhe tarvitsee perheenjäsentensä lisäksi ympärilleen muitakin ihmisiä.”

Onnellisen lapsuuden tärkeänä pohjana ovat turvalliset elinolosuhteet. Tähän kuuluvat mm. riittävä taloudellinen turvallisuus ja sosiaalinen turvallisuus. Sosiaalinen turvallisuus tarkoittaa, että lapsella on ainakin yksi pysyvä ihmissuhde. Tällöin lapsi kehittyy onnelliseksi ja terveen itsetunnon omaavaksi. Yhteisöllisyydellä on merkitystä. Turvallisessa ympäristössä on monia välittäviä aikuisia, jotka puuttuvat mahdollisiin epäkohtiin sekä luovat ja tuovat lapselle turvallisuutta.  

”Vanhempien tehtävänä on pystyä löytämään lapselle erilaisia mahdollisuuksia.”

Yhteisöllisyys tukiverkkona voi auttaa vanhempia näkemään lapsen vahvuuksia ja osaamista, joka voisi muuten jäädä huomaamatta. Ryhmäharrastukset ovat mainioita. Ryhmässä toimiminen vahvistaa lapsen sosiaalisia taitoja.

Lapsi oppii kodin normit ja arvot mallioppimisen kautta. Leikki kertoo paljon. Se, mitä lapsi on mallioppinut vanhemmiltaan, näkyy selvästi hänen leikeissään. Yksi suurimmista asioista, joita vanhemmat voivat opettaa mallioppimisen kautta, on vastoinkäymisistä ja kriiseistä selviytymisen taito. On tärkeää opettaa lapsi istumaan alas, selvittämään tilanne ja jatkamaan sitten eteenpäin. Kotona opetetaan keinot ja sellainen asenne, että elämä kantaa ja jatkuu kriiseistä huolimatta.

Lapset eivät toivo vanhemmiltaan mitään sirkushuveja vaan ihan tavallisia asioita kuten yhdessä olemista kotona, yhdessä tekemistä ja perheenä olemista. Tämänhetkinen yhteiskunta ei juurikaan arvosta arkea. Turvallisuus on lapselle kuitenkin sitä, että perheessä toistuvat päivästä toiseen samat asia. Lapset tarvitsevat aikatauluja, rajoja ja tavallista arkea. Vanhemmat ovat usein stressaantuneita ja kiireisiä, eikä heillä ole aikaa pysähtyä ja nauttia arjen hauskuudesta yhdessä lapsen kanssa. Arjessa on paljon hauskaa, ja vanhempien olisi tärkeää huomata arjen ilo.  

Se riittää, että on kyllin hyvä vanhempi. Huippuvanhemmuutta ei tarvitse tavoitella. Vanhemmilla on oikeus epäonnistua ja yrittää uudestaan, samoin lapsilla. Vanhempana täytyy olla aito. Tärkeää on, että kehuminen, tunteiden osoittaminen ja kiittäminen ovat totuudellisia. Lapselle tulisi tarjota sekä juuret että siivet. Juurruttamiseen liittyy perusturvallisuuden tunne: tänne sinä kuulut, tässä on aikuisia, jotka näkevät ja kuulevat sinut. Sitten annetaan mahdollisuuksia: siivet, joilla lapsi voi lähteä lentoon. On hyvä muistaa, että jos lapsella ei ole juuria, eivät hänen siipensäkään kanna.

– Taru-Tuulia Marsalo, KiVa ry:n hallituslainen